Teknologian kehitys ja hifihankinnat

hoffa

Sepittäjä
Kaupallinen toimija
Hifiharrastaja
Liittynyt
11.2.2007
Viestejä
7 301
Kaupunki
Joensuu
Dolby Surround, Dolby Digital, Dolby Atmos - Stereo vai Mono?

Olen seurannut ääniteteknologian kehitystä tuolta Dolby Surroundin synnystä asti eläen ja pääosin olen joutunut mieltämään, että tuotantoyhtiöt lähinnä tekevät teknologian kehityksen siivellä uusia tapoja lisätä kassavirtaa. Olenko väärässä? En ehkä kärjistä näin tapahtuneen monoäänitteistä stereoon siirryttäessä, mutta nykyisin tuntuu siltä, että uusilla formaateilla pyritään luomaan uutta kuplaa tulovajeeseen.

Ymmärrän kyllä monikanavaisen äänentoiston hyödyt varsinkin klassisella musiikilla. Oma ajatukseni on kuitenkin herännyt, että riittävän laadukas monikanavainen äänentoistojärjestelmä edellyttää tilalta huomattavasti parempaa akustiikkaa kuin äänentoisto stereona ja laitteistoonkin uppoaa viisinkertainen summa rahaa. Kuinka usein kuluttaja haluaa elää teknisen kehityksen harjalla ja hankkia laitteistonsa viimeisimmän ääniformaatin mukaisesti? Uskallatko sinä myöntää, että vaikkapa se sinulta neuvoja kysellyt kaveri on hankkinut monikanavasetin, mikä ei pärjää sinun stereosetillesi? Mutta ollaanhan siellä teknisen kehityksen suhteen paremmin nykyajassa vaikka lempipändi olisikin Led Zeppelin.
 
Minusta monikanavalla olisi potentiaalia myös musiikintoistossa, mutta se on pitkälti jäänyt ulosmittaamatta. Syynä on formaattien nopea muutos ja monikanavaisen musiikin vähäinen tarjonta. Monikanavaiset laitteet happanevat käsiin sitä tahtia, että raskaamman hifin/high-endin puolella niistä on luovuttu. Eipä isomman kaiutinmääränkään sijoittaminen huoneeseen ole helppoa. Monikanavaisten ääniformaattien läpimurtoa ei koskaan tullut, eikä sitä ole näköpiirissäkään.

Ainoa formaatti, jolla on toivoa, on objektipohjaiset formaatit. Niissä yksi tiedosto sisältää äänen sekä sen sijaintia tai tulosuuntaa kuvaavan metatiedon. Vastaanottopäässä tästä konstruoidaan toistolaitteistolle sopiva signaali. Sama äänitiedosto käy siis kuulokekuuntelusta monikanavaiseen järjestelmään ja kaikkeen siltä väliltä. Tuollainen voisi onnistua murtautumaan markkinoille, kun se toimisi myös peruskuluttajalla. Sonyn 360 Reality Audio perustuu objektipohjaiseen menetelmään ja sille on jo saatavilla musiikkia.
 
Niinkauan aikaa kun ollaan riippuvaisia hdmi johtojen kytkentätavoista sekä analogisista ulostulokanavista (ilman digi kytkentää) sekä myös siitä että monikanavatiedostoja on ladattavissa vain rajatuilla musiikki genrellä, niin näen että tämä ei edisty juurikaan maailmassa.

Stereolla pärjää ihan hyvin vielä. Monikanavan tulevaisuus on virtuaalilasit ja peliteollisuus, sekä perinteinen elokuvat.

Lisenssit on tehty tarkoituksella lypsää rahaa tekniikan siivin, näinhän tuo toki menee, uutta dolbyä tulee ja mainostetaan taas vallankumouksellisena tuotteena uusille uljaille asiakkaille.

Eri asia on astutaanko kuluttajina syöttiin vai ei. Musamonikanavaisena haluaisin että kaikki muoviplätyt (bluray, dvd) niistä jäävät historiaan, mutta minkäs teet kun yleis tarjonta painottaa aina muovin ostoa enemmissämäärinkin. Kiitos ei kiitos muovi on saastaa.
 
... tuotantoyhtiöt lähinnä tekevät teknologian kehityksen siivellä uusia tapoja lisätä kassavirtaa. Olenko väärässä? ... uusilla formaateilla pyritään luomaan uutta kuplaa tulovajeeseen.

Tuskin olet väärässä, raha pyörittää leffabisnestä(kin). En ole perehtynyt mihinkään, esim. Dolbyn mahdollisiin lisenssijuttuihin, kun nyt pinnalla on kuitenkin Dolby Atmos, ei esim. Warner Bros. Atmos. No, se siitä, raha kuitenkin on varmasti suurin motivaattori.

... riittävän laadukas monikanavainen äänentoistojärjestelmä edellyttää tilalta huomattavasti parempaa akustiikkaa kuin äänentoisto stereona ja laitteistoonkin uppoaa viisinkertainen summa rahaa. Kuinka usein kuluttaja haluaa elää teknisen kehityksen harjalla ja hankkia laitteistonsa viimeisimmän ääniformaatin mukaisesti? Uskallatko sinä myöntää, että vaikkapa se sinulta neuvoja kysellyt kaveri on hankkinut monikanavasetin, mikä ei pärjää sinun stereosetillesi? Mutta ollaanhan siellä teknisen kehityksen suhteen paremmin nykyajassa vaikka lempipändi olisikin Led Zeppelin.

Omasta vähäisestä kokemuksestani akustiikan suhteen sanoisin että jos akustointi on viilattu stereotoiston kannalta oikeasti hyväksi, eikä ainoastaan riittävän hyväksi, niin monikanavan voi aika huoletta sijoittaa samaan akustiikkaan. Toki useampi kanava aiheuttaa omat haasteensa, mutta ne haasteet on samat olipa akustointi mitä hyvänsä. Eikä vähäisimpänä huonekorjaimen valinta. Pska huonekorjaus latistaa tunnelman ja aiheuttaa tympääntymisen koko touhuun. Tai teettää tolkuttomasti lisätyötä.

Rahanmenoa ei oikein voi välttää, mut itsellä ei monikanava ole viisinkertaistanut setin hintaa, johtuen pääkajareista. Stereo- monikanavavertailu ei mielestäni ole kovin mielekästä, koska käyttö on kuitenkin lähtökohtaisesti eri. Itse en stereomateriaaliin käytä monikanavaa (paitsi töllön katselussa, johtuen sekin htpc tulon oletusasetuksesta av-vahvarissa) ja monikanavamateriaalin haaliminen on turhaa jos sitä vain stereona kuuntelisi. Mummiälest.

Itse olen mennyt 2.0 setti edellä, 7.2 setti on sitten sijoiteltu sen ehdoilla. Valkokangas toki rajoittavana tekijänä myös 2.0 osalta.

Olen omaan settiini jo niin tottunut että parempaa on haastava löytää. Varsinkaan tällä kuunteluvierailuintensiteetillä.

Olen auliisti kyllä kertonut omat parannusehdotukseni sillä periaatteella että "jos oma olis", mutta ne harvemmin realisoituu toteutukseen asti. Johtunee meikäläisen asenteesta äänentoistoon.

Sen sijaan akustoimattomaan tilaan monikanavan virittäminen on jo lähtöjään tuhoontuomittu ajatus. Tai en ainakaan itse sellaista kenenkään suosittele tekevän. Ei sillä että multa kukaan mitään ikinä kysyisikään...
 
Juu, rahastuksen mausta voi kysyä blu rayltä ja 4k:lta, kuolevat ennen kuin pääsevät vauhtiinkaan.

Tätä kehitystä murhaa ironisesti myös kehittymättömyys. Pääasiallinen äänen siirto laitteiden välillä on yleensä RCA (suoraan 1940-luvulta). Digipiuhat kykenee kahteen kanavaan tai jopa neljään, jos laitteet tukee (SPDIF, 1980-luku). Monikanavan myötä olisi pitänyt siirtyä usb:hen ja unohtaa kaapelionanointi. Digisiirto-ideat taisi kuolla dvd-videoiden (eli formaattien) copyright-sokkeloihin. Usbin kautta olisi voinut siirtää äänidatan lisäksi kaikkea muuta hyödyllistä, kuten volumecontrollia ja source selectiä.

Omat laitehankinnat ovat jäissä siihen asti, kun markkinoille alkaa ilmestyä järkeviä laitteita järkihintaan, jollei DIY-elektroniikasta tai Kiinasta tule vaihtoehtoa.
 
Juu, rahastuksen mausta voi kysyä blu rayltä ja 4k:lta, kuolevat ennen kuin pääsevät vauhtiinkaan.

Tätä kehitystä murhaa ironisesti myös kehittymättömyys. Pääasiallinen äänen siirto laitteiden välillä on yleensä RCA (suoraan 1940-luvulta). Digipiuhat kykenee kahteen kanavaan tai jopa neljään, jos laitteet tukee (SPDIF, 1980-luku). Monikanavan myötä olisi pitänyt siirtyä usb:hen ja unohtaa kaapelionanointi. Digisiirto-ideat taisi kuolla dvd-videoiden (eli formaattien) copyright-sokkeloihin. Usbin kautta olisi voinut siirtää äänidatan lisäksi kaikkea muuta hyödyllistä, kuten volumecontrollia ja source selectiä.
Omat laitehankinnat ovat jäissä siihen asti, kun markkinoille alkaa ilmestyä järkeviä laitteita järkihintaan, jollei DIY-elektroniikasta tai Kiinasta tule vaihtoehtoa.

Hmm, minulla on ainakin LP-levyjä ja putkivahvistimia, eivät ole vanhentuneet "käsiin". Mikä sitten lie kestävää kehitystä ja "järkeviä laitteita järkihintaan"?
 
... Mikä sitten lie kestävää kehitystä ja "järkeviä laitteita järkihintaan"?

Käytettyjä kun ostelee niin on edes vähän järkeä, uusien ostamisessa ei oo mitään järkee.

Usb... Nii... Eli jokaisen laitteen pitäisi olla käytännössä tietokone, jotta osaa hanskata kaikki mahdolliset usb-laitteet ja ajurit pitää toki myös löytyä.

Mä oon enemmän kuin tyytyväinen hdmi-johtolankaan. Menee kuva ja ääni. Taitaa usb:ssä olla edelleen voimassa se 5 metrin pituusrajoitus ilman aktiivista purkkia välissä. Eihän se tietty olisi kuin järjestelykysymys että saisi alle 5 m mittaisen usbin yltämään vahvarilta tykille.
 
Kysyisin teknologian tuntijoilta, miten näkisitte VR (Virtual Reality) roolin tulevaisuuden musiikinkuuntelussa. VR on audiovisuaalista, mutta tunnetaan myös käsite audio-first VR, missä musiikki ei ole vain osa immersiokokemusta, vaan enemmän itseisarvo ja kriittinen alue. Tässä sitten kaiketi siirryttäisiin kuulokemaailmaan, tosin omanlaiseensa?

Entäpä esim. nk. aaltokenttäsynteesi (wave field synthesis, WFS)? Vaadittavien kaiutinten määrä? Koskaan kaupallisia sovellutuksia?

Muita edistyksellisiä tekniikoita?
 
Viimeksi muokattu:
Käytettyjä kun ostelee niin on edes vähän järkeä, uusien ostamisessa ei oo mitään järkee.

Usb... Nii... Eli jokaisen laitteen pitäisi olla käytännössä tietokone, jotta osaa hanskata kaikki mahdolliset usb-laitteet ja ajurit pitää toki myös löytyä.

Mä oon enemmän kuin tyytyväinen hdmi-johtolankaan. Menee kuva ja ääni. Taitaa usb:ssä olla edelleen voimassa se 5 metrin pituusrajoitus ilman aktiivista purkkia välissä. Eihän se tietty olisi kuin järjestelykysymys että saisi alle 5 m mittaisen usbin yltämään vahvarilta tykille.


Minulla on taitaa 20 metrin pituisia aktiivisia Deltacon USB-kaapeleita. Virran kulku rajoitettua, mutta bitti kyllä kulkee. Taitaa olla HDMI:llä aika samat rajat. Formaateista ja niiden lisensseistä riippuu tosiaan moni asia.
 
Minulle on riittänyt 5.1 ja 1920x1080. 7.1:tä olen kokeillut ehkä vuoden verran. Silloin siitä oli jotain hyötyäkin, koska "katsomossa" oli parhaimmillaan ihmisiä jopa neljässä rivissä. 4K olisi vaatinut koko ketjun päivitystä ja nyt taas ei ole enää sellaisia katseluetäisyyksiä, että siitä juuri hyötyisi.
Suurin ilo monikanavaisuudesta musiikilla on ollut ehdottomasti Blu-Ray-konserttivideoilla. Tuntuu vaan, ettei viimeisen viiden vuoden aikana ole julkaistu yhtään kiinnostavaa konserttia. Onneksi lähes kaikki hyvät tuli hankittua silloin aikoinaan. Joidenkin vanhempien levyjen saatavuus voi olla heikkoa nykyisin. Blu-ray.com mokasi homman siinä, kun se ei erotellut musiikkilevyjä selkeästi elokuvista. Kyllästyin seuraamaan uusjulkaisuja, kun 90% niistä oli elokuvia.
SACD mokattiin aikoinaan sijoittamalla levyt muiden sekaan. Vakiolevykaupassakin tuttu myyjä etsi minulle aina muistamansa uutuudet. Sitten Universaö rupesi myös käyttämään koteloissa pyöristettyjä kulmia. Sekään ei enää toiminut löytökonstina. Hyvin nopeasti homma meni sa-cd,net:n kautta etsimiseksi. Harmi, kun he eivät koskaan ottaneet BD-konserrtivideoita listoilleen. Hyllystä löytyy vaimon kanssa ehkä 500 SACD:tä (95% klassista), 100 BD-konserttia ja 150 DVD-konserttia - arviolta. Mukaan voisi jo laskea MCH hires-latauksetkin, joita taitaa olla parikymmentä levyllistä.
Olemme katselleet niin vähän elokuvia viime vuosina, että niiden takia ei tällä hetkellä kyllä innosta sijoittaa mihinkään laitteisiin. Olen ostanut tänä vuonna noin 10 elokuvaa, joista emme taida olla katsoneet vielä yhtäkään.
 
Hmm, minulla on ainakin LP-levyjä ja putkivahvistimia, eivät ole vanhentuneet "käsiin". Mikä sitten lie kestävää kehitystä ja "järkeviä laitteita järkihintaan"?
Vuodatukseni on kohdistettu digilähteille. LP-jutuissa ei taida olla niitä monikanavia tai leffoja :) Kyllähän ne vanhat laitteet pelaa niin kauan kuin järjestelmä ei muutu ja mikään ei mene rikki tai vastaavia laitteita on yhä saatavilla. Ja analogisista välijohdoista XLR on voittajan valinta.
Käytettyjä kun ostelee niin on edes vähän järkeä, uusien ostamisessa ei oo mitään järkee.

Usb... Nii... Eli jokaisen laitteen pitäisi olla käytännössä tietokone, jotta osaa hanskata kaikki mahdolliset usb-laitteet ja ajurit pitää toki myös löytyä.

Mä oon enemmän kuin tyytyväinen hdmi-johtolankaan. Menee kuva ja ääni. Taitaa usb:ssä olla edelleen voimassa se 5 metrin pituusrajoitus ilman aktiivista purkkia välissä. Eihän se tietty olisi kuin järjestelykysymys että saisi alle 5 m mittaisen usbin yltämään vahvarilta tykille.

Itsekin ostan käyettynä, diy tai käytettyä diy :)

Jos puhutaan digisignaalista, jokainen sitä läyttävä laite on jo nyt pieni tietokone. Jos usb olisi suositumpi audiossa, sitä hyödyntävät "keinot" välittää ääntä olisivat yleisempiä, helpompia ja halvempia kuin nyt. HDMI on hyvä valinta, kun mukana on liikkuva kuva. Usb soveltuu silti erinomaisesti, jos kyse on pelkän äänen siirrosta. Audioon tarvitaan niin vähän bittejä, että se voi toimia hyvinkin specsiä pidemmällä vedolla.
 
Vuodatukseni on kohdistettu digilähteille. LP-jutuissa ei taida olla niitä monikanavia tai leffoja :) Kyllähän ne vanhat laitteet pelaa niin kauan kuin järjestelmä ei muutu ja mikään ei mene rikki tai vastaavia laitteita on yhä saatavilla. Ja analogisista välijohdoista XLR on voittajan valinta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Quadraphonic_sound#CD-4_or_Quadradisc
https://en.wikipedia.org/wiki/Capacitance_Electronic_Disc

:D
https://en.wikipedia.org/wiki/Balanced_audio
Tosin laitteista tulee monimutkaisempia ja kalliimpia valmistaa mutta differentiaalinen signaali balansoidussa kytkennässä vaikuttaa muuten optimaaliselta. Tätähän käytetään digitekniikassakin paljon.
 
... differentiaalinen signaali balansoidussa kytkennässä vaikuttaa muuten optimaaliselta. Tätähän käytetään digitekniikassakin paljon.

En ymmärrä viittausta. Voitko auttaa digiymmärrystäni, voi olla kyse vain pienestä potkusta /siilleni, että pääsen vauhtiin. Kiitos, t. ' RIF '
 
Monikanavalaitteiden hinku on tapettu sillä, että formaatti elää alvariinsa. Tästä syystä se laite jonka tehtävä on purkaa signaali, vanhenee nopeammin kuin ostajan auton takavalot häviävät myymälän horisontista. Sen vuoksi HE-henkeen rakennetut AV-vahvistimet eivät kiinnosta enää vakavia harrastajia. Raudan arvo mitätöityy liian nopeasti. Siksipä olen ihmetellyt, minkä vuoksi ei yksinkertaisesti valmistettaisi kyvykkäitä monikanavaisia vahvistimia, joissa ei olisi signaalin prosessointia alkuunkaan. Minkä vuoksi sitä prosessointia ei sälytetä sille ohjelmalähteelle? Sehän olisi se helpoimmin valittava palikka tässä koktailissa.

Omassa setissäni tämä menee juuri kuvailemallani tavalla. Vahvistin on mallia ”kahdeksan kanavaa sisään ja kahdeksan ulos” (+subbarit). Sekä äänen, että kuvan prosessoinnit hoitaa tässä tapauksessa joko Oppon tai Cambridgen soittimet. Kuva puolestaan lähtee HDMI:llä suoraan soittimelta näytölle. Vahvistin edustaa oman aikansa parhaimmistoa, eikä mulla ole ollut pienintäkään syytä syrjäyttää sitä kahdenkymmenen vuoden iästään huolimatta. Ainoastaan ohjelmalähde on vaihtunut dvd-ajoista nykykyteknologiaan saakka. Tällä tavoin toteutettuna raskaan sarjan monikanavalaitteetkin saavat pitkän käyttöiän, eikä niiden arvo tipahda ihan ensimmäisessä mutkassa.

ihan samaa ajatusta voisi mielestäni soveltaa myös televisionäyttöihin. Ajatelkaapa tilanne, että teillä olisi mahdollisuus ostaa vimpan päälle hieno ja laadukas näyttö. Loppu hoidettaisiin sitten ulkopuolisella boxilla, joka olisi sitten mahdollisuuksien mukaan päivitettävissä ohjelmatarjonnan edistymisen ja tallennustekniikan muuttumisen mukaan. Premium-näyttö säilyisi, mutta boxia päivitettäisiin. Kaksilaatikkoinen, ja mielellään normitettu telsu olisi kova juttu. Ei enää tarvitsisi päivittää kuin sitä osaa, missä uudet normit muuttavat ekosysteemiä.
 
Viimeksi muokattu:
En ymmärrä viittausta. Voitko auttaa digiymmärrystäni, voi olla kyse vain pienestä potkusta /siilleni, että pääsen vauhtiin. Kiitos, t. ' RIF '

Esimerkiksi ajoneuvoteollisuuden usein käyttämä CAN ja monet muut teollisuudessa esiintyvät väylät.
 
Joo, näköjään on niitäkin. Mutta noi on kuitenkin niitä esimerkkejä kuolleista tekniikoista.

Ja edelleen jos se RCA olisi siellä samassa kuopassa kuin nuo ylemmät, XLR olisi kysynnän, tarjonnan ja kilpailun myötä halvempi. Eikä se edes ole niin kallis, että laitteiden pitäisi sen takia maksaa tuhansia euroja, vaikka jotkin brandit ehkä niin antavat ymmärtää.

En ymmärrä viittausta. Voitko auttaa digiymmärrystäni, voi olla kyse vain pienestä potkusta /siilleni, että pääsen vauhtiin. Kiitos, t. ' RIF '

AES/EBU on spdif-protokolla balansoidussa siirtotiessä XLR-liittimin, mutta tämänhän sinä jo tiesitkin?
 
...
Omassa setissäni tämä menee juuri kuvailemallani tavalla. Vahvistin on mallia ”kahdeksan kanavaa sisään ja kahdeksan ulos” (+subbarit). Sekä äänen, että kuvan prosessoinnit hoitaa tässä tapauksessa joko Oppon tai Cambridgen soittimet. Kuva puolestaan lähtee HDMI:llä suoraan soittimelta näytölle. Vahvistin edustaa oman aikansa parhaimmistoa, eikä mulla ole ollut pienintäkään syytä syrjäyttää sitä kahdenkymmenen vuoden iästään huolimatta. Ainoastaan ohjelmalähde on vaihtunut dvd-ajoista nykykyteknologiaan saakka. Tällä tavoin toteutettuna raskaan sarjan monikanavalaitteetkin saavat pitkän käyttöiän, eikä niiden arvo tipahda ihan ensimmäisessä mutkassa.

ihan samaa ajatusta voisi mielestäni soveltaa myös televisionäyttöihin. Ajatelkaapa tilanne, että teillä olisi mahdollisuus ostaa vimpan päälle hieno ja laadukas näyttö. Loppu hoidettaisiin sitten ulkopuolisella boxilla, joka olisi sitten mahdollisuuksien mukaan päivitettävissä ohjelmatarjonnan edistymisen ja tallennustekniikan muuttumisen mukaan. Premium-näyttö säilyisi, mutta boxia päivitettäisiin. Kaksilaatikkoinen, ja mielellään normitettu telsu olisi kova juttu. Ei enää tarvitsisi päivittää kuin sitä osaa, missä uudet normit muuttavat ekosysteemiä.

Että hifituotanto ottaisi käyttöön ohjelmistokehityksen periaatteita jossa toimitaan rajapintojen kautta eli A - rajapinta - B jolloin kumpi tahansa voi muuttua ja toiseen ei tarvitse koskea. Joillain valmistajilla on niitä korttilaajennuksia (NAD?) jolloin korttia vaihtamalla tai lisäämällä saa uusia ominaisuuksia samaan vahvistinrakenteeseen.
 
Joillain valmistajilla on niitä korttilaajennuksia (NAD?) jolloin korttia vaihtamalla tai lisäämällä saa uusia ominaisuuksia samaan vahvistinrakenteeseen.
Muita esimerkkejä: Meridian, Primare SP32, Anthem AVM-50 ja Statement D2. Ainakin SP32:n laajennusmoduulit olivat varsin kalliita, valikoima ei kehittynyt ja ne taidettiin kuopata kysynnän puuttuessa. Vanhempien Anthemien ARC-tuki jämähti ykkösversiin ja kakkonen tuli vain uudempiin malleihin (esim. AVM 60). Vanhat asiakkaat hylättiin - ei hyvä.
 
Että hifituotanto ottaisi käyttöön ohjelmistokehityksen periaatteita jossa toimitaan rajapintojen kautta eli A - rajapinta - B jolloin kumpi tahansa voi muuttua ja toiseen ei tarvitse koskea. Joillain valmistajilla on niitä korttilaajennuksia (NAD?) jolloin korttia vaihtamalla tai lisäämällä saa uusia ominaisuuksia samaan vahvistinrakenteeseen.

Tuo on yksi lähestymismalli, mutta valitettavasti se menee noin kun Denali tuossa mainitsikin. Päivitykset loppuvat yleensä liian nopeasti ja ne ovat usein kalliita. Mainitsemani vahvistin soitin oli yksi esimerkki - kallista moottoria ei tarvitse vaihtaa vaikka nippeleitä tulisikin lisää. Toinen esimerkki on niinkin yksinkertainen kun perheemme ykkös-tv. Se on iäkäs, mutta laadukas plasma. Siinä on ainoastaan taivasviritin ja meillä on kaapeli. En siis ole ikinä käyttänyt laitteen viritintä. Virittimenä (tuplasellaisena) on toiminut HD-thunderin digiboksi. Televisio toimittaa siis vain näytön virkaa. Yhdistelmä on ollut vallan mainio. Nyt kun telkkareihin tulee koko ajan lisää uusia ominaisuuksia, ne voisi hyvinkin ynnätä digiboksin kaltaisiin laitteisiin joita sitten voisi vaihtaa ihan oman maun mukaan. Nämä laitteet voisivat sitten kilpailla keskenään käyttöergonomialla ja ominaisuuksilla.

Onhan se tavallaan kiva ajatus, että kaikki toiminnat löytyy siitä upouudesta töllöstä, mutta auta armias tuollaisen LG-telkun käyttölogiikkaa. HD-Thunderin ja vaikka Apple-TV:n käyttö on tuhat kertaa sujuvampaa kuin tuollaisen nykyaikaisen smart-TV:n. Lisäksi saadaksesi yhden nippelin lisää, sinun on vaihdettava koko hemmetin ruutu - jos et ole valmis lisälaatikoihin.
 
Back
Ylös