Revoxin kelanauhureista

Olen joskus säädellyt A77:aa. Todennut, että ilmoitettuihin suoritusarvoihin verrattuna ovat mitatut jonkin verran laajemmat. Kuten Rollssista sanotaan.
Liitteenä kuva 70- luvulla rakentamastani A77-mutaatiosta.
 

Liitteet

  • PB280054a.jpg
    PB280054a.jpg
    124,3 KB · Katsottu: 61
Tervehdys Tampereelta


Sattumoisin osui silmiin tämä ketju ja päätin hieman jatkaa aiheesta.


Yleisesti ReVoX-Studer eroavuudet ovat käyttötarkoituksessa - ei laadussa. Valurungot moottorit ja äänipäät ovat samoja rinnakkaismalleissa - elektroniikassa erot ovat liitäntäpuolella - kotikoneissa 0dB balansoimaton RCA ja prokoneissa muuntajabalansoitu XLR.

Miksereissä löytyy ReVox C279 ja Studer A779 , joiden kanavat ovat identtiset - erot löytyvät mastersektiosta.

Nauhureissa Revox PR99 voisi aivan hyvin olla nimeltään Studer.

Suorituskyvyssä esim ReVox A77 pärjäsi loistavasti Studer A80 verrattuna.


ns studiokoneet oli kuitenkin rakennettu mekaanisesti vahvemmiksi, koska tuohon aikaan esim radiossa musiikki tuli levyiltä ja kelanauhoilta ja niiden piti toimia ilman häiriöitä vuorokaudet läpeensä vuosikausia. äänenlaadussa ei ollut oleellisia eroja.


Ihmetyttää ketjussa ollut väite, että alapään toistossa olisi ollut ongelmia. Olen säätänyt useita koneita ja aina niillä on 30Hz asti päästy. "Headbump" eli alapään taajuuksien korostuma on tietenkin kaikissa kelanauhureissa läsnä ja vaihtelee 2-6dB. Yläpäässä taas olen päässyt jopa -1dB@24kHz ja -3dB@26kHz mikä ei CD-tallennuksella tietenkään onnistu.

Dynamiikassa nauhuri tieteskin häviää CD:lle , mutta esim Dolby SR käytettäessä päästään jo yli 90dB dynamiikka-alueeseen - lisäksi nauhurin yliohjaus ei kuullosta likikään niin pahalta kuin digitaaliyliohjaus.



Lopuksi hieman tarkennusta "Regensdorfin pajasta" - olen nähkääs ollut siellä nuorena töissä - puolivalmista tavaraa raahattiin eestaas eri tuotantolaitosten välillä - esim "kaapelipuut" ( Kabelbäume ) tulivat samasta paikasta kaikkiin Studer- ja ReVox-laitteisiin. Rungot ja muut metalliosat tehtiin omassa paikassaan. Varsinainen syy perustaa Löffingenin tehdas Saksaan oli tietenkin kauppapoliittinen - laitteisiin saatiin Saksa valmistusmaaksi ja päästiin laajemmille markkinoille ilman hintoja nostavia rajanylityksiä tulleineen.

Meillä oli Regensdorfissa Althardstrassella kolmessa talossa toimintaa. Muista sivussa oli talo, jossa rakennettiin äänipöytiä. Kahdessa vierekkäisessä oli pääkonttori, ruokala, mainososasto, A80-kokoamislinja sekä kielistudio-osasto ( ReVox ). Lisäksi tutkimuslabrat ja koekappaletuotanto - siellä olen nähnyt yhden kolmesta valmistetusta A724-vahvistimesta.

Itse tein työtä lähinnä Studer A80 parissa, mutta myös jonkin verran Revox A76 ja A700 parissa.


Nuuska


p.s. - mikä ihme on tuo edeltävä valokuva, josta Revoxia saa etsiä kissojen ja koirien kanssa lisätyn elektroniikan alta?
 
Nuuska,samaa ihmettelin myös. Eikö näissä uusimissa Revoxeissa ollut enempää kuin 1 moottori?
 
Nuuska sanoi:
Ihmetyttää ketjussa ollut väite, että alapään toistossa olisi ollut ongelmia. Olen säätänyt useita koneita ja aina niillä on 30Hz asti päästy. "Headbump" eli alapään taajuuksien korostuma on tietenkin kaikissa kelanauhureissa läsnä ja vaihtelee 2-6dB.
Aluksi ihmettelet ongelman olemassaoloa ja sitten heti perään kuvailet ongelman seikkaperäisesti ;). Isojen urkujen jalkioiden alimman oktaavin perusäänet leikkautuvat pois ja lisäksi on merkittävää vaihtelua tasoissa siitä ylöspäin. Ei siis ollenkaan hyväksyttävä tilanne minusta.

Mutta todella hienoa lukea tällaista suoraa inside-juttua hifin lähihistoriasta. Kerro ihmeessä lisää, olemme pelkkänä korvana! Ja tervetuloa foorumille, sinun kaltaisia alan todellisia tietäjiä tarvitaan ehdottomasti tänne luulopuheita oikomaan!


huvix sanoi:
Nuuska,samaa ihmettelin myös. Eikö näissä uusimissa Revoxeissa ollut enempää kuin 1 moottori?
Minä olen näkevinäni tuossa kuvassa kolme moottoria..? Kelalautasten suoravetomoottorit ja lisäksi tuo julmetun iso tuulettimella varustettu mötikkä oikealla ylhäällä. Siitä näyttäisi lähtevän hihna capstanin vauhtipyörälle... Vai näenkö ihan satuja?
 
Terve

Se ei siis oikeasti ole ollut lähelläkään ReVox-valmistamoa ;-))) Moottori ihan väärässä paikassa ja kaikki muutenkin miten sattuu - eikä ReVoxissa koskaan ollut muut hihnaa kuin laskurin hihna - paitsi tietenkin aivan ensimmäisessä T-26-mallissa ( itselläni viisi toimivaa kappaletta !!! ) , jossa oli yksi moottori ja hihnaveto Capstanille.

N
 
Taitaa nyt olla väärä kuva napsahtanut,tai ainakaan se ei ole Revoxin A77:sta.Eipä tuo työn jälkikään oikeen vastaa Revoxia:)
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös