Slangia suomeksi

sihvis sanoi:
Herkkyys kertoo paljonko kaiuttimesta irtoaa mökää 1 watin teholla.
Eli herkempi on parempi vahvistimen kevyemmän kuormituksen vuoksi.

Toisaalta tuolla 100dB herkkyydessä alkaa ongelmaksi nousta vahvistinkaluston laatu koska kaikki pienet hurinat yms. roskat signaalissa alkavat kuulua myös.

Jänniteherkkyys on toinen juttu, jota voi myös tarkastella. Sovitaan että suoravasteisen kaiuttimen minimi-impedanssi on 2 ohmia 30 hertsin kohdilla, 32 ohmiin kapuava impedanssipiikki Fs:ssä, vaikka 55 hertsissä ja muuten mennään kutakuinkin 4 ohmin ominais-impedanssin ympäristössä. Kun vahvistimen, joka syöttää kyseistä kaiutinta, kaiutinnapojen välillä on 2,83 voltin potentiaaliero, menee kaiuttimelle tehoa tällöin 4 wattia 30 hertsin ympäristössä, 0,25 wattia 55 hertsin ympäristössä ja 2 wattia niillä taajuuksilla, jotka ovat lähellä ominaisimpedanssia. Eli kaiuttimen tehoherkkyys vaihtelee paljonkin, vaikka kaiuttimen jänniteherkkyys kaikilla taajuuksilla on sama. Merkitystä (valmiissa kaiuttimissa) tällä on lähinnä sen tarkastelussa, että onko kaiuttimen herkkyys ilmoitettu tehoherkkyytenä 90db/1w vai jänniteherkkyytenä 90dB/2,83V. Jos se on ilmoitettu jänniteherkkyytenä, tarkoittaa tämä 4 ohmisen kaiuttimessa että 90dB/2,83V vastaa 87dB/1w-herkkyyttä, 8 ohmisessa on 90dB/2,83V vastaa 90db/1w-herkkyytä ja 16 ohmisessa 90dB/2,83V vastaa 93dB/1W-herkkyyttä.
 
Tehoherkkyys (dB/W) kertoo kaiuttimen hyötysuhteesta eli kuinka paljon tehoa tarvitaan halutun äänenpaineen aikaansaamiseksi tai paljonko äänenpainetta saadaan käytettävissä olevalla teholla.
Jänniteherkkyys taas kertoo millä äänenpaineella kaiutin soi annetulla (jännite-) ohjaustasolla. Se on käytännöllinen esim sovitettaessa erilaisia kaiuttimia samaan ympäristöön ja kertoo siis eri kaiuttimien suhteelisesta äänenpainetasosta.
Usein pieni-impedanssisten kaiuttimien valmistajat ilmoittavat jänniteherkkyyden (dB/2,83V/m), siten kun saadaan "myyvempiä" lukuja. 8)

esim omille kaiuttimilleni valmistaja ilmoittaa 90dB/2,83V/m (koska kaiutin on nimellisesti 4 ohminen) vastaava tehoherkkyys on siis 87dB/1W.
 
Eräällä kesksutelupalstalla kyseltiin mahdollisten laitteiden ostoa, johon sitten kirjoitin oman vastineeni, jossa tulin käyttäneeksi sanaa "hellasärö". Tästä eräs toista sukupuolta tunnustava ihminen ihmetteli, miksi hänestä käytetään ko. termiä. joten minun piti sitten perustella sana hellasärö.

Tein sen seuraavasti :

Anteeksi aikaisemmin käyttämäni epätarkka kielikuva. "Hellasärö" ei ole henkilö, subjekti, vaan hifiä harrastavat käyttävät adjektiiviä "hellasärö" varsin yleisesti kuvaamaan sitä jäkätyksen, naputuksen yms. määrää, joka syntyy, kun kotiin tuodaan uusi, yleensä hintava, HiFi-laite. Laitteen tuojan pitää vain yrittää ennakoida tulevan hellasärön määrä ja suhteuttaa se uuden laitteen antaman subjektiivisen kuunteluelämyksen antamaan nautintoon. Sitten, jos näiden kahden asian välille muodostuu hifistiä tyydyttävä korrelaatio, voidaan varsinainen laitteen hankinta-akti suorittaa. Tosin joskus myös tapahtuu niitä täysin tahdosta ja vakaasta harkinnasta riippumattomia hankinta-akteja, koska laitteen tuottama auraalinen, ja nykyään yhä enenevässä määrin myös visuaalinen, nautinto on juuri sillä hetkellä ylitsepääsemättömän voimakas, jopa todennäköisen hellasärön ylittävä. Toki uuden laitteen ominaisuuksia voidaan hyödyntää hellasärön määrän (ja toisinaan myös laadun) minimoimisessa, kuten hieman aikasemmin kuulokeostokseni kohdalla demonstroin. Hellasärön määrään vaikuttaa toki myös ao. yhteisön sosioekonominen status, jolloin toiselle osapuolelle voidaan tarvittaessa antaa jopa etukäteen tietynlaisia aneita mahdollisen tulevan hellasärön vaimentamiseksi. Yhteisön yleinen akustointi, niin suositeltavaa kuin se muuten onkin, ei valitettavasti pysty vaikuttamaan hellasärön määrään, sillä ko. ilmiöllä on taipumus ilmaantua esiin samoin kuin eräälle pääministerille taannoin kävi. "Tämä tuli nyt täysin yllättäen ja tilaamatta..."

Samantyyppistä ilmiötä esiintyy, ainakin meillä, myös volyymiltään liiallisten ääniteostosten myötä ja käsittääkseni myös auto-, moottoripyörä- ja venehankintojen yhteydessä, tosin viimeksimainituista minulla ei ole henkilökohtaisesti kokemusta. Toisaalta adjektiivi voidaan mielestäni muuttaa hyvin sujuvasti esim. "porasäröksi", jota ilmenee silloin, kun toinen osapuoli ilmestyy kotiin liiallisten vaate-, kenkä- ja meikkikauppakassien kanssa. Tosin tälläistä en ole kuullut koskaan julkisesti ilmoitettavan, sillä ilmeisesti asiassa seuraavan konfliktin järkevämmällä osapuolella on olemassa jonkinasteista suhteellisuudentajua ja itsesuojeluvaistoa. :)


Mielestäni onnistuin ihan kohtuullisesti kuvaamaan täysmaallikolle ko. termiä.
 
^juu eli pitäisikö nyt aloittaa vaikkapa ketju aiheesta "hellasärön"-puskurointi ja muuta aiheeseen liittyvää teknistä aineistoa? :D
 
^^Hellasärö -> WAF (Wife Acceptance Factor) -> SAF (Spousal Acceptance Factor)

Tuo viimeinen alkaa olla jo melko korrekti ilmaus... ;)
 
Hellasärö on siinä mielessä vaikea tapaus, että sitä ei pysty ennustamaan tarkasti.

Todellinen särön taso ilmenee vasta kun särökomponenttia alkaa ilmaantua. Joskus säröä ei esiinny ollenkaan ja joskus saa puhua kuin Runeberg, minimoidakseen sen.

Luonnollisesti kaikki harrastukseen vakavasti suhtautuvat harrastajat pyrkivät ennakoimaan särön syntymisen ja ennaltaehkäisemään tai ainakin minimoimaan sen.

Omalta kohdaltani olen huomannut varovaisen ennakkovalmistelun viimeaikoina johtaneen siihen, että jos edes mainitsen "Tuollainen härveli soi kivasti" on
vastaus "Koska se ilmestyy meille?". Ilmeisesti kyseessä on ns. "Pavlovin koira"-ilmiö, eli hallituskumppani on ehdollistunut niin, että osaa tulkita mihin ennakkovalmistelut tulevat johtamaan.

Onko konkareilla vinkata uusia keinoja, vaikka "ei vanha koira opi uusia temppuja". ;)

Tarkempaa tietoa "Pavlovin koirat"-ilmiöstä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pavlovin_teoria

cartoon.jpg
 
^Puolivalmiista tuotteista kyhätty hifi-setin irvikuva. :)

Tästä tulee vielä rapaa niskaan:
Flättärisetti on useimmiten brittivalmistajien laitteista kasattu setti, jossa perinteiset hifi-säännöt on hylätty (tai jätetty vähälle huomiolle).
Tyylisuunnan edustajien korvissa äänenkuvat ja muut "turhuudet" voidaan surutta uhrata musiikin mukaansatempaavuuden PRaT-alttarilla.
Tämä on toki vääräuskoista toimintaa ja siitä juurtaa pilkkanimitys Flat Earth (http://en.wikipedia.org/wiki/Flat_Earth_Society) eli flättis/flättäri jne.
Flättäri on korkein arvonimi jonka kuolevainen voi saavuttaa.

Omasta mielestäni tietyn tason ylittäneet ja sopivasti kootut setit lähestyvät saundillisesti toisiaan pelottavan paljon. Ideologiasta riippumatta.
Onkin pitkälti harrastajasta kiinni, että kumpi persposki edellä sinne puuhun kiipeää.
 
Mikko Tiihonen sanoi:
Edelleen tulee aika huteralla pohjalla makaavaa infoa, mutta tässä käsitykseni elektrolyyttikondensaattoreiden kuivumisesta. Ymmärtäisin, että lyyttien elämä päättyy yleisimmin käyttämättömänä makaamiseen. Kun kuukausia/vuosia jännitteettömänä olleisiin konkkiin kytketään yhtäkkiä virta, ne "keittävät" itsensä kuiviksi ja siitä siis viimeistään syntyy tarve "re-cappaamiseen". Kestävyyseroa uusien ja vanhojen konkkien välillä en omasta kokemuksesta pysty allekirjoittamaan.

Ainakin minun (ja pätee aika yleisesti muihinkin) Handan digiboxini konkat menivät vaihtoon parissa-kolmessa vuodessa ja laitetta käytettiin suurin piirtein päivittäin. No, ehkä digiboxeissa on erittäin huonoja konkkia käytetty...
 
Huonot konkathan on loistava tapa toteuttaa suunniteltu vanheneminen.

Vaihdoin jokin aika sitten omaan Maximumiin hakkurin konkat ja taas pelaa.

Kusetusta ja törkeää luonnovarojen haaskausta sanoisin.
 
Tervehdys!

Hifi-harrastuksesta puhuttaessa törmää silloin tällöin ilmaisuun "vanhan liiton miehet" tai "vanhan liiton harrastajat".

Intuitiivisesti on helppoa päätellä, mitä tämä ilmaisu noin suurin piirtein tarkoittaa. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, tarkoitetaanko tällä pelkästään yleisluonteisesti hifistiä, joka on harrastanut tosi kauan ja pitäytyy edelleen niissä mieltymyksissä tai tottumuksissa, jotka hänen harrastuksensa alkuaikoina olivat itsestäänselvyyksiä tai ainoita mahdollisuuksia. Eli henkilöä, jonka oma luonnollinen tapa harrastaa hifiä merkitsee jonkinlaista sukupolvien kuilua verrattuna kanssaharrastajiin, jotka aloittavat harrastustaan nyt tai ovat aloittaneet vasta niin vähän aikaa sitten, että heidän "itsestäänselvyytensä" ovat erilaisia kuin konkareilla. Vai onko "vanhan liiton" ja "uuden liiton" rajanvetoon hifi-harrastuksessa olemassa yksiselitteistä kriteeriä, joka määräytyisi sen mukaan, onko harrastaja omaksunut harrastuksensa osaksi jonkin tietyn uuden laitteen tai tekniikan, jonka markkinoilletulo on aikanaan merkinnyt selvää taitekohtaa tarkasteltaessa hifiä ja sen kehittymistä yleisellä tasolla (esim. putkivahvistin vs. transistorivahvistin taikka vinyyli vs. CD).

Eli tiivistäen: viitataanko "vanhalla liitolla" hifi-harrastuksen yhteydessä perinteisiin pitäytyvään ajattelu- ja toimintatapaan pelkästään aivan yleisesti vai suhteutettuna alan kehityksen johonkin tiettyyn taitekohtaan?

(vrt. käsitteiden "vanha liitto" ja "uusi liitto" uskontotieteellinen merkitys, joka viittaa selkeään taitekohtaan tietyn maailmanuskonnon tavassa ymmärtää itsensä tietyn toisen maailmanuskonnon jatkumona - käytän näitä käsitteitä tässä yhteydessä uskontoja ulkopuolisesti tarkkailevan henkilön näkökulmasta ja tuodakseni pelkästään semanttisena vertailukohtana esiin näillä käsitteillä tuossa tunnetussa käyttöyhteydessä olevan merkityksen)

Kyseleepi Pekka A
 
^Eipä tuolle mitään tarkkaa määritystä ole. Minä koen vanhan liiton 80-luvun ja 90-luvun alun tyyliksi, jossa oli isoja ja painavia erillislaitteita sekä suuria kaiuttimia.
 
^Eipä tuolle mitään tarkkaa määritystä ole. Minä koen vanhan liiton 80-luvun ja 90-luvun alun tyyliksi, jossa oli isoja ja painavia erillislaitteita sekä suuria kaiuttimia.

Samaa mieltä, siis vahvistuksen yhteispaino vähintään sata kiloa ja kaiuttimet miehen korkuiset.

Juhani
 
^^ ja ^
Hei! Kiitos vastauksistanne! Hahmotan sen niin, että käsitteelle ei teidän kummankaan mielestä ole olemassa tarkkaa rajanvetokriteeriä mutta sillä on kuitenkin viitteellinen yhteys aika-akselille ainakin karkeasti sijoitettavissa olevaan aikakauteen ja tuolle aikakaudelle tyypillisiin laitekokoonpanoihin.

Näen tässä jopa sanaleikin: hifi-harrastuksessa "vanha liitto" voitaisiin tämän mukaan tulkita yhdistelmälaitteiden kauppakeskusmyynnin vastakohdaksi sillä perusteella, että erillislaitteet liitetään toisiinsa jonkun mielestä "vanhanaikaisella" tavalla.

Tämän määritelmän perusteella jopa minä, jonka henkilökohtainen suhde korkealaatuiseen hifiin on varsin tuore, olen pikemminkin vanhan liiton harrastaja - and proud of it - vaikken vahvistimeni heiveröisyyden tähden täytäkään kriteereitä kaikkein puhdasoppisimmalla tavalla. EDIT: enhän minä hyvänen aika täytä puhdasoppisen vanhan liiton hifistin kriteereitä kaiuttimien koonkaan perusteella, sillä Aidojen sinänsä kunnioitettava 172,5 cm ei vielä ole miehen mitta. :D

Lukisin mielelläni muidenkin kommentteja ihan nähdäkseni, yhdistävätkö muutkin "vanhan liiton" käsitteen edes viitteellisesti johonkin konkreettiseen aikakauteen, laitteistoon jne, ja jos yhdistävät, onko kriteeri jokin niistä, joita minä arvailin tai joita Jyrki_H ja Hinkkanen esittivät vastauksissaan, vai jokin muu.

Ystävällisin terveisin Pekka A
 
Viimeksi muokattu:
Vahvistimien osalta puhutaan A-luokkaisuudesta ja merkeistä tulee mieleen ainakin Krell, Threshold ja Mark Levinson, miksei McIntoshit myös.
 
Vahvistimien osalta puhutaan A-luokkaisuudesta ja merkeistä tulee mieleen ainakin Krell, Threshold ja Mark Levinson, miksei McIntoshit myös.
Accuphasen kanssa törmäämme määrittelykysymykseen: JOS ilmaisu "vahvistuksen yhteispaino" tarkoittaa sitä, että myös etuvahvistimen paino saadaan laskea mukaan, A-200 (2 x 46 kg) mahtuu joukkoon ylittäen sadan kilon painorajan - tosin hikisesti - yhdessä minkä tahansa sellaisen etusen kanssa, joita tämäntasoisten päätteiden kanssa normaalisti käytetään :cool:

Yst terv Pekka A
 
Accuphasen kanssa törmäämme määrittelykysymykseen: JOS ilmaisu "vahvistuksen yhteispaino" tarkoittaa sitä, että myös etuvahvistimen paino saadaan laskea mukaan, A-200 (2 x 46 kg) mahtuu joukkoon ylittäen sadan kilon painorajan - tosin hikisesti - yhdessä minkä tahansa sellaisen etusen kanssa, joita tämäntasoisten päätteiden kanssa normaalisti käytetään :cool:

Yst terv Pekka A

Juuri näin tarkoitin.

Juhani
 
Vahvistimien osalta puhutaan A-luokkaisuudesta ja merkeistä tulee mieleen ainakin Krell, Threshold ja Mark Levinson, miksei McIntoshit myös.

Ja tästä päästään asiaan, joka kävi mielessä alkuperäistä vastaustani kirjoittaessani. High-end syntyi jossain 80-luvulla, kun kaikki oleellinen hifi-äänentoistoon liittyvä oli keksitty. Alkoi ylisuunnittelun aikakausi. Siirryttiin myös selkeämmin luksus-tuotteisiin. Tämän high-end -trendin etunenässä olivat Amerikkalaiset yhtiöt, joten ei liene sattumaa, että denalin listaus sisältää vain niitä, kun vanhaa liittoa määritellään.
 
^ Kiitos tästäkin tarkennuksesta!

En itse osannut ajatella asiaa tuotanto- tai markkina-alueiden maantieteellisen segmentoitumisen enkä uuden kulutuskysynnän luomisen kannalta. Edit lisäys: Eli hifi-harrastuksessa "vanha liitto" ei käsitteen uskontotieteellisestä käyttötavasta poiketen tarkoita yleisesti sellaista, mikä ajoittuu ennen yksilöityä taitekohtaa, vaan nyt puhutaan sellaisesta, mikä on ollut uutuusbuumi omana aikakautenaan, josta siitäkin on jo ehtinyt tulla vierähtäneeksi jokunen vuosi.

Vasta postaukseni jälkeen hoksasin itsekin sen, että A-200:n esiin vetäminen tässä yhteydessä on kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten kriteerien täyttymisestä huolimatta anakronismi. Liian uusi tuote mahtuakseen mukaan tietyn aikakauden yleiseen ajankuvaan!

Ystävällisin terveisin Pekka A
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös