^^Kyllä ainakin ihmisten mielipiteitä kuunnellessa ja lukiessa törmää jatkuvasti siihen että jotain musaa voi kuunnella koska siinä on "asennetta" tms. Ja vastaavasti ihmetellään miten joku voi tehdä/kuunnella musaa, josta puuttuu tuo "muna"/"potku"/"asenne".
Toki yleensä näissä keskusteluissa aina lopulta päädytään väittämään, että kuunnellaan musiikkia vain sen musan itsensä takia (mikä usein myös tietty totta onkin). Usein tämä on kuitenkin ympäripyöreää retoriikkaa, ja sen merkitystä on varsin vaikea täsmentää. Saattaa olla jopa typerää ja tarpeetonta analyyttisesti selittää itselleen "miksi kuuntelen juuri tätä musiikkia enemmän kuin tuota" ja "miksi tuon toisen kuuntelema musa on huonompaa kuin omat suosikkini", mutta silti "musaa musan takia" tuntuu myös -oikeellisuudestaan huolimatta- väistelyltä ja "tuomarin nuijalta" keskustelun lopettamiseksi.
Mutta siitä huolimatta näitä keskusteluja syntyy ja "munattomuudesta"/"asennettomuudsta" heitetään koviakin syytöksiä. Ja nyt kun rock-musiikin (ja myös sen alalajien - post-rock mukaanlukien) keskiössä on ollut juuri tuo tietty asennejuttu, niin tämä keskustelu tosiaan on aiheellinen.
Totta on, että kun joku musiikki muuttuu ajattomaksi irtautuen genrestään siirtyen musiikin maailmassa näennäiseltä statukseltaan puhtaasti hyväksi musiikiksi, se jättää taakseen myös genrelleen ominaisia piirteitä ja kohoaa genreen kohdistuneen kritiikin yläpuolelle. Mutta sitä mikä tällaista musiikkia on, ei pysty yksittäisten kuuntelijoiden suurikaan joukko -saati sitten kukaan meistä itsekseen- tietoisesti valitsemaan ja päättämään. Se musiikki valikoituu irti muista ja muodostuu itsekseen muilla tavoin ja on silloinkin hyvin häilyvästi eriteltävissä.
Subjektiivisella tasolla mikä tahansa artisti/kappale voi olla kenelle tahansa "the musiikkia" ja subjektiiviselta arvoltaan jollekin huomattavasti merkityksellisempi kuin vaikka Beethovenin yhdeksäs sinfonia, mutta tästähän nyt ei keskusteltu. Ja kaiken lisäksi jos tuollaista subjektiivisen tason ihastus tai jopa syvempi suhde johtaa jonkun genrepolun vakaumukselliseen seuraamiseen ollaan mahdollisesti väärällä tiellä, joka johtaa muuten joskus juuri näihin "munattomuus"/"asenne meininki"-arvioihin.
Kuten jo mainittu rock-musiikin genrekeskiössä nyt on ollut alusta saakka se asenne, joten mielestäni tämä keskustelu on tarpeellinen ja ajatuksia herättävä. Myös tuo asenne on jatkuvasti mainittu rock-musiikin luontaiseksi ominaisuudeksi sen puolesta argumentoinnin yhteydessä.
On mahdollisesti tullut aika (ikäänkuin tämä ei olisi jatkuva luonnollinen prosessi vaan aikaan sidonnainen tapahtuma ) taas jonkin musiikin muuttua ajattomaksi ja toisten taas hävitä genreinflaation mukana musiikkien mustaan aukkoon ja pohjattomaan roskakoriin.
Itsekin olen mielestäni löyänyt aikojen saatossa rock-musiikista niitä, joita kuuntelen mielestäni sen "hyvän musan itsensä takia" silti todeten itsekseni jotta "v'''u mikä asenne". Kuinka paljon huijaan itseäni ja mikä on mieleni fantasioinnin osuus? Arvotanko musiikin väärin perustein ja vielä väärin johtopäätöksin omien fantasioideni uhrina? Vai olenko tällöin musiikin kuuntelijoiden puhdas ja pyhä hölmö Parsival ja pelkoa tiedostamaton käärmeentappaja Siegfried? ...Maybe you can tell me?
Toki yleensä näissä keskusteluissa aina lopulta päädytään väittämään, että kuunnellaan musiikkia vain sen musan itsensä takia (mikä usein myös tietty totta onkin). Usein tämä on kuitenkin ympäripyöreää retoriikkaa, ja sen merkitystä on varsin vaikea täsmentää. Saattaa olla jopa typerää ja tarpeetonta analyyttisesti selittää itselleen "miksi kuuntelen juuri tätä musiikkia enemmän kuin tuota" ja "miksi tuon toisen kuuntelema musa on huonompaa kuin omat suosikkini", mutta silti "musaa musan takia" tuntuu myös -oikeellisuudestaan huolimatta- väistelyltä ja "tuomarin nuijalta" keskustelun lopettamiseksi.
Mutta siitä huolimatta näitä keskusteluja syntyy ja "munattomuudesta"/"asennettomuudsta" heitetään koviakin syytöksiä. Ja nyt kun rock-musiikin (ja myös sen alalajien - post-rock mukaanlukien) keskiössä on ollut juuri tuo tietty asennejuttu, niin tämä keskustelu tosiaan on aiheellinen.
Totta on, että kun joku musiikki muuttuu ajattomaksi irtautuen genrestään siirtyen musiikin maailmassa näennäiseltä statukseltaan puhtaasti hyväksi musiikiksi, se jättää taakseen myös genrelleen ominaisia piirteitä ja kohoaa genreen kohdistuneen kritiikin yläpuolelle. Mutta sitä mikä tällaista musiikkia on, ei pysty yksittäisten kuuntelijoiden suurikaan joukko -saati sitten kukaan meistä itsekseen- tietoisesti valitsemaan ja päättämään. Se musiikki valikoituu irti muista ja muodostuu itsekseen muilla tavoin ja on silloinkin hyvin häilyvästi eriteltävissä.
Subjektiivisella tasolla mikä tahansa artisti/kappale voi olla kenelle tahansa "the musiikkia" ja subjektiiviselta arvoltaan jollekin huomattavasti merkityksellisempi kuin vaikka Beethovenin yhdeksäs sinfonia, mutta tästähän nyt ei keskusteltu. Ja kaiken lisäksi jos tuollaista subjektiivisen tason ihastus tai jopa syvempi suhde johtaa jonkun genrepolun vakaumukselliseen seuraamiseen ollaan mahdollisesti väärällä tiellä, joka johtaa muuten joskus juuri näihin "munattomuus"/"asenne meininki"-arvioihin.
Kuten jo mainittu rock-musiikin genrekeskiössä nyt on ollut alusta saakka se asenne, joten mielestäni tämä keskustelu on tarpeellinen ja ajatuksia herättävä. Myös tuo asenne on jatkuvasti mainittu rock-musiikin luontaiseksi ominaisuudeksi sen puolesta argumentoinnin yhteydessä.
On mahdollisesti tullut aika (ikäänkuin tämä ei olisi jatkuva luonnollinen prosessi vaan aikaan sidonnainen tapahtuma ) taas jonkin musiikin muuttua ajattomaksi ja toisten taas hävitä genreinflaation mukana musiikkien mustaan aukkoon ja pohjattomaan roskakoriin.
Itsekin olen mielestäni löyänyt aikojen saatossa rock-musiikista niitä, joita kuuntelen mielestäni sen "hyvän musan itsensä takia" silti todeten itsekseni jotta "v'''u mikä asenne". Kuinka paljon huijaan itseäni ja mikä on mieleni fantasioinnin osuus? Arvotanko musiikin väärin perustein ja vielä väärin johtopäätöksin omien fantasioideni uhrina? Vai olenko tällöin musiikin kuuntelijoiden puhdas ja pyhä hölmö Parsival ja pelkoa tiedostamaton käärmeentappaja Siegfried? ...Maybe you can tell me?