Täällä modataan kuulokkeita

Janne-ii

Hifiharrastaja
Liittynyt
25.12.2007
Viestejä
2 595
Kaupunki
Nokia
Otsikko kertoo olennaisen. Eli miksi valmistajan tarjoama vaihtoehto ei ole suoraa kelvannut vaan jotain on pitänyt lisätä tai ottaa pois ominpäin?

Aloitan itse eli olen tavalla tai toisella muokannut kaikkia omistamiani kuulokkeita. Ekat eli Senkun HD650. Niistä revin vaahtomuovit elementin edestä ja takaa pois. Bassot eivät olleet enää ihan niin jyräävät kuin aikaisemmin ihan onnistunut kikka oli se, johto tuli myös vaihdettua Niinimäen Kimmon tuotteeseen.
Seuraavat senkkujen jälkeen oli väliaikais käyttöön hankitut Koss porta prot. Ne kokivat paljon radikaalimman muodonmuutoksen. Johdon punoin itse hopeoidusta kytkentäkaapelista ja päähän Canaren "paras" 3,5mm plugi. Musta suojamuovi elementtien edestä ***vettiin ja bauhausista hankitut ilmeisesti johonkin ilmastointi laitteeseen tarkoitettu juuri oikean levyiset ja noin 1 cm korkeat muovi kartiot, jonka toisessa päässä harva muoviritilä tuli laitettua elementin eteen. Vaahtomuovi padit kokivat vielä ns. Quarter modin eli noin 20 sentin kolikon kokoinen reikä keskelle pehmustetta. Kokeilin myös Senkun PX-100 padeja, mutta ei toiminut alkuunkaan.
Nykyisistä Grado Sr225:sta lähti sr225 lätkä keskeltä ritilää ja bowl padeja uitin huuhteluaineessa, jotta pehmiäsivät. Lisäsin myös kierroksen sähköteippiä padien ympärille, jotta bassoihin tulisi lisää "lihaa", mutta katsoo nyt jätänkö teipit vai en.
 
Hyvä aihe.

Synnynnäisenä säätäjänä olen tehnyt vastaavia kokeiluja. AKG 240 Monitor on ollut eniten vastaanottavana osapuolena. Elementin suojana olevat liiskaantuneen hämähäkin näköiset muovisuojat nipsin varovasti pois ja laitoin tilalle harvaa metalliverkkoa. Elementin ja korvan välissä olleet vaahtomuovi/kankaat poistin. Tarkoitus oli puhdistaa ja kirkastaa diskanttipäätä, mikä kyllä onnistuikin mutta vaahtomuovin poistaminen kokonaan oli liian radikaali toimenpide ja johti kaikujen ja erilaisten pikkurisahdusten ylikorostumiseen akustisillla äänitteillä. Lukuisien materiaalien ja muotokokeilujen jälkeen niiden tilalle jäivät noin kolmen millin vahvuisesta harvahkosta keinokuituhuovasta leikatut kiekot, joissa on noin kahden euron kolikon kokoinen reikä elementin kohdalla.

Toinen modi oli kuulokkeiden kopan avaaminen ja muovipintojen käsittely sinitarralla resonanssien vaimentamiseksi. Lisäksi kokeilin näiden puoliavoimien kuulokkeiden vuotoaukkojen säätelyä, ja päädyin peittämään kummankin kupin kahdeksasta aukosta kaksi. Kaikki säädöt ovat vaikuttaneet ääneen ja vieneet lopputulosta mielestäni luonnollisempaan suuntaan. Nämä kuulokkeet eivät toki ole mitkään huippukuulokkeet, mutta ovat omiin kuuntelutottumuksiini sopineet vuosikausia etenkin hintaansa nähden erittäin hyvin.

Porta-prot omistan myös, mutta näitä en ole vielä modannut. Pari kuvaa sinun modauksistasi olisi hyvä nähdä, sillä en ensiluennalla aivan saanut kuvaa siitä mitä niille oli tapahtunut. Myös olisi mukava kuulla lyhyt luonnehdinta muutosten vaikutuksesta ääneen.

Grado 225:t olen myös omistanut, ja modailin niitä kevyesti myös. Lähtökohtana oli se, että useilla äänitteillä koin äänen hiukan paranevan kun sopivasti laittoi käsiä kupiksi kuulokkeiden lähelle. Luin myös tuosta teippimodista, ja tein sitten mielestäni elegantimman sovelluksen siitä - sellaisen joka mahdollistaa nopeahkot vertailut modi/pois. Polkupyörän sisärenkaasta leikatuista hihnoista pikaliimalla liimatut renkaat, joiden sovitus on sellainen että ne aavistuksen puristavat bowlia ja pysyvät siten paikallaan, toimi oikein hyvin. Kokeilin jonkin verran erilevyisillä renkailla ja päädyin sellaisiin, jotka olivat noin puolet bowlin reunan leveydestä ja asetettu lähelle korvan puoleista reunaa. Tein kuulokkeista myös hivenen vähemmän avoimet laittamalla metalliverkon päälle huopakiekon. Näistä muutoksista tuo teippi/kumirengasmodi teki äänen aavistuksen bassokkaammaksi ja akustisessa tilassa soivemman kuuloiseksi kun modaamattomissa kuulokkeissa ominaissaundimaailma on enemmän kuivan studiomainen. Tuo huopakiekko vaikutti hyvin vähän, mutta akustisen vaikutelman suhteen samaan suuntaan. Jos en olisi myynyt kuulokkeita (modit poistettuna) eteenpäin, olisin ehkä kokeillut purkaa kuulokkeet ja laittaa elementtien takana olevaan sylinterimäiseen muoviputkeen sisäpinnalle hiukan huopaa, ihan vain uteliaisuudesta.

Nykyiset ykköskuulokkeet ovat AKG K 702:t, joita en ole vielä modannut lainkaan - mitä nyt pantaa pehmennellyt hyvällä nahkabalsamilla. Ne olen ajatellut ensin soittaa perusteellisesti sisään (nyt ollaan arviolta sadan ja kahdensadan tunnin välissä, en ole pitänyt tarkaa kirjaa) ja katsoa vasta sitten mihin suuntaan haluaisin ääntä viilata. Tällä hetkellä ei kovin suurta viialuksen tarvetta tunnu olevan, ja sopivan vahvistimen etsintä tullee ohjelmaan ennen varsinaisia modauksia.

Tapio
 
Itseltä löytyy kahdet Bowlit, joten tuon teippimodin kanssa ja ilman vertailu on helppoa.

Otin nyt muutaman kuvan Kosseista selkiyttämään mitä niille tein, koska tuo eilen yöllä kirjoittamani juttu ei ollu järin helppotajuinen :)

2d7xx6t.jpg

502yxh.jpg


Elementit ovat oikeasti KCS75 napattu, mutta laitettu Porta Pron sankoihin. Voin jossain kohtaa vertailla hieman alkup. Porta Proita noihin KCS75, muuta eroa niissä ei tainnut alkuperäisenä olla kuin erilainen kotelo elementille.

edit: näköjään ekaan viestiin kertonut, että laitoin kartiot elementtien eteen ??? Lieriöhän tuo on :D
 
Tänään tuli vihdoin toteutettua pidemmän aikaa suunnitelmissa ollut Denonin D2000 -kuulokkeiden Markl-modaus. Tämän kaavan avulla laitoin Dynamat extremeä kuulokkeiden kuppeihin, elementtien taakse ja niiden tasossa olevaan levyyn sekä kuulokkeiden runkoon. Vielä jää toiseen päivään noiden padien lisätäyttäminen, mutta muuten alkavat olla melkolailla valmiit.

Ei voi kuin suositella tätä kuulokkeen sisäisten resonanssien vaimentamista näissä D2000:ssa. Tuntuvat ihan eri kuulokkeilta modin jälkeen, kun basso ei enää jyrää kaikkea muuta. Oikeastaan tämä modattavuus oli yksi syy näiden kuulokkeiden hankintaan. (Sen lisäksi, että ne ovat suljetut) Näprääminen on kivaa :D
 
Ostin tuossa hetken mielijohteesta (halvalla kun sain) Gradon vanhemmat SR-225:t ilman sen suurempia testailuja, kiitosta kun ovat saaneet paikassa jos toisessakin. Hienolta kuulostavat, mutta ongelmaksi muodostuu pääni anatomia ja luurin rakenne. Tunnin kestävä kuuntelusessio aiheuttaa punoittavat korvat ja melkoisen päänsäryn. Säätöjä noissa ei ole juuri nimeksikään sellaisenaan. Koska olen täysi untuvikko Gradon (ja muidenkin kunnon) luurien suhteen, kysymys kuuluukin nyt, miten noita voisi säätää/modata mukavemmiksi?
 
^ jos kyse on puristuksesta, olethan huomioinut että sankaa voi taivuttaa 'aukipäin' tarvittaessa? Muutoinhan säätöjä löytyy normaalisti (kapseleita voi nostaa ja laksea sekä käännellä).
 
Bibs sanoi:
Tänään tuli vihdoin toteutettua pidemmän aikaa suunnitelmissa ollut Denonin D2000 -kuulokkeiden Markl-modaus. Tämän kaavan avulla laitoin Dynamat extremeä kuulokkeiden kuppeihin, elementtien taakse ja niiden tasossa olevaan levyyn sekä kuulokkeiden runkoon. Vielä jää toiseen päivään noiden padien lisätäyttäminen, mutta muuten alkavat olla melkolailla valmiit.

Ei voi kuin suositella tätä kuulokkeen sisäisten resonanssien vaimentamista näissä D2000:ssa. Tuntuvat ihan eri kuulokkeilta modin jälkeen, kun basso ei enää jyrää kaikkea muuta. Oikeastaan tämä modattavuus oli yksi syy näiden kuulokkeiden hankintaan. (Sen lisäksi, että ne ovat suljetut) Näprääminen on kivaa :D

Itse tein tuon saman markl-modin omiin Denoneihin täydellisenä, ja lisäksi laitoin APureSoundin V3 -piuhan sekä Lawton Audion African Sepele Mahogany -kupit. Ihan kivat suljetut luurit, mutta HD800:t on siltikin paremmat omaan makuun.

Omiin HD800:iin tuli tehtyä myös uusi piuha.

Denonin modailua:

 
Phage sanoi:
Ostin tuossa hetken mielijohteesta (halvalla kun sain) Gradon vanhemmat SR-225:t ilman sen suurempia testailuja, kiitosta kun ovat saaneet paikassa jos toisessakin. Hienolta kuulostavat, mutta ongelmaksi muodostuu pääni anatomia ja luurin rakenne. Tunnin kestävä kuuntelusessio aiheuttaa punoittavat korvat ja melkoisen päänsäryn. Säätöjä noissa ei ole juuri nimeksikään sellaisenaan. Koska olen täysi untuvikko Gradon (ja muidenkin kunnon) luurien suhteen, kysymys kuuluukin nyt, miten noita voisi säätää/modata mukavemmiksi?

1: Taivuta lattarautainen pääpanta sinun päähäsi sopivaan asentoon
2: Pehmitä tyynyt pesemällä ne lämpimässä vedessä huuhteluaineen kera
3: Korvat tottuvat. Mulla meni pari viikkoa.
4: Kannattaa myös kokeilla keltaisia Sennheiser HD414-tyynyjä.

gsr602.jpg
 
Phage sanoi:
Hienolta kuulostavat, mutta ongelmaksi muodostuu pääni anatomia ja luurin rakenne. Tunnin kestävä kuuntelusessio aiheuttaa punoittavat korvat ja melkoisen päänsäryn. Säätöjä noissa ei ole juuri nimeksikään sellaisenaan. Koska olen täysi untuvikko Gradon (ja muidenkin kunnon) luurien suhteen, kysymys kuuluukin nyt, miten noita voisi säätää/modata mukavemmiksi?
Volta juuri vastasikin asiasta. Mutta omatekoisten modien lisäksi kannattaa kalliimman pään kuulokkeita uutena ostettaessa selvittää mahdollisuus tehtaan tekemään modaukseen. Itse olen ostanut yhdet uudet huippukuulokkeet tehdasmodattuina juuri ergonomiajuttujen ja muutaman teknisen ratkaisun vuoksi. Hintaero vakiokamaan ei ollut kovinkaan suuri jos ajattelee luurien lähtöhintaa. Toimitusaika tosin vähän venähtää...

t. jjahifi
 
OK, kiitoksia. Nuo löytyivät Kruunun kirpputorilta ja myytiin toimivuustakuulla "as they are" -periaatteella eli ohjeita ja lisävarusteita ei mukaan kuulunut. Täytynee alkaa sankaa taivutella ensihätään. Saako Gradon luureihin lisävarusteena esim. suurempia tyynyjä, joilla voisi koettaa helpottaa juurikin luurien aikaansaamaa puristusta?

Ja luultavasti tottuvat ulkokorvaparatkin (sisäkorvat ja tärykalvot nauttivat), mutta kunnes se tapahtuu, on kuuntelu lähinnä hampaiden kiristystä eikä nautintoa - kuten tulisi olla.
 
Phage sanoi:
Saako Gradon luureihin lisävarusteena esim. suurempia tyynyjä, joilla voisi koettaa helpottaa juurikin luurien aikaansaamaa puristusta?

Sankaa taivuttamalla saat hellitettyä juurikin tuota puristusta. Säädät pannan niin ettei luurit purista, mutta pysyvät päässä. Jos et innostu moshaamaan rankemman musiikin tahdissa, voit säätää pannan melko löysälle.

Gradolla on yhdet isommat kulhot, ne gs-tonneille tarkoitetut. Kuuleman mukaan ne eivät kuitenkaan sovi SR-sarjan luureille äänellisesti, vaan muuttavat soundia liikaa ja nimenomaan huonompaan suuntaan. Suosittelen vahvasti kokeilemaan noita HD414-tyynyjä. Itse käytin SR225:ia juuri noiden tyynyjen kanssa ja tykkäsin kuin hullu puurosta. Myin ne kaverille koska taloon jäi vielä pykälän paremmat Gradot.

Onnittelut muuten mainioden luurien hankinnasta! Ovat omasta mielestäni luurien aatelia hinnasta riippumatta, etenkin rankemman musan toistossa.
 
Onnistuisikohan noiden värjäys millään maalilla/värillä? Ei ehkä kaikkein esteettisimmän näköinen tuo keltainen kuitenkaan ole. Muuten tykkään tuon SR-sarjan ulkonäöstä, sopivan retroa.
 
^En ole tietoinen että kukaan olisi noita värjännyt, mutta en näe syytä miksei se onnistuisi. Kannattaa varmaan ensin varmistaa ettei väri muuta pehmusteiden rakennetta ja ettei sitä väriä irtoa luureja käytettäessä.

Kannattaa varmaan vilkaista Head-fi.org -foorumilta, onko jollakin kokemusta värjäämisestä.
 
Tuosta Thomann-tilauksesta: oletko huomannut tämän ketjun? Kannattaisi varmaan yrittää soluttautua...
Kimppatilausta thomannilta?

Tavallinen kirje kotimaassa kulkee kuitenkin hieman alle 12 eurolla.
 
Helsingin High End Studiolta saa ainakin keltaisia 414-padeja. Ostin viime syksynä ja maksoi muistaakseni tasan femman. Pääkaupunkiseudulla asuvan tuskin kannattaa Thommanilta tilailla. Siinä pitää sitten olla tarkkana että ottaa ne oikean malliset 414-padit. Niitä on kahta erilaista mallia joista toinen ei Gradoihin sovi.
 
Itsekin vähän harrastin modailua kun Beyerdynamic DT990 2005 editionin boom-boom-boom-basso rupes pikkuhiljaa kyrsimään tietyllä musiikilla (esim. Rytmihäiriö).. Olin havainnut että tilanne rauhoittuu kun laittaa kämmenet kevyesti korville, siis sinne kuulokkeiden ulkopuolelle.. Mietin että pitäsköhän nuo koittaa availla ja laittaa sinne väliin jotain.. Googlaamalla löysinkin sitten tällaisen ohjeen:

http://www.head-fi.org/forum/thread/250313/simple-dt990-mod

Tuossa on hyvin seikkaperäiset ohjeet luurien avaamiseen/sulkemiseen eikä ongelmia sen suhteen ollut.. En oikein uskonut tuohon pahviin materiaalina ja laitoinkin itse sinne elementtien taakse ympyräiset palat ohutta askarteluhuopaa (kirkkaan pinkkiä!). Elementtien takana olevat reiät täytin pumpulivanulätkästä (joilla naiset meikkaa/hankaa naamaa tjsp) leikatuilla ympyrän muotoisilla paloilla. Basso rauhoittui ja nopeutui merkittävästi. Olen kyllä hieman miettinyt jos kokeilisi vielä kompromissia eli ottaisi joko huovan tai vanut pois tai ainakin vähentäisi/ohentaisi vanua..
 
Tere!

Laitan vielä tuon ostopalstan lisäksi tännekin kyssärin, kun oletettavasti tämä voisi olla otollisempi paikka asialle.

Eli hävitin reissussa toisen Grado sr-225 bowl-tyyppisen korvatyynyn. Niin, että kun täällä twiikkaillaan ihan simona, niin olisiko jollakin lähettää korvausta vastaan tuommoinen tyyny pois nurkista pyörimästä? Parin hinta liikkestä on mielestäni aika suolainen: 24e. Sillähän saa jo melkein käytetyt sr-60:t.

Tuo Senkun keltainen viritys näyttää myös aika mielenkiintoiselta. Voisin tulla kimppaan tilaamaan sellaisen setin jos joku oli vielä Thomannilta tilaamassa. Ilmeisesti tuossa kuuloke-elementti asettuu suoremmin korvan suuntaisesti, jonka olen luureja päässä väännellessä huomanneen usein jalostavan soundia. Pelkona taas on liiallinen basso, jos nuo tulee ihan liki korville. Ainakaan sr-60:n comfytyynyt eivät mielestäni sovi 225:lle, vaan tekee soundista yläbassovoittoisen, tumpun, ja tilatoistoltaan rajoittuneen.

Mielipiteitä?
 
^ Oikein olet päätellyt. Comfyt ei todellakaan sovi 225:lle, mutta keltaiset senkut antavat mielestäni täydellisen balanssin "reverse modilla". Tässä siis tehdään sopivan kokoinen reikä tyynyn ehjään puoleen ja ripustetaan tämä puoli luurielementin ympärille. Perus-bowleilla ääni (vanhalla, ei i-mallilla) oli ainakin hieman liikaa diskanttipäähän kallellaan.

Valitettavasti mulla ei seiso noita tyynyjä ylimääräisenä. Yhdet comfyt löytyisi kyllä. :p
 
Back
Ylös