Signaalitiet kuntoon AKG K 601:lle

Tactica

Käyttäjä
Liittynyt
26.8.2008
Viestejä
16
Heipä hei, taustalla näitä foorumeita jo tovin seuranneena oli pakko kirjautua kun kaipaisin hieman apua muutamaan epäselvään asiaan.

Jätin monikanavaharrastuksen tovi sitten vähäisen käytön ja säätämisen takia. Ainahan sitä pitää jotain uutta keksiä, joten päätin hankkia kerralla kunnon kuulokkeet kun koneella tulee istuttua useita tunteja päivässä.
Sopivan budjetin päättämisen jälkeen päädyin vertailemaan kuulokkeita 200euron tienoilla. Gradot soivat ihan kivasti, mutta hintalaatu ei kohtaa suomen kaupoissa, eikä ne vaahtomuovi "kovikkeet" tunnu päässäni ollenkaan mukavilta. Sennheiserin HD 595 olivat mukiinmenevät, mutta AKG:n K 601 testattuani olin myyty vaikei bassopää aivan yltänyt senkkujen tasolle. Vasta Senkun HD600:sta alkoi löytymään sitä avoimuutta mitä AKG:ssa arvostin, mutta ne ovat budjetilleni liikaa vaikka varsin mukavasti soivatkin. Enivei, AKG K 601 on valintani.

Sitten siihen ongelmaan. Foorumeita luettuani totesin tarvitsevani parannusta pääasiallisena äänilähteenä toimivan XP-pohjaisen tietokoneen digiantoon. Tällä hetkellä signaali kulkee toslinkillä emolevyn integroidusta äänikortista Denon AVR 1906 av-vahvistimeen. Äänipiirinähän tuossa Abitin IP35 emossa on Realtekin ALC888. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, olisi optimaalista poistaa turha resamplaus mitä nuo windows-käyttöjärjestelmät väkisin tekee? Tähän pitäisi auttaa ASIO-ajureita tai kernel-hässäkkää tukeva äänikortti jollaista nyt etsin. Ilmeisesti nuo Creativen X-Fi Xtreme Audiot eivät ole vaihtoehto vaan pitäisi löytää Xtreme Music? Muita ominaisuuksia en taida tarvita kuin bit perfect passthroughn. Toki EAX olisi hyvä olla, sillä pelaan paljon tietokoneella.

Kuulokekäyttöä tulee päivittäin noin 4-8tuntia ja se sisältää musiikin kuuntelua ja pelaamista.

Erillistä DAC:ia en taida tarvita vielä tässä vaiheessa, sillä eikös tuo Denonin vahvari hoida sen asian peruslaadulla. Kuulokevahvistin voi tulla kysymykseen jatkossa, mutta pidän tärkeimpänä ensin hoitaa tuon signaalitien pc:ltä vahvistimeen kuntoon.

Suosituksia otetaan mielellään vastaan ja tottakai korjatkaa jos olen tulkinnut jonkin asian väärin.

PS. Mahtavat foorumit muuten, varsinkin tämä kuuloke-alue. Mukavaa ja asiantuntevaa porukkaa tuntuu olevan.
 
Moi!

Ainakin Sound Blaster Audigy -sarjalaiset tekevät jostain kumman syystä cd:ltä tulevalle matskulle resamplauksen automaattisesti, saa säädettyä tietysti ASIO:lla ja keppuskonsteilla pois. Näin tehden et voi sitten enää muuttaa musiikintoistimesi äänenvoimakkuuttaa ollenkaan, signaali menee suoraan eteenpäin.

Äänenlaatu Sound Blaster -tuotteissa on enemmän pelikäyttöön suunnattua, joten kannattaa harkita 100 euron hintaluokassa mieluummin esim. näitä: Esi Juli@, M-Audio Audiophile 2496 ja vähän kalliimpaan sarjaan mennessä usb -liitännällä varustettu ulkoinen boksi nimeltään "E-mu 0404 usb", tästä E-mu:sta löytyy erittäin monipuoliset säätömahdollisuudet ja hyvä D/A muunnin.
 
Kulttuurille kiitos vastauksesta. Tuli kuitenkin ostettua Creativen Xtreme Gamer lähinnä saatavuuden takia. Latasin mediaplayeriksi uusimman Winampin ja Otachanin ASIO-ajurit. X-Fi Audio Creation modessa Bit-Excact ja 44,1KHz valittuina. Jo nykykuulokkeilla parannus oli huomattava Realtekin äänipiiriin verrattuna. Nyt vain odotellaan niitä AKG:n luureja saapuvaksi, mutta aikaa on hyvä tappaa CD:t flaceiksi rippaamalla.
 
Tactica sanoi:

Tuo Otachanin ASIO -hommeli on aika jees, sitä on tultu käyteltyä. Ihan nyt viimeaikoina tosin Kernel Streaming Outputin kanssa, ASIO vähän sekoilee muiden ohjelmien kanssa.

Tälläinen ohjelma on kanssa saatavilla Winamppiin: Cd Reader Plugin.

Foobaria kannattaa myös koittaa. Foobari on täällä twiikattu aika loppuun asti, pluginien nimiä en kyllä muista enää yhtään. Tulee hyvin vähän kyllä koneelta kuunneltua musiikkia, mutta pitihän se ainakin kerran laittaa kuntoon ihan vain kokeilun vuoksi :D
 
Kuulokkeet saapuvat tänään. Päädyin loppujen lopuksi AKG K 701-malliin. Kuulokevahvistimista vielä sen verran kysymyksia, että miten sellaisen sovittaminen laitteistoon onnistuu jos haluan valita äänilähteen vahvistimesta (PS3, radio, tietokone) ja saada äänen kuulokkeisiin kuulokevahvistimesta ja normaalisti kaiuttimiini? Vahvistin on Denon AVR 1906 josta löytyy analoginen stereo rca ulostulo sekä optinen digitaalinen ulostulo.

Päättelisin liitännän olevan: X-Fi:n optisesta digiannosta vahvariin ja vahvarin preoutista kuulokevahvistimeen?

Vahvistimeksi olen miettinyt Heedin CanAmppia.
 
Kuulokevahvistimen voit laitaa Denonin tape-out liittimiin.

Jos jostain syystä tarvitset kasettidekkiä, minidiskiä tai vastaavaa, niin useissa kuulokevahvareissa on myös tapeout, jolloin voit liittää sen kuulokevahvarin perään. (Heedin canampissa on tape-out)
 
Tactica sanoi:
Kuulokkeet saapuvat tänään. Päädyin loppujen lopuksi AKG K 701-malliin. Kuulokevahvistimista vielä sen verran kysymyksia, että miten sellaisen sovittaminen laitteistoon onnistuu jos haluan valita äänilähteen vahvistimesta (PS3, radio, tietokone) ja saada äänen kuulokkeisiin kuulokevahvistimesta ja normaalisti kaiuttimiini? Vahvistin on Denon AVR 1906 josta löytyy analoginen stereo rca ulostulo sekä optinen digitaalinen ulostulo.

Päättelisin liitännän olevan: X-Fi:n optisesta digiannosta vahvariin ja vahvarin preoutista kuulokevahvistimeen?

Vahvistimeksi olen miettinyt Heedin CanAmppia.

Tjuu, toi CanAmp on aikalailla parhaita vaihtoehtoja ton kans. Se pikkasen pehmentää tuota ääntä ja alapääkin saa sen tarvitun karvan lisää munakkuutta.
 
Omasta kokemuksesta voin suositella 701:sille Little Dotin 3-4, sopivasti keventää yläpäätä ja muotoilee kuulokkeita pehmeämpään suuntaan, kuten putkipelien pitääkin.
 
Heed on ihan hyvä K701:lle, mutta jos jossain vaiheessa tekee mieli kokeilla muita merkkejä (esim. Grado) niin Heed ei enää olekaan hyvä vaan jopa huonontaa ääntä.
 
Eikös nuo putkilaitteet vaadi lämmitystä jotain puolisen tuntia, jotta aukeavat täysin? Ei ehkä ole tässä taloudessa paras vaihtoehto, kun nopeita kuuntelusessioita tulee paljon. Mietin vielä tuota Kuulokevahvistimen liitäntää tuon vahvarin läpi. Kuinka paljon omaa väriään av-vahvistin antaa kun signaali kuulokevahvariin menisi tuon Denonin läpi? Sitten vielä yksi ehkä tyhmäkin kysymys: eikö tuossa ratkaisussa äänikortin digiannosta otettuna DA-muunto tapahdu Denonissa mistä jatkaa analogisena(onko linjatasoinen oikea termi?) kuulokevahvistimelle? Eli vaihtoehtoina olisi käyttää Denonin dacia tai ottaa analogisena suoraan X-Fi:stä? Vaihtoehtojen paremmuus selviää toki kuuntelemalla.
 
Joo ja ei. Ääni on varmasti parhaimmillaan n. puolen tunnin jälkeen, mutta en huomaa mitään eroa sen ekan puolen tunnin aikana kun aloitan lähes heti kuuntelemaan. Laitat heti putkivahvarin päälle ja sen jälkeen valkkaat levyä hyllystä ja laitat muut laitteet päälle niin ihan ok. Eli n. minuutti riittää ihan hyvin.

Toi Heed on muuten saman tyylinen vahvari, se kanssa "tarvitsee" lämmetä puoli tuntia että se on parhaimmillaan vaikka kyseessä onkin puolijohdekone.
 
Itse olen koittanut odottaa vähintään sen 5 min ennen kuuntelua, sen jälkeen en huomaa eroa äänessä. Ennen 5 minuuttiakin voi toki aloittaa kuunnella putkipeleillä.

Jokainen sammutus/päällelaittokerta heikentää putkien ikää, joten mahdollisimman pitkä päälläoloaika on parempi. Jos haluat esim. kuunnella 15 minuuttia musiikkia jossain kohdin ja esim. tunnin päästä lisää, niin jätä vain peli päälle.
 
Olen myös meinannut hommata ensimmäistä kunnon kuulokesettiä ja siksipä jokunen kysymys tämän keskustelun jatkoksi. Kuulokkeet on minullakin vähän niin kun valittu, eli otsikon mukaiset K601:set olen meinannut hommata (ellei joku saa ylipuhuttua johonkin muuhun malliin tai merkkiin - esim. K701?).

Toimiiko K601:set mitenkä MUSICAL FIDELITY X-CAN v3:n kanssa? Kokemusta?

Entä onko kukaan tietoinen tämän hinnasta: MEIER-AUDIO:n CORDA SYMPHONY? Toimisiko se tai sitten CORDA ARIETTA mitenkä kyseisten kuulokkeiden kanssa?

Kuulokkeiden ja vahvistimen lisäksi pitäisi hankkia vielä USB-DAC (erillinen olisi varmaan hyvä, koska haluaisin käyttää sitä myös osana muuta "hifisysteemiä" tietokoneen perässä). Onko siihen hyviä kandidaatteja? Tätä olen vähän harkinnut: Super Pro DAC 707USB. Kannattaako?

Kiitos paljon vastauksista jo etukäteen!
 
Mites ois K702? Heed CanAmp on osoittautunut hyväksi kaveriksi ainakin K701 kanssa.
 
samppu sanoi:
Entä onko kukaan tietoinen tämän hinnasta: MEIER-AUDIO:n CORDA SYMPHONY? Toimisiko se tai sitten CORDA ARIETTA mitenkä kyseisten kuulokkeiden kanssa?

Kuulokkeiden ja vahvistimen lisäksi pitäisi hankkia vielä USB-DAC (erillinen olisi varmaan hyvä, koska haluaisin käyttää sitä myös osana muuta "hifisysteemiä" tietokoneen perässä). Onko siihen hyviä kandidaatteja? Tätä olen vähän harkinnut: Super Pro DAC 707USB. Kannattaako?

Kiitos paljon vastauksista jo etukäteen!

En suosittele tuota Ariettaa AKG:n kans. Senkkujen kans (esmes 650) toimii hyvin. Toi oli aivan liian kuiva 701:sille. Sen sijaan jo toi moneen kertaan mainostettu CanAmp on tosi hyvä mätsi 701:sille.

Mulla on ollu pitkään duunissa USB-äänikorttina M-Audion Audiophile USB. Sen kuulokelähtö toimii myös ihan OK AKG 271 Studioiden kans. Ääni on miellyttävä ja rasittamaton. On muutenkin kuulottimet joita kehtaa suositella varsinkin jos taloudessa on muitakin :).

Pienenä varotuksena vaan että M-audion ajuripuoli on vimosen päälle perseestä. ASIO:na kun käyttää ja erehtyy välillä kuunteleen ei-ASIO:na matskua (esmes youtubesta), niin toi sekoaa. Ja jos ton sitten sammuttaa kesken kaiken niin kone usein kaatuu. Mutta jos ASIO:ta ei käytä niin ei ongelmia. Ja äänenlaadussa ei oo huomannu eroja 8h päivä kuuntelussa. Nämä ongelmat tosin tuli vasta uuden läppärin kanssa ja vanha ei potenut näitä -> yksilöllistä.
 
Kiitos jo vastanneille!

Onko kukaan tietoinen tämän, Digidesign Mbox 2 Mini:n, tasosta kuulokevahvistimena? Kävisikö mitenkä AKG:n kanssa?

EDIT: Ymmärrän, että kyseessä ei ole varsinainen kuulokevahvistin.
 
Back
Ylös