Sissimarkkinointi

ahaapalainen

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
12 400
Kaupunki
Oulu
Koska toisessa ketjussa kiellettiin käsittelemästä Ossin harjoittamaa sissimarkkinointia, avaan aiheesta uuden ketjun tänne, minne se kuuluukin.

Mielestäni tuossa Tekniikan Maailman artikkelia käsitelleessä ketjussa olleet Ossin kirjoitukset olivat puhdasta sissimarkkinointia. Tämän jjahifi toi ansiokkaasti esiin.

On täysin selvää, että kun Ossi vaahtoaa "musikaalisuus"-ideologiastaan, hän samalla epäsuorasti mainostaa omaa liikettään, koska se tietysti kirkkaimmillaan edustaa hänen ideologiaansa. Tuollainen markkinointi tulisi rajata tiukasti palstalla olevaan kauppias-osioon. Jostain syystä näin ei ole haluttu tehdä, vaan mainontaa on sallittu edelleen muissakin osioissa. Tämä syö minusta palstan uskottavuutta ja mielenkiintoisuutta.

Sissimarkkinointi-kiellon täytyy tietysti kohdella tasavertaisesti kaikkia kauppiaita, mutta ainakaan tällä hetkellä ongelmia ei ole muiden kuin Ossin kanssa.
 
ei tuo sissimarkkinointi häiritse mut sitäkin enemmän sananvapauden rajoittaminen ja bannien jakaminen.

eihän nykyaikaan voi kuulua se että jos et ole samaa mieltä kuin me niin kaula poikki vaan.

vai onko sekin peruja siltä ajalta kun maa oli litteä ja aurinko kiersi maata.
 
japanin keisari sanoi:
ei tuo sissimarkkinointi häiritse mut sitäkin enemmän sananvapauden rajoittaminen ja bannien jakaminen.

Ei kyse ole sananvapauden rajoittamisesta vaan keskustelujen pitämisestä johdonmukaisina edes jollain tasolla. Tämä tarkoittaa sitä että aiheet pyritään pitämään niille varatuilla alueilla sekä oikean otsikon alla. Muussa tapauksessa foorumi voitaisiin melkeinpä pian muuttaa shoutboxiksi, jossa kaikki viestit tulevat listana aikajärjestyksessä ruudulle.

Ja alkuperäisestä avauksesta sen verran, että tällä palstalla ei ole toivottavaa aloittaa ketjuja yksittäisiä henkilöitä nimeten. Yrittäkää siis kirjoittaa vastedes asioista yleisellä tasolla, vaikka ne olisivatkin seurausta jonkin yksityishenkilön yksittäisistä toimista.
 
Eikös tällä palstalla suora mainostaminen ollut kiellettyä muualla kuin kauppiaiden osiossa?

Mikäli on, niin myös muut kuin perinteinen markkinointimalli pitää olla kiellettyjen listalla. Muuten pitää sallia kaikki.

Miksi sallia markkinointitapa, johon usein liitetään "weasel words", jos muita paremmin tuttuja tapoja ei sallita?

Editointilisäys: Itse haluan, että sääntöjä noudatetaan ko osalta. Mutta näin yhdistyksen jäsenenä toivon, että säännöt koskevat kaikkia.

t. jjahifi
 
Jani P sanoi:
No jospa sitten yksilöisit perusteluineen tämän markkinoinnin lainaamalla tähän viestiketjuun?

Olen ilmoittanut valvojalle yksilöidysti useista viesteistä Tekniikan Maailman artikkelia koskevasta ketjusta. Jjahifin tässä lainaamat viestit kuuluvat ilmoittamiini viesteihin.

Ainakin äsken markkinointiviestit olivat vielä ketjussa. Minua kiinnostaisi kuulla perusteet siitä, millä perusteella noita viestejä EI pidetä markkinointina. ???
 
jjahifi sanoi:
Jos henkilön esittämä suorasukainen mielipide suoraan tukee asianomaisen taloudellisia intressejä, niin ainakaan minulla ei ole meedion kykyjä. Tässä tapauksessa meedion kykyjä tarvittaisiin erottamaan aito oma mielipide kuvaamani kaltaisesta markkinointitavasta.

Niinpä, tässä kohdataankin se moderoinnin ongelma. Koska asiaa ei voida erottaa niin ei sitä myöskään voi käyttää todisteena sääntöjen rikkomisesta. Ainut tapa olisi siten kieltää kaupallisia toimijoita osallistumasta millään tavalla foorumille. Ei kovin hyvä idea, sillä heillä on keskimäärin eniten annettavaa harrastajille tällä palstalla.
 
Tähän aikaan mie en jaksa visioda, mie vaan ihmettelen.

Että onko täällä joku joka ei tiedä Ossia kauppiaaksi?
Häiritsisikö asia yhtä paljon jos muut kauppiaat olisivat yhtä aktiivisia kuin Ossi? Eivät kuitenkaan ole, joko eivät viitsi hermostuttaa herkkähipiäistä foorumiväkeä tai sitten eivät viitsi ottaa sontaa niskaansa yhtä lailla. Ja miksi täällä ollaan noihin juttuihin niin herkkiä? Eikö lukijoilla ole sisälukutaitoa, onko oma harrastaminen (oma äänellinen totuus >:D) niin heikoissa kantimissa, että jos joku sanoo jonkin olevan parempaa niin oma näkemys asiasta alkaa horjua tai se otetaan henkilökohtaisena avautumisena.
En ole koskaan kuullut melodian ruttaantuvan piuhoissani, jos Ossi sanoo että sellaistakin tapahtuu niin en kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisena vittuiluna kuuloelimieni laatua ja ÄO:ni kohtaan.

Jos Ossi mainitsisi jutuissaan (ja täällähän luetaan rivit ja rivien välit) vielä merkkejäkin niin se menisi suoran mainonnan alle/kilpailijoiden mollaukseksi. Jos ei mainitse niin se on sissimarkkinointia ja ympäriäpyöreää löpinää, jossa voidaan katsoa että Ossi kenties viittaa oman yrityksensä valikoimaan positiivisessa mielessä. Ooh!
Sehän se vasta juttu olisi, että Ossi täällä puhuisi omaa näkemystään vastaan, että hän myy jotain tasamaatuotteita, mutta suosittelee kaikille jotain ihan muuta, siellä se musiikki on piilossa. Ja kaiken lisäksi kehottaisi ostamaan kilpailijan liikkeestä.
Tuntuu kuin tiedon pitäisi täällä liikkua vain harrastajalta toiselle mutuillen. Jos joku kysyy mistä jotain saa, niin kauppias ei ainakaan saisi siihen vastata että "Täältä saa", ei ainakaan mainitsematta hintaa. Toinen harrastaja kenties voisi mainita, että "Jostain liikkeestä voi löytää", liikkeen nimi on parempi jättää mainitsematta kaupungin ohella, tulihan siellä juotua kahvit ja syötyä keksi puoli vuotta sitten, joku vielä syyttää palkatuksi sissimarkkinoijaksi.

Entäs kaikki sissimarkkinoijat peruskirjoittajien keskuudessa, ensin avataan yleinen ketju cd-soittimesta, jutellaan mukavia ja vuoden päästä on oma laite myynnissä.
Tuliko sissimarkkinoitua? Ettet vaan saakeli menny kehumaan laitettas!

Älä kehu mitään, älä hauku mitään, älä käytä adverbeja, siinä hyvän keskustelun avaimet.
 
sihvis sanoi:
Tähän aikaan mie en jaksa visioda, mie vaan ihmettelen.

Että onko täällä joku joka ei tiedä Ossia kauppiaaksi?
Häiritsisikö asia yhtä paljon jos muut kauppiaat olisivat yhtä aktiivisia kuin Ossi? Eivät kuitenkaan ole, joko eivät viitsi hermostuttaa herkkähipiäistä foorumiväkeä tai sitten eivät viitsi ottaa sontaa niskaansa yhtä lailla. Ja miksi täällä ollaan noihin juttuihin niin herkkiä? Eikö lukijoilla ole sisälukutaitoa, onko oma harrastaminen (oma äänellinen totuus >:D) niin heikoissa kantimissa, että jos joku sanoo jonkin olevan parempaa niin oma näkemys asiasta alkaa horjua tai se otetaan henkilökohtaisena avautumisena.
En ole koskaan kuullut melodian ruttaantuvan piuhoissani, jos Ossi sanoo että sellaistakin tapahtuu niin en kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisena vittuiluna kuuloelimieni laatua ja ÄO:ni kohtaan.

Entäs kaikki sissimarkkinoijat peruskirjoittajien keskuudessa, ensin avataan yleinen ketju cd-soittimesta, jutellaan mukavia ja vuoden päästä on oma laite myynnissä.
Tuliko sissimarkkinoitua? Ettet vaan saakeli menny kehumaan laitettas!

Älä kehu mitään, älä hauku mitään, älä käytä adverbeja, siinä hyvän keskustelun avaimet.

Jos kaikki kauppiaat käyttäytyisivät tällä palstalla niin kuin Ossi, niin täydellinen kaaos olisi valmis.

Nostan hattua kyvyllesi olla provosoitumatta Ossin jutuista. Toivoisin samaa kykyä itselleni.

Yksityishenkilön "sissimarkkinointia" ei minusta voi rinnastaa kauppiaan sissimarkkinointiin.
 
sihvis sanoi:
Entäs kaikki sissimarkkinoijat peruskirjoittajien keskuudessa, ensin avataan yleinen ketju cd-soittimesta, jutellaan mukavia ja vuoden päästä on oma laite myynnissä.
Tuliko sissimarkkinoitua? Ettet vaan saakeli menny kehumaan laitettas!

No kyllä tuota on näkynyt ja allekirjoituksessa lisätty linkki "Myytävänä" myyntipalstalle. Kyse on kait heillä vaan vaihtelun halusta ja vanhasta eroon pääsemisessä eikä elinkeinosta?
 
Sekä Tekniikan Maailman artikkelia käsitellyttä ketjua että tätä ketjua on moderoitu. Kannatta pysyä aiheessa ja asiallisena myös tässä ketjussa.
 
ahaapalainen sanoi:
Jos kaikki kauppiaat käyttäytyisivät tällä palstalla niin kuin Ossi, niin täydellinen kaaos olisi valmis.

Yhden päivän voisi olla hauskaa seurata kuinka eri lahkoja edustavat kauppiaat koittaisivat kilvan uskonpuhdistaa tätä harrastajapuolen pakanamaata. Mutta pidemmän päälle jopa yksi parkkinahkasorminen alkaa puuduttamaan. Omalla alueellaan tehkööt mitä lystää, siitähän ovat maksaneetkin. Paljonko se vuosimaksu on, voisi sinne lisääkin kauppiaita mahtua?
 
Markkinoidaan nyt tässä: satasella saa vuoden eli ihan on ilmainen melkein. Jos tiedät kiinnostuneen kauppiaan niin anna osoite hallitus@hifiharrastajat.org ja myydään...


säännöissähän on uusi pykälä:

7. Kaupallisen toimijan on, osallistuessaan keskusteluun laitteista muualla kuin omalla alueellaan, huolehdittava että viestejä ei ole tulkittavissa omien laitteiden promootioksi. Epäselvissä tilanteissa viestit poitetaan asiaa erikseen kysymättä.

ja tämän jalkauttaminen on käynnissä...
 
Jani P sanoi:
Ei kyse ole sananvapauden rajoittamisesta vaan keskustelujen pitämisestä johdonmukaisina edes jollain tasolla.

1 - niin mikä luetaan keskusteluksi , se etteivät kaupallishakuiset keskustelu'aloitteet' ja itsensä kanssa keskustelu näy viimeisimmissä viesteissä laisinkaan ( spämmäys pois, minun mielestäni ) , eli pysyttäydytään ihan oikeassa keskustelussa.

2 - johdonmukaisuudesta on esimerkki alla , nk. "keskustelu" , jota aluemoderoija omasta mielestään johdonmukaisesti ( ? ) moderoi , aivan hirvittävin lopputuloksin.


Yhteistyökumppaneiden alueen oiva - tämän purkaukseni primus motor - esimerkki ,
vain siihen asti kun tätä kirjoitan :
____________________________________________________________________
« : 23.02.2008, 22:32 »
« Viimeksi muokattu: tänään kello 00:57 kirjoittanut musiikin.com »
____________________________________________________________________
« Vastaus #1 : 23.02.2008, 23:30 »
« Viimeksi muokattu: 23.02.2008, 23:50 kirjoittanut musiikin.com »
____________________________________________________________________
« Vastaus #4 : 24.02.2008, 00:00 »
« Viimeksi muokattu: 24.02.2008, 23:51 kirjoittanut musiikin.com »
____________________________________________________________________
« Vastaus #6 : 24.02.2008, 22:25 »
« Viimeksi muokattu: tänään kello 00:26 kirjoittanut musiikin.com »
____________________________________________________________________


Poistettuja viestejä , ja omien sanomisten muokkaamista yli vuorokausi jälkeenpäin ,

haloo, jotain tolkkua ! !
"edes jollain tasolla" Jani P:n sanoin ,

yst.t. 'r i f'

PS1.
sepi_1 sanoi:
Omalla alueellaan (kauppiaat , lainaajan huom.) tehkööt mitä lystää, siitähän ovat maksaneetkin.
- jos ei nyt ihan mitä lystää kuitenkaan , ellei sitten yhteistyökumppaneiden alueista tehdä niin suljettuja , että niiden viestit pitää erikseen haluta aukaista
( eli etteivät olisi muiden viestien joukossa lainkaan )

PS2. viestien muokkausaikaakin on joskus ihmetelty :

vaakko sanoi:
Vs: Viestien muokkausaika
Tähän ei foorumisofta valitettavasti taivu eli osiokohtaisia muokkausaikoja ei voi määritellä.
 
"Äijä näyttää kirvoittaneen otteensa."

Onhan se näköjään kiva ruotia toisten työllistymisiä ja muokata viestejään vielä parin päivän päästä kun on oma osio. Lööpin perään vaan mainoksia. En nyt ihan tuollaista menoa kuvitellut 100€:n vuosimaksulla saatavan.
 
Samaa mieltä eli joku suhteellisen taju kuitenkin pitäisi olla. Tämä asia kuitenkin on jo käsitteillä moderaattorien ja hallituksen keskuudessa. Siihen saakka kun jotain tapahtuu niin maltti on valttia..
 
Aika pitkälle minusta riittää että yleisesti tiedetään onko kirjoittaja kauppias vai ei.
 
Halitus käsittelee asiaa keskiviikkona kokouksessaan.

Jokainen palstan käyttäjä voi vetää omia johtopäätöksiään kauppiaiden toiminnasta täällä ja toimia siten kuin parhaakseen katsoo. Kauppiaat vastaavat itse omasta alueestaan ja tekemistensä seurauksista.

Jos jokin toiminta koetaan sellaiseksi että se haittaa yhdistyksen tarkoitusperiä voidaan sellaisesta toki sanoutua irti.
 
Mielestäni sillä ei ole mitään merkitystä miten mainostelee laitteitaan omassa lokerossaan, kunhan ei loukkaa ketään henkilökohtaisesti.
Mielestäni kauppias voi oman kekseliäisyyden rajoissa hyvin keskustella siellä monista yleisistäkin alaan liittyvistä asioista ja kertoa omista mielipiteistään.

Yleisellä puolella on oikeastaan ihan sama kuinka paljon kauppiaat osallistuvat keskusteluun, kunhan ovat asiallisia. Jokainen alan kauppias ja myyjä tulisi olla kuitenkin helposti tunnistettavissa, jos keskusteluun osallistuvat. Eli nimi ja yritys näkyviin.
 
Palstallla on selkeät säännöt. Kaupalliset ajatukset kuuluvat VAIN kaupalliselle aueelle. Näin on nyt päätös. Muuttaahan sitä voi jos jäsenistö vaatii ja hallitus päättää.
 
Back
Ylös