Tätä bändiä/artistia olen kuunnellut viime aikoina paljon.

tapio59

Käyttäjä
Liittynyt
29.12.2011
Viestejä
1 358
Kerro mitä bändiä/artistia olet kuunnellut viime aikoina paljon. Mistä syystä?
Itse olen viime aikoina kuunnellut Spotifysta ja katsellut You Tubesta punkbändiä nimeltä Social Distortion. Bändi on perustettu vuonna 1978 ja on hengissä edelleen, tosin vain bändin laulaja/kitaristi Mike Ness alkuperäisjäsenenään. Bändin 1996 ilmestynyttä albumia White Light , White Heat, White Trash ja 2004 julkaistua albumia, Sex, Love, And Rock`n`roll on tullut kuunneltua paljon. Olen itse juurikin tuon punksukupolven edustaja ja menossa bändin Helsingin Jäähallin keikalle, jos se vaan toteutuu. Jos vaan punkhenkinen musa toimii, niin suosittelen.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä ole ottanut innostusta tämä aihe. Ehkä tuo "Mitä musiikkia kuuntelen nyt" aihe on liian samankaltainen.
No yritetääns vielä uudestaan. Edelleen kuuntelussa Social Distortion, Tällä kertaa akustisena.
 
Tehosoitossa on Tom Waitsin Asylum-kauden tuotokset. Waitsin musiikkiin tulee jollakin tasolla palattua aina muutaman vuoden välein. Materiaali on läpikotaisin tuttua sillä Tompan lätyt pyörivät aikoinaan grammarissa lähes tauotta. Vanhemmista levyistä löytyykin jälkiä kovasta käytöstä joten olen aika ajoin hankkinut ehompaa tilalle. Useammasta levystä löytyy myös uudempia vinyylipainoksia joista tuoreimpina juuri hankitut asylum-vuosien remasterit (kahta lukuunottamatta). Tällä kertaa pysytellään Waitsin kapakkajazz-periodissa ja uppoudutaan rymistely-levyihin joskus toiste.

Closing Time (1973)
The Heart of Saturday Night (1974)
Nighthawks at the Diner (1975)
Small Change (1976)
Foreign Affairs (1977)
Blue Valentine (1978)
Heartattack and Vine (1980)
 
Viime viikkoina levylautaselle on eksynyt tavallista enemmän Genesiksen levyjä. Bändin alkupään tuotantoa kuunnellessa voi havaita, ettei Peter Gabrielin lähtö 1975 The Lamb Lies Down On The Broadway-kiertueen pääteeksi ollutkaan bändin musiikillinen kuolema. Sellainen tapahtui vasta Steve Hackettin lähdettyä 1977. Gabrielin lähdön jälkeen julkaistut The Trick of The Tail ja Wind And Wuthering (1976) ovat paikoin huipputason Genesis-musiikkia, vaikka joukkoon muutama täytebiisi onkin jo lipsahtanut.

Then There Were Three levyltä (1978), Hackettin lähdettyä, on jo aistittavissa bändin seilaavan seitsemänsillä vesillä. Levy koostuu enimmäkseen jäsenten sooloprojektien ylijäämä biiseistä, mutta totaalinen musiikillinen muutos kuuluu seuraavalla Duke-levyllä. Phil Collinsin saadessa jalansijaa sävellystyössä hienovivahteiset sävyt, massiivisen ja herkän vaihtelut ovat kadonneet. Tilalle on tullut 1980-luvun saundimaailmaa ihannoivaa ylituotettua disco-proge-poppi-humppaa, joka tulee siivittämään Phil Collinsin soolouralle ja supertähteyteen. Sama suuntaus jatkuu koko Genesiksen lopputuotannon. Collins kuppasi Gabrielin III levyllä vieraillessaan Intruder:in rumpuloopin ja banalisoi sen tehokkaasti soolotuotannossaan sekä tulevissa Genesis-levyissä.

Genesiksen musiikillisen ilmeen muuttuminen ja sitä seurannut ilmaisullinen mahalasku on totaalinen eikä ihan heti tule mieleen vastaavaa. Vielä 1980-luvun alussa oli taloudellisesti turvallisempaa kirjoittaa levyn kansiin Genesis, vaikka siihen olisi pitänyt kirjoittaa Phil Collins.
 
Viimeksi muokattu:
Kerro mitä bändiä/artistia olet kuunnellut viime aikoina paljon. Mistä syystä?
Itse olen viime aikoina kuunnellut Spotifysta ja katsellut You Tubesta punkbändiä nimeltä Social Distortion. Bändi on perustettu vuonna 1978 ja on hengissä edelleen, tosin vain bändin laulaja/kitaristi Mike Ness alkuperäisjäsenenään. Bändin 1996 ilmestynyttä albumia White Light , White Heat, White Trash ja 2004 julkaistua albumia, Sex, Love, And Rock`n`roll on tullut kuunneltua paljon. Olen itse juurikin tuon punksukupolven edustaja ja menossa bändin Helsingin Jäähallin keikalle, jos se vaan toteutuu. Jos vaan punkhenkinen musa toimii, niin suosittelen.
White Light , White Heat, White Trash on erittäin hyvä.
 
Tuossa "talviuneni" viimeisinä viikkoina tuli soiteltua todella paljon Monochrome Setiä - varsinkin 90-luvun albumit (Dante's Casino, Jack, Charade, Misére ja Trinity Road) sekä 2010-luvun kiekot (Platinum Coils, Super Plastic City, Spaces Everywhere, Cosmonaut, Maisieworld ja Fabula Mendax) tuli kaikki pyöräytettyä siinä 4-5 kertaa. Bändin Velvet Undergroundia, Shadowsia ja Byrdsiä aineksinaan hyödyntävä älykköpop, jota on höystetty vielä ripauksella tangomarkkinoiden taikaa, on vain niin kertakaikkisen hyvää ja vastustamatonta kamaa. Yhdellä Monochrome-sedistä, bändin pitkäaikaisella kitaristilla Tom Hardylla on, sitä paitsi, paras koskaan kuulemani taiteilijanimi: Lester Square.

 
Viimeksi muokattu:
Viime viikkoina levylautaselle on eksynyt tavallista enemmän Genesiksen levyjä. Bändin alkupään tuotantoa kuunnellessa voi havaita, ettei Peter Gabrielin lähtö 1975 The Lamb Lies Down On The Broadway-kiertueen pääteeksi ollutkaan bändin musiikillinen kuolema. Sellainen tapahtui vasta Steve Hackettin lähdettyä 1977. Gabrielin lähdön jälkeen julkaistut The Trick of The Tail ja Wind And Wuthering (1976) ovat paikoin huipputason Genesis-musiikkia, vaikka joukkoon muutama täytebiisi onkin jo lipsahtanut.

Then There Were Three levyltä (1978), Hackettin lähdettyä, on jo aistittavissa bändin seilaavan seitsemänsillä vesillä. Levy koostuu enimmäkseen jäsenten sooloprojektien ylijäämä biiseistä, mutta totaalinen musiikillinen muutos kuuluu seuraavalla Turn It On Again-levyllä. Phil Collinsin saadessa jalansijaa sävellystyössä hienovivahteiset sävyt, massiivisen ja herkän vaihtelut ovat kadonneet. Tilalle on tullut 1980-luvun saundimaailmaa ihannoivaa ylituotettua disco-proge-poppi-humppaa, joka tulee siivittämään Phil Collinsin soolouralle ja supertähteyteen. Sama suuntaus jatkuu koko Genesiksen lopputuotannon. Collins kuppasi Gabrielin III levyllä vieraillessaan Intruder:in rumpuloopin ja banalisoi sen tehokkaasti soolotuotannossaan sekä tulevissa Genesis-levyissä.

Genesiksen musiikillisen ilmeen muuttuminen ja sitä seurannut ilmaisullinen mahalasku on totaalinen eikä ihan heti tule mieleen vastaavaa. Vielä 1980-luvun alussa oli taloudellisesti turvallisempaa kirjoittaa levyn kansiin Genesis, vaikka siihen olisi pitänyt kirjoittaa Phil Collins.
Turn It On Again -levy? Mahdatko tarkoittaa levyjä Duke ja Abacab?
No löytyy tuon niminen kokoelma näköjään hyllystä.
 
Turn It On Again -levy? Mahdatko tarkoittaa levyjä Duke ja Abacab?
No löytyy tuon niminen kokoelma näköjään hyllystä.
Varsinainen narinani aihe oli Duke-levy. Tuli oikonen ja kirjoitin Turn It On Again. Pahoittelut siitä.

Edit: Nyt on korjattu myös alkuperäiseen tekstiin
 
Varsinainen narinani aihe oli Duke-levy. Tuli oikonen ja kirjoitin Turn It On Again. Pahoittelut siitä.

Edit: Nyt on korjattu myös alkuperäiseen tekstiin
Kyllä minäkin pidän niistä vanhoista enemmän, mutta tässä viime aikoina tullut soitettua Dukea, Abacabia ja peräti Invisible Touchia aika ajoin. Täytyy todeta, että pidän niistäkin kovin. Duke on peräti hieno minusta. Kyllä niissä kaikissa Tonyn ja Miken kädenjälki näkyy. Eivät ole minusta missään nimessä Phil Collinsin soolotöitä :)
 
Kyllä minäkin pidän niistä vanhoista enemmän, mutta tässä viime aikoina tullut soitettua Dukea, Abacabia ja peräti Invisible Touchia aika ajoin. Täytyy todeta, että pidän niistäkin kovin. Duke on peräti hieno minusta. Kyllä niissä kaikissa Tonyn ja Miken kädenjälki näkyy. Eivät ole minusta missään nimessä Phil Collinsin soolotöitä :)
Taustalla lienee merkittävien miehistömuutosten seurauksena tehty yhteinen päätös muuttaa Genesis-saundi ja hakea uutta yleisöä. Taloudellisesti onnistunut päätös, musiikillisesti ei niinkään, varsinkin kun musiikillinen menneisyys asettaa riman todella korkealle.;)
 
Itse olen jo pitkään yrittänyt paljon kuunnella itselleni tuntematonta musiikkia. Tuntuu mieltymykset painottuvan nykyajan naisvokalisteihin (singersongwriter folkahtavaan suuntaan).

Mutta yksi vanha yli muiden; talvesta lähtien jotenkin uudestaan jäänyt koukuun Kyussin musaan. Jokin mystinen korvia hivelevä resonoiva koukku saundissa ottaa niin vahvasti kiinni, ettei pääse irti. Pitäisi varmaan deletoida kovalevyltä ja viedä CDtkin varastoon, että pääsisi irti. Harvase ilta tulee muutama biisi kuunneltua.

 
Vanha jäärä vinguttanut Winteriä J ja E
Ja Robert Cray on soinut muodossa jos toisessa. Pitäis varmaan uudistua, mutta onko pakko jos ei taho? Vitsi vitsi vai onko...
 
Nyt kuunnellaan tosi kovaa kamaa. Punkrockia totta kai. Bändi on Xray Spex. Ensituntuman tähän bändiin sain -70 luvun lopulla. Siis punkmusiikin kultakaudella. Legendaarisella I-klubilla vietetyn illan jälkeen päädyttiin tuttavani Jukan kämpille. Jukka oli taiteilija ja senaikuisen luokituksern mukainen Hämy sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaiken progressiivisen rockin jälkeen Jukalle kolahti punk tosi kovaa. Kuunneltiin hänen favoriittiaan, Xray Spexia ja erityisesti biisiä Oh Bondage Up Yours. Kyllä kolisi minullekin.
Nyt yli neljänkymmenen vuoden jälkeen otin Xray Spexin kuunteluun Spotifysta (löytyy koko bändin tuotanto). Kyllä on äärimmäisen kovaa kamaa edelleenkin. Poly Styrene kiljuu kuin viimeistä päivää ja bändi komppaa hienosti. Tässä on nuoruuden kapinaa ja uhoa. Tätä musaa pitää kuunnella kovaa.
 
Yona, erityisesti levyä Naivi olen kuunnellut tänä kesänä ihan sairaan paljon ja tuntuu etten kyllästy siihen.
 
Olen kuunnellut paljon Sakari Kuosmasen kolmea ekaa albumia, eri toten Ihana elämä -levytystä. Jesenin kaupungissa -kappale kolahti alkuvuodesta ja siitä se sitten lähti. Suosittelen varsinkin, jos haluaa hieman erilaista suomalaista rockia 80-luvulta.

 
Pidätkös Penetrationista myös (Don't Dictate jne.)?

Penetrationista minulla ei ole minkäänlaista muistijälkeä. Katselin Wikipediasta, että mikä bändi tämä oikein on. Sitten kuuntelin bändin kolme ensimmäistä LP:tä Spotifysta, Moving Targetsin kahteen kertaan. Ei aiheuttanut mitään erityisiä värinöitä.
 
Olen kuunnellut paljon Sakari Kuosmasen kolmea ekaa albumia, eri toten Ihana elämä -levytystä. Jesenin kaupungissa -kappale kolahti alkuvuodesta ja siitä se sitten lähti. Suosittelen varsinkin, jos haluaa hieman erilaista suomalaista rockia 80-luvulta.


Kuosmasella on hienoja biisejä. Hänen levyjään minulla on vain yksi kokoelma: Onnen lyhteitä-32 kulkijan laulua.
Täytyykin tsekata mitä Kuosmaselta löytyy Spotifysta.
 
Back
Ylös