Steven Wilson

Tsekkasin viisi ekaa biisiä "Last Day of Junea" kiinnostuneena ja täällä ei kyllä toiminut oikein lainkaan. Voisi toimia pelin kanssa eri malliin muttei näin boksin ulkopuolelta.
 
Tsekkasin viisi ekaa biisiä "Last Day of Junea" kiinnostuneena ja täällä ei kyllä toiminut oikein lainkaan. Voisi toimia pelin kanssa eri malliin muttei näin boksin ulkopuolelta.
Ei tuo soundtrack tosiaan kummoista kuultavaa ole.
 
  • Tykkää
Reaktiot: PJK
Tossahan on käytännössä pieniä otteita, introja, outroja, sooloja, välisoittoja ”oikeista” biiseistä. Jotain melkein kokonaisia biisejä instrumentaaleina. Muistaakseni ei yhtään uutta kirjoittamista tuolle ole tehty. Eihän se sitä paremmaksi muuta, jos ei tykkää. Suosittelen kuitenkin ensin kuuntelmaan niitä ”oikeita” albumeja, jos ei tuotanto ole tuttua.
 
Mistähän Wilsonin sooloura olisi hyvä aloittaa, suosituksia? Tunnen Porcupine Tree -kuviot.
 
Mistähän Wilsonin sooloura olisi hyvä aloittaa, suosituksia? Tunnen Porcupine Tree -kuviot.
Mielestäni vuoden 2011 Grace For Drowning voisi olla hyvä aloituslevy. Monipuolisella levyllä on paljon viitteitä PT-soundiin, mutta sopivasti myös ihan uusia kujeita.

Lisää levystä täällä:

 
Kiitos! PT oli yhteen aikaan minulle tosi kova bändi, 5 levyä löytyy. Nyt en ole soitellut, mutta voisi taas laittaa soimaan.
Itse ihastuin Porcupine Treehen vuonna 1997 ja minusta tuli nopeasti suuri fani. Kovasti yritin sen ajan foorumeilla bändiä hypettää, mutta wanhat progeparrat lähinnä naureskelivat intoilulleni. No sittemmin Wilson on ylennetty Progejumalaksi, mutta pakko myöntää että oma kiinnostukseni on hieman hiipumaan päin enkä ole hänen viimeisimmistä levyistään saanut oikein mitään irti.
 
Itse ihastuin Porcupine Treehen vuonna 1997 ja minusta tuli nopeasti suuri fani. Kovasti yritin sen ajan foorumeilla bändiä hypettää, mutta wanhat progeparrat lähinnä naureskelivat intoilulleni. No sittemmin Wilson on ylennetty Progejumalaksi, mutta pakko myöntää että oma kiinnostukseni on hieman hiipumaan päin enkä ole hänen viimeisimmistä levyistään saanut oikein mitään irti.
Pari uusinta onkin vähän erilaisia.
 
Mielestäni vuoden 2011 Grace For Drowning voisi olla hyvä aloituslevy. Monipuolisella levyllä on paljon viitteitä PT-soundiin, mutta sopivasti myös ihan uusia kujeita.

Lisää levystä täällä:

Tämä on mun suosikki. Monet hänen albuminsa sisältävät jonkin konseptin; minusta aika ehyitä kokonaisuuksia, "elokuvamaisia"; eikös hän kovasti haluasi tehdä johonkin isoon leffaan soundtrackiä.
Tuli vain mieleen kun elokuvamusiikista tuossa ylempänä oli juttua. Varmaan toimii SW jutut hyvin laadukkaiden soundtrackien ystävillekin.
 
Minusta ne Wilsonin soolouran huippukohdat osuu aika selkeästi levyille The Raven That Refused to Sing ja Hand.Cannot. Erase. Aika täydellisiä levyjä molemmat. Toki Grace For Drowning on hyvä myös muttei minusta kokonaisuutena lähellekkään samalla tasolla kuin kaksi edellistä.
 
Minusta ne Wilsonin soolouran huippukohdat osuu aika selkeästi levyille The Raven That Refused to Sing ja Hand.Cannot. Erase. Aika täydellisiä levyjä molemmat. Toki Grace For Drowning on hyvä myös muttei minusta kokonaisuutena lähellekkään samalla tasolla kuin kaksi edellistä.
Samaa mieltä tästä ja jos pitää aloittelijalle suositella levyä niin kannattaa nuo kaksi isojussin mainitsemaan ottaa ensin haltuun.
 
Samaa mieltä tästä ja jos pitää aloittelijalle suositella levyä niin kannattaa nuo kaksi isojussin mainitsemaan ottaa ensin haltuun.
Itsekin olen sitä mieltä että Raven on Wilsonin paras soololevy, mutta se on aika yksipuolisesti retro-progea joten ei anna kovin kattavaa kuvaa Wilsonin soolomusiikista. Hand. Cannot. on pääisin hyvä sekin, mutta kaukana täydellisestä. Siksi Grace For Drowning. :)
 
Hand Cannot Erase on ylivoimaisesti herran paras soololevy (virheetön, täydellinen mestariteos) ja Raven tulee kakkosena. Mutta johan ne tuossa mainittiinkin. Näistä kannattaa aloittaa.

En omista vinyylisorvia mutta ostin aikoinaan Hand Cannot Erasen tuplavinyylin ja kehystin sen seinälle ja roikkuu edelleen nykyisenkin asunnon seinällä. Kansi ja musiikki ovat molemmat upeita taideteoksia.
 
Hand Cannot Erase on ylivoimaisesti herran paras soololevy (virheetön, täydellinen mestariteos) ja Raven tulee kakkosena. Mutta johan ne tuossa mainittiinkin. Näistä kannattaa aloittaa.

En omista vinyylisorvia mutta ostin aikoinaan Hand Cannot Erasen tuplavinyylin ja kehystin sen seinälle ja roikkuu edelleen nykyisenkin asunnon seinällä. Kansi ja musiikki ovat molemmat upeita taideteoksia.
Mulla on se boksi jossa on ties kuinka monta levyjä ja kirja plus kaikenlaista sälää. Ihan hieno setti.
 
Mielestäni Wilsonin soolot kannattaa kuunnella siinä järjestyksessä kun ne on julkaistu. Insurgentes on oma suosikkini. Grace For Drowning on lähes yhtä hyvä. Nämä kaksi ovat minusta omaperäisimmät ja mielenkiintoisimmat Steven Wilsonin soololevyt. Hyviä ovat myös Raven That Refuse To Sing ja Hand Cannot Erase. Sen jälkeiset julkaisut ovat olleet minulle suuri pettymys.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös