Regan kaiuttimet

Niin jos viisastellen puutun asiaan, joka ei minulle kuulu ja jolla ei enää ole väliä, niin sanoisin, että alspen pyytämä hinta R3:sta (muistaakseni 510€, jossa 10€ varmaan hyvää tinkuvaraa), ei ollut mitenkään kohtuuton.

On muuten mielenkiintoista, että alspe hehkuttaa Epoksiaan. Ei sen tähden, että ko. kajarit sukkaisivat (itsellänikin on ollut M5:t), vaan siksi, että Epokset lienevät aliarvostetuimpia kaiuttimia. Omistamani M5:t soivat omaan korvaan mukavammin, kuin verhoutuneemmat, mutta armottomasti hypetetyt Dynaudio 42:t (joita en kuitenkaan varsinaisesti hauku).

Mutta ei tehdä tästä nyt Epos tai Dynaudio -ketjua ;)
 
^^iltaa,

ensin erimieltä:
Minulle taas Regan diskantti oli erittäin mukava, ja rauhoitin sitä vielä lisääkin reippaalla ohisuuntauksella. Ehkä olen vaan peltiallerginen. Nyt näissä iankaikkisen vanhoissa Linneissä on selvästi päällekäyvämpi yläpää, johon on ollut jonninverran tottumista. Tosin en ole Eposia juuri kuunnellut, joten jääviys huomioitakoon valamiehistössä.

sitten samaamieltä:
arvioisin niin ikään R-sarjalaisten sointibalanssin niukinnaukin ohkaisen puolelle (mikä tosin on plussaa jos tila ei ole suuren suuri), mutta sitä taas voi pönkittää paitsi tuolla sijoittelulla, myös oheistuotteilla. Kun vaihdoin vahvistimen Rega Mirasta putkilaitteeseen, leveyttä ja voimaa tuli ääneen selvästi lisää, menevyyden ja nopeuden sen suuremmin kärsimättä. Tiedä siitä sitten, miten menocchiolainen ratkaisu tämä nykyinen putket+Linn sitte on.


tervetuloa muuten Alspellekin veteraanikaiutinkerhon iloiseen joukkoon,
O
 
Olen kuullut vain R7:aa ja tykkäsin kyllä. (Olin kyllä pienessä maistissa.) :D
Eposit olen jotenkin onnistunut aina ohittamaan, Pitäis korjata tilanne ja käydä jossain kuulostelemassa.
Olen kyllä kanssa Diskanttiherkkää tyyppiä, Saa olla kirkas/heleä ja puhdas mutta kokonaisuuten nähden vähän maltillisemmalla tasolla.
 
alspe sanoi:
Eli kalliimmat onkin edullisemmat? :D Mun pönikät oli käytännössä uudet. ;)

Satullaan nyt Regoista sen verran, että on nämä R3:t ihan hyvät hintaan nähden. Bassoa ei määrällisesti ole ehkä sitäkään mitä normaaleissa jalustakaiuttimissa. Basso on napakka, eikä näitä saa kumisemaan sitten millään. Omaan makuun basso on liian napakka jos sellainen voi olla, tykkään enemmän murahtavasta ja "soivasta" bassosta. Diskanttitoisto on ehkä heikoin lenkki. Eposeilla pelti kilahtaa, Regoilla ihmeellisesti suhisee. :p Tykkään diskantissa sellaisesta aggressiivisesta soundista, joka ei kumminkaan saa olla rasittava. Kaiken kaikkiaan sointibalanssi R3:ssa on hiukan ohut. Bassoa on, mutta ilmeisesti alakeskialue on vaimea. Särökitara ei soi niin mehevästi kuin vaikka Dynyillä tai nykyisillä Eposeilla, sitä kautta suosittelen R3:a jos musiikkimaku on pääasiassa muuta kuin hevirokkia.
Tackar kuuntelukommenteista. Tämä taas kerran auttaa muistamaan, että kaiutin pitää testata omassa laitteistossa ja omassa huoneessa... mulla on nääs varsin eri kokemukset R3:sta.

Tuo oli hauska kommentti tuo "liian napakka basso" :). Minusta kun on juuri pop, että basso tulee silloin kun sen pitää tulla, ja mäjäys edes yrittää tulla niin hyvin kuin tallenne ja vahvistin sen tarjoilee. Ja, mun huoneessa nuo pistivät huomattavasti enemmän bassoa liikkeelle kuin vaikkapa Totem Arrot.

Diskanttikommenttisi antaisi ymmärtää, että Rega ja Creek eivät tykkää toisistaan (tai piuhat ovat pahasti pielessä); täällä nimittäin diskantti integroituu keskialueeseen hienosti, sävymaailmassa ei juuri tule muutoksia. Kirkkaahkoa on, mutta ei rehevän rikastettua tai liian kuivattua. Yleensäkään ääntä ei juuri rehevöitetä, rikasteta tai mehevöitetä näissä.

Hmm, pitäiskö testata Naimin pönttöjä, sais vielä enemmän aikatason tarkkuutta ja ankarampaa kyytiä ;) Hmm, olikos foorumilla ne Allaet kaupan...
 
Jokos täällä on jollain kokemuksia Rs3:sta?
 
Eipä taida olla vielä Suomessa RS3:a, ainakaan virallisen maahantuonnin kautta. Tarkoituksenani on nuo testata, kunhan Niinimäelle noita tulee.
 
Puhalletaanpas pölyjä tästä ketjusta.

Kyselisin mielipiteitä noista Rs3:sista?
Kovasti niitä ainakin Regalaiset ylistävät. Kuinkahan
toimivat Naimilla, onko kellään kokemusta?
Vaikuttaisivat hintaansa nähden varsin mielenkiintoisilta.
 
Yritän tässä tehdä myös paluuta Hifin pariin ja kovasti himottais pianolakatut RS3 tai RS5. Mulla on se ongelma vain, että taloa ei löydy millään jo 2 vuotta etsitty, joten pitänee rakentaa ja se taas antaa täysin uusia mahdollisuuksia koko harrastukselle.

Jos tuollaisia RS3 vain sais jostain niin voishan ne hankkia ja vaihtaa vaikka isompiin sitten kun talo valmistuu, koska siihen taloon menee näköjään edelleen aikaa 2-3 vuotta :-\

Aika hankalalta tuntuu saada malleja maahan ja vuoden jonotuskaan ei innosta.
 
Muutaman kuukauden on RS3:t olleet käytössä ja enemmän kuin tyytyväisenä jatkan kuuntelua. Parasta kaiuttimissa on ehdottomasti basso-osaston erottelukyky ja seurattavuus. Tämä oli oikeastaan se mitä hainkin, kun kaiuttimia etsin. Basso on luonteeltaan kuivahkoa ja yläbassoilla on mukavaa potkua. Ulottuvuus ole mitään maanjäristystasoa, kuitenkin täysin riittävää ja minun makuun sopivaa. Kaiuttimet kestävät hyvin seinän läheisyyttä. Sivubassojen puoli vaikuttaa merkittävästi ääneen ja vaatii kokeilua.

Yleisesti ääni elävä, eikä tukahtuneisuuden tunnetta esiinny. Kevyillä paperikartiollakin lienee osansa tässä. Kotelot ovat kevyet ja viimeistelyltään tyydyttävät, mutta eivät täydelliset. Laatikoiden seiniä ei ole selvästikään rakennettu kuolleiksi vaan tuntuvat elävän musiikin mukana, ehkä johtaen elävään ääneen. Levyillä olevat puhtaat kitarasoundit (esim. Quicksilver messenger servicen debyytti) toistuvat mielestäni erittäin hienosti, saaden luulemaani että huoneessa soikin Fenderin putkikitaravahvistin. Oheislaitteiden muutokset tuntuvat saavan aikaan eroja selvemmin kuin aiemmin omistamillani kaiuttimilla.

Äänikuva asettuu matalalle ja on melko vakaa, mutta ei elämää suurempi. Tähän vaikuttaa tietysti merkittävästi kapea sijoittelu ja kaiuttimien välissä oleva roina. Kuitenkin äänikuva riittää innostamaan minua pitkiinkin spottikuuntelusessioihin.

Urputtamisen aihetta antaa diskanttien ei niin silkkinen laatu. Toisaalta niiden taso on sopiva.
 
Kiitos Antti raportista RS3:sta. Tuo basson määrä mua hieman mietityttääkin, että jos johonki 30m2 olohuoneeseenkin ne laittaa, niin jospa RS5 tai R7/RS7 olisivat paremmat. Pelkona on, että RS3 jää hieman pieneksi.

Kiinostais myös tietää kokemuksia oheiskalustoista. Itseä himottais koikeilla Curysta Regan kaiuttimien kanssa.
 
mvalopaasi sanoi:
Kiitos Antti raportista RS3:sta. Tuo basson määrä mua hieman mietityttääkin, että jos johonki 30m2 olohuoneeseenkin ne laittaa, niin jospa RS5 tai R7/RS7 olisivat paremmat. Pelkona on, että RS3 jää hieman pieneksi.

Kiinostais myös tietää kokemuksia oheiskalustoista. Itseä himottais koikeilla Curysta Regan kaiuttimien kanssa.

Pelko basson määrästä suurehkossa huoneessa on todennäköisesti aiheellinen, työntäen isompien mallien luo.

Oheiskalustosta en uskalla sanoa muuta kuin että ehkä ei kuiva soundisimmille. Aluksi käytin Mira3:a, joka vaihtui melko pian Onix oa21s -vahvistimeen parantaen ääntä joka alueella.
 
Joo ajelin noita R3 joskus viikon verran Demossa NuForcen monoilla (Kiitos Niinimäelle superb palvelusta) ja toimi kivasti. Silloin oli kyllä rytmiä ja svengiä mun makuun. Kai mä olen sitten ainakin osittain flättäri :D
Olin jo ostamassa noita, mutta siiten tuli paikkakunnan vaihto eteen, joka on edelleen vaiheessa. Monot, etuset, pyörittimet ja kaiuttimet on kaikki myyty ja tyhjällä pöydällä ollaan. Ainoastaan Nuforcen Icon on jäljellä, sekä joitain kaapeleita ja appiukon vanhan Celestionit ;)

Yht äkkiä puri taas hirveä hifikärpänen ja täällä sitä taas foorumeilla roikutaan...
 
Jep jep! Koukuttavan selkeä ja napakka ääni näissä Rs3:sissa kyllä on. Muutaman päivän kokeilun perusteella kuullostaa siltä että olis kovaäänispäivitys edessä.

Hämmentävän kevyet nuo kyllä on ja johdon navat ovat tosi heppoiset.
 
Kyllä Ragan kajareissa on puolensa :). Mitäpä väliä tuolla painolla on saundiin liittyen, IMO ei mitään. Ne liittimet olivat kyllä himmelit niissä mun entisissä R7:ssakin mutta eipä se tahtia haitannut.
 
Harmi kun noissa Regan kaiuttimissa oli aika huono diskantti. Mun huoneeseen R3:t sopi hyvin ja ne voi lintata aika likelle seinää. Mutta kun se yläpää oli ihme kihinää niin ei voi mitään. :-\ Eposin metallidiskanttikin oli 6-0 parempi. Kuinkahan noihin vaihtais 30-40 euron Seasin/ScanSpeakin disun. ;) Tarttis tietää jotain diskantista.
 
Joo, kyllä ne varmaan helposti kihisemäänkin saa kun onhan ne kirkkaat soinniltaan. Aluksi ne kuullosti itsellekin liian kirkkailta, nyt oon vissiin tottunut jo koska enää ei häiritse. Putkivahvarilla voisivat olla loistavat.
 
Monet on ihmetellyt näiden regojen ääntä niin laitampa muutaman sanan itsekkin.
Eli RS3 malli täällä soi ja olen ihan tyytyväinen näihin, monet on kritisoinut Regan diskantin toistoa.
Tämä on varmaan korjattu tähän uuteen sarjaan koska mielestäni tämä ei ole mikään "suhisia" kuten aiempaa mallia monesti "haukuttiin". Toisekseen tämä ei ole mielestäni kirkas vaan enemmänkin tumma saundinen,
Kun joillekin on ollut liian kirkkaita nämä Regat.
Oheislaitteet kuitenkin on sinne kirkkaaseen päin, Spitfire ja Exposure. Itse olen vielä kirkkaudelle "allerginen".

Vielä on se oikea paikka haussa mutta oikein potentiaaliset kaiuttimet tuntuu olevan.
 
^Regan RS-sarjassa on tosiaankin uudistettu diskantti ja itse olen kuullut RS1-, RS3- ja RS5-kaiuttimia (ja Voxia, joka on käytännössä RS1 kyljellään) ja näiden perusteella voin sanoa (R-sarjalaisia tosin kuulematta ;)), että tämä päivitetty diskanttielementti (HF20-ZRR) on kyllä pirun hyvä. Kaikilla kuulemillani RS-kaiuttimilla ääni on ollut selkeä ja kirkas olematta kuitenkaan riipivä. Myöskään suhinaa tahi kihinää en ole kuullut (paitis Laika & Cosmonautsien C’mon Do The Laika!-cd:llä, mikä on kyllä ylettömän kirkassoundinen äänite).

Kokemukseni perusteella pienempään huoneeseen RS1 antaa rahalle todella hyvän vastineen ja olenkin näihin todella tykästynyt. Bassoa näille saa tukevoitettua sijoittamalla ne lähemmäksi seinää. Omat Ykköset siirtyivät tosin takakaiuttimiksi RS5:t saatuani ja nyt olen Vitosia pari viikkoa pari viikkoa ajanut sisään ja RS3:iin verrattuna perussoundi on sama, mutta alapää on huomattavasti tanakampi ja bassot ovat myös lämpimämmät/täyteläisemmät. Bassoelementit suuntasin molemmilla lattiamalleilla ulospäin, sillä sisäänpäin käännettyinä niin RS3:t kuin RS5:tkin kadottivat huoneessani kaiken elävyyden. Sain omassa olkkarissani RS3:t kumisemaan ikävästi, minkä vuoksi hain aikani muita vaihtoehtoja (esim. Arro), mutta nyt RS5:illa ei tätä ongelmaa ole ollut. Sisäänajon aikana RS5:ten toisto onkin parantunut hiljalleen, mutta vielä vaativat vähän aikaa, sillä diskantti on vielä vähän nuhaisemman oloinen kuin hyvin sisäänajetuissa RS1:ssäni. Näin ollen en vielä oikein kunnon analyysiä voi antaa. Jos kuitenkin haluaa jotain eurodiskoa kuunnella, niin kannattanee katsoa muita kaiuttimia...

Hurahdin jokin aika sitten jazziin ja voisinpa sanoa, että jazz + RS-sarja on se kuuluisa "marriage made in heaven". Jazzin diggaaminen alkoi ennen kiinnostumistani "paremmasta äänentoistosta", joten se oli syy, eikä seuraus, kuten usein käy laitteiden parantuessa ;) Näitä jatsivinyyleitä olen aika ahkerasti viime viikkoina pyörittänyt ja niiden kanssa RS5:t ovat mielestäni olleet jo aika valmiit. Äänikuvaanhan vaikuttaa niin moni asia toistoketjussa ja oma settini (löytyy sigusta) tuntuisi olevan aikalailla jazz-optimoitu tällä hetkellä. Varsinkin vinyyliltä saksofonit/trumpetti kuulostavat hyvin luonnollisilta (tietenkin levyn laadusta riippuen) ja kuulas kitarointi toimii myös hyvin.

Jos vertaan RS5:ia RS3:iin, niin hintaeron ollessa niinkin pieni kuin se nyt on, niin henkilökohtainen valintani olisi (ja olikin) RS5, sillä se antaa saman napakan bassontoiston, mutta selvästi lämpimämmin ja paremmin resurssein ja ylä-äänien pysyessä samana.

Ja nythän mä sen tajusin... Olen eilen ja tänään kuunnellut vain cd-levyjä ja kun nyt äsken laitoin LP:n pyörimään, niin eiköhän se ole tuo Apollo, joka on pullonkaulana, sillä vinyylin soundi alkaa olla ns. kohdallaan...

Olen myös käyttänyt tätä Rega-kaiutinsettiä kotiteatterikäytössä ilman subbaria ja oma mielipiteeni on, että kuulostaa miellyttävämmälle kuin edellinen Wharfedale Diamond 9-sarjani, vaikkei basso ihan niin alhaalta puraisekaan. Kaikissa kaiuttimissa kun kuitenkin on samat elementit ylä- ja keskiäänille, niin äänikuva pysyy hyvän yhtenäisenä. Ja RS5:t menevät kuitenkin sen verran alas, etten kerrostalossa katso subbaria tarvitsevani. Puheen toistossa Vox on "tosi hyvä" (kun en parempaakaan adjektiivia tähän hätään keksi :)) ja vähän tuntuu, että RS1:t menevät hukkaan takakaiuttimina ja pitää varmaankin rakentaa kakkossetti niille makkariin tai jotain...
 
Back
Ylös