Samat kuulokkeet/kuulokemikrofoni etätyöhön ja hifistelyyn?

Kuulollaolija

Käyttäjä
Liittynyt
17.1.2013
Viestejä
355
Kaupunki
HKI
Eka vuosi koronaetätyössä mentiin parin kympin kuulokemikrofonilla. Ns. paremmista kuulokkeista olen ostellut vain nappikuulokkeita, koska olen harrastanut kuulokekuuntelua lähes yksinomaan liikkeellä ollessa, esim. juoksulenkillä. Nyt tuo kuulokemikki on alkanut temppuilla ja ajattelin ostaa uuden, kun etätyökin näyttää jatkuvan ja sitä tulee todennäköisesti tehtyä paljon aiempaa enemmän myös koronan jälkeen. Hifistinä (vähintään wannabe-sellaisena) arvostaisin kuitenkin sitä, että samat kuulokkeet tarjoaisivat hyvää tai jopa loistavaa äänenlaatua musiikin kuuntelussa.

Työni on sellaista (mm. luennointia), että myös mikrofoni saisi mieluusti olla hyvälaatuinen ja kauempaa taustalta kuuluvia häiriöääniä suodattava. Plussaa olisi, jos en olisi sidoksissa johtoihin. Eikä painaisi korvia, kuten nykyiset kuulokkeet, kun joskus joudun istumaan ne päässä 4-5 tuntia putkeen. Aiemmin ajattelin, että omaan tarkoitukseeni ainoa harkitsemisen arvoinen ratkaisu on sellainen, jossa suun eteen tulee varren varassa oleva mikrofoni (sankamikrofoni lienee oikea termi), mutta nyt olen oppinut, että moni käyttää etäneuvotteluissa kuulokkeita, joissa mikki on integroitu kuulokeosaan.

Näkemyksiä/ehdotuksia? Hintaa en määrittele etukäteen. Nykyiset kuulokkeet ovat siis maksaneet alle 30 euroa, mutta olin jo viime viikolla vähällä ostaa B&O Beoplay H9:t, joissa sankamikrofonin puuttuminen kyllä arveluttaa. Plussaa on, jos laatua saa paljon pienemmällä rahalla.

Paljon myydään mikillisiä kuulokkeita nimellä "pelikuulokkeet". Miksi niissä on yleensä jokin usb-porttiin laitettava lähetin-dongle, kun taas ei-pelikuulokkeissa, jos ne ovat langattomia, suositaan bluetoothia? Saako sen donglen kautta äänen jotenkin moniulotteisempana? Pelikuulokkeista osa on liian törkeän näköisiä, mutta voisiko tuolta osastolta löytyä harkitsemisen arvoisia ratkaisuja?
 
Omasta kokemuksesta suosittelen kokeilemaan puomittomien headsetien mikrofoniäänen ennen ostopäätöstä. En ole vielä yhtään todella toimivaa ilman puomia olevaa ratkaisua tavannut, mikä ei toki tarkoita etteikö sellaisia markkinoilta voisi löytyä. Itse päädyin hankkimaan hyvän pöytämikin, jotta voin kuunnella äänet haluamistani laadukkaista kaiuttimista tai kuulokkeista, toki tämä ei kaikille ole toimiva vaihtoehto.

Tekniikan Maailma ainakin testaili viime vuoden puolella juuri tuolla näkökulmallasi ainakin joitakin vaihtoehtoja, kannattaa etsiä heidän verkkoivuiltaan lisää tietoa. Edit: Sony WH-1000XM4 sai heiltä(kin) parhaat arvosanat langattomista kuulokkeista, noissa ymmärtääkseni mikrofoneja on parannettu edellisiin malleihin. Jabra Evolve2 65 (langaton) ja Evolve2 40 (langallinen) saivat kehuja musiikinkuunteluunkin kelpaavana headsetina. Oma kokemukseni on, että Jabralla on hyvä osaaminen juuri mikrofonipuolesta osaten hoitaa tuon mainitsemasi taustaäänten suodatuksen hyvin.

Lähteestäsi riippuen langattomuus kyllä todennäköisesti aina verottaa hieman äänenlaatua verrattuna puhalliseen ratkaisuun, mutta toisaalta parhaat BT-koodekit alkavat jo olla varsin asiallisella tasolla. Tämä, eli koodekkituki, kannattaa huomioida kuulokkeissa, jos päätyy langatonta vaihtoehtoa hankkimaan. Edit: BT-versio ei takaa kyseisen kuulokkeen/headsetin koodekkitukea, eli esim. suuri osa BT 5.0 -laitteista ei tue AptX HD -koodekkia. Melko useat valmistajat ovat jopa jostain syystä pudottaneet AptX HD -tukea uusimmilta laitteiltaan pois.
 
Viimeksi muokattu:
Äänenlaadun puolesta riittänee kattoa, että luureissa on vähintään BT 5.0. Tuo 5.0 -versio tukee AptX HD -kodekkia (ja varmaan nippua muita, joita en jaksa googlata) ja tuolla ei kai pitäs enää ihan hirveästi jäädä äänenlaadusta kiinni.

Jabrat on kyllä palsu yms. käytössä erittäin toimivia, mutta niillä ei taida olla kuin on-ear -malleja.. en oo viitsinyt parkua työnantajalta niitä arvokkaimpia malleja, mutta nää välimallin kuulokkeet painavat kyllä tosi ikävästi korvalehteä jo reilun tunnin jälkeen, että niitä en itelle uskaltais harkitakaan useamman tunnin mittaiseen käyttöön.
 
Aihe kiinnostaa minuakin Tällä hetkellä on paritkin kuulokkeet ja molemmat surkeita romuja joten jossain vaiheessa on kyllä päivitettävä. Varmaan sitten ainakin parit-kolmet olisi kai hyvä hommata joista yhdet voisivat olla just tämmöiset langattomat. Mitä laadukkaita vaihtoehtoja on ylipäänsä olemassa? Mitä kannattaa ylipäänsä testailla sitten kun se aika tulee? Ainakin tällaisista olen tietoinen:
-Sony WH1000XM4
-Bose: kai useitakin malleja, mikä niistä paras ja onko niistä ylipäänsä mihinkään?
-Hifiman: Deva tai Ananda, onko Ananda kalliimpana selvästi parempi vai ei?
-B&W PX7

Miten nuo keskenään suhtautuvat? Onko joku noista selkeästi parempi kuin muut tai huonompi kuin muut? Onko muita potentiaalisia jotka voisivat kuulua samaan sarjaan kuin nuo? Juu itse toki testaan noita sitten kun aika on mutta jos nyt työmäärää yrittäisi vähän pienentää suorittamalla jonkinmoista esikarsintaa teidän asiaan perehtyneiden tietojen pohjalta...ja jos listastani puuttuu joitakin kiinnostavia merkkejä niin vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan...
 
Huom! Mä edustan Valcoa, joten voitte suhtautua tähän kaupallisena lätinänä:

Me kiinnitettiin erityisen paljon huomiota uutta VMK20 mallia suunnitellessa, että hands-free ja videopuhelut toimis mahd. hyvin.
Eli siinä on paranneltua kodekkia ja erinomaista mikkiä sisällä ja mun mielestäni me ollaan kans onnistuttu siinä.
Myös suurin osa asiakaspalautteesta on ollut hurjan hyvää. Itse käytän luonnollisesti meidän luureja palavereissa ja puheluissa monta kertaa viikossa ja vaimo päivittäin.

Yleensä jos jotain ongelmia käytön tai laadun kans on esiintynyt, se on johtunut windowsista, sen asetuksista, ajureist, tms. mihin ei voida vaikuttaa.
 
Yleensä jos jotain ongelmia käytön tai laadun kans on esiintynyt, se on johtunut windowsista, sen asetuksista, ajureist, tms. mihin ei voida vaikuttaa.
Yleensäkin jos käytön kanssa on ongelmia jonkun suhteen mihin liittyy tietokoneet niin viat johtuu windowsista. Mä en vaan käsitä tän p****n käyttiksen suosiota. Miten se on päässy tähän asemaan tällä epävakaudella?
 
Kiitos kaikille tähänastisista vastauksista. Tuo Valco oli minulla kyllä jossain vaiheessa vahvasti harkinnassa, ja täytynee ottaa vielä uudelleen harkintaan, jos mikrofoni toimii hyvin. Täällähän on pitkä erillinen keskustelu Valcosta, mutta mikki ei ole tainnut saada siinä säikeessä paljonkaan huomiota.

Nykyisissä kuulokkeissa, jotka siis mallia halpa, on kyllä puomimikrofoni, mutta kerran kävi niin, että olin höpöttänyt varmaan tunnin, kun huomasin, että johto ei ole kiinni läppärissä. Laitoin sen kiinni ja kerroin tästä kommelluksesta, jolloin toisesta päästä kommentoitiin, että ääni muuttui nyt ihan vain aavistuksen verran. Kannettavan sisäänrakennettu mikki hoiti siis hommansa suunnilleen yhtä hyvin kuin tuo kuulokemikrofoni. En tosin tiedä, minkälaatuiset audiolaitteet asiaa kommentoineilla kuulijoilla oli käytössä.

Valcolla on ainakin hauskat mainostekstit (anna rahasi meille, ostamme niillä kaljaa), jotka alkoivat pomppia silmille joka toisella nettisivulla sen jälkeen, kun olin viettänyt tunnin googlaillen tietoa ko. merkistä :)
 
Ensimmäisen sukupolven Valcot on itsellä hallussa. Ja hintalaatusuhteeltaan on kyllä hyvät luurit, mutta näissä tuo mikki on varsin, en sano huono, mutta haasteellinen. Ymmärtääkseni tähän on kahdessa uudemmassa versiossa ainakin jossain määrin perehdytty. Yhteyksien kanssa on myös lievää haastetta ollut, eli napsuntaan tai yhteyden putoamista tapahtuu aika ajoin.
Ehdottomasti kannattaa uusimpaan versioon tutustua, jos vaikka @Jazmanaut saisi koekuuntelun ja -puhelun jotenkin järjestettyä. Näiden kotimaisuusaste on huomattavasti parempi kuin valtaosalla kilpailijoista. (y)
 
Ensimmäisen sukupolven Valcot on itsellä hallussa. Ja hintalaatusuhteeltaan on kyllä hyvät luurit, mutta näissä tuo mikki on varsin, en sano huono, mutta haasteellinen. Ymmärtääkseni tähän on kahdessa uudemmassa versiossa ainakin jossain määrin perehdytty. Yhteyksien kanssa on myös lievää haastetta ollut, eli napsuntaan tai yhteyden putoamista tapahtuu aika ajoin.
Ehdottomasti kannattaa uusimpaan versioon tutustua, jos vaikka @Jazmanaut saisi koekuuntelun ja -puhelun jotenkin järjestettyä. Näiden kotimaisuusaste on huomattavasti parempi kuin valtaosalla kilpailijoista. (y)
Kyllähän me sitä kakkosmallia ollaan kovasti paranneltu sen pohjalta, mitä ekasta mallista opittiin. Mutta tätä voidaan sitten jatkaa Valco ketjussa, niin ei mene väärille raiteille tämä keskustelu.
 
Äänenlaadun puolesta riittänee kattoa, että luureissa on vähintään BT 5.0. Tuo 5.0 -versio tukee AptX HD -kodekkia (ja varmaan nippua muita, joita en jaksa googlata) ja tuolla ei kai pitäs enää ihan hirveästi jäädä äänenlaadusta kiinni.

Jabrat on kyllä palsu yms. käytössä erittäin toimivia, mutta niillä ei taida olla kuin on-ear -malleja.. en oo viitsinyt parkua työnantajalta niitä arvokkaimpia malleja, mutta nää välimallin kuulokkeet painavat kyllä tosi ikävästi korvalehteä jo reilun tunnin jälkeen, että niitä en itelle uskaltais harkitakaan useamman tunnin mittaiseen käyttöön.

Tuommoisista koodekeista ei mitään hajua, en tiedä mitä ne tarkoittavat. Mutta ihan sama, oletetaan että moinen asia kunnossa luureissa. Kuulostavatko nuo tämän ketjun postauksessa numero 4 mainitsemani kuulokkeet samoilta soundiltaan jos moinen asia kunnossa? Ihan suoraan sanoen: vaikea uskoa. Ei kai tuommoinen asia sentään eri valmistajien kuulokkeita samansoundisiksi tee? Valco ilmoittautunut kilpailuun ja myös AKG:llä ilmeisesti tähän ketjuun sopivia kuulokkeita. Ja kaikki muka samankuuloisia jos jokin ihme koodekkiasia vain kunnossa? Eli arpaa voi heittää tai yksinkertaisesti valita halvimman?
 
Tuommoisista koodekeista ei mitään hajua, en tiedä mitä ne tarkoittavat. Mutta ihan sama, oletetaan että moinen asia kunnossa luureissa. Kuulostavatko nuo tämän ketjun postauksessa numero 4 mainitsemani kuulokkeet samoilta soundiltaan jos moinen asia kunnossa? Ihan suoraan sanoen: vaikea uskoa. Ei kai tuommoinen asia sentään eri valmistajien kuulokkeita samansoundisiksi tee? Valco ilmoittautunut kilpailuun ja myös AKG:llä ilmeisesti tähän ketjuun sopivia kuulokkeita. Ja kaikki muka samankuuloisia jos jokin ihme koodekkiasia vain kunnossa? Eli arpaa voi heittää tai yksinkertaisesti valita halvimman?
En tiiä kirjoitinko tosiaan noin epäselvästi, vai halusitko tahalleen ymmärtää noin paljon väärin :D Mutta joka tapauksessa, niin tuo BT-kodekki ottaa kai lähinnä kantaa siihen, minkä laatuisena se sun audiostreami tulee luureihin. Noi parhaat BT-kodekit taitaa päästä jonnekin 1000kbps nurkille ja huonoimmat ovat jossain 300kbps nurkilla.

Kuulokkeiden drivereihin, rakenteeseen, viritykseen yms. luurien soundiin vaikuttaviin asioihin BT-kodekilla ei luonnollisesti oo mitään vaikutusta.
 
Viimeksi muokattu:
En tiiä kirjoitinko tosiaan noin epäselvästi, vai halusitko tahalleen ymmärtää noin paljon väärin :D

Ääh, ei mitään noin dramaattista. Minä vain tartuin ketjun avauspostauksesta tähän virkkeeseen:

"Hifistinä (vähintään wannabe-sellaisena) arvostaisin kuitenkin sitä, että samat kuulokkeet tarjoaisivat hyvää tai jopa loistavaa äänenlaatua musiikin kuuntelussa."

Ja sinä selvästi tartuit johonkin toiseen. Eli yksinkertaisesti vain puhuimme toistemme ohi kumpikin ihan eri asioista (mikä on aivan tuikitavallinen tilanne tällä hifipalstalla). Minä puhuin soundista, sinä kodekeista. Mutta tuo oli siis se asia mikä minua(kin) kiinnosti ketjun avaajan ohella. Kuulokkeiden ominaisSOUNDI, äänenlaatu. Mitkä tässä ketjussa mainitut (tai jotkut muut) merkit/mallit olisivat äänelaadultaan hyviä ja kuinka tässä ketjussa mainitut (ja kenties jotkut muut ketjussa toistaiseksi mainitsemattomat) suhtautuvat äänenlaadullisesti toisiinsa? Näihin kysymyksiin olisi kiva kuulla mielipiteitä.
 
Viimeksi muokattu:
Mä joskus jo kymmenen vuotta sitten vein konttorille kuulokevahvistimen ja Gradon kuulokkeet. Lisäksi firman kautta hommasin jonkun pöytämikrofonin. Sillä setillä hoidin töissä kokoukset, joissa oli mm. haasteena ympäri maailmaa olevien henkilöiden ymmärtäminen puhelinpalaverissa. huonolla puhelimen headsetillä niistä intialaisista tai kiinalaista ei oikein saanut selvää, kun puhuivat omalla aksentillaan englantia.

Suosittelen harkitsemaan erillisten kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmää.
 
  • Tykkää
Reaktiot: LP6
"Hifistinä (vähintään wannabe-sellaisena) arvostaisin kuitenkin sitä, että samat kuulokkeet tarjoaisivat hyvää tai jopa loistavaa äänenlaatua musiikin kuuntelussa."

Ja sinä selvästi tartuit johonkin toiseen. Eli yksinkertaisesti vain puhuimme toistemme ohi kumpikin ihan eri asioista (mikä on aivan tuikitavallinen tilanne tällä hifipalstalla). Minä puhuin soundista, sinä kodekeista. Mutta tuo oli siis se asia mikä minua(kin) kiinnosti ketjun avaajan ohella. Kuulokkeiden ominaisSOUNDI, äänenlaatu. Mitkä tässä ketjussa mainitut (tai jotkut muut) merkit/mallit olisivat äänelaadultaan hyviä ja kuinka tässä ketjussa mainitut (ja kenties jotkut muut ketjussa toistaiseksi mainitsemattomat) suhtautuvat äänenlaadullisesti toisiinsa? Näihin kysymyksiin olisi kiva kuulla mielipiteitä.
No noissa BT-luureissa, joita yleensä duuneissa ja liikkuessa tavataan käyttää langattomuutensa vuoksi, BT-kodekit ja esim. akunkesto ovat aika olennainen osa speksiä.

Mutta jos hifiääni on tärkeintä, niin sitten varmaan kannattaa mennä tolla erilliset hifi-luurit + mikrofoni -tyyppisellä ratkaisulla. Suljetut BT-luurit / headsetit ovat äänenlaadun suhteen aina jonkin asteinen kompromissi hifiluureihin verrattuna. Dropin Panda mainostaa olevansa vähän niin kuin audiofiilitason suljettu BT-luuri, mutta tiedä tuosta, kun en oo kuullut.

Ja ite kannattaa kuunnella kiinnostavat luurit. Voi tulla muuten isojakin yllätyksiä soundin suhteen. Ihmiset saattavat kuulla saman luurin hyvinkin eri tavalla, mikä liittyy ilm. ihmisten yksilölliseen korvan muotoon ja minkälaisia resonansseja sinne syntyy luurien kanssa. Ja toki mieltymyksetkin eroavat.

muoks. niin joo, ainakin ZMF:n ja Audezen luureihin saa kyllä erillistä mikrofonillista johtoa, että tuollaisella saisin minäkin valjastettua kummatkin em. merkin luurini palsukäyttöön, mutta eipä tuolla käytännöllisyys juuri paranisi nykyiseen verrattuna, kun vaihdan vaan duunikoneeseen kiinni toiset luurit palsuja varten.
 
Viimeksi muokattu:
Etäpalavereissa on kyllä pepusta jos äänikuva on sumea. Tai rintaäänen erottelu on huono. Saati jos pullassa on kuminaa. Ihmiset joilla on luonnostaan liikaa sibilanssia ei sais osallistua ollenkaan hifistien palavereihin.
 
Täällä pari eri setuppia kokoustamiseen. Työpöydän ääressä, kun myös isommat näytöt, ihan vaan webkameran mikki ja aktiivikaiuttimet.

Pelkän läppärin kanssa istuessa sitten Sonyn WH1000XM4 ja erittäin tyytyväinen toimintaan . Vastapuolella saadaan hyvin selvää mun puheesta ja selkeästi tulee muiden puheet mun korviin. Tosin mulla pääsääntöisesti hiljainen ympäristö, joten mikkien taustamelun suodatuksesta en osaa sanoa. Akunkesto myös riittävän hyvä, eli useamman tunnin toimii.

Käytän Sonya jonkin verran myös musiikin kuunteluun julkisilla matkustettaessa ja on äännenlaadun puolesta ihan ok, mutta tuohan on taas niin makuasia, että kannattaa käydä koekuuntelemassa.
 
Minulla on käytössä iMacin kanssa Jabran sankamikrofonilla varustetut On-Ear kuulokkeet, joita käytän kokouksissa, etäopetuksessa ja Zoom-tulkkaushommissa. Tämä iMacci on sen verran vanha, että ei tue BT-kuulokkeita lainkaan.

Omia korviani Jabra ei rasita edes koko päivän käytössä, mutta vaimolleni, jonka pää on pienempi, ne olivat jostakin syystä tuskalliset jo tunnin jälkeen. Äänenlaatu on yllättävän hyvä, joskaan en ole kokeillut niillä varsinaisesti musikkia hifikuunnella.

Puhelimen ja Pädin kanssa taas käytän Beoplay H95 bluetooth-kuulokkeita, joissa on AptX Adaptive BT-siru. Niistä sanoisin, että ovat ihan hifiä kyllä, yhtälailla BT-yhteydellä kuin johdollakin. Toimivat hyvin myös etäopetuksessa, ja vastapuolten ilmoitusten mukaan heidän kuulemansa äänenlaatu minulta päin on hyvä. Meinin syksyllä kaupoille kuuntelemaan H9-mallia, mutta aika nopeasti tuli selväksi että H95 on äänenlaadultaan ylivoimaisesti parempi.

T. Tapio
 
Itse käytän kotona työpöytäkoneessa hifimpää settiä myös työskentelyyn. AKGn 812 kuulokkeina ja Yetin Blue -mikrofonina.

Läppärin, tabletin ja puhelimen kanssa käytössä on Valcon kakkosmalli, eikä sen kanssa ole ollut ongelmia myöskään mikrofonin kanssa. Mikäli joutuu liikkumaan niin ko. kuulokkeet ovat myös musiikin kuuntelussa toimineet varsin hyvin. BT-kuulokkeista käytössä on ollut myös AKG:n olikohan N60 -malli mutta niiden mikrofoni ei ollut kummoinen. Vähänkään jos oli taustamelua niin oma ääni katosi taustan sekaan eikä siitä saanut vastapuoli selvää.

Edit: Onhan minulla myös AKG Y600NC -kuulokkeet. Näissäkin on hyvä ääni musiikin kuunteluun mutta en ole vielä testannut työkäytössä. Huomenna on aamulla palaveri joten se saa toimia testinä. Kertoilen raporttia mikrofonin toiminnasta noin klo 11 aikaan, jos ei palaveri venähdä.

Edit2: Testasinkin tätä Y600NC:n mikrofonia Teamsissa jo nyt illalla. Tuntuisi toimivan varsin moitteetta. Laitoin päälle live-tekstityksen Teamsissa ja se otti englanninkielen vastaan moitteetta. Jopa niin moitteetta jotta Teams tekstitti minulle Nasan livelähetyksen virheettömästi. Kokeilin tätä myös Valcoilla ja yhtä hyvin nekin toimivat.

Tämä kuuloke Y600NC on ilmeisesti Austrian Audion ensimmäinen "yritelmä". Varma en voi olla mutta tämän suuntaista infoa netissä tuntuisi olevan. Ja jos se on siellä niin sen täytyy olla totta. :)

Joka tapauksessa mainio kuulokesetti tämäkin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Valcot tilattu.

Koekuuntelin hifikaupassa kolmet kuulokkeet: Valcot kuulostivat paremmilta kuin odotin ja omiin korviini myös paremmilta kuin huomattavasti kalliimmat B&W:t (taisi olla PX7). Voisi sanoa, että Valco oli lämpimämpi ja pehmeämpi (tuon voi kyllä nähdä myös negatiivisena kuvauksena). B&W oli luultavasti erottelukykyisempi ja toisti bassot vahvemmin, mutta luulen, että niillä ns. kuunteluväsymys iskee nopeammin. Itselläni se iski jo 5 minuutin koekuuntelussa.

Kolmas koekuunteluun päässyt oli B&O H95 (800 €), joka oli kyllä ääneltään kahteen muuhun nähden aivan ylivertainen. Ongelmana näissä oli kuitenkin (no, hinnan lisäksi) se, että kuulokkeet säätämisestä huolimatta puristivat päätä.

Mikrofoniominaisuuksia en testannut mutta päätin nyt antaa Valcolle mahdollisuuden - tuohon hintaan ei vahinko kuitenkaan ole iso jos kuulokkeet osoittautuvat huonoiksi.
 
Mää päädyin ite tilaamaan USB-mikrofonin, perinteiseen tyyliin aika nopealla harkinnalla, kun sattu käytetty vastaan. Katotaan, miten tuo lähtee toimiin palsukäytössä. Paras vois olla kyllä hommata taas erilliset kajarit koneelle, kun Genet joutuu sijoittamaan muuton perästä olohuonekäyttöön, mutta toiminee niinkin, että äänet luureista ja puhe sit tuohon USB-tötteröön (jos ei Microsoft oo toista mieltä).

muoks. niin ja tosiaan noita ZMF:n luureja oon nyt pitänyt työpöytäkäytössä ku ovat Audezea kevyemmät ja mukavammat päässä.
 
Back
Ylös