Sounds like sh*t, but I like it!

Karlsson

Hallituksen jäsen
Liittynyt
4.6.2007
Viestejä
11 819
Kaupunki
Helsinki
Äänitteiden laadusta kun on useammallakin palstalla mutistu antaumuksella, tietysti niihin hyväsoundisiin keskittyen, niin mites tälläinen vastapallo: Löytyykö levyjä, jotka syystä tai toisesta kuulostavat suhteellisen tai täysin kamalalle, mutta sisältönsä vuoksi ovat aktiivisesti kuuntelussa?
 
Kuuntelin just Magman livelevyn Köhntarkösz ja muuten se levy saattaisi todella kiinnostaa mutta kun ne soundit on niin kuraa niin ei vaan viitsi kuunnella. Ahistaa...

t. soundibongari

Siis sorry kun ei menny ihan topicin mukaan mutta liippasihan se aihetta jotenkin.
 
Annan esimerkkejä omasta hyllystä:

- Lukemattomat onnettomat reggaeprässit. Materiaali on mitä lie kierrätysvinyyliä ja äänitystekniikkakin on ollut kovin alkeellista, joskin toki innovatiivista. Kyllä rapsuu jo uutena ja yleinen tuhnuus leimaa soundia.

- Konemusiikin puolelta Aphex Twinin "Selected Ambient Works II". Vaikka on oikein Remastered-versio, niin ei sitä pääse karkuun, että levyn kappaleet sisältävät ainoat nauhat (mahdollisesti jopa c-kasettia tai parhaimmillaan avokelanauhurista kyse) joutuivat aikoinaan pahansisuisen kissan käsittelemiksi. Eli ties mistä silpusta nämäkin on kasattu.

- Vanhat blueshelmet. Näitä nyt ei alkuperäisenä ole nurkkiin päässyt, mutta esimerkkinä genren kurisioteetteja julkaisenvan Sub Rosa-lafkan kokoelma "Oh , run into me, but don´t hurt me", joka sisältää 20- ja 30-lukujen naisbluesvokalistien tuotantoa. Voi siis arvata minkä tasoisilta savikokkareilta tämäkin on raavittu kasaan ja totta tosiaan, joissain kappaleissa on esmes aivan järkyttävä resonanssi joka kajahtaa ilmoille laulumelodian osuessa sopivaan nuottiin.

- Vähän aikaa sitten hankkimani Fela Kutin alkupään tuotantoa esittelevä "Lagos Baby", jossa jopa kansivihossa varoitetaan huonosta äänestä. Ja kun varoitus on tyyliin "when you get used to all that distortion, you can find the music very satisfying...". Joo, huomaa, että on raavittu kasaan sieltä mistä on saatu. Oli se sitten hiekkalastin alle jäänyt 7-tuumainen tai hinausköytenä toiminut masternauha.

Näihinkin levyihin voi tuntea kovastikin vetoa, niiden sisältämää musiikkia ei löydä mistään muualta ja vaikka tietysti voi kysyä kannattaako tälläisiä edes julkaista. Itse kuitenkin pidän näitä musiikillisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti kiinnostavina tapauksina, joten "totun kaikkeen siihen säröön" mielelläni.
 
Joukko Charlie Parkerin liveäänityksiä. Uskomatonta kuraa soundien osalta, monesti yhdellä mikillä jostain jalkalistan alta jollain onnettomalla värmeellä tms. Mutta miten loistava fonisti Bird oli!

Mutta ei noita jaksa kuunnella kuin muutaman biisin. Sitten on pakko pistää takaisin kuoriin ja hyllyyn...

t. jjahifi
 
Ska kokoelmat. Ääni ei ehkä ole parasta mahdollista, mutta sisältö on.
 
jjahifi sanoi:
Joukko Charlie Parkerin liveäänityksiä. Uskomatonta kuraa soundien osalta, monesti yhdellä mikillä jostain jalkalistan alta jollain onnettomalla värmeellä tms. Mutta miten loistava fonisti Bird oli!

Mutta ei noita jaksa kuunnella kuin muutaman biisin. Sitten on pakko pistää takaisin kuoriin ja hyllyyn...

t. jjahifi

Parkerin elämänkerrassa (olikohan "Bird Elää!") on heti alkusivuilla kuvattu tätä toimintaa. Mikki roikkuu jossain piilossa katossa ja tarkkaamona toimii kapakan vessa.
 
Bessie Smith, Robert Johnson, Louis Armstrongs Hot Five and Seven, early Duke Ellington, Fletcher Henderson... siis melkein kaikki ennen 30-lukua soundaa aika huonolta, mutta musiikki on loistavaa. 30 ja 40-luvuilla soudit parani ja 50-70-luvuilla tehtiin jo parasta ever. Suurin osa minun levyistä on ihan tavallista matskua, eikä minua soundit kovin paljoa kiinnosta, äänenlaadun kannalta, muuten kyllä.
 
Puhuuko herra jjhifi tästä

http://www.mosaicrecords.com/prodinfo.asp?number=129-MD-CD

vai huonosoundisista Bird-levyistä yleensä?

Tuo linkin boksi on himottanut jo vuosia, olen ollut hilkulla tilata sen jo monta kertaa. Jotain perverssin hienoa tuossa ideassa on... >:D

Yleensäkin rupiset äänitykset vuosien takaa ovat kovasti mieleeni, etenkin mitä tulee bluesiin ja jatsiin. Kunnon rätinäinen savikiekko-soundi pesee aina kliinisen hifi-äänityksen, jos multa kysytään :)
 
Rock-klassikot Velvet Underground & Nico ja Hendrixin ensimmäiset ovat jatkuvassa kuuntelussa.
 
Mulle Sagan alkupään levyt... etenkin Worlds apart.. mut musa pitää koukussa vielä tänäänkin.
 
Kaikki kuulemani Djangon(Reinhardt) äänitteet kuuluvat myös tähän kategoriaan. Vaikka kyseiseltä kitaristilta puuttuisi kuinka monta sormea hyvänsä, niin silti hän on mestari omalla alallaan IMHO. Äänitykset ei luonnollisesti tee oikeutta kyseiselle artistille.

Hörhelö
 
Turmion Kätilöt, H.I.M, Nightwish, Metallica, Pantera jne. Kovaa musaa joka usein spinnaa, mutta täytyy myöntää että suurin osa noista edellämainituista on kompuroitu niin tasasen paksuksi = vailla dynamiikkaa, että välillä harmittaa, mutta kuuntelen niitä tästä huolimatta. :)
 
Tätä ei nyt tule joka päivä kuunneltua, mutta Ulver-yhtyeen Nattens Madrigal on jo ehkä hiukan liian pitkälle viety teemalla huonot soundit=uskottavaa metallia. Ei silti, kappaleet ovat aivan tajuttoman tiukkoja, mutta vaatii jonkin verran tahdonvoimaa kuunnella levy kertaistumalta läpi.
 
M.O. sanoi:
Tätä ei nyt tule joka päivä kuunneltua, mutta Ulver-yhtyeen Nattens Madrigal on jo ehkä hiukan liian pitkälle viety teemalla huonot soundit=uskottavaa metallia. Ei silti, kappaleet ovat aivan tajuttoman tiukkoja, mutta vaatii jonkin verran tahdonvoimaa kuunnella levy kertaistumalta läpi.
Tiukat on juu, mutta olen oppinut pitämään niistä.
Samassa sarjassa on muutenkin paljon "hifi" henkisiä äänityksiä.

Mutta ei Black metallia millään "kivoilla" soundeilla voikkaan tehä. Pahalta sen pitää kuulostaa.
 
Mulla osittain samoja kuin Sam Otherilla. Reggaen jamaikaprässit ovat jo uutena pakasta vedettynä monesti melkoisen rätisevää näkkileipää. Semmoinen vähän överiksi silloin tällöin yltyvä, epätarkahko lämmin basso ei mua sinänsä haittaa koska minusta se nimenomaan kuuluu vanhaan kunnon rootsiin, jota kuuntelen. Kliinistä rumpukonedancehallia en laske reggaeksi ollenkaan, se on ihan eri genreä (jotkut ovat tästä eri mieltä ja saavat toki olla).

Vanha blues: joo, eihän se Son House ihan hifiä ole vaikka toisaalta voi sanoa että niin tarkasti on äänitetty että äänityspaikkana toimineen ladon läheltä ohi kulkeneen junankin äänet on nauhalle tarttuneet...

Sitten on joitakin yksittäistapauksia. Ainakin Oasiksen debyyttilevyn loistava avausralli I'm a rock'n'roll star harmittaa. Biisi on hyvä mutta liian tasapaksusti äänitetty. Mitä olisivatkaan saaneet kyseisestä sävellyksestä irti Bowie tai Bolan jos olisivat keksineet moisen rallin vuonna 1971 ja äänittäneet sen Tony Viscontin tuottamana? Jytisisi ihan toiseen tahtiin kyllä, paljon sähäkämmin...
 
The Lemonheads - Eihän ne osaa soittaa ja äänitys on monella levyllä ihan karmeaa, mutta on se vaan niin hyvä bändi!
 
M.O. sanoi:
Tätä ei nyt tule joka päivä kuunneltua, mutta Ulver-yhtyeen Nattens Madrigal on jo ehkä hiukan liian pitkälle viety teemalla huonot soundit=uskottavaa metallia. Ei silti, kappaleet ovat aivan tajuttoman tiukkoja, mutta vaatii jonkin verran tahdonvoimaa kuunnella levy kertaistumalta läpi.

Komppaan tätä. Älyttömän hyvä levy, mutta todella vaikea kuunnella.
 
Back
Ylös