Soittimen sijoitus ja akustinen kierto

Markku Lehikoinen

Käyttäjä
Liittynyt
18.6.2010
Viestejä
57
Huomenta.
Kysymykset vaan lisääntyy kun projekti etenee.
Nikkaroin uuden laitetelineen ja kamoja kasatessa vasta hoksasin,
että levylautanen osuu juuri kaiutinelementin korkeudelle ja varsin
lähelle, noin puolen metrin päähän. Tosin kaiutinlinjan taakse, mutta
kyllähän sinne matalammat äänet kiertävät.
Sisutuksellisesti tuo olisi toimva ratkaisu, siirtovarat ovat varsin pienet.
Korkeuskin on ergonominen, ei tarvitse kumarrella tai kyykistellä.
Pikakuuntelussa en havainnut mitään vakavaa, kun en oikein tiennyt
mitä hakea.

Mutta siis se kysymys.
Mikä olisi asia tai ilmiö, jota tarkkailemalla selviäisi kiertääkö ääni
niin paljon, että se kuuluu tai jopa häiritsee?
Onko mitään oikeaa ongelmaa edes olemassa?

Markku Lehikoinen
 
Häiritsevää tasoa on hankala musiikkia kuuntelemalla selvittää, mutta kierron määrä selviää vaikka niin että äänität esim. audacityllä ääntä kun neula soittaa levyn lopun tyhjää aluetta niin että huoneessa ei soi musiikki ja niin että esim. cd:ltä tuuttaat ääntä pihalle hieman reilummin ja sitten kuuntelet näitä nauhotteita.
Ei välttämättä mitään radikaalia mökää nauhoitteelta löydy, mutta toki ulkopuolinen tärinä heikentää hieman neulan lukukykyä optimista, audacityn äänen aaltomuotokäppyröistä sitten näkee myös eron jos sitä on.
 
Kiitos. Saa sitten asetelma olla noin. Mittailen, jos jokin peikko alkaa vaivata.

Markku Lehikoinen
 
Back
Ylös