Spotify premium

Eniten sylettää, että viimeisimmän päivityksen jälkeen mikään ei ole löytynyt samalta paikalta kuin eilen ja eilen ei mikään löytynyt samalta paikalta kuin toissapäivänä.
Discovery on ainakin piilotettu jonnekin kauas.

T: Vesku
 
Millä sä spottaria operoit, kun mä en ole apple ympäristössä edes huomannut, että jotain muutoksia olis tullut?
 
No, ei kyllä Spotifysta saadulla rahoilla ostella ns. yhtään mitään. Onkohan tuo toiminta vieläkään kannattavaa?
"Koko vuodelta 2020 Spotify keräsi 7,880 miljardin euron liikevaihdon 16,5 prosentin kasvulla liiketuloksen oltua -293 miljoonaa euroa ja nettotuloksen -581 miljoonaa euroa. Spotifyn bruttokate oli 2,015 miljardia euroa, mutta tutkimus ja tuotekehityskulut veivät 837 miljoonaa euroa, myynti ja markkinointikulut 1,029 miljardia euroa ja muut kulut 429 miljoonaa euroa painaen tuloksen yhä tappiolliseksi.

Koko vuoden liiketoiminnan kassavirta oli kuitenkin 259 miljoonaa euroa ja vapaa kassavirta 183 miljoonaa euroa."
 
In Sweden and the UK (but not in eg Germany) Spotify has been sending out lossless for about a month now.
Nothing is visible in the app, but if you look you will see that it says 44/16, and 1411kbit / s if you look in the display on a DS / DSM.

Ilmeisesti alkaa olla lähellä julkaisu kun testikäyttöä jo suoritetaan.
 
Se on outoa miksi Spotify on tässä niin hidas kun parempaa laatua lähettäviä kilpailijoita on ollut olemassa useita jo vuosikausia. Nuo kilpailijat ovat vieläpä pienempiä toimijoita (käsittääkseni), eli mitään suurta taloudellis-teknistä haastetta tuossa ei varmaankaan ole.
 
^ Kyllä kaikki päätökset tehdään eurojen kautta. Silloin ne voivat tuntua oudoilta. En usko, että T&K ostastolla sekä hallituksessa istuu pelkästään tyyppejä, jotka ovat sitä mieltä, että 320 kbps riittää kaikille.

Teknistaloudellisia haasteitakin tuntuu olevan, kun valmiissa maailmassa T&K vie lähes yhtä paljon rahaa kuin markkinointi. Ja numerot viivan alla on miinuksella. Kasvua toki on saatu, liekö sitten tullut uusista/kehittyvistä maista vai mistä.
 
Se on outoa miksi Spotify on tässä niin hidas kun parempaa laatua lähettäviä kilpailijoita on ollut olemassa useita jo vuosikausia. Nuo kilpailijat ovat vieläpä pienempiä toimijoita (käsittääkseni), eli mitään suurta taloudellis-teknistä haastetta tuossa ei varmaankaan ole.

No varmaan siksi, kun oikeasti kysyntä tuolle paremmalle laadulle on todella vähäistä. Suurimmalle osalle käyttäjistä sillä ei ole mitään merkitystä eivätkä he ole halukkaita maksamaan nykyistä enempää. Spotify on edelleen markkinajohtaja, vaikka näitä kilpailijoita on tullutkin. Ainoa merkittävä haastaja on ollut Apple, kaikki muut on kaukana perässä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: MPS
Varmasti tulee/tullut lisäkuluja tuotekehityksen osalta ja lisäksi se hifi-stream maksaa aina enemmän infrassa puskea ulos kuin pakattu ja Jeff Bezos kiittää. Vielä kun taitaa tarve olla aika marginaalista ja tulos pakkasella, niin halutaanko sitten yrittää houkutella Tidalista ja Qobuz:sta maksavia Spotifyn pariin uusiksi asiakkaiksi tai mahdollisesti takaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilinpa eilen spotifyn ei-niin-premium, eli ilmaisversiota kun kevensimme kuukausimaksua ja tiputimme lisenssit yhteen. Olipa muuttunut niistä ajoista kun spotify lanseerattiin. Ensin piti katsoa mainos jos halusi 30min keskeyttämätöntä musiikkia. Haku toimii yhä mutta levyt saa soimaan vain satunnaistoistolla eikä kappalelistausta näe. Lisäksi joka kolmas kappale tulee joltain automaattilistalta. Näitä pakkosyöttökappaleita voi skipata 6kpl/tunti. Skippaaminen tarkoittaa ettet kuuntele loppuun asti jolloin soimaan lähtee seuraava automaattikappale. Valittuun levyyn ei palata ennen kuin jokin automaattikappale on kuunneltu läpi. Siinä sitten lastenlaulujen seassa tuli mm. jotain aasialaista romantiikkakokoelmaa ja wrestlemania vol. 8.
Avartaa toki musiikkimakua, mutta onko tämä se tapa jolla houkutellaan uusia asiakkaita maksamaan? Käyttökokemus on ihan vmp-listan kärjessä. Ei tee edes vanhana käyttäjänä mieli maksaa paremmasta.
 
Toisaalta näen ihan hyvänä tuon, että ilmaisversio on ns. ärsyttävä ja sitä kautta saadaan ihmiset maksamaan tuosta. Tuon ilmaisversion kautta maksetut summat artisteille on vielä enemmän naurettavia kuin ns. Premium-käyttäjien kautta saatavat korvaukset.
 
Minulla on näköjään ihan erilainen Spotifyn Ilmaisversio.
Käytän sitä Win10 ja Ubuntu 20.04 kautta.
Näen kappalelistat.
Ei tule mitään pakkosyöttöä.
Nyt soitan Disco Hi-Life nimistä soittolistaa.
Mainoksia toki tulee,jos ei maksa.

Silti kun palaan Deezerin pariin,se kuulostaa usein paremmalta.
Samoilta koneilta käytän.
 
Spotify on nyt hifi (!?) ja ei mitään Flaccia vaan tuuttaa suoraan PCM:nä? Qobuz vs. Spotify vertailut juuri käynnissä ja jostain syystä Spotify soi kyllä innostavammin kun verrataan samaa levyä. Tekeekö tuo Spotify Connect tuki sitten, vaikea sanoa. Jos tämä on edelleen pakattua, tässä ei ainakaan voi enää valehdella itselle ja siinä että Spotify riittää minulle striimaus palveluista. Edes Qobuzin Hires ei vertailuni mukaan muuta tätä mielipidettä. Spotify on Connectin kanssa kyllä loistava.
 
Liitteet

  • IMG_20210506_181522.jpg
    IMG_20210506_181522.jpg
    52,1 KB · Katsottu: 110
  • IMG_20210506_181536.jpg
    IMG_20210506_181536.jpg
    54,2 KB · Katsottu: 105
Viimeksi muokattu:
Spotify on nyt hifi (!?) ja ei mitään Flaccia vaan tuuttaa suoraan PCM:nä? Qobuz vs. Spotify vertailut juuri käynnissä ja jostain syystä Spotify soi kyllä innostavammin kun verrataan samaa levyä. Tekeekö tuo Spotify Connect tuki sitten, vaikea sanoa. Jos tämä on edelleen pakattua, tässä ei ainakaan voi enää valehdella itselle ja siinä että Spotify riittää minulle striimaus palveluista. Edes Qobuzin Hires ei vertailuni mukaan muuta tätä mielipidettä. Spotify on Connectin kanssa kyllä loistava.

Niin se mullakin tosiaan näyttää ettei olisi pakattua. Voiko tuota jotenkin huijata vai onko mahdollista, että sieltä nyt tulisi cd-laatuista kamaa? En ole koskaan ennen tsekannut, että onko se näyttänyt jotain muuta.
 
Sama täällä kun en ole aikoihin Spotifystä maksanut. Niin tai näin, Spotify soi todella hyvin, ei siitä mihinkään pääse. Lisäksi käytettävyys on Connectilla paljon parempi kuin kilpailevilla Tidal:lla tai Qobuz:lla, joilla joutuu tyytymään Bubble DS:ään tai Linnin omiin softiin. Olisi todella suotavaa että Linn koodaisi nopeasti tuen myös Tidalin ja Qobuzin Connect tuelle.
 
Viimeksi muokattu:
^Tuo 1411kbps kaiketi viittaisi cd tasoiseen. Näkeekö striimeristä muuta tietoa, esim. bittisyvyydestä tai näytteenottotaajuudesta, tyyliin esim. 16/44.1
Itselläni ei ole spottaria.
 
Back
Ylös