TheOnes

Audiotupa

Yhteistyökumppani
Liittynyt
10.9.2018
Viestejä
1 286
Kaupunki
Parkano
Aloitetaas uusi aihe näistä loistavista kaiuttimista.

Onhan se nyt pakko nämä ottaa esiin, muutenkin ovat juuri tapetila. Täällä tuvalla kun on välillä soinut 8351A, 8341A sekä 8331A ja aina herättänyt positiivisia ajatuksia. Olihan joskus avoimien ovien viikonloppuna myös laadukas lähikenttä systeemikin viritetty soimaan 8351A kaiuttimilla, se mistä tuli allekirjoittaneelle pakkomielle näihin SAM kaiuttimiin. Ja olihan täällä jo samoihin aikoihin eräs juuri esitelty, uunituore 8331A. Vastaavat muuten parhaillaan hämmästyttää ulosannillaan, miten ihmeessä noin pienestä voi tulla ulos noin suurta?

Aluksi pari sanaa aina niin kiinnostavasta bassotoistosta. Näistä alumiinisista Geneleceistä mallista riippumatta kun palstalla lukee juttuja, tuntuu että annetaan kuva ettei näillä pärjää ilman subia, mielellään saisi olla kaksi. En ole vastaavaa asiaa huomannut puhuttaessa muista kaiuttimista, vaikka olisivat miten pieniä ja ponnettomia matalassa päässä.

Kyllä TheOnes sarjan kaiuttimien ostaja voi olla huoletta, jos pienin malli 8331A muuten riittää ja soveltuu olemassa oleviin olosuhteisiin, pärjää musiikinkuuntelussa mainiosti ilman subia, tämän voi vaikka tulla paikanpäälle toteamaan.

Ei ne alataajuudet mitään moukarin iskuja ole, mutta sensijaan sävykästä, erottelevaa, ja varsin vaivatonta Bassokuvioita ei tarvitse erikseen kuunnella, ne vain on ja sulautuu muuhun alueeseen saumattomasti, tämä yhdistettynä huikeaan äänikuvaan tekee tästä nautiskelijan kaiuttimen. Isoa aineetonta ääntä, ja varsinkin lähikentässä tämä on kuultava niin tietää. Sävyerottelu ja sävymaailma ja melodian vaihtelut on ihan uudella tasolla verrattuna vaikkapa alempaan sarjaan vastaavista SAM monitoreista. Ja jotenkin tuntuu että tämä pienin TheOnes on myös noissa mainituissa asioissa jopa hivenen edellä orginaalia 8351A mallia. Musiikki vaan on enemmän musiikkia,

Isommat mallit sitten antaa tätä kaikkea isommin, näistä sitten paremmin lisää tuonnempana. 8331A on jokatapauksessa täysverinen TheOnes joka kannattaa ottaa tosissaan siinä missä isoveljensäkin. Yhteyksiä vaan niin järjestetään demoa.

B59D7B54-36EF-42C2-8223-09C0CA543FF1.jpg
8D9E1094-B440-4E21-B8ED-F2C1A67E6BE9.jpg
83CA82EE-3141-41C3-AF9A-DE549B1E2945.jpg

8EAD7079-61E2-4243-8CD5-A5EEF5F625D4.jpg
A8DBF2DC-F0D7-42B1-9429-71A431FD8BC6.jpg
 
Viimeksi muokattu:
^ Tuossa oli paljon asiaa ja allekirjoitan joka sanan. Pian on kuultavissa, että onko 3. sukupolven koaksiaalidriveri malleissa 8351B ja 8361A taas uusi harppaus eteenpäin...
 
^Paljonkohan 3. sukupolvi eroaa toisesta? Oman käsitykseni mukaan 1. sukupolvi luotiin 8261A:lle ja siitä sitten 8351A:lle. Kun sitten tehtiin nämä pienemmän mallit, niin se vaati päivityksiä konehuoneen puolelle, jotta kolmitie saatiin mahtumaan noin pieneen tilaan. Toinen sukupolvi omaa erilaisen magneettipiirin, jossa diskantti ja keskiääni jakavat saman magneetin ja paketti menee pienempään tilaan. Onko kolmannessa sukupolvessa sitten vielä jotain muuta kuin suurempi äänenpainekapasiteetti?
 
^ Aki Mäkivirran haastattelusta sai sen vaikutelman, että kaikki on taas uutta. Mallissa 8260A oli elementin ensimmäinen inkarnaatio ja siitä sitten kehitellään koko ajan parempia versioita eri äänenpainevaatimuksille. Itse aion verrata tarkkaan mallit 8341A ja 8351B subin kanssa hiljaisella äänenvoimakkuudella, jotta tuo mahdollinen ero tulisi esille. Subin kanssa sen vuoksi, ettei isomman mallin alemmaksi ulottuva toisto pääsisi hämäämään aivoja.
 
Viimeksi muokattu:
Tohon pakkaukseen täytyy kyllä todeta, että se on melko järeä kajareille jotka painaa yhteensä alle 15 kg. No parin hinta on kuitenkin sellainen, että kestää laittaa tollaseen on varmaan aika arvokas verrattuna asialliseen pahvilaatikkoon. No ehkä tuossakin vaikuttavana tekijänä on ammattipuolen lähestymistapa aiheeseen.
 
^ Tehdaskäynnillä kerrottiin aikanaan, että puulaatikot ovat erikoistoimituksia ja ne neuvotellaan aina erikseen ko. jälleenmyyjän kanssa. Ainakin HifiStudiolla on omalla logolla varustettu laatikko. Audiotupa vastatkoon omasta puolestaan.
 
Moro. Genelec-ketjussa oli tarinaa, että uusi hieno G-kombo (8361A + W371A) olisi olemassa ja viikonloppuna jopa messudemossa. Mutta messutapahtuma on sellainen, johon tavallisella (sukan)kuluttajalla ei ole asiaa.
Perusporilainen sanoisi ”pitäkööt tunkkinsa” mutta jos nyt kysäisen, onko ko. vermeet tulossa siihen suuntaan milloin(kaan)? Jokin tuossa yhdistelmässä kiehtoo, turhankin paljon.
 
Moro hkekki. Mukava kuuntelutuokio oli viimeksi, varmasti on seuraavakin. Mitä muuten edellisestä jäi mieleen?
 
^ Tehdaskäynnillä kerrottiin aikanaan, että puulaatikot ovat erikoistoimituksia ja ne neuvotellaan aina erikseen ko. jälleenmyyjän kanssa. Ainakin HifiStudiolla on omalla logolla varustettu laatikko. Audiotupa vastatkoon omasta puolestaan.

No tämäkin tapaus oli tietynlainen erikoistoimitus, olivat tossa ihmeteltävänä ihan uunituoreina. Pahvilaatikoissa nämä normaalisti kulkee, tosin se lodju on rakenteeltaan kyllä muista poikkeava, olikohan peräti jonkin suunnittelukilpailun tulos.
 
Viimeksi muokattu:
Harmillisesti muiden kiireiden vuoksi Avita jäi viikolla väliin, mutta onneksi Hifihuoneen messuilla sai itse ensimmäisen maistiaisen 8361A kaiuttimista. On se ihan kaiuttimen kokoinen, ja äänessä on potentiaalia vaikka mihin, eikä ihan ensimmäisenä tule subwoofer mieleen. Varsin kiinnostava malli monessakin suhteessa, ja 8351 miesten kyllä kannattaa miettiä asioita uudessa valossa, tähän isompaan ei tarvitse venyä ihan kohtuuttomasti. Mutta näihin juttuihin palataan vielä tuonnempana paremmin.
 
No näin vähällä messutilanne kokemuksella 8361A:n suhteen, en lähde sitä vertaamaan kaiuttimeen jota olen omassa tilassa soitellut. Mutta tämän tilanteen voi luoda jossain vaiheessa jos asian suhteen on kiinnostusta yleisössä(?) ;)

Kuvassa 1237A yhdessä S360 kanssa
6E26D8A8-40B6-4C55-BD8C-1D7793417DAF.jpg
 
Viimeksi muokattu:
heheh taas kuva kertoo enemmän kuin ………….??? jäädään kuulolle
 
Siinä voipi kuunnella hieman lähikenttätoistoa.

85D1BE59-9B98-4831-A81C-D7954E664D4C.jpg

Monesti näkee vastaavan kaltaisilla etäisyyksillä olevia työpöytäsettejä, jotka on toteutettu 8330 tai 8340 malleilla. Tällä kuvan kaiuttimella asia viedään vaan paljon pidemmälle, TheOnes sarjan 8331A on kokoaan isompi. Tämä kokojuttu onkin mielenkiintoinen asia, älkää antako fyysisten mittojen hämätä, nimittäin kuvan kajari ei ole sama asia kuin vaikkapa 8330, eikä edes sama asia kuin pykälää isompi 8340. Tämä 8331A, maailman pienin aktiivi kolmitie, kuuluu soundiltaa selkeästi ylempään luokkaan kuin Sam Compact sarjan kaiuttimet.
 
Voi tätä 8331A mallia myös kuunnella etäämmältäkin kuin lähikentässä, tässä etäisyyttä n 2,6m.
Subia ei käytössä, mikäs näillä kuunnellessa, iso ja tarkka ääni jossa kajarit ”häviävät” jä musiikki jää.
Vastaavaan ei päästä 8330 eikä G3 malleilla, tämä 8331A on kokoistaan isompi.

06D43824-380E-495C-BBFB-18821680EEE7.jpg
 
Audiotuvalla on täysin samat ständit kuin itsellänikin (nuo pyöreäpohjalevylliset). Mutta lyhensin itse rautasahalla 10cm pois sisäputken ala osasta. Näin toimii paremmin kuin hyvin nyt.
 
8331A ja 2ch leffateatteri, toimii! Uskomaton suorituskyky pienessä koossa! Ei ole vastaan tullut parempaa samassa kokoluokassa. Tämänkin voi tulla itse toteamaan.
 

Liitteet

  • FAC228C6-3738-4760-85E6-23B93BE86C4C.jpg
    FAC228C6-3738-4760-85E6-23B93BE86C4C.jpg
    69,6 KB · Katsottu: 63
  • 678C49CE-ADA5-4C9A-98A1-4853E2EFEF6F.jpg
    678C49CE-ADA5-4C9A-98A1-4853E2EFEF6F.jpg
    83,4 KB · Katsottu: 59
Back
Ylös