Sähköstaattiset vs dynaamiset kuulokkeet

Jani P sanoi:
Se tietysti on eri asia millaisia juttuja henkilökohtaisesti musiikissa arvostaa, mutta sellaisten asioiden, kuten melodian ja rytmin kuulemiseen musiikista nautittaessa ei tarvita mitään erityisosaamista.

Totta. Minäkin kuulen melodioita ja rytmejäkin helposti vaikka matkaradiosta >:D

Ken Kessler muuten kommentoi PRaT-kysymysten merkitystä aika lakonisesti uusimmassa (vai liekö tällä hetkellä toiseksi uusimmassa) Hifinewsissä MF:n päätteitä arvioidessaan. Hän arvioi, että Musical Fidelityn filosofia runsaasta tehosta on paljon merkittävämpi asia hyvän äänentoiston kannalta kuin PRaT-tekijät. Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan osuiko Kesslerin arvio oikeaan vai ei.

Tämä viesti on kyllä aika vahvasti offtopicia ketjun otsikkoon liittyen. Ehkä tätä musikaalisuus-keskustelua voisi siirtää sinne sointi ihanne-ketjuun.
 
Jani P sanoi:
Ei se missään tapauksessa ole sitä. Kaikki kuuntelevat musiikkia mielestäni samalla tavalla, enkä ymmärrä moukkusen esittämää mallia muuten kuin arviointitarkoituksessa. Se tietysti on eri asia millaisia juttuja henkilökohtaisesti musiikissa arvostaa, mutta sellaisten asioiden, kuten melodian ja rytmin kuulemiseen musiikista nautittaessa ei tarvita mitään erityisosaamista. Tune Dem -menetelmän hyödyntäminen on eri asia.
Niin, miten paljon se kaikkiin melodioihin keskittyminen poikkeaa normaalista kuuntelusta? En tiedä, mutta jos kyse on musiikin toistosta niin sitähän melodiat ovat.

Toisaalta olisi ehkä järkevää käydä keskustelua siitä(ei kuitenkaan tämän aiheen puitteissa), miten musiikin ytimeen päästään, jotta ymmärtäisi jokaisen musiikkikappaleen syvemmän tarkoituksen helpommin, ja nimenomaan kokonaisuutena ja sellaisena jona esittäjä sen on halunnut näyttää? Miten kuulet instrumenttien soitto taidot ja miten se vaikuttaa kokonaisuuteen? Miten yhteensoittaminen tulee parhaiten esille? Miten musiikki muuttuu kokemukseksi, jonka seurauksena löydät oman musiikkimakusi ja samalla nautinnon helposti?
Musiikki on aina haluttu kokonaisuus tiettyjä ääniä, instrumentteja ja laulua jota esitetään kuuntelijoille. Sama kokonaisuus on siis pelkästään melodisista äänistä koostuvaa, kun se on musiikkia. Tästä syystä keskityn kuuntelemaan kokonaisuudessa vallitsevia kaikkia melodioita ja se vastaa mielestäni parhaiten juuri noihin edellä mainitsemiini kysymyksiin.
En siis ymmärrä tuota Jani P:n kommentia siitä että melodioitten kuunteleminen ei soveltuisi muuhun kuin arviointiin?

Ahaapalainen,

on totta että matkaradiostakin kuuluu melodioita, mutta vertaappa sitä kunnon hifilaitteiston melodioihin? Kumpi on parempi?
 
moukkunen sanoi:
Ahaapalainen,

on totta että matkaradiostakin kuuluu melodioita, mutta vertaappa sitä kunnon hifilaitteiston melodioihin? Kumpi on parempi?

Sanotaanpa tähän vaikka niin, että kun kuulen musiikkia matkaradiosta ja ajattelen, että onpa surkea ääni, niin en minä ajattele, että se surkea ääni johtuisi ensisijaisesti siitä, että melodioiden toistossa olisi ongelma.

Ehkä tässä keskustelussa on sellainen ongelma, että puhummeko samasta asiasta kun puhumme melodiasta ???
 
moukkunen sanoi:
En siis ymmärrä tuota Jani P:n kommentia siitä että melodioitten kuunteleminen ei soveltuisi muuhun kuin arviointiin?

Käsitit varmasti väärin, sillä kommenttini koski tuota mainitsemaasi melodioihin keskittymistä. Jokainen musiikkia kuunteleva kuuntelee varmasti myös melodiaa joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Melodiaan keskittymisen laitteita arvioidessa ymmärrän (yksi asia jota itsekin teen), mutta musiikkia kuunnellessa kyse on kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Ainakin minulla...
 
Jani P sanoi:
Käsitit varmasti väärin, sillä kommenttini koski tuota mainitsemaasi melodioihin keskittymistä. Jokainen musiikkia kuunteleva kuuntelee varmasti myös melodiaa joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Melodiaan keskittymisen laitteita arvioidessa ymmärrän (yksi asia jota itsekin teen), mutta musiikkia kuunnellessa kyse on kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Ainakin minulla...
Kerrotko vielä miten tuo kokonaisvaltainen kokemus eroaa kaikista melodioista mitä musiikissa on?
Jos puhut äänitteissä olevista tila-aistimuksista, niin ne vaikuttavat myös melodioiden seurattavuuten, sillä ne pakostikkin kuuluvat, niitä ei voi sulkea pois, mutta ne kuuluvat taustalta toissijaisena(ja sitä myötä toki vaikuttavat tunnelmaan).
Parempi melodioitten toistuminen tuo aina puhtautta ääneen jolloin myös tila-aistimukset tulevat paremmin esille. Melodiat ovat yhteydessä kaikkeen mitä levyillä on.

Pahoittelen että ei mene aiheeseen. :)
 
Vuodesta 2005 aktiivisesti kuulokkeita harrastaneena ja tuhansia sivuja foorumihöpötystä lukeneena täytyy todeta, etten ikinä aiemmin ole ollut yhtä pihalla kuin luettuani Moukkusen näkemykset elektrostaattisista kuulokkeista.

Onhan se ymmärrettävää, että sitten kun on omistanut niin paljon aikaa ja rahaa kuin Moukkunen ensin Grado RS-1 systeemiin ja sittemmin AKG K1000 systeemiin, niin voi olla aika vaikea päästä sisälle elektrostaattien täysin erilaiseen presentaatioon. Mutta silti, väitteet siitä että elektrostaatit esittäisivät musiikkia "väärin", on suoraan sanottuna naurettava. Moukkusen teksteissä tässä ketjussa ei ole juuri ensimmäistäkään tunnistettavaa objektiivista audiofiliaan liittyvää käsitettä. Silti teksti on (jostain syystä) lähes uskonnollisen tuomitsevaa ja kategorista.

Jo RS-1:n ja K1000:n välillä on niin huima ero presentaation suhteen, että luulisi siitä olevan lyhyt matka ymmärtämään elektrostaattisten kuulokkeiden erityspiirteitä.
Itse asiassa, jos ei oteta huomioon kaikkien dynaamisten tapaa "tuputtaa" ääniaaltoja korviin, voisin sanoa Staxin Lambdojen olevan huomattavan paljon lähempänä AKG:n K1000:a, kuin kumpikaan näistä korvakaiuttimista Gradon RS-1:stä. Ja olen omistanut kaikki edellämainitut jossain vaiheessa.

Jos äärimmäinen nopeus, tarkkuus ja neutraalius ovat väärin, niin sitten olen mieluummin väärässä.

Jos kuulokemusiikin pitää kuulostaa toisiinsa kietoutuneiden melodioiden sumpulta, niin sitten kuuntelen mieluummin "epämusikaalisesti" erottelevia Staxejani ja "epämusikaalista" live-musiikkia.

???
 
Noh halvemmat staxit kuultuna useampaan kertaan kun kaveri niitä koitti kaupitella niin eipä voinut todeta muuta kuin ettei tullut tarvetta ostaa...

ja myöhemmin sitten tuli survottua rahat näihin ath-w5000 joilla onki tässä pari vuotta menty eikä ole ollut kuulokerintamalla mitään kiinnostusta päivityksiin :)

eniveis objektiivisuudesta puhuttaessa kannattaa muistaa että samat fysiikan lait ne pätee elektrostaateillekkin ja siellä on ihan tunnettuja ongelmia basso-päässä jne...
sinne kait se magia katos ku ei vaan kuulosta hyvälle ni ei kuulosta siltä jos jollain onnellisella staxin halpis mallien bassontoiston korvien-väli kompensoi siedettäväksi audio nautinnoksi ni halvalla pääsee hifi-harrastuksessaan kuulokkeiden osalta.

Lieneeköhän tuo "musikaalisuus" sitä että hifistin laitteisto aiheuttaa sopivan psykoakustisen effektin ja katoaa nauhoitteen "Tilaan ja avaruuteen" eikä kuuntele musiikkia omassa huoneessaan...
oikeastaanhan mitä vähemmän aivojen tarvii prosessoida sitä risti-riitaista tila informaatiota mikä ääneen tulee "helposti" niin sitä vähemmän on kuuntelu väsymystä ja nautinto on parempi kun ei ole ristiriitaa äänessä... (Noh nyt rupean kuulostamaan ihan höpö höpö hifistiltä ehkä aika lopettaa tämä kirjottelu...)

joo-ei lukekaa vaikka www.linkwitzlab.com sivustolta ko herran jorinoita, siellä o iha kiintoisia juttuja... (ilmeisesti pitäisi joku referenssi-nappikuuloke standarti vaatia kaikilta jotka kirjottelee foorumeille hifistä että olisi edes jotakin yhteistä ymmärrystä jostakin...)
 
Back
Ylös