Selvitä mihin leiriin kuulut.

Karlsson

Hallituksen jäsen
Liittynyt
4.6.2007
Viestejä
11 819
Kaupunki
Helsinki
Töissä iski motivaation puute ja aivottelin ajankuluksi tälläisen pikku leikin teille arvoisat kanssa hifistelijät.

Lasketaan kukin omalta kohdaltamme prosentteina setin eri osiin pistetty panostus. Näin voit ihan lukujen perusteella katsoa kuulutko etu- vai takapään leiriin. Myös välimallinmiehet erottuvat näppärästi.

Homma toimii niin, että lasket komponentteihin yhteen eri komponentteihin laitetun rahansumman. Okei, tällä ei tietysti ihan absoluuttista totuutta saada, sillä esim. halvalla luukutettu kallis laite ei tavallaan vastaa panostaan toistoketjussa, mutta keskitytään siis tähän rahapuoleen nyt vain. Samoin voidaan kysyä voiko laitteita arvottaa merkityksestään äänentoistoketjulle rahalla, mutta oikeastaan tämä suhde jää laitteen omistajan omaksi kysymykseksi, jota ei tässä kannata pohtia, asiahan ei ole niin vakava kuitenkaan. Myös DIY-miehet jäävät vähän paitsioon, tosin periaatteessa voi laskea itse tehdystä laitteesta jonkinnäköisen arvion komponenttien hinnan ja työtuntien perusteella. Mikäli kyseessä on laite, josta on annettu vaihdossa vanha laite, laske pyyntihinnan mukaan.

Laskettavat osiot ovat:
  • - Etupää: Kyseessä on kokonaisuus, johon lasketaan analogipuolella esim. rasia, pyöritin, varsi ja RIIAA (jos ei ole erillinen, tämä yhdistetään vahvistinpuolelle), digipuolella taas esim. pyöritin ja DA-muunnin. Erilliset virtalähteet voi myös laskea mukaan.
  • - Vahvistin: Jos etunen ja pääte ovat erilliset komponentit, lasketaan ne yhteen.
  • - Kaiuttimet: Jos kahden kanavan lisäksi on muitakin mökäpönttöjä (esmes subbari), niin kaikki lasketaan yhteen.
  • - Kaapelit: niin väli- kuin kaiutinkaapelit niputetaan tähän samaan.

Kaavahan on seuraava: Laske ensin kaikkien edellä olevien komponenttien hinta yhteen. Laske sen jälkeen yllä listattujen jokaisen osion hinta yhteen ja jaa se tuolla setin kokonaishinnalla ja kerro sadalla. Näin saat prosenttiosuuden kokonaissummasta. Toista jokaisen osion kohdalla ja varmista lopuksi, että saat prosentit yhteenlaskettuasi aikaiseksi 100%. Jos summa on jotain muuta kuin tuo sata, niin voi kait sanoa panostaneensa laitteistoon esim. 110 prosenttisesti, eh?

Lopputuloksen perusteella voit sitten kaivaa poteron oikealle puolelle rintamaa.
 
Tästä oma laskelmani esimerkin vuoksi:

- Etupää: 60%
- Vahvituspuoli: 22,86%
- Kaiuttimet: 17,14%
- kaapelit: 0%

Ohhoh, flättipeeloksi pamahdettiin kertaheitolla, voi että. Etupään osuus on murskaava! Kaapelien olematon panostus selittyy DIY:llä ja sillä, että komponentit eivät maksaneet mitään. Työstä voisi laskea jonkun prosentin osan tuohon, mutta jääköön nyt pois.
 
- Etupää: 21%
- Vahvituspuoli: 38%
- Kaiuttimet: 38%
- kaapelit: 3%

Laskettu ovh-hinnoista.
 
Tässä ovh hinnoista karkeasti laskettu jakauma. Aikaisemmissa seteissä kaiuttimien osuus on ollut radikaalisti pienempi.
Skobet: 48%
Vahvain: 21%
Soitin: 27 %
Kaapelit: 3%

Edit: Lasketaanpa vielä todellisista hinnoista:
skobet: 55%
vahvain: 21%
soitin: 18%
kaapelit: 6 %

Jakauma tullee muuttumaan siten, että soittimen osuus kasvaa (varmaan lisävirtalähde tulee hommattua). Itse asiassa soittimen osuus pitäisi olla suurempi, koska jätin kevyen vinyylisetin pois laskuista. Tuo edustaa kuitenkin pääsettiäni.
 
Itse laskin tämän kahdella eri tavalla laskettuna eli ohjevähittäis- ja hankintahinnan mukaan kun ajattelin, että eroja niiden välillä olisi enemmänkin. Kuitenkin erot pysyivät vain alle 5% etupään hyväksi. Mikäs siis siinä tutkainta vastaan pyristellessä, tässä ovh:n mukaan laskettuna.

etupää - 28%
vahvistus - 25%
kaiuttimet - 42%
kaapelit ym - 5%

Ei siis tullut meikäläisestä tasamaan tallaajaa, vaikka Naim yksi mielenkiintoisimmista merkeistä itselle onkin.. :D
 
Levysoitin: 61,5%
Vahvistimet: 22.2%
Kaiuttimet: 15,8%
Kaapelit: 0,5%

Laskettu ohv hinnoista. Levysoittimen ja vahvistimien prosentuaaliset osuudet tulevat lähitulevaisuudessa vielä kasvamaan ihan jonkin verran. Ja tuossa on laskettu vain levari, kaikki digiohjelmalähteet on jätetty pois. Tossa muutama päivä aikaisemmin tuo levarin osuus tippui tuohon 61,5:een kun RIAA vaihtui tuntuvasti edullisempaan.
 
Vinyyli 34% (sis phonoetuasteen)
CD 19%
vahvistimet 25%
viritin 5%
kaiuttimet 15%
kaapelointi 3% (sis virtaratkaisut)

... satayksiprosenttinen setti, sanoisin. Laskettu suositushinnoista ja pyöristetty tasalukuihin.
 
Etupää: 35%
Vahvistin: 30%
Kaiuttimet: 28%
Johdot: 7 %

Laskettu hankintahinnoilla.
Kovin on etupääpainotteinen..
 
Setitys on kesken, mutta tämmönenkin kävi mielessä


etupää 40
vahvistus 35
käikättimet 8
jalustat 5
kaapelit 12

noo saa nyt nährä
 
Vinyylivermeet 27%
CD 29%
Vahvistimet 35%
Kaiuttimet 9%
Johdot 0%

No, minun koulukuntani nyt tais olla selvä jo ennen laskutoimitustakin :D

Johtojen prosenttimäärä on vähäinen kun käyttämäni elektroniikkavalmistaja toimittaa laitteidensa mukana laadukkaat kaapelit.
 
vinyyli: 37%
cd/sacd: 9%
radio: 4%
vahvistus:27%
kaiuttimet: 22%
johdot: 0% (DIY)

Ovh-hinnoilla etupään arvo pompsahtaa 60 prossaan. Aika kylmää kyytiä, olen aina kuvitellut itseni kaiutinmieheksi...

kre
 
Ei ole kovin tähdellistä tekemistä mullakaan kun tämmöistä joutaa laskemaan. :)


Todellisten kulujen mukaan:

äänilähde 33,9%
vahvistin 33,9%
kaiuttimet 27,9%
kaapelit 4,3%

Ja ovh:n mukaan niin näyttää flätimmältä (ei nätimmältä)

äänilähde 46,7%
vahvistin 28,0%
kaiuttimet 18,2%
kaapelit 7,0%
 
Ovh-hinnoilla laskettuna:

CD: 25%
Vahvistin: 25%
Kaiuttimet: 46%
Kaapelit: 4%

Etupäähän tulossa ennen kevättä päivitystä.
 
Ovh-hintojen mukaan laskettuna:

Etupää: 30%
Vahvistimet: 46%
Kaiuttimet (DIY): 22%
Kaapelit: 2%

t: Pasi
 
Tällä hetkellä setissäni olevien laitteiden ollessa pääasiassa antiikkia, ovh-hinnoilla ei tee mitään.

Tässä hankintahinnoilla:

Levysoitin 25 %
CD-soitin 0 %
Vahvistus 29 %
Luurit 41 %
Kaiuttimet 2 %
Johdot 3 %

Ja tässä tämänhetkisellä oletetulla markkina-arvolla:

Levysoitin 11 %
CD-soitin 4 %
Vahvistus 18 %
Luurit 57 %
Kaiuttimet 4 %
Johdot 7 %


Aika rumasti painottuu tuonne loppupäähän, mikä selittyy juuri ostamillani loistoluureilla. Arvostan kuitenkin alkupäätä huomattavasti tätä jakaumaa enemmän, joten seuraavat hankinnat kohdistankin sinne.
 
etupää 43,8%
vahvistimet 43,8%
kaiuttimet(diy) 11%
johdot 1,4%

minnekkäs sitä poteroa nyt alkas kaivamaan :D
 
Ohjehintojen mukaan:

1-setti

Digitaalinen äänilähde: 24%
Vahvistin osasto: 18%
Kaiuttimet: 49%
Kaapelit+virtapuoli: 9%

2-setti

Digitaalinen äänilähde: 31%
Vinyyliääni: 3%
Vahvistin: 12%
Kaiuttimet: 43%
Kaapelit+virtapuoli: 11%

Molemmat setit näyttävät syntyneen melko samanlaisella painotuksella, vaikka 1-setti on hinnaltaan noin kolminkertainen. Vinyyliäänessä ei näy kuin RIAAN ja äänirasian osuus johtuen soittimen iästä.
 
Mulla OVH-hinnoilla tullaan taas tälläiseen lopputulokseen, mutta sikäli mielestäni tämä ei ole niinkään todenmukainen, että minulla ei olisi ovh-hintoihin ollut varaa ja todennäköisesti olisin päätynyt joihinkin muihin komponentteihin.

- Etupää: 39,05%
- Vahvistimet: 47,45%
- Kaiuttimet 13,50€

Tässä keikahdus tapahtuu välimallin jätkäksi, tosin loppupää on edelleen häviöllä. Mutta kuten sanottu, tämä ei anna ainakaan omalla kohdallani todenmukaista kuvaa.
 
Etupää (usb-äänikortti): 100 € = 7,7%

Loppupää (Staxit) 1200 € = 92%

Kaapelit (anonyymi rca-laku) 5 € = 0,4%
 
CD-soitin 18%
Vahvistimet 35%
Kaiuttimet 36%
Piuhat+virtapuoli 11%

Piuhoissa on enimmäkseen DIY:tä, joten niiden arviointi on aika vaikeaa.

Toisaalta jos tuohon vaihtaisi kaiuttimeksi viimeisimmän hankintani niin suhteet menisivät pyllylleen (27 / 52 / 5 / 16). :D
 
Back
Ylös