Täällä katsellaan videoita

  • Keskustelun aloittaja Matti Lehtinen
  • Aloituspäivämäärä
On - tai siis oli! EI kyllä livenäkään jättänyt minkäänmoisia vajareita, oli just sitä mitä piti ollakin.

Mutta nyt täällä soi tämä biisi jonka kuulin livenä tänään (tai hetkinen, vuorokausi taisi jo vaihtua...):


Hyvä biisi joka oikein kunnolla pääsee vauhtiin vasta puolivälin jälkeen. Noi ihan lopun urkusoundit ovat silkkaa Wigwamia jostain 1970-luvun alusta - mikä on ihan loistava homma! Nyt vain levyä tekemään eikä millään pilipalidigisoundeilla...
 
vaikkei ole omaa musiikkia, mutta yello on tyylilleen hyvin uskollinen, videoitten kreisiyttä myöten
 
Alkaa pienimuotoisella kilkutuksella mutta kasvaa häkellyttävän jylhiin sfääreihin:

 
Oletko Pontte katsonut Freen "muiden jäsenien" tekemän "muistovideon" Paul Kossofista?
Minusta se on yksi "kauneimmista" näkemistäni videoista. Muut välittivät Kossofista, mutta se ei valitettavasti riittänyt. 😢
 
Hyvin sujuu rokki Linda Ronstadtilta vaikka kitaroissa on kiinni keltanokkia ;)
 
Queen, Live at the Rainbow [1974]

Vahva suositus. On raakean ankaraa settiä. Telkusta Teemalta parhaillaan katson tätä remasteroitua konserttitaltiointia. jonka Yle viikko sitten ensiesitti. En tuolloin ehtinyt katsomaan, mutta kovalevylle vedin.

On Yleltä näkemistäni konserttitaltioinneista soundeiltaankin aivan priimaa. Ja musiikillisesti kärkikovaa kamaa.

-ilkka
 
Hackett, Steve : Selling England By the Pound & Spectral Mornings: Live At Hammersmith

Huima keikka Hackettilta, jonka kruunaa SEBTP:n biisit ja jumalainen lopetus Los Endos. Tämä olisi ollut nastaa kokea livenä Pakkahuoneella, mutta keikka siirtyi vuodella ja silloin ollaankin Second Out tunnelmissa.

index.jpg

 
Joko äänellisesti tai sekä myös kuvaltaan hienoja musiikkivideoita voisi jakaa. Mielestäni omia tuotoksiaankin voi esitellä. Tässä omani.


 

Hieno dokumentti Kinksin The Village Green Preservation Society -levystä. Kommentoimassa mm. Andy Partridge, Paul Weller ja Suggs McPherson.
 
Laura Braniganin live veto Ti Amo kappaleesta (ei ole playback). En tahdo saada tarpeekseni tämän naisen mahtavasta äänestä.
 
Back
Ylös