Soivat kotelot -mitä kummaa?(typoja korjattu)

  • Keskustelun aloittaja Deleted member 7852
  • Aloituspäivämäärä
D

Deleted member 7852

Sain kokeiluun Consonance Eric1 jalustakaiuttimet, joissa on "soiva kotelo". No ihan hyvinhän ne alkuun soi, pakasta vedettynä ja jalustoilla siinä missä Tablettetkin oli. Tuli sitten kokeiltua jalustojen ja toistimen välin jotain nappuloita ja laitettua pöntöt lattialle jolloin eukko sanos että nyt soi hyvin. Skeptisesti istuin kuuntelemaan ja mitä kummaa? No tietty bassoa oli yhtäkkiä niin #keleesti, mikä tietty selitty rajapinnan läheisyydellä. No ei siinä mitään, mutta äänikuva (tai ääni yleensä) ei tuntunut tilanteesta juurikaan kärsivän, päinvastoin. Samalla nimittäin tuli sitten "vahingossa" laitettua kaiuttimet etuseinästä kauemmas siten, että etäisyys on 1/3 huoneen mitta. Syvyyttä löytyy nyt myös ja tarvittaessa soi sekä pönttölinjan edessä, että takana, mutta ei alhaalla. Mutta vaikka mitä isoa ja pientä alustaa ja jalustaa laitoin, niin parhaiten vaan soi lattialla(matolla). Maton tapainen materiaali tuntui muuten toimivan myös jalustojen ja kaiuttimien välissä parhaiten. Kaiken muun hyvän lisäksi, siis sen että soundia riittää nyt kaikkiin tilan kulmiin asti etc ym ym, en jaksa eritellä kaikkia positiiveja, näissä on ##tusti pratiä. Ja se ainoa miinus tulee ehkä äänikuvan epätarkkuudesta. Lisätutkimuksia seuraa.

Yhteenvetona on kyllä ollut huuli pyöreenä ja epäuskoista naurua päässyt, kun tätä setuppia on kuunnellut. Käsittämätöntä touhua. Lähtökohtaisestikin, siis jalustoilla, nää on ihan varteenotettavat skobet hinnassaan. Sanoisin, että kestää vertailun niin Arroihin kuin jopa Ref 3a:han, mutta toimii paljon pienemmillä tehoilla.

-K
 
Vs: Soivat kotelot -mitä kummaa?

No niin sen verran täytyy nyt pyörtää, että en lähde mihinkään refeihin tai arroihin näitä vertaamaan. Ehkä joku Epos m12.2 on soudillisesti näitä lähinnä. Kiinahintaan hyvä hankinta ja tehty putkareille.
 
Vs: Soivat kotelot -mitä kummaa?(edelleen ihmeissään)

Lisätutkimuksissa ei paljastunut uutta. Nämä soi edelleen parhaiten lattialla. Yritin leca-harkkojen päällä yms

Lyhyesti soundista: jos tykkää Snapista kandee tulla käymään :D Arroissa oli iso ja ulotteikas äänikuva, nämä pistää vielä siitä pari pykälää paremmaksi. Joskus mrhifin referenssisettiä ohimennen kunnellessa tuli samantyylinen epätodellinen olo kuin näillä nyt. Joo kyllähän se varmaan tarkempi etc, mutta on se vaan jännää kun soi siellä ja täällä, siis kun niin on tarkoitus. Lehtisen Matille: bass is everthing, imaging is more :D
 
Se tuo mukavan lisän ääneen tuo sopiva rajapintojen läheisyys. Hyvä että joku raportoi kokeiluistaan...
 
Niin tässähän tullaankin sitten siihen perinteiseen oikea/väärä tapa -asetelmaan, niinkuin huoneakustiikan suhteen. Jotenkin tulee mieleen Nosovin Ortho -06 messuilta, nekun oli liki lattialla. Soikin kai aika hyvin, ainakin ovelle.

Piruuttaan soitin ja kysäisin soivista koteloista eräälle suomalaiselle kaiutinvalmistajalle. Kommentti oli: "en tiedä, mutta kuulostaa pahalle" :D Siis niinkun ajatuksena.. Mutta sehän ei tässä katastrofissa enää tunnu. Katsotaampa mitä olen tehnyt muuta väärin, kuin hankkinut "soivan kotelon" omaavat jalustakaiuttimet ja laittanut ne lattialle:

vahvistin: ihan #seestä, putkarit tuottaa van säröä mikä tekee äänestä pehmeän ja miellyttävän(just joo)
kaapelit: kuka #vetti investoi enemmän kuin 20 bilteman lakuihin?
äänilähteet: tässä homma heittääkin vähän häränpyllyä kaiken suhteen, mutta sehän on vaan hyvä, että vihdoinkin saatiin jotain järkeä näihin digipuolen hommiin, kun pleikka todettiin yhtä päteväksi kuin monet neljän numeron hintaiset. Nyt kaikki voi ihan rauhassa kuunnella dvd-soittimilla ja muilla sen sellaisilla.


:D :D :mad: :mad: :( :( :p :p :-X :-X :-\ :-\ :-\ >:D >:D >:D ;)
 
Mega-Kutvo on kovassa vedossa, anna mennä vaan. Jos ne/se nyt kerran hyvin soi tms, niin hieno homma.
 
seppo: Kutvosen maun tuntien, kyllä se soi hyvin... :D

Äijä on mun idoli myös kirjoitustapansa takia, miten toi on edes mahdollista kirjoittaa noin? ??? Kurun kouluissa opittua?
 
Kuka puhu bassosta häh? :D

Eikun aika mielenkiintoiselta kuulostaa, teksti. :)

Jahka joku ostaa nuo mun vanhat kaiuttimet pois, niin pitääkin raahata kuunteluun tuommoiset Consonancet..
 
Sain kokeiluun Consonance Eric1 jalustakaiuttimet, joissa on "soiva kotelo".
61_1.JPG

... hankkinut "soivan kotelon" omaavat jalustakaiuttimet ja laittanut ne lattialle

...rrrright. Ja jos ne soi hyvin lattialla, niitä kannattaa pitää lattialla :D
 
Missä ongelma? Jos teet yhden asian epäortodoksisesti mutta kuulostaa hyvältä niin hommahan on kunnossa. Jos taas teet kaikki muutkin asiat epäortodoksisesti ja vieläkin kuulostaa hyvältä niin homma on edelleen kunnossa! Itsehän niitä kuuntelet joten anna palaa vaan Frank! (eiks täällä kaikki olleet Frankeja...?)
 
Mallas; niin en minä oikein tiedä, mitä se "soiva kotelo" tarkoittaa, mutta nää kuulemma on sellaiset..
Muuten, eikös näitä peräti tee joku muukin, ja vieläpä viskitynnyrien tammesta?

Tulppasin sitte reflUksiaukot ja homma parani entisestään, tuli napakkuutta, tarkkuutta ja sointitasapaino nousi ylemmäs mikä ei ollut tässä tilanteessa lainkaan pahitteeksi. Vaihtokaupassa meni ripaus läsnäoloa ja piiru herkkyyttä, mutta ei se mitään. Soundi olikin jo in yer face. Äänikuva, tai sen illuusio, on edelleen neljä metriä leveä ja silmien tasalla, vaikka skobet on lattialla 1,4 metriä toisistaan..



edit: ne viskisoundit oli jossain jvc miniskobeissa
Abbyjen kotelot soi?
 
Wiskisoundit

Viskitynnyripuuta käyttää Pioneer, JVC:llä on/oli sake'lla kyllästetyt puukuitukartiot :)
 
Mega-Kutvo sanoi:
Abbyjen kotelot soi?

Ne urkupillit taitaa lähinnä resonoida...

Eikös Nevalaisen tyyppäämää Shindon Latifea mainostettu soivan kotelon omaavaksi? Ja jos muisti ei tee ihan kauheita tepposia, niin laajakaistojen ympäriltä tuollaisia löytyy enemmänkin? Tais olla Ocellioissakin semmoinen?

Itse olen ymmärtänyt "soivan kotelon" tarkoittavan, että normaalin kaiuttinkotelon demppaamisen ja mahdollisimman kuolleeksi tekemisen sijasta yritetään saada koko loota toimimaan yhdessä elementin kanssa soivana kokonaisuutena. Vähän kuin jousisoittimien rakenteen tavoin. Että jos kieli ja talla muodostavat äänikelan ja palkki sekä pinna kannen kanssa kartion, niin silti kyljet ja selkäpuoli merkkaavat paljon lopputulokselle. Eikä niitä yritetä vaimentaa muusta rakenteesta.

Mutta eri asia on mitä sitä tarkoitetaan noiden ErkkiYkkösten kohdalla. Mainosmiesten älynväläykset kun välillä ovat hieman epäloogisia. Valaiskaa, kiitos.
 
Ei kai nämä Eerikit ole millään tavoin verrattavissa Shindoon tai Ocelliaan, jotka on tehty ohuesta vanerista. Shindon "jäykkyys" syntyy ehkä enemmän muodosta ja Ocelliassa on sisäpinnassa muistaakseni vanerista tehty tiheä kennorakenne. Molemmat kaiuttimet ovat hyvin kevyitä joten ne eivät varastoi energiaa ja soundaavat siksi omanlaiseltaan. Lisäksi nämä kotelot eivät ole perinteisiä refleksikoteloja, vaan niissä on takana suurehko aukko refleksiputken sijaan. Kummassakaan ei ole muistaakseni vaimennusainetta. Eerikki on sen sijaan tehty parin sentin mdf-levystä, sisällä on tukia ja etulevynä on paksu alumiini. Sisällä on vaimennusainetta. Jäykkyyteen ja nimenomaan soimattomuuteen on siis panostettu. Kotelo on mallia refleksi. Eipä kaiutin paljon perinteisempi kaksitie voisi olla. Jakotaajuus on kyllä oktaavin ylempänä, mitä keskimääräisessä vastavassa kaiuttimessa. Voisiko suuri äänikuva selittyä vaihevirheillä?
 
Vaihekikkailullahan kaikki kaiutinakselin ulkopuolelle paikantuvat äänet tehdään. Kyse onkin siitä, mikä on hallittua ja mikä ei, ja millainen äänikuva on toden- tai tarkoituksen mukainen. Siitä olen näittenkin kohdalla yrittänyt päästä selville. Tuo refleksiaukon tukkiminen tarkensi tietty äänikuvaa. Onhan selvää, että tuollainen höristin lattian rajassa, etenkin kun on sinne tarkoitettu, ei ole hyväksi. Näitten kohdalla on myös poikkeuksellista se, että seurattavuus kärsii hyvin vähän tai ei ollenkaan riippumatta mistä suunnasta kuuntelee.

Edit esim puhutaan Norah Jonesin come away- lätyn toka vikasta biisistä. Missä niiden häivytettyjen kitaroiden oikeastaan kuuluu soida? Viimeisimmässä asetuksessa sain ne soimaan pään sisällä, tai kuuntelupaikan takana, missä ei juurikaan ole tilaa. Laulaja paikantuu suunnilleen siihen mihin yleensäkin, hiukan kaiutinlinjan taa keskelle. Selvästi laulajan takana soi rummut. Pienellä suuntauksen muutoksella koko paletti menee uusiksi.
 
DIA sanoi:
Ei kai nämä Eerikit ole millään tavoin verrattavissa Shindoon tai Ocelliaan, jotka on tehty ohuesta vanerista. Shindon "jäykkyys" syntyy ehkä enemmän muodosta ja Ocelliassa on sisäpinnassa muistaakseni vanerista tehty tiheä kennorakenne. Molemmat kaiuttimet ovat hyvin kevyitä joten ne eivät varastoi energiaa ja soundaavat siksi omanlaiseltaan. Lisäksi nämä kotelot eivät ole perinteisiä refleksikoteloja, vaan niissä on takana suurehko aukko refleksiputken sijaan. Kummassakaan ei ole muistaakseni vaimennusainetta. Eerikki on sen sijaan tehty parin sentin mdf-levystä, sisällä on tukia ja etulevynä on paksu alumiini. Sisällä on vaimennusainetta. Jäykkyyteen ja nimenomaan soimattomuuteen on siis panostettu. Kotelo on mallia refleksi. Eipä kaiutin paljon perinteisempi kaksitie voisi olla. Jakotaajuus on kyllä oktaavin ylempänä, mitä keskimääräisessä vastavassa kaiuttimessa. Voisiko suuri äänikuva selittyä vaihevirheillä?

No tätä vähän hain tuossa.

Mulle jäi itseasiassa nyt auki, että oliko tuo "soiva kotelo" siis Eerikin spekseistä repäisty teksti vai Kutvosen sanailua?
 
Eerikin spekseissä ei mielestäni sanota siitä mitään. Luotettavana pitämäni jälleenmyyjä sen sijaan sanoi. Teoriaa mielestäni tukee se, että nämä soivat parhaiten, kun ovat vapaasti ts mahdollisimman vähän sidoksissa alustaan. Kuin myös melko ympärisäteilevä ääni.
 
Mega-Kutvo sanoi:
Onhan selvää, että tuollainen höristin lattian rajassa, etenkin kun on sinne tarkoitettu, ei ole hyväksi.

Siis kun nimenomaan ei ole tarkoitettu. typo.
 
Mega-Kutvo sanoi:
Eerikin spekseissä ei mielestäni sanota siitä mitään. Luotettavana pitämäni jälleenmyyjä sen sijaan sanoi. Teoriaa mielestäni tukee se, että nämä soivat parhaiten, kun ovat vapaasti ts mahdollisimman vähän sidoksissa alustaan. Kuin myös melko ympärisäteilevä ääni.

Mutta mitä se käytännössä meinaa tässä yhteydessä? Kuten yllä kirjoitin, niin se mitä esmes minä ymmärrän soivana kotelona ei ole sitä mitä tuo Erkki on. Siksi siis kiinnostaa, että mistä on kyse.
 
Back
Ylös