Systeemit uusiksi pienellä budjetilla

Akipoi

Käyttäjä
Liittynyt
4.7.2009
Viestejä
4
Pikkuiseen betonikoppiyksiöön (kuuntelutila n. 3 x 3½ m) olen siis 2-kanavasysteemin päivitystä suunnittelemassa. Seinät on betonia, toisella sivuseinällä ikkunoita koko matkalla ja niitä vastapäätä on väliseinänä toimiva eteisen kaappi, jonka takaa alkaa keittiöosasto (n. 2 m leveä). Takaseinässä vielä avoin oviaukko makarin puolelle. Akustointia ei huoneessa paljon ole, vaikka seinien vierusta onkin cd- ja kirja- hyllyjen ja huonekalujen ansiosta aika täysi. Kuuntelupaikka on sohva takaseinällä. Kaiuttimet on melko pakko laittaa hyvinkin lähelle nurkkia, kun tilaa on näin vähän ja pakolliset tv-systeemit vie vielä samalta seinältä tilaa reilusti.

Musiikkia soi laidasta laitaan (ja lähes jatkuvasti), lähinnä räväkämpää rokkia, metallia ja punkkia, mutta myös akustisempaa kamaa bluesista jatsiin ja klassiseenkin kuuntelen. Bassoista en isommin perusta, mutta hyvähän niidenkin on kuulua.

Nykyinen laitteisto hankittu suurimmaksi osaksi 1990- luvun alussa opintolainalla. Silloista Pioneerin peruskalustoa (vahvistin SX-757, kasetidekki CT-W530R, levysoitin PL-335, cd-soitin PD-M435 joka meni muutama vuosi sitten vaihtoon vissiin lukupää levähti).Cd on nykyään Yamahan halpa perusmalli CDX-393MkII. Alkuperäiset Pioneerin pikkupöntöt vaihdoin vuosituhannen vaihteen aikoihin AudioPron Stage 5:iin, joilla on nyt sinnitelty. Väli- jaa kaapelipiuhat on alkuperäiset ohkaset rimpulat, jotka sain stereot ostaessani.

Nyt siis on alkanut tulla aika pikkusen päivittää laitteistoa. Vahvaria tuskin olen vaihtamassa, vinyyli- ja kasettiosastosta olen luopumassa (vai vieläköhän tuohon levysoittimeen sais neuloja??), vaihtoon siis olisi menossa lähinnä cd-soitin ja/tai kaiuttimet sekä kaapelit.

Budjetti on melko pikkunen, maksimissaan 500 - 700€. Olen pikkusen paikallista tarjontaa selvittänyt lähinnä pikkukaiutinten suhteen. Tarjontaa aika vähän (Monitor Audio BR2, Focal Chorus 705V ja 706V, Wharfedale pikkumalleja löytyi) meikäläisen hintaluokkaan. Cd- soittimia en ole hirveästi ehtinyt vielä katsellakaan.

Mistä lähteä liikkeelle? Huoneen akustointia voisi kokeilla lähinnä kuuntelupaikan taakse seinälle laitettavalla systeemillä. Kaiuttimet varmaan pitäisi saada myös jonkinlaisille alustoille? Aluksi suunnittelin sijoitusta nykyisten ämyreiden päälle (ei varmaan hyvä idea)? Elikkä olisiko tuo kaiutinten (ja piuhojen) vaihtaminen helpoin tapa saada ääntä paremmaksi vai kannattaako miettiä jotain muuta?

Terv. Huuhaa Innasta kuunteleva "hifisti"
 
Nuo Monitor Audion BR2:t kannatta suosiolla unohtaa, antavat niin älyttömästi bassoa, että sijoitus lähelle nurkkaa on takuuvarma kuminahelvetti. Tietty tulppaamalla voi hiukan hillitä, mutta imo soundi latistuu vähän turhankin paljon. Itse ehkä miettisin sellaista ratkaisua, että etsit jotkut kohtuulliset vanhemmat kaiuttimet (esim. Asadolta tai classic audiosta n. 100-150€) ja cd-soittimeksi joku edukas Nad (NAD C515BEE pyörii jossain reilun parinsadan hujakoilla) tai Cambridge Audion 540c tai 640c. Jää rahaa vielä joihinkin kohtuullisiin jalustoihin. Lisäksi kannattaa käytetyt- ja myyntipalstat syynätä todella tarkasti, voi tehdä sopuhintaan hyviäkin löytöjä.
 
leeren sanoi:
Lisäksi kannattaa käytetyt- ja myyntipalstat syynätä todella tarkasti, voi tehdä sopuhintaan hyviäkin löytöjä.

Minulta kanssa ääni käytetyille.

Ja uskoisin, että siihen sun levariin on neuloja saatavana.

EDIT: Niin käytetyt kaiuttimet ja niiden piuhojen uusimista kannattaa vielä harkita, tai jos vaihdat, niin ei kannata tuosta budjetista muutamaa kymppiä enempää piuhoihin laittaa.
 
Juu käytettynähän varmasti kannattaisi ainakin kaiuttimia katsella, vähän vain arveluttaa tuo sokkona kuuntelematta ostaminen. Voisihan noita Wharfedaleja tietysti käydä kuuntelemassa ja pistää sitten vaikka huuto.nettiin tarjous, kun niitä siellä näyttäisi olevan kaupan. Mitenkähän yleensäkään noiden käytettyjen kanssa, postitteleeko kaupat niitä mielellään?
Pitää katsella näitä käytettyjen palstoja, ei vain oikein tiedä noista merkeistä/malleista.

Tuota NADia olin itsekin vähän katsellut, pitää vielä katella noita CA:n malleja.

Kaapeleihin en meinannutkaan sijoittaa hirveästi. Muutama metri Clas Ohlsonin narua varmaan riittää ja kelpaa.
 
Denonilla mallisto uusiutumassa, niin esim Mareksoundilla tarjous, jossa vahvarin ja kaiuttimien ostajalle cd-soitin kaupan päälle. Eli tästä Denon PMA-500 integroitu ja DCD-500 cd-soitin yhteensä hintaan 259e. Tähän Tannoy Mercury F1 kaiuttimet hintaan 114e pari ja sopivat jalustat löytyy varmaan samasta liikkeestä johinkin 100e hujakoille. Tämä kaikki yhteensä 475e. Säästät nykyisen vinyylikokoelman ja hankit Pro-ject Debut III levarin (tai Genie 1.3 samalta valmistajalta) sekä Pro-jectin Phono Box M RIAA:n, hinta näille 345e. Ja välikaapelit + kaiutinpiuhat ohlssonilta tai biltemasta. Kaikki yhteensä alle 850e. Vajeen rahoitat myymällä nykyisen laitteiston 100-250e kokonaishintaan. Myöhemmin voit sitten ekaksi upgreaidata kaiuttimet.

Tai jos vinyyli jää pois ja levyt on hyväkuntoisia, niin myy levyt mulle kohtuuhintaan ;) ja budjetoit kaiuttimiin yllä ehdotettua enemmän (esim Usher 520?). Voit harkita myös vahvarin ja cd:n astetta järeämpää mallia.

Tällä lähestymisellä kaikki on uutta ja takuun piirissä, niin eipä tarvitse siitä murehtia. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei itsellä ole mistään yllämainituista laitteista henkilökohtaista kokemusta - halusin vaan ehdottaa vaihtoehtoa. Lykkyä tykö projektille :)

T. Teme
 
Mahtaa olla F1 114e kappale. Ja NADin halvimmat kannattaa vahvistin+cd puolelta katsastaa, Hifimaailman kehumia ovat.
 
Kajarit pitää ehdottomasti päästä kuulemaan ja vielä mielellän omassa kämpässä. Voi monen liikkeen kanssa olla tuossa budjetissa vähän nihkeää mutta kannattaa aina yrittää. Gigantistahan voi ostaa esim. choruksen jonkin mallin ja palauttaa samantien takaisin jos ei miellytä. Ne antaa palauttaa kyselemättä 30 päivän sisällä, tosin ne pitää maksaa ensin. Esim. 662 on ihan reaalivaihtoehto.

Kaapeleille en uhraisi muuta ajatusta kuin että paksuutta on suhteessa metrimäärään. Jos parin, kolmen metrin vedolla pärjäät niin senkin unohtaisin kokonaan. Pieniä eroja niissä voi olla, mutta tässä vaiheessa systeemi ei nouse eikä kaadun kaapelien kanssa.

Kuitenkin rauhassa valkkaamalla saat ihan varmasti parannusta aikaan. Aloittaisin kajareista henkilökohtaisesti, mutta en unohtaisi myöskään vahvistimen ja soittimen merkitystä. En vaan osaa sanoa milloin siirrytään 150 € dvd-soittimen laadusta parempaan ääneen kun se sijoitetaan oikeaan soittimeen. Budjettiluokassa ainakin nadin vahvistimia on kehuttu, samoin marantzin edullisempia soittimia on hintaluokassaan kehuttu. Tosin mistään näistä ei ole omakohtaista kokemusta.
 
Komppaan.

Itse olen aikoinani siirtynyt DVD-soitin-AV-vahvari -kombosta osa kerrallaan kunnolliseen stereosettiin ja joka kerta ero on ollut selkeästi kuultavissa. Kaiuttimet ovat pysyneet tämän aikaa samana, vaikka ikävä kyllä nyt niiden huonous käy rankasti ilmi.

Tuosta eron suhteellisuudesta vielä. Varsinainen päivitysvimma sai alkunsa siitä, kun tajusin käyttää DVD-soittimen DA-muuntimen sijasta AV-vahvari DA-muunninta ja siinäkin ero oli melkoinen. Tietty suurimman muutoksen toi uusi vahvari, mutta kunnollisen CD-soittimen hankintaakaan en voi vähätellä.

Sen tiedän kertoa, että nuo Tannoyt ovat ihan jees valinta, koska niillä pääsee aikasta pitkälle, eivät mielestäni ole liian kirkkaat tai tummat. Toisin sanoen, ne eivät ohjaa muuta setitystä päin metsää.
 
Kuuntelisin ehdottomasti Audio Physic Yara monitorit tuollaiseen tilaan! Ei mitkään bassotykit, mutta viihtyy kuvailemassasi tilassa ja nurkkasijoitus antaa bassoille sopivasti korostusta.
 
Oukkei!

Pieniä teknisiä ongelmia esiintyi, tietokone meni huoltoon. Nyt kirjoitellaan ikivanhalla kakkoskoneella, mutta toimii tää vielä kuitenkin.

Kiva kun tulee vinkkejä, minä vaan malttamattomana jo ehdin poppipömpelit hankkimaan paikallisesta liikkeestä 8). Ostin nuo Focal Chorus 706V:t. Ensimmäinen vaikutelma vähän ristiriitainen, hyvin kuuluu mutta ehkä turhankin paljon entisten kaiutinten kaltaisesti. Pitää käydä kaapelia hakemassa ja pistää nuo vanhatkin vielä vahvariin kiinni, niin voi sitten vertailla paremmin. Bassoa ei onneksi ainakaan liikaa lähde näistäkään.

Nyt siten jatkoa miettimään. Sitä NADin cd-soitinta saisi myös paikallisesta liikkeestä, mutta vissiin netistä vähän halvemmalla. Jos sen seuraavasta tilistä sitten hankkisi ja jonkunlaiset jalustat nuille kaiuttimille. Tulevat onnettomat aika ylös nyt noiden entisten tornien päällä.

Jaahas jos vaikka pistäis rokkia soimaan, että sais tämän tietsikan mölyn peitettyä jollain.
 
NAD:n vahvistinkalustoa voi kyllä ihan lämpimästi suositella tuolta budjettipuolelta. Ei ehkä "tarkin" mahdollinen, mutta hintaluokassaan ääneltään poikkeuksellisen elävä, joka taas tukee varsinkin rok-musiikkia varsin mukavasti. Denonit - ainakin modifioimattomina - unohtaisin rokintoistosta tyystin. Rotelin kamat käytettyinä voisivat toimia, mutta ovat pidemmän päälle vähän "loudnessmaisia"; keskialue jää kaiken muun varjoon. Ja edelleenkin NAD on elävämpi ääneltään.

Omassa setissä melko "kovatasoisia" laitteita vastaan kuulleena voin hintaluokassaan ainakin suosittaa melko varauksettakin NAD:n kamoja. Tai ainakin vahvistimia. Ei ne täydellisiä ole, mutta eipä siihen hintaan tarvitsekaan.
 
Back
Ylös