Subbaria bunkkeriin

  • Keskustelun aloittaja ML
  • Aloituspäivämäärä

ML

Käyttäjä
Liittynyt
17.8.2009
Viestejä
447
Hyvää alkavaa kevättä kaikille, ja sitten aiheen pariin. Aloittelevana harrastajana muutama vuosi tullut äänentoiston parissa pyörittyä, ja sitä sun tätä on nähty. Nyt sitten päädyin vaihtamaan hieman settiäni, ja myin tornimalliset kaiuttimeni pois. Tilalle tuli pikkuiset trianglen titus ex malliset jalustakaiuttimet. Ääni tähän asti miellyttänyt paljon, ja reserviä löytyy yllättävän hyvin pieniksi kaiuttimiksi. Kuitenkin auttamatta subbaria noille tekisi mieli kaveriksi, varsinkin kun elokuvia tulee katseltua reilusti. Myös osalla musiikista tuntuisivat kaipaavan tukevoitusta bassontoistoon.

Käsiini kulkeutui simexin BA-480 mallinen vahvistin, jota ajattelin projektissani käyttää. Hakisin siis mielellään aika pieneen koteloon menevää elementtiä, mutta vaihtoehtoja on aika reilusti. Entisissä kaiuttimissani käytin peerlessin sls 10" bassoja, jotka mielestäni olivat hintaansa nähden oikein laadukkaita. Olenkin pähkäillyt olisiko noista toimimaan suhteellisen pienessä kotelossa, kriteereinä alas ulottuva ja tarkka toisto. Painetta en niinkään ole hakemassa, koska tila on pieni 45 m^2 kaksio jonka kuuntelutilana toimii noin 25 m^2 olohuone. Hakisin siis ehdotuksia millaisia elementtejä olette itse käyttäneet, ja millaisin kokemuksin? Koteloiden rakentamisesta kokemusta löytyy, ja itse sen ajattelin toteuttaa. Lähinnä elementti onkin nyt pohdinnan alla edellämainituilla ominaisuuksilla. Toki jos jollain lojuu käyttötarkoitukseen soveltuvia elementtejä niin ottakoon rohkeasti yhteyttä ;P

Myös peerlessin XXLS bassot ovat harkinnassa, mutta niistä ei kokemusta sen tarkemmin. XLS-malliston vanhempia elementtejä olen omistanut useita, ja nämä olleet varsin mallikkaita pelejä.

Muu setti:

Triangle Titus Ex kaiuttimet
NAD C272 pääte
Cambridge Audio C500 etunen
Simex BA-480 (mahdollisesti jos pelaa, sain sen testiin tänään)
Elementti ? Koteloratkaisu?
Tila: noin 25 m^2 olohuone joka hyvin kevyesti akustoitu, mutta silti bunkkeri.
 
12 tuumaisten elementtien hinta-laatu-suhteen kuninkaita tällä hetkellä ovat Peerless XXLS 835017 sekä Dayton Audio RSS315HF-4, molemmat ovat erittäin vähäsäröisiä elementtejä joiden hinta pyörii suurin piirtein samoissa Europe audiolla.

Simuloin noita 70 l suljetussa kotelossa sekä 95 l @ 20Hz refleksikotelossa sekä 75 l kotelossa, jota ajattelin hyvänä kompromissina mikäli koteloa haluaa käyttää sekä refleksinä (@20Hz) että suljettuna pitämällä refleksiä auki tai kiinni (75 l suljetun Qtc 0,63 [Peerless] ja 0,64 [Dayton]). Malli saattuu olemaan kopioitu omista XXLS:stäni, joita on laulamassa kaksi, niistä on vain hyvää sanottavaa. Refleksillä ja suljetulla on eroa toistossa vaikka vaste olisi ekutettu vastaavaksi, refleksillä basso tuntuu enemmän kropassa ja huone paineistuu enemmän. Toisto on korvin kuunneltuna napakka sekä suljettuna että refleksinä.

Daytonia voi ilmeisesti käyttää menestyksellä myös vähän Peerlessiä korkeammalla jaolla (jopa 300Hz). Luultavasti molempien elementtien särötasot pomppaavat kun ylitetään 5mm Xmax, eli koko lineaarista liikerataa ei saa vähäsäröisesti käyttöön, mutta tässä hintaluokassa ei ole parempaa tarjolla.

Peerlessit ovat keltaisia viivoja ja Daytonit punaisia. Vähemmän ulottuvat viivat vastaavat suljettua koteloa.
 
Legis sanoi:
Refleksillä ja suljetulla on eroa toistossa vaikka vaste olisi ekutettu vastaavaksi, refleksillä basso tuntuu enemmän kropassa ja huone paineistuu enemmän.

Saisiko tähän tarkennusta?
 
Tuo dayton on itselleni uusi tuttavuus. Tosiaan elementit 6.5" - 15" kelpuutetaan, ja ehdottaa voi vapaasti. Mielellään yli 60L koteloa en alkaisi pykäämään, kun on tuossa bunkkerissani tuo tila aika rajoittunut. Lisäksi mieleeni tuli tuo Simexin vahvistimen subsonic, kun olen jostain kuullut että moisissa tuo olisi niinkin typerästi mitoitettu kuin 30Hz. Onko tästä kellään käytännön tietoa? Sanotaan näin että mitä pienempi kotelo sen parempi, kuitenkin tarkoituksena saada suhteellisen alas ulottuva toisto. Myös helppo integroiminen tituksiin olisi oleellinen asia. Äänenpainetta en mitään järkyttäviä määriä tarvitse, joten siksi kelpuutan pienemmätkin elementit. Tietenkin pienissä elementeissä tulee sitten omat ongelmansa verrattuna suurempiin, mutta toki hyviäkin puolia löytyy.
 
alspe sanoi:
Saisiko tähän tarkennusta?

Identtisillä vasteilla refleksi (20,7 Hz virityksellä) "tuntuu" enemmän kuin suljettu (= tämä refleksikotelo tulpattuna, jolloin Qtc n. 0,63). Refleksi jopa tuntuu enemmän vaikka suljettuja ajelisi hieman bassovoittoisemmalla ekutuksella. En tiedä johtuuko ilmiö refleksikotelon pienemmistä säröistä vai refleksiaukon ilmavirtauksesta (vaikka senkin pitäisi näkyä vasteessa) vai refleksikotelon vapautuneemman kuuloisesta soinnista vai jostain muusta. Asia on helppo testata jos omistaa refleksisubin ja ekun. Veikkaan, että torvisubi tuntuisi refleksiä enemmän silloin kun vaste olisi identtinen refleksikotelon kanssa, vaikka en osaa perustella veikkaustani mitenkään.
 
Jahas homma etenee, ja elementtikin tuli sitten päätettyä. Elementiksi projektiin siis tulee XXLS 12" aluminium, ja alustavasti protoilen sen tuohon noin 10v sitten kyhäämääni kämäiseen refleksikoppaan sisäänajoa varten. Kotelo siis tehty muistaakseni 18mm lastulevystä, ja tilavuudeltaan elementti - putki - ja vahvistin pois laskettuna noin 82L eli sen puolesta sopii. Tarkoituskaan ei ole revittää elementtiä, joten maltillisilla voimakkuuksilla toiminee toistaiseksi. Lisäksi kotelon refleksiputki on aivan liian pieni halkaisijaltaan, mutta pituudeltaan juuri passeli 21Hz viritykselle joten menköön toistaiseksi.

Tarkoituksena testailla elementtiä hieman tuossa kotelossa, ja katsoa onko noin isosta refleksistä musantoistoon ollenkaan.. Kuitenkin myös elokuvia menee todella paljon joten alas ulottuva toisto on ehdoton. Tarkoituksena olisikin todennäköisesti ajaa elementtiä toistaiseksi tuossa kotelossa modatulla simexillä, ja vaihtaa elementti passiivin kaveriksi jahka kukkaro antaa myöten ostaa materiaalit sekä tuon passiivin. Rakennuksesta sen aloitettuani voisin sitten turinoida tuonne DIY-osastolle, vaikkakin noita topicceja tuntuu paljolti olevan. Kuitenkin hyvien kuvien kanssa höystettynä voisi tuosta jollekkin olla hyötyä.

Myös tuon simexin halpisräppänän suoriutumisesta tuon elementin kaverina olen hieman huolissani. Vahvistin on mallia BA-480 ja tehoa lähtisi riittävästi tähän kerrostalobunkkeriin maltillisella voimakkuudella. Lähinnä olenkin huolissani tuosta impedanssista miten tuo vaffu mahtaa tuosta elementistä tykätä, koska peerlessin XLS ja XXLS sarja kuitenkin on aika hankala ajettava. Simex suosittelee 8-4 Ohm elementtejä, ja peerlessin impedanssi pyörii välillä 3 Ohm tienoilla. Onko kellään samaista vahvistinta ajamassa kyseistä elementtiä? Kaverilla ainakin on pikkuinen 150 simex ajamassa XLS-elementtiä, eikä tuo toistaiseksi ole palanut :D
 
Back
Ylös