Särö sisemmissä raidoissa

condemned

Käyttäjä
Liittynyt
3.4.2008
Viestejä
553
Täällä taas yksi aloitteleva vinyyliharrastelija. Soittimena on ProJect Debut Mk III, jossa äänirasiana Ortofon alpha. Nyt suunnilleen 10-15 tuntia soitettuani, on levyjen loppupuolella ilmentynyt erittäin häiritsevä särö. Yleensä tämä särö on juurikin levypuoliskon viimeisellä kappaleella. Joillakin musiikeilla (rock, raskaampi rock jne.) särö on todella häiritsevä ja tappaa kuuntelunautinnon. Iron Maidenin esikoista kuunnellessani, jopa laulu muuttui todella säröiseksi, ja miltei korvia raastavaksi. Nimenomaan korkeat äänet ja kitarasärö on todella räikeä ja häiritsevä. Levyjen alkupää kuulostaa nautittavalta ja siltä mitä sen odotankin olevan. Tällä hetkellä mennään Arcam FMJ A32:n omalla RIAA:lla, asiaa myös testattu ulkoisella RIAA:lla ja asia ei korjaantunut.

Mahtaako rasiassa olla jotain vikaa vai onkohan vain huonosti tehtaalla säädetty? Voiko tämä särö hävitä ajan kanssa, kunhan rasia on kunnolla sisäänajettu? Onko näille rasioille mitään takuuta olemassa, vai onko tämän kanssa nyt vain elettävä? En haluaisi aina kääntää levyä ennen viimeistä kappaletta :(
 
Enemmän asiaa tutkittuani minun ehkä vain täytyy elää tuon kanssa. Tai sitten voisin käyttää soitinta liikkeessä, jos he ystävällisesti tarkistaisivat tuon rasian asetukset. Kaitpa heillä on tarvittavat laitteet ja kokemus tuohon.
 
Vaikuttaa siltä että rasian säädöt eivät ole kohdallaan. Homma vaatii pientä perehtymistä ja tarkat silmät/korvat, säätöjen tekemiseen, mutta kannattaa opetella koska kyse on melko yksinkertaisista toimenpiteistä. Eikö Projectin mukana tullut säätöön vaadittavia "työkaluja", jollei niin takaisin myyjäliikkeeseen vaatimaan niitä!!

Yt. JTH
 
Tuo sisempien raitojen särö on ns. halpojen muovisoittimien ominaisuus, jota ei pitäisi enää esiintyä Projectin hintaluokassa? Rasiatyyppiä en tunne, mutta tod.näk. se on säädetty väärin tai neula on viallinen. Eikun takaisin liikkeeseen!
 
Myyjän mukaan rasian pitäisi olla parempi kuin Debutin normaali Ortofon OM 5E -rasia. Taidanpa ottaa yhteyttä tänään myyjäliikkeeseen.
 
jhyv sanoi:
Vaikuttaa siltä että rasian säädöt eivät ole kohdallaan. Homma vaatii pientä perehtymistä ja tarkat silmät/korvat, säätöjen tekemiseen, mutta kannattaa opetella koska kyse on melko yksinkertaisista toimenpiteistä. Eikö Projectin mukana tullut säätöön vaadittavia "työkaluja", jollei niin takaisin myyjäliikkeeseen vaatimaan niitä!!

Yt. JTH

Ei kyllä tullut minkäänlaisia työkaluja mukana. Mitä siellä sitten pitäisi olla?
 
Sisempien raitojen särö on vinyylin ominaisuus mediana. Ei siitä kokonaan pääse millään laitteilla tai säädoillä.

Maksisinkuilla on kyllä hieno äänenlaatu.. sen ekan minuutin aikana. :p
 
Nikke Tahtoman sanoi:
Sisempien raitojen särö on vinyylin ominaisuus mediana. Ei siitä kokonaan pääse millään laitteilla tai säädoillä.

Sisempien raitojen särötason kasvu on fakta, muttei se (särö) nouse häiritseväksi jos asiat ovat kunnossa (= kunnollinen kaiverrus / präsäys, ja soitin laadukas & säädöissään).

ProJectin soittimien mukana on perinteisesti tullut pahvinen (joissain malleissa muovinen) ristikkosabluuna äänirasian (neulan) paikan tarkistamiseen / säätämiseen.
 
Mallas sanoi:

Soitin pitäisi olla säädöissään, ainakin myyjä sen minulle sääti liikkeessä. Ja tosiaan tuo sama särö ilmenee sekä pakasta vedetyillä, että vanhoilla hyväkuntoisilla levyillä.

Juu tosiaan sitä säröähän esiintyy fysiikan lakien mukaan tietysti kaikissa, mutta ei tuo mielestäni ole normaalia, että laulukin alkaa kuulostamaan todella rasittavalta ja ÄSSÄT varsinkin särkee.
 
Itse kokeilisin ensimmäisenä temppuna IGD:tä vastaan HTA:n säätämistä (yleensä suurempi overhang pienentää kulmavirhettä sisäurilla), ja mahdollisesti myös VTF:llä ja anti-skatella leikkimistä.
 
Samu sanoi:
Soitin pitäisi olla säädöissään, ainakin myyjä sen minulle sääti liikkeessä.

*hee hee* niin pitäisi   >:D:D

Ja tosiaan tuo sama särö ilmenee sekä pakasta vedetyillä, että vanhoilla hyväkuntoisilla levyillä.

Viittaa siihen ettei kuitenkaan ole oikeissa säädöissä, tai jotain muuta on pielessä (ehkä vioittunut tai likainen neula, tahi huonolaatuinen rasia).

Olen kuunnellut Debut II:a ja III:a vakio-Ortofoneilla (OM5E) sekä paremmilla rasioilla (mm. Shure M97xE) eikä kuuluva särö ole ollut "osa kuuntelunautintoa", joten sikäli ei syytä huoleen. Nyt vain asiat kuntoon.
 
Mallas sanoi:
*hee hee* niin pitäisi >:D:D

Niin no tosiaan tuo äänirasiahan on tehtaalla paikoilleen laitettu, ja tuo minun soittimeni otettiin suoraan laatikosta. :)

Noh eiköhän tähän jotain selkoa saa jossain vaiheessa. Varmaankin tänään menen käymään tuon kanssa liikkeessä.
 
Nikke Tahtoman sanoi:
Sisempien raitojen särö on vinyylin ominaisuus mediana. Ei siitä kokonaan pääse millään laitteilla tai säädoillä.

Juu, mutta silloin kun asiat ovat kunnossa, särö on niin pieni että
a) siihen ei yleensä kiinnitä mitään huomiota
b) se ei juuri haittaa kuuntelua, vaikka sen sattuisikin joltain halpalevyltä bongaamaan

Paitsi jos kuuntelija on joku kummallinen, tasapäistettyä signaalia arvostava bitinvääntäjä :D.
 
kuzma sanoi:
Paitsi jos kuuntelija on joku kummallinen, tasapäistettyä signaalia arvostava bitinvääntäjä :D.

Ei tuo kysyjä minusta sellaiselta vaikuttanut.. ???
 
Ainakin omalla AT95E-rasialla oli vastaava ongelma ensimmäisen parinkymmenen käyttötunnin aikana kuin OP:lla.
 
Minä olen kanssa huomannut samaa nyt kahdella rasialla, mutta en kaikilla levyillä. Joillakin levyillä särkee sisemmällä ollessa. Tarvis nyt ensin pestä kiekot, ajaa rasia sisään ja tarkistaa säädöt.
 
Missäs päin asustat, jos Hesan lähistöllä, niin täällä löytyy monta kaveria jotka voi tsekata nuo säädöt ihan kahvikupin hinnalla. Ja kyllä sama onnistuu varmaan monessa muussakin maakunnassa...

Jyri
 
Tuo sisempien raitojen särö on todellinen ja varsin rasittava ominaisuus vinyylillä varsinkin kuumemmiksi äänitetyillä rock-levyillä. Hyvä uutinen on se, että se katoaa jokseenkin olemattomiin kunnollisella viivakontaktihionnalla, kuten esimerkiksi Ortofonin OM30:llä tai Goldringin GX1012-1042:lla, halvin vaihtoehto viivakontaktihionnalla lienee kuitenkin Audio Technican AT440MLa.

Itselläni TecnoDec:issä Goldringin GX1022, ja soundi on kyllä jokseenkin puhdas laidasta laitaan. Ortofonin SuperOM20:llä sain kyllä kärsiä itsekin joillain levyillä tuosta sisäurien säröstä. Tuota vielä korostaa Ortofonin edullisempien rasioiden lievä kovasävyisyys (mikä on sikäli harmi, että ovat muuten todella eloisia rasioita jotka mukavasti tuovat musiikin esille).

Raaka totuus on joka tapauksessa se, että saadaksesi tuon ilmiön kuriin, joutunet laittamaan ainakin tuon 150 euroa rasiaan. Tuo Goldringin 1022 maksaa sen 250, mutta on kyllä ainakin misukassa joka sentin väärti. Ja kokemuksieni - jotka ovat suhteellisen rajalliset - mukaan tässä on kyse enemmänkin hionnasta ja seurantakyvystä kuin rasian hinnasta. Samassa soittimessa käyneet Grado Silver, Ortofon OM20, Sumiko Blue Point no. 2, Dynavector 10X5, Benz Micro H2, ja tuo mainittu Goldring.
 
mkutvonen sanoi:

Kiitos vinkeistä. Tällä hetkellä ei kyllä liikene paljoa pennosia uusiin äänirasioihin. Haluaisin kuitenkin saada nykyisen soittimeni siihen kuosiin, että viimeisten kappaleiden kuuntelu olisi mahdollista ilman korvia viistävää säröä. Ja Turussa asustelen, mikäli löytyy joku ystävällinen joka osaa nuo hommat niin pullakahvit kyllä tarjoan vähintään. Taidan kuitenkin olla liikkeeseen ensin yhteydessä.
 
Back
Ylös