Eilisiltana armottomassa pakkasessa hain naapurikaupungin puolelta lainaan tuon xls200df subin. En viitsinyt illalla ruveta tekemään anti modella huonemoodien korjausta. Kokeilin silti ilman sitä, ja ihmettelin että mitä helvettiä, kuulostaa aivan kamalalta.. sijoitusta kokeilin nurkassa vasemmalla puolella, sitten toiselle puolelle josta nurkkaan on 3m matkaa, ja tulos ehkä jopa vielä huonompi. En vielä kuitenkaan heittänyt kirvestä kaivoon kun tiesin kokemuksesta jo kuinka hyvin anti-mode toimii. Siispä tänään aamulla tein sillä equtuksen tuonne nurkkaan, 1m kummastakin seinästä etäisyyttä. Sitten musiikki soimaan ja hieman säätöä. Ihmetys oli suuri, ja on edelleen, tämä kuutiohan soi aivan mahtavasti! Napakkuus ja tarkkuus on ihan eri luokkaa kuin jamolla. Voimaa ei sitten läheskään yhtä paljon(ajatellen elokuvia), mutta en olisi koskaan uskonut tuosta kuution pahaisesta lähtevän noinkaan voimakasta soundia, noinkaan alas asti. Nurkan läheisyyst toki voi auttaa tähän. Phasen säädin ei vieläkään ehkä ole parhaassa kohdassa, mutta täytyy sanoa että tämä lähtee joulun jälkeen tilaukseen melko varmasti. Ylitti odotukset lähes joka osa-alueella. En ikinä viitsisi luukuttaa niin kovaa ainakaan tässä kerrostalossa, että tuon bk:n puhti loppuisi. Elokuvilla silti jamo rokkaa edelleen. Voisinkin väittää, että ilman anti-modea tai vastaava, tätä bk:ta on monessa kerrostalo asunnossa ainakin todella vaikea säätää, niin kauhealta se kuulosti ilman anti-modea. Vahvistimen hurinaongelmista olen lukenut myös jotain, mutta ei tässä yksilössä ainakaan sellaista ole.