Remasteroinnin uhrit

[Soininen]

Mitäs mieltä olette mitkä äänitteet ovat kärsineet huonoimman mahdollisen kohtelun remasteroinnin jäljiltä?
Itselle tulee heti mieleen Red Hot Chili Peppersin Blood Sugar Sex Magic ja Pearl Jamin Ten.
Chili Peppersin alkuperäinen cd-versio on mielestäni äänenlaadullisesti referenssitasoa ja esimerkiksi vuoden 2003 Greatest Hits-kokoelmalta löytyvät versiot pelkkää äänipuuroa. Under The bridge esimerkiksi kokoelmalla klippaa koko matkan. Ei hyvä.
Pearl Jamin Ten Legacy edition vaan yksinkertaisesti täysin turha julkaisu, joka onnistuu pilaamaan koko klassikkolevyn maineen tuleville sukupolville.

 

[murkku]

Hyvä aihe, voitaisko kuitenkin keskustella myös erittäin onnistuneista remastereista?
Ei kuitenkaan aloiteta Beatles juupas-eipää taas, kiitos.

 

[Jyrki_P]

Mitäs mieltä olette mitkä äänitteet ovat kärsineet huonoimman mahdollisen kohtelun remasteroinnin jäljiltä?

....
Pearl Jamin Ten Legacy edition vaan yksinkertaisesti täysin turha julkaisu, joka onnistuu pilaamaan koko klassikkolevyn maineen tuleville sukupolville.

En voisi olla enempää eri mieltä Ten on itselleni hyvin tärkeä levy, ja kerrankin remasterointi on tehty asianmukaisesti ja tyylillä. Ten on hyvin monikerroksinen ja uusi versio tuo ennen lähes kuulumattomissa olleet yksityiskohdat hienosti esille. Vaikka alkuperäistä on tullut soiteltua kymmeniä/satoja kertoja, se tuntuu uuden rinnalla melko tasapaksulta...en siis puhu tässä itse levystä, joka on täydellinen. Se kaikki kama on siinä alkuperäisessäkin, mutta uusi on ajoittaisinen ylilyönteineenkin mahtituotos.

Edit: Toinen mitä kehoitan kokeilemaan on Röyhkän Pikku Enkelin remasterointi. Sitä saa vitosella levykaupasta ja johan on hienoa kuultavaa. Huonoja remasterointeja on niin paljon, että en jaksa edes luetella. Viime aikoina on kyllä tullut jo paljon hyvääkin.

 

[pirkka]

Hyvä aihe, voitaisko kuitenkin keskustella myös erittäin onnistuneista remastereista?
Ei kuitenkaan aloiteta Beatles juupas-eipää taas, kiitos.

Riippuu varmaan kuulijan tai siis komentoijan prferensseista mika on pilalla mika ei. Kuten tuo edella mainittu nakemysero kuvastaa. Itse olen ollut lahes aina joko hyvin tyytyvainen tai suunnattoman onnellinen remastereista. Kaikkia on leimannut nimenomaan kasvaneen resoluution tuoma materiaalin selkiytyminen ja todellakin uusien musiikille olennaisten yksityiskohtien esiintulo.

Musiikkityylit, joita kuuntelen, eivat kuulu niihin, joiden dynamiikkaa kompressoitaisiin remasteroinnissa. Vice versa kenties. Huikaisevin viimeaikoina kuulemani remaster on King Crimsonin In the court ja tuo uusi remaster sitten viela DVD-A muodossa on huikaiseva.

 

[poppa-joe]

^ Ei toi dynamiikan kompressio (kaikista) niin paha juttu ole. Ei tarvitse huudattaa, että hiljaisemmatkin jutut kuuluisivat. Mä kuuntelen niin hiljaa, että ns. dynaamiset levyt kuulostavat vähän m*nattomilta.

 

[Jyrki_H]

Kompuroinnin tasatessa voimakkaiden ja hiljaisten äänien eroa, nousevat pienet yksityiskohdat paremmin kuuluviin. Nykyajan teatterivahvistimista ja MP3-soittimista löytyy night mode, level normalization yms. dynamiikan kompressoreita niitä tarvitseville. Mielestäni ei ole mitään syytä tehdä rajoitusta jo äänitteeseen, koska dynamiikan palauttaminen on käytännössä mahdotonta. Kompressointia tarvitsevat loppukäyttäjät voivat hoitaa kompuroinnin omissa laitteissaan.

Yksittäin kuunneltuna voimakkaasti kompuroitu/limitoitu kappale saattaa kuulostaa erittäin hyvältä, mutta kokonaista levyllistä eivät korvat jaksa.

 

[kronos]

Niinpä, usein kun hehkutetaan että "nyt kuuluu paljon paremmin pienet yksityiskohdat" niin eipä se muuta tarkoita kuin että hiljaisten kohtien tasoa on nostettu ja voimakkaiden laskettu. Musiikki on siis syöty. En ota kantaa onko tuossa yllä kiistellyssä Pearl Jam -tapauksessa näin koska en ole remasteria kuullut (ja orkkiksestakin vuosikausia aikaa).

Mutta siis normaalisti jos alunperin hiljaiseksi tarkoitetut kohdat soivatkin lujaa, jotain on väärin tehty remasteroinnissa eikä asia ole millään lailla hehkutuksen arvoinen.

 

[Jyrki_H]

^ Ei toi dynamiikan kompressio (kaikista) niin paha juttu ole. Ei tarvitse huudattaa, että hiljaisemmatkin jutut kuuluisivat. Mä kuuntelen niin hiljaa, että ns. dynaamiset levyt kuulostavat vähän m*nattomilta.

Hanki vahvistin, jossa on Loudness. Loudness on nykyisin väärinymmärretty, koska se oli tyypillisesti aina päällä. Alunperin loudness tehtiin kompensoimaan korvan epäherkkyyttä matalilla ja korkeilla äänillä hiljaa kuunneltaessa ja se perustuu Fletcher-Munson -käyrään. Bassoja ja diskanttia siis korostetaan, jotta äänitteen taajuustasapaino kuulostaisi samalta kuin normaalilla voimakkuudella soitettaessa.

Loudnessin pahin ongelma on se, että äänitteille ei ole määritelty normaalia kuunteluvoimakkuutta (vrt. elokuvaääniraitojen miksauksessa käytetty 85 dB referenssitaso).

 

[alspe]

Ei kai loudness-korjaus ja kompresointi liity juuri mitenkään toisiinsa?

 

[poppa-joe]

^ Loudnessia ei ole, mutta sävynsäädöt kyllä. Käytänkin tarvittaessa, mutta liialla bassolla pilattujen levyjen paranteluun. Niitäkin riittää. Pelkästään remasteroinnilla pilattuja levyjä en taida osata edes nimetä. About kaikkiin ostamiini olen ollut tyytyväinen, mutta minähän en olekaan mikään hifisti..

Tuli juuri mieleen, että ennen cd-levyjen lanseerausta ns. asiantuntijoiden piirissä keskusteltiin vakavissaan siitä, että vahvistimet pitää varustaa limittereillä eli dynamiikanrajoittimilla.

 

[röyhkä]

Ei kai loudness-korjaus ja kompresointi liity juuri mitenkään toisiinsa?

Ei mielestäni. Loudness vain boostaa bassoja ja diskantteja hiljasella volalla ja boostaus vähenee mitä enempi volaa laitetaan. Loudness tai ei, niin ei vaikutusta musiikin dynamiikkaan. Eli ei kompresoi millään muotoa. Korjatkaa jos väärässä olen.

 

[alspe]

Ei mielestäni. Loudness vain boostaa bassoja ja diskantteja hiljasella volalla ja boostaus vähenee mitä enempi volaa laitetaan. Loudness tai ei, niin ei vaikutusta musiikin dynamiikkaan. Eli ei kompresoi millään muotoa. Korjatkaa jos väärässä olen.

Ja luultavasti loudness vaan kompressoi enemmän jos kyseessä on heikko vahvistin, bassojen buustaus ottaa enemmän tehoa. En näe jyrkin pointtia miten loudness korvaisi kompressointia.

 

[HiFi]

Omaan makuun aika harvassa on onnistuneet re-masteroidut levyt. Mitä itsellä niitä on ja osasta löytyy myös eri ikäisä remastereita sekä 1st press painos, niin järjestään liki kaikki uudestaan mixatut on ihan kuraa. Karseat korostetut amisbassot, keskialue hyppää silmille, yläpää kihisee, rummuista on tullut epäselviä kilinä purkkeja, peltejä ei erota enään, sterokuva on kadonnut. Sellaista epäselvää mössöä siis. Toimii autossa ja mp3 korvalapuissa kun ei tarvitse huudattaa, ei vakavassa kuuntelussa.

Toki poikkeuksiakin on esim. Pellen Moottoritie on kuuma toimii remasteroituna oikein mainiosti, samoin kuin Beatlesitkin ja Manowarin Silver Edition mixit.

 

[Karlsson]

Ei mielestäni. Loudness vain boostaa bassoja ja diskantteja hiljasella volalla ja boostaus vähenee mitä enempi volaa laitetaan. Loudness tai ei, niin ei vaikutusta musiikin dynamiikkaan. Eli ei kompresoi millään muotoa. Korjatkaa jos väärässä olen.

Näin juuri. Tosin minulle ei ole selvinnyt, onko tuo loudness-korostus kiinteä vai tosiaan voimakkuuden mukaan muuttuva. Epäilen, että kiinteä, koska eikös korostuksen määrään vaikuttaisi jo kaiuttimien herkkyyskin? Joissain vahvistimissa loudness on ollut myös säädettävissä tarpeen mukaan.

Yleisesti: Loudness-korostuksen käyttö pohjautuu tähän käppyrään, joka kuvaa tarvittavaa korostusta, jotta ääni kuullaan eri äänenpaineilla samalla voimakkuudella läpi taajuuskaistan.

Tietysti voi miettiä kuinka paljon tätä kuulon virhettä "jälkikäsitellään" omassa päässä eli sopeutuuko kuulo virheeseen niin, ettei se häiritse ihmeemmin. Itse en ole sitten teinivuosien kokenut loudness-korostusta tarpeelliseksi ja kuuntelen hyvin maltillisilla voimakkuuksilla. Eri asia sitten kompensoituuko tämä jollain tapaa settini soundissa...

Ja mitä käsitteeseen "loudness" tulee, niin tosiaan asioita voi sotkea saman sanan käyttö kuvaamassa tuota korostusta ja ns. loudness war-puoleen eli äänitteen kompressointiin, jotta se kuulostaa soivan kovempaa. Osittainhan tuo jälkimmäinen efekti taitaa perustua kyllä juuri tuohon ensin mainittuun kuulon ominaisuuteen, mutta silti kyse on eri asioista, joita ei ihan suoraan kannata sotkea toisiinsa.

 

[Jyrki_H]

Ja luultavasti loudness vaan kompressoi enemmän jos kyseessä on heikko vahvistin, bassojen buustaus ottaa enemmän tehoa. En näe jyrkin pointtia miten loudness korvaisi kompressointia.

Poppa Joe kommentoi kompuroinnin puolesta sillä perusteella, että kuuntelee hiljaa ja kompuroiduista saa paremmin selvää alhaisilla äänenvoimakkuuksilla. Tarkoitin kommentillani sitä, että korjaus, oli se sitten Loudness tai dynamiikan rajoitus, olisi parempi tapahtua kuuntelijan laitteissa kuin itse äänitteessä.

Käsittääkseni loudness-korjauksia on ollut sekä kiinteitä että voimakkuuden mukaan muuttuvia. Eikös Dolby julkaissut tällaisen dynaamisesti säätyvän vastikään teatterilaitteisiin? Eivät kuitenkaan kutsuneet sitä loudness-nimellä. Joissakin vanhoissa paremman pään vahvistimissa on ollut erillinen kalibrointi loudnessille, jotta korjaus saadaan sovitettua kaiuttimien herkkyyden kanssa.

 

[Soininen]

Eihän kompressointi itseisarvoisesti ole mikään ongelmalähde. Se on ainoastaa yksi, monesti erittäin hyödyllinen, työkalu äänitteen tuotantoprosessissa. Ongelmaksi on muodostunut sen ylikäyttäminen ja äänenvoimakkuuden limitoiminen tiukkien raja-arvojen väliin. Tästä seuraa klippailua jolle olen itse täysin allergisoitunut.
Toki hienoja remastereitakin löytyy, mutta suurimmassa osassa remasteroiminen ikävä kyllä tarkoittaa ainoastaan äänenvoimakkuuden nostamista modernien standardien mukaiseksi. Tällöin äänenlaadullista kehitystä ei voida katsoa tapahtuneen.

 

[Jyrki_H]

Eihän kompressointi itseisarvoisesti ole mikään ongelmalähde. Se on ainoastaa yksi, monesti erittäin hyödyllinen, työkalu äänitteen tuotantoprosessissa. Ongelmaksi on muodostunut sen ylikäyttäminen ja äänenvoimakkuuden limitoiminen tiukkien raja-arvojen väliin. Tästä seuraa klippailua jolle olen itse täysin allergisoitunut.
Toki hienoja remastereitakin löytyy, mutta suurimmassa osassa remasteroiminen ikävä kyllä tarkoittaa ainoastaan äänenvoimakkuuden nostamista modernien standardien mukaiseksi. Tällöin äänenlaadullista kehitystä ei voida katsoa tapahtuneen.

Samaa mieltä. Jos tallennusprosessi standardoitaisiin samalla tavalla kuin elokuvien ääniraidat, niin mitään ongelmaa ei olisi. Tällä tarkoitan sitä, että määriteltäisiin esim -20 dBFS tasolle joku tietty äänenpaine. Studiossa masterointi tehtäisiin siten, että -20 dBFS tarkoittaisi vaikkapa 85 dB äänenpainetta kuuntelupaikalla, jolloin maksimiäänenpaine 105 dB. Vakavammat hifiharrastajat voisivat sitten kalibroida laitteensa siten, että -20 dBFS vastaisi 85 dB äänenpainetta myös kotona, jolloin äänenvoimakkuussäätimeen ei tarvitsisi koskea ollenkaan ja musiikki kuuluisi juuri sillä voimakkuudella kuin se on masteroitaessa tarkoitettukin. Ongelmana vain on se, että tällaiseen kalibroituun laitteistoon kun laittaisi loudness war-tyyppisesti masteroidun levyn, niin se toistuisi yli 100 dB:n äänenpaineella! Uuden standardin istuttaminen jo olemassaolevaan järjestelmään on erittäin vaikeaa.

 

[HiFi]

Yksi merkittävä dilemma tulee eteen jos sattuu ostamaan jonkun levyn re-masteroituna (ja se sitten kuullostaakin aika tumpulta tai muuten vain ei oikein saundaa niinkuin sen voisi olettaa soivan) eikä ole kuullut saman levyn alkuperäispainoksia, joissa yleensä saundit ovat ihan toista luokkaa. Näin voi sitten tehdä helposti virhearvioita alkuperäsiäänityksen tasosta ja jää paljosta hunajasta paitsi.

 

[murkku]

^Sama toimii myös toisinpäin.
Jos on siedättynyt heikompaan remasteriin, voi olla tukalaa totutella äänenlaadullisesti parempaan originaaliin.

 

[TeKu]

Onko tulevaisuuden visio tässä: Nyt valmiiksi kompuroiduista uusista levyistä tulee kymmenen vuoden päästä remasteroidut versiot, jotka ovat soundeiltaan parempia kuin alkuperäiset?