Subwoofer vai vahvistin rikki?

PaavoT

Käyttäjä
Liittynyt
22.11.2006
Viestejä
5
Tää aihe ei nyt niin kauhean "HiFiä" varmaan oo, mutta toivoin, että täältä ainakin löytyis tieto-taitoa ongelman selvittämiseksi.

Ongelma on siinä, että heti kun subwooferin (Wharfedale) kytkee signaalijohdon vahvistimen (Yamaha RX-V630RDS) subwoofer out -liitännästä ja kytkee subwooferin päälle, kuuluu kovaääninen humina. Humina loppuu heti kun johdon ottaa irti joko subwooferin tai vahvistimen päästä. Olen yrittänyt eliminoida signaalijohdon vaikutuksen kokeilemalla muutamaa eri johtoa ja johdolla ei olekaan ollut vaikutusta asiaan. Myöskään virtajohdoista homma ei ole kiinni, ovat samassa jatkojohdossa ja paikkoja vaihtelemallakaan en ole saanut ongelmaa poistettua.

Jotta ongelma/vika ei olisi niin yksinkertainen (tai voihan ollakin, itseäni amatöörinä seuraava vain ihmetyttää), vika poistui itsestään ja palasi uudestaan yhtä yllättäen. Laitteet toimivat siis ensin pari-kolme vuotta (joskin subbarista on aina kuulunut pieni humina sen ollessa päällä), sitten lakkasivat, muutaman viikon päästä kokeiltuani toimivat taas, mutta pari viikkoa meni ennen kuin viak ilmaantui uudestaan. Mahtaako siis kyseessä olla viallinen subwoofer out -liitäntä vai olisiko vika subwooferissa? Ja onko mitään edullista ratkaisua ongelmaan olemassa vai täytyykö vaan varata aika huollosta ja kärsiä? Kiitos!
 
En tiedä, mutta voin arvailla, jos vastaat ensin yhteen kysymykseen.

Onko tuo viritinvahvistimesi viritin kytketty yhteisantenniverkkoon, siellä kotosalla?
 
Välttämättä ei ole kumpikaan rikki. Olin asentamassa yhtä kotiteatteria tässä taannoin ja kytkin Rellin subi liitäntään. Hirveää huminaa ja elementin vatkausta. Kokeilin irroittaa johdon ja humina lakkasi. Takaisin kiinnin ja taas humisi. Melkein kaikkea tuli kokeiltua ja olin aivan varma, että kaikki on "kunnossa". Mietin, josko kosketushäiriö olisi kyseessä. Ja sehän selvisi syyksi.

Signaalijohto oli sellaista lakunarua, joissa on valkoinen ja punainen liitin. Painoin pikkuisen pihdeillä vaipan liitintä tiukemmaksi ja kontakti parani ja samoin humina lakkasi. Vaihdoin seuraavalla vierailulla koko signaalijohdon kunnollisilla liittimillä varustettuun.
 
Matti Lehtinen sanoi:
En tiedä, mutta voin arvailla, jos vastaat ensin yhteen kysymykseen.

Onko tuo viritinvahvistimesi viritin kytketty yhteisantenniverkkoon, siellä kotosalla?

Ei ole kytketty.
 
PaavoT sanoi:
Ei ole kytketty.

No mutta perhana. Enpä tullut suoraan ajatelleeksi, mutta sulla on varmaankin telkkari, dvd, video tai joku mokkula kumminkin siellä antennin päässä ja yhteydessä vahvariin. No juu. Kokeileppa vielä vetää antennipiuha irti kaikista vekottimista missä se on kiinni, eli telkkari, vahvari, vhs, dvd jne..

Loppuiko hurina?

Jollei, niin vika on varmaankin siellä signaalipiuhassa tai liittimissä. Ovat herkkiä toki nekin..
 
Juu kuulostaa kyllä ihan siltä niinkuin signaalipiuhan maa tai kuuma johto olis irti, toi on itelläkin aiheuttanu joskus tommosen ilmiön ihan ilman subbariakin päätteen kanssa. Sillon oli piuha rikki siis. Mutta jos oot koittanu jo useammalla johdolla niin se on varmaan sitten kunnossa. Ettei sitten vaan jommankumman laitteen rca-naaras -liitin olis irti/huonossa kontaktissa piirilevylle. Joskus juotos voi vuosien käytön myötä murtua juuri tuollaisessa käytössä jossa johtoja tungetaan paikoilleen.

Sitten kannattaa tosiaan tarkistaa että tuleeko yhteenkään laitteeseen antennijohtoa tms niin että niiden välillä on joku muukin kontakti kuin sähköverkko. Jotain kautta se hurinavirta kiertää..
 
Mun pitää mennä nyt, mutta tosiaan jos hurina loppuu, kun otat antennijohdot irti, niin kaupasta saa antennijohtoon sellaisen "maa erottimen", eli galvaaninen erotin antennipiuhaan, (en tarkkaa nimeä tiedä), noilla pitäis googlen ainakin löytää. :)

Eli semmoinen sitten, jos vika paikallistui..
 
Matti Lehtinen sanoi:
No mutta perhana. Enpä tullut suoraan ajatelleeksi, mutta sulla on varmaankin telkkari, dvd, video tai joku mokkula kumminkin siellä antennin päässä ja yhteydessä vahvariin. No juu. Kokeileppa vielä vetää antennipiuha irti kaikista vekottimista missä se on kiinni, eli telkkari, vahvari, vhs, dvd jne..

Loppuiko hurina?

Jollei, niin vika on varmaankin siellä signaalipiuhassa tai liittimissä. Ovat herkkiä toki nekin..

Hurina loppui. Otin antennipiuhat irti digiboksista (joka on n. puolen metrin päässä vahvistimesta ja antennipiuhat tulevat vielä eri suunnasta kuin missä vahvari on) ja niin loppui hurina. Digiboksi ja vahvistin eivät ole missään yhteydessä toisiinsa, joten en ois kyllä ikinä osannu kuvitella syyn olevan tällainen. Digiboksin paikkaa olen muutamaan otteeseen muuttanut ja pitkiä aikoja se on ollut kokonaan irtikin (vähän väliaikaisia ratkaisuja vielä), joten siitä nuo "viat" sitten ovatkin johtuneet. Yksinkertainen mieleni ei vaan osannut yhdistää noita kahta asiaa yhdeksi, pitäis varmaan katsoa enemmän Dr. Housea.

Suurkiitos vielä kaikille avunantajille! Helpotti kummasti kun ei joudu viemään laitteita mihinkään huoltoon.
 
Vika vielä hieman mietityttää

Sellainen asia tässä nyt vielä hiukan mietityttää, että se digiboksi ei tosiaan ole millään tavalla yhteydessä siihen vahvistimeen. Pistorasia ja antennirasia ovat kyllä vierekkäin samassa reiässä seinässä ja johdot tulevat sieltä vierekkäin, eli antennijohto digiboksille ja jatkojohto, johon vahvistinkin kytkeytyy. Voisiko ongelma olla jollain tavalla "seinän sisällä" vai riittääkkö tuo vierekkäin kulkeminen aiheuttamaan tuollaisen ongelman? Ja onko antennipiuhoissa jotain eroa, ts. voisinko hieman laadukkaammalla piuhalla välttää häiriöt?
 
Iltaa PaavoT!

Hyvä, että saatiin vikaan vähän hajua. Mä en sen enempiä jaksanut tuohon alkuun kirjoitella, mutta jos hurina tosiaan loppui antennipiuhan irti-otolla ja se kenties vielä palautuu, kun kytket sen kiinni, niin veikkaisin tämmöistä selitystä tämän taustalle:

Meidän asumuksissa on kaksi eri "verkkoa". On sähköverkko ja sitten on antenniverkko. Nämä ovat erillään ja omaavat kiinteistöissämme kaksi eri eri maapotentiaalia myös. Kun nyt kytket laitteesi maadoitettuun pistorasiaan, niin joko vahvistimesi, subbarisi tai vaikkapa soittimesi rca-liittimen maanapa kytkeytyy tähän pistorasian maapotentiaaliin samalla. Yleensä tämä tapahtuu tietokoneen äänikortin ulostulon kanssa, minkä takia aloin epäilemäänkin tämmöistä vaihtoehtoa, mutta mikäpä ettei sama voisi tapahtua noiden muidenkin laitteiden kanssa. :)

No juh. Elikkäs se sun digiboksi kytkeytyy, siis sinne antennimaahan sen antennipiuhan kautta ja se on taas kiinni telkkarissa, dvd-soitin on kiinni telkkarissa myös ja jossain välissä on vahvistin kiinni jossain laitteessa ja subbari on taas kiinni siellä vahvarissa. Eli kyllä siellä jonkinnäköinen piuhaketju on olemassa kaikkien välillä.

Elikkäs normaalisti näiden kahden, sähkö ja antenni verkkojen maapotentiaalit eivät ole ihan samassa tasossa, vaan siellä voi olla muutaman voltin ero. Eli nyt on muutama eri maapotentiaalissa olevaa laitetta kytketty yhteen audio piuhoilla, niin niiden väliin syntyy pieni jännite. Ne rca-piuhat on suunniteltu kuljettamaan tosi pieniä virtoja ja tässä sitä virtaa niihin syntyy, niin ne ei itsessään pysty tasaamaan näitä maapotentiaalien jännite eroja, koska niitä ei ole niin suunniteltu.

Tämä kuuluu sitten hurinana..

Huh huh. Olipas taas selityksen makua, mutta jotenkin noin se homma menee. Mulla on semmonen perussääntö kaikkien audio - laitteiden kanssa, niin autossa kuin kotona, että jos kuuluu hurinaa, niin vika on yleensä poikkeuksetta puutteellisessa maadoituksessa.

Toivottavasti joku taas tarkentaa ja korjailee noita mun juttuja, jos puhelen puutaheinää. :)

Homman pitäisi tosiaan korjautua, jos hommaat galvaanisen erottimen sinne antenni johtoon. Eiköhän moinen löydy ihan pesukonekaupastakin. En tiedä vekottimelle virallista nimeä, mutta myyjä varmasti tietää.

Matti.
 
Galvaaninen eroitin helpotti aikoinaan meikäläisenkin hurinaongelmaan. Mutta kun järeämpää vahvistinta liitettiin settiin niin hurinaa alkoi taas ilmetä.

Vika paikallistettiin tuulikaappiin jossa sijaitsee kaapeliverkon jakorasia (eli missä ulkoa tuleva kaapeli jaetaan koksulla eri huoneisiin TV:tä/radiota varten). Tämä jakorasia oli jäänyt tyystin maadoittamatta.
Se lepäsi metallista kuortansa vasten ja aikain saatossa sinne oli ilmaantunt pölyä sun muuta skeidaa jolloin tämä vähäinenkin maadoitus alkoi heiketä.

Hurina poistui kun vedin maadoituskaapelin jakorasialta maadoituskiskoon.
 
Galvaaniseen erotukseen voi hankkia tarkoitusta varten tehdyn palikan Partcon tyyppisestä sähkö-/elektroniikkatarvikemyymälästä. Pelle Peloton väsää galvaanisen erottimen itse eli katkaisee kaapelin ja yhdistää kaapelinpätkien maadoitusvaipat yhteen ja signaalipiuhat yhteen kondensaattoreilla (juotetaan kolvilla). Itse laitoin sarjaan 0,1 uF polypropyleenikonkan ja sen rinnalle muutaman kymmenen pikofaradin keraamisen konkan. Pienempikin konkka olisi varmaan riittänyt, mutta tuollaiset sattuivat löytymään hyllystä. Konkat eivät vaikuttaneet analogiseen eikä digiboksin kuvaan lainkaan. Tuo viritys on hieman karskin näköinen, mutta insinöörin silmään se sopii kyllä.
 
Aijaijai Dia, täytyy kyllä todeta että todennäköisesti tuossa saa aikaan kamalan epäsovituksen, mutta toisaalta olen kyllä itsekin tehnyt saman.. johto poikki, pari konkkaa joiden arvot niin että reaktanssi ~50ohmin verran käyttötaajuusealueen keskellä, esim. Ja sit vaan juottaen. Tämän jälkeen limpparipullon korkkiin lovet, liitoskohta siihen niin, että liitos jää korkin sisäpuolelle ja korkki täyteen jotain liimaa, esim kuumaliimaa tai epoksia :)

Gamala viritys, mutta todistetusti se ei oo ihan niin tarkkaa, toimii kyllä.. :p
 
Joo, kyllähän sellaisten galvaanisten erottimien hankinta on varmaan helpoin vaihtoehto. Hiukan silti jäi mietityttämään tuo vika, digiboksi ja vahvistin kun eivät todella ole muuten yhteydessä toisiinsa kuin että virrat tulevat samasta jatkojohdosta. Ja lisäksi havaitsin sellaisenkin häiriön, että kuvan tullessa digiboksi kautta pitää telkkasri kauheaa hurinaa kun volumet on puolessa välissä, analogisena sama ei tapahdu. Näiden takia mietinkin pitäiskö tuota perimmäistä syytä selvitellä tarkemmin esim. sähkömiehen kanssa? Luultavasti kuitenkin käyn vaan ostamassa sellaset galvaaniset erottimet ja mikäli häiriöt katoavat niin homma on sillä selvä.
 
Back
Ylös