Morjens!
Kaipa sitä voisi tällä palstalla kans esittäytyä, etenkin kun ainakin lueskeltua tulee jonniinverran. Ja etenkin kun tällä palstalla tuntuu juttu olevan melko järjellistä
. Olen siis vuosimallia 1970 oleva valtiolla työskentelevä pikkunilkki ja maalla asustellaan pienessä omakotitalossa vaimon kanssa.
Itsellähän ekat muistot musiikista on tuolta -70 -luvun puolivälistä philipsin puujäljitelmäisestä monomankkarista kuunnelluista Raittisen Jussin biiseistä (vaikka pikkunatiaisella oli ikää 5v niin ehdottomat biisisuosikit oli Raittisen "Käy ohitsein" ja sit sellainen laulu (nimeä en nyt muista) jossa Raittinen lauloi keuhkosyövästä (jos joku muistaa tämän niin saa kertoa). Elämän valttikortit kolahti kanssa aikoinaan. Eli musiikkimaku ollut kakarana "ei-varsinaisesti-rällätirälläti", paitsi pikkuoravat kolahtivat silloin, ja kolahtavat edelleen niinkuin tuo Raittisen "Käy ohitsein" myös (ikuinen lapsi pysyy hengissä näemmä aina).
Muistan kuolanneeni "raskaahkoja" laitteita jo tuohon aikaan mutta eipä sitä oikeen koskaan osunut kohdalle, ensmäisen mankan sain vuonna -85 (sanyon tuplapesähalpis). Vuonna -87 ostin Hitachin sellaisen mega-bass radiokasettisoittimen jossa oli 2-pienempää irroitettavaa surround-kaiutinta ja mankassa itsessään normit 2kaiutinta ja keskellä "megabasso", tuo mulla oli muistaakseni puoli vuotta.
Vuonna -88 ostin ensimmäiset "erilliset", tarkkoja malleja en muista mutta kasettidekki oli "hieno" JVC:n dekki -80 -luvun alusta (oli hipaisunäppäimet ja digitaalinen kappaleenhakunäyttö) ja Kenwoodin viritinvahvistin -70 -luvulta. Levysoittimena oli Dualin muistaakseni 1228 (suoravetosoitin kelluvalla rungolla joka tapauksessa). Sekä mahti jvc:n kaapit joista tuli pirusti passoa
. Nuo laitteet opiskeluajan tyyliin sopivasti myin kaverille puoli-ilmaiseksi vuoden sisällä hankinnasta, kun rahat oli juotu ja kotiin piti päästä käymään.
Siinä sitten meni hiljaiselolla muutama vuosi, vuonna -90 kun opiskelut loppui ja muutin omaan vuokrakämppään, ostin elämäni ensimmäisen cd-soittimen sisältävän laitteen, Panasonicin cd-radiokasettinauhurin hintaan 1990 markkaa (tässä ei ollut tupladekkiä, oli yksi edellytys). Sillä sitten pääasiassa mentiin vuoteen 2005 sekalaista mankanromua välillä kuunnellen, ja koko ajan tuo haave "raskaammista" päässä, mutta taloudelliset realiteetit ovat moista vastaan olleet koko elämän.
Kunnes 2005 kypsyin että "vi**u, kun kerran kaurapuuroa syödään niin syödään sitä edes niin että kuuppa tärisee kun musiikki soi". Kuitenkin taloudelliset realiteetit edelleen vastustivat kovin suurta panostusta ja netti esiin. Nuoruudesta jäänyt melkoinen himo (ei järjellistä syytä) Pioneerin semiraskaisiin malleihin oli aika toteuttaa.
Hifilehden torilta sitten tuli ostettua
Pioneer A-616mkII vahvain
Pioneer F-737 viritin
Pioneer CT-939 mkII dekki
Pioneer pd-f 805 50+1 makasiini-CD-soitin jonka laitoin 2kk jälkeen kaappiin ja ostin tilalle
Pioneer DV-737 dvd-soittimen joka tällä hetkellä pyörittää lähinnä cd-levyjä. (mielessä on että ehkä jos löytää sopivasti vanhan "raskaamman" Pioneerin soittimen, niin saattaa tulla cd-soittimeksi. Mutta en ole tyytymätön tuohon dv-737:ään (pesee 6-0 tuon "jukeboxin"), millään muotoa.
Ja mulle stereot ei ole täydelliset jos ei niissä ole vinyylisoitinta, joten sellainenkin on , huutonetistä bongailtu TD318 vuodelta kivi ja kypärä.
Kaapit ovat hififoorumille sopimattomat edulliset lattiakaiuttimet, jotka kuitenkin toimivat mulla, soivat hiljaa kuunnellessa aika hyvin. Ja mulle tärkeää on että kovaa kuunnellessa soivat säröttömästi johtuen siitä että synnynnäisen kuulovamman tähden kuulonalenemani on 65dB, ja kuulolaite on vain toisella puolella. Eli kun meikäläinen kuuntelee kunnolla, siinä talo täräjää. Siis kun kuuntelen antaumuksella, otan kuulolaitteen pois päästä jolloin äänen on tultava luun läpi (korvakäytävät syntyjään ummessa). Kuulolaitteessa kun on myös koko ajan tietty kohina taustalla täysin hiljaisessakin tilanteessa.
Tuon Pioneerisatsin hankinnan jälkeen vaimokin on alkanut kuunnella musaa aivan toisella tavalla ja meillä on tilanne tällä hetkellä se, että VAIMO haluaisi myös TV:n kaveriksi parempaa äänentoistoa (eli meillä hellasärö on negatiivista luokkaa, suht harvinainen tilanne lienee tämä).
Rakkaus semiraskaisiin viittä-vaille-japsivintageihin on edellee rajua, päivittäin tulee huutonetit ynnä muut pyörittyä kuolaamassa. Nämä laitteet eivät ole varmaankaan millään lailla musikaalisia mutta itse tykkään kuin hullu puurosta (raudan rakkaus, kuitenkin taloudellisten realiteettien hakatessa vastaan koko ajan)
Musiikkimaku on laidasta laitaan, Enyaa (enkelin ääni), Juicea, Klamydiaa, Nightwishiä, Vivaldia, Bachia, Ripsipiirakkaa. Siis lähes kaikkea muuta paitsi Jazzia ja örinäkikkelisontaheviä, melodinen hevi kyllä menee. Purkkapoppiakaan en tue, ensimmäistäkään esmes Britnispearssin kappaletta en ole kokonaisuudessaan koskaan kuullut.
Eli en todellakaan ole mikään varsinainen hifisti (silkka aloittelija), mutta kuitenkin kiinnostus siihen, että voi kuunnella musiikkia kohtuullisen hyvillä laitteilla (ja etenkin ilman kuulolaitetta
), on aina ollut läsnä ajatusmaailmassani niin kauan kuin muistan (johtuneeko kuulolaitteesta osa tuosta himosta).
Noniin, tulipa taas romaani, tätä tuskin jaksaa kukaan lukea, mutta kun meikäläinen saa avattua jutun, en osaa lopettaakaan.
