Rega RB 250, tarkka asennusmitta.

kaksonen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
27 203
Kaupunki
Korvessa
Mikäs se olikaan Rega RB 250:n asennusmitta. Olen tuon tiedon joskus omistanut, mutta on päässyt hukkumaan.
Joku voisi skannata sapluunan tälle foorumille, ken sen omistaa. Lisään vielä, että koneeni avaa tiedostot vain tekstiosiosta, jostain syystä ei viivanalta.

Kiitos jo etukäteen.

Terv
S Kaksonen
 
Ilmeisesti Sepon googlessakin on jotain vikaa.. >:D
 
Kiitos Sella asiallisesta vastauksesta. Pitääkö nämä kaikki itse etsiä.

Kiitos myös Kuopion suunnalle oikeista vastauksista. Se oli siis tuo, noin helppo ja unohdin. Santtu antoi minulle tarkan mitan, mutta hukkasin sen lapun.
Audiomecassa varsi on kiinni, mutta ei aivan optimipisteessä. Rasia asettuu hahlon "tyveen" ja aavisuksen vinoon hahloihin ylhäältäpäin katsottuna. SME:n sapluunalla. Regan varressahan yksi mittauspiste, eli kun sisempi on kohdallaan, niin ulompikin on. Kaverilla on sapluuna. Tuossa sapluunassa on keskireikä ja vastareikä varren oikealle reiälle asenusta varten. Sitä siis lainaan. Kiitos kuitenkin.
Kävin tänään ostamassa polyasetaalia? palan (toki Sella voisi googlettaa ja etsiä tiedon mistä Audiomecan kansi on oikeasti tehty), plexiä se ei ole (1,5cm paksu). Tuosta palasta olisi tarkoitus sorvuuttaa varrelle uusi istutusrengas.
Kiirettä ei ole, ei kiinnosta, mutta ehkä nyt lomalla saisi aikaiseksi. Sorvaamossa hinnaksi tulee vain 20-30€.

Kopioidessa kannattaa todella mitata se kopiokin, kuvankäsittely on tarpeen.
 
Se alkoi sitten kiinnostaa sittenkin. Sökses kyllä toimii hyvin kun mitta on oikein ;).
Kaivelin tuossa manuskaa ja veikkaisin aineen olevan "metacrylate" lontoon kielellä, eräänlaista muovilasia mikäli oikein ymmärrän. Anteeksi aiempi virheellinen arvaus...
 
Hienoa, että oikea ainekin löytyi. Kuinkahan iso "kanki" sitä on ostettava, jotta saa 10x10 cm. Pitäisköhän sittenkin laittaa viestiä herra Lurnelle. Hän hoitaa valmistamansa laitteet takuulla toimintakuntoon :D

Sellan kommentti ja vastaavat on juuri se syy miksi en näillä(tälläkään) palstoilla enää kirjoittele.
 
Hey! C'mon Seppo.

Hauksi 'rega mounting distance' ja eka hitti kertoo tarvitsemasi tiedon.
 
Sella sanoi:
Hey! C'mon Seppo.

Hauksi 'rega mounting distance' ja eka hitti kertoo tarvitsemasi tiedon.
Sella sanoi:
Ilmeisesti Sepon googlessakin on jotain vikaa.. >:D

Miksi googlettaa kun voi kysyä täällä ja saada varman vastauksen etsimäänsä? Ei kaikilla ole välttämättä kielitaitoa, kiinnostusta tai teknistä ymmärrystä lähteä etsimään kaikkea tietoa netistä. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä ja siksi täällä on kaikilla harrastajilla oikeus kysyä vaikka vastaus löytyisi muualtakin. Voisit Sella hieman muuttaa asennettasi, tuollainen ivailu ei todellakaan kuulu tänne.

Seuraava asiaan kuulumaton kommentti moderoidaan sitten sinne roskapönttöön.
 
ot:ta, mutta minun mielestäni sallan kommentit ovat olleet asiallisia.
 
Jani sanoi:
Miksi googlettaa kun voi kysyä täällä ja saada varman vastauksen etsimäänsä? Ei kaikilla ole välttämättä kielitaitoa, kiinnostusta tai teknistä ymmärrystä lähteä etsimään kaikkea tietoa netistä. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä ja siksi täällä on kaikilla harrastajilla oikeus kysyä vaikka vastaus löytyisi muualtakin. Voisit Sella hieman muuttaa asennettasi, tuollainen ivailu ei todellakaan kuulu tänne.

Seuraava asiaan kuulumaton kommentti moderoidaan sitten sinne roskapönttöön.

No. Kirjoitanpa nyt sitten julkisen vastineen näihin minuun kohdistuneisiin syytöksiin ja törkeään käyttäytymiseeni, josta Ylläpidon on minua tarvinnut henkilökohtaisesti ojentaa.

Tarkoitus ei ollut loukata ketään. Ajattelin vain ilmoittaa, että tietoa voi hakea erilaisilla hakukoneilla itsekin, Google on yksi niistä - joissain piireissä parhaanakin pidetty. Mitä tuohon varman tiedon osioon tulee, niin tieto on yhtä varmaan kuin Googlen eka hitti. Vai vetäisitkö Tawe tuon takataskusta? Ajattelin, että täällä 'vinyyliosastolla' käsiteltäisiin hieman erityyppisiä ongelmia eikä kuormitettaisi ihmisiä tämän tyyppisillä triideillä. 15 vuotta sitten kysymys olisi ollut hyvinkin päivänpolttava, mutta kiitos nykytekniikan tämäkin tieto on yhtä saatavilla kuin tämä kyseinen foorumikin. Tämä on nyt sitä tietoyhteiskuntaa, mistä on vuosikymmen jauhettu.

Lisäksi mielestäni on aikamoista pikkusieluisuutta alkaa itkemään, että minun ja minunlaisteni tähden joku ei enää kirjoita tänne mitään. Jäbä naulitsee itsensä ristiin enkä minä.

Jossain ilkeämmällä foorumilla olisi joku ilkeämpi kuin minä vastata 'RTFM' - Read The Fucking Manual
 
Kuormittaako se foorumia jos joku kysyy jotain? Jos ei itseään kiinnosta vastata voi kyseiset aiheet jättää huomioimatta, miksi lähteä asiasta vääntämään? Tämän forumin tarkoitus on edistää harrastajien välistä kanssakäymistä - ei aiheuttaa mielipahaa, aiheuttaa riitoja ja tuomita mitä täällä saa kysyä tai ei. Sinulla Sella on ollut erinomaisia kirjoituksia ja ymmärrän hyvin pointtisi. Esitystapasi on ainoa mikä tässä mätti. Ihmisiä on erilaisia ja se on hyvä muistaa.
 
imo, sella puhuu asiaa, ja btw, repäisin hihasta, mutta olisi tehnyt mielitarkistaa googlaamalla.
 
Viittaus Googleen on täysin paikallaan, mutta asian voi esittää eri tavalla. Tällä palstalla ikäjakauma on melko suuri, eivätkä kaikki käyttäjät ole käyneet tiedonhaun peruskurssia tai ole muuten itseoppineita. Kukaan tuskin pahastuu hakukoneesta maininnnasta, mikäli se esitetään ystävälliseen sävyyn vaikkapa linkittämällä esimerkkihaku sekä lainaamalla tiedon sisältävä kappale keskustelupalstalle.
 
Kyllähän noi yleisimmät parametrit täytyy muistaa (Linn, Rega, SME, Aro...), tuosta saa vaikka sellaisen vinyylimiesten Trivial Pursuit -pelin kehitettyä kätevästi illanistujaisiin :D

Kannattaa huomioida myös tämä Vinyl Engine´n alasivu, tosi kätevä pikahaku: http://www.vinylengine.com/tonearm_database.shtml
 
Jospa minäkin pari riviä heitän. Olisin tuon tiedon kyllä loppujenlopuksi aika helpostikin löytänyt. Viimeistään saanut Keräseltä, tai Veijo essolta. Keskustelin vain keskutelun vuoksi, kun täällä ei viimeaikoina paljon mitään ole ollut. Tarkoituksena oli kokeilla muutamilla materiaaleilla mm. myös alumiini.
En viitsi enää tähän ketjuun jatkaa tästä kokeilusta, en siis kuormita enää.

Olen hieman "pikkusieluinen". Meillä oli kotona kova kuri ja toisia piti kunnioittaa. Toki muutama ylilyöntikin on tullut vuosien varrella, mutta olen pyytänyt anteeksi. Mikäli siis joku laittaa tyhmän kysymyksen, kysymyksen väärään osioon, tai on vahvasti erimieltä kuin minä-annan heidän olla, en vastaa. Kuulemiseni laitteiden ja kaapeleiden erosta moodaukset mukaanlukien annan myös olla, eihän kaikki kuule eroja ja eihän välttämättä ole oikeita minunkaan kuulemiset, rippuvathan nämäkin monista eri osatekijöistä... Oma ryhmänsä ovat taas hyvän kielitaidon omaavat, en ole heidänkään suosiossa. Täytyy olla laaja katsontakanta asioihin ja ihmisiin.
En minä sääliä kaipaa, tulipahan nyt heitettyä "taas" tyhmä kysymys. Paskaa on tullut naamaan aina silloin tällöin, ei se ole sinun vikasi Sella, etten tännekään viitsi enää kirjoitella, ne ilkeämmät foorumit olen aina kiertänyt kaukaa.
 
seppo kaksonen sanoi:
Hienoa, että oikea ainekin löytyi. Kuinkahan iso "kanki" sitä on ostettava, jotta saa 10x10 cm. Pitäisköhän sittenkin laittaa viestiä herra Lurnelle. Hän hoitaa valmistamansa laitteet takuulla toimintakuntoon :D

Sellan kommentti ja vastaavat on juuri se syy miksi en näillä(tälläkään) palstoilla enää kirjoittele.
Älä nyt lopeta viestejäsi täällä.On mielenkiintoista seurata,mihin suuntaan harrastuksesi tällä äänentoiston saralla etenee.
Tuo viittaus vastaaviin:Et kai suuttunut minun kommenteistani tuolla Tinkimättömissä,kun kirjoitit suotimista pitäen niitä tarpeeettomina.Vastineessani olin eri mieltä.Pitää hyväksyä eriävät mielipiteet.

Toivokaamme Audio Mecan toimivan moitteettomasti ilman oirehtimista,mikä minulla oli ongelmana Mecalla.
Eräät henkilöt silloin 90-luvulla ei suositelleet Regan varsia Lurneen.
Mutta voi olla,että se oli vain heidän mielipiteensä ilman faktoja.Tai sitten ovat kokeilleet Regaa ja hylänneet sen.
Air tangent on se Audio Mecan mielivarsi.Ruotsista voi löytyä halvallakin.
Hifi Musik -lehdessäkin myyvät toisinaan Tangentia myydään-osastolla.Tuleekos tuo Ruotsalaislehti Jyväskylän kirjastoon?
 
Sella sanoi:
Ajattelin vain ilmoittaa, että tietoa voi hakea erilaisilla hakukoneilla itsekin, Google on yksi niistä - joissain piireissä parhaanakin pidetty. Mitä tuohon varman tiedon osioon tulee, niin tieto on yhtä varmaan kuin Googlen eka hitti. Vai vetäisitkö Tawe tuon takataskusta? Ajattelin, että täällä 'vinyyliosastolla' käsiteltäisiin hieman erityyppisiä ongelmia eikä kuormitettaisi ihmisiä tämän tyyppisillä triideillä. 15 vuotta sitten kysymys olisi ollut hyvinkin päivänpolttava, mutta kiitos nykytekniikan tämäkin tieto on yhtä saatavilla kuin tämä kyseinen foorumikin. Tämä on nyt sitä tietoyhteiskuntaa, mistä on vuosikymmen jauhettu.

Lisäksi mielestäni on aikamoista pikkusieluisuutta alkaa itkemään, että minun ja minunlaisteni tähden joku ei enää kirjoita tänne mitään. Jäbä naulitsee itsensä ristiin enkä minä.

Jossain ilkeämmällä foorumilla olisi joku ilkeämpi kuin minä vastata 'RTFM' - Read The Fucking Manual

Sella,

Tämä on täysin off-topic, ylläpito pistäköön mäkeen jos katsoo aiheelliseksi.

Kiitos nykytekniikan vastaavan kysymyksen voisi esittää esimerkiksi opiskelukaverini jo pitkään eläkkeellä ollut isä, jonka kielitaito on yrittäjänä hankituista miljoonista huolimatta kansakoulutasoa. (Omankaan isäni kielitaito ei ole riittävä englanninkielisten hakukoneiden käyttöön.) Kyseisen kaverini isä on innokas hifisti, mutta ei ole innostunut näistä palstoista ehkäpä noiden RTFM-vastausten takia. Eli jos haluamme tästä palstasta miellyttävän ja alan harrastajia oikeasti yhdistävän, niin hyvät käytöstavat ovat varmastikin tarpeen. Tekevät elämästä meille kaikille miellyttävämpää. (Minulle saa hattuilla, en aina ole kohtaliampia itsekkään, valitettavasti.)

Ja kyllä, minusta Sepon alkuperäinen kysymys on asiallinen myös nykypäivänä. Ei netistä läheskään aina löydä kaikkea ja vaikka löytäisi, niin ei löydä paikkansapitävää tietoa. Nimimerkillä kokemusta on myös tämän hihififi-puolen kanssa. Helpoksi näyttökokeeksi netin kaikkivoipaisuudesta voi pistää vaikkapa toisella palstalla käsitellyn Sansuin oikeaa versiota koskevan huoltomanuskan etsimisen tai Luxman L-580 -vahvistimen Eurooppaversion huoltomanuaalin etsimisen. >:D

Oikeastaan olen minäkin sitä ikäryhmää, joka taisi nähdä elämänsä ensimmäisen neekerin (muuten kuin elokuvissa/televisiossa), anteeksi siis tummaihoisen ihmisen, käydessään interrail-matkalla Pariisissa. Tietokoneitakin olin nähnyt lähinnä elokuvissa, enkä minä ole edes kovin iäkäs innokkaaksi hifistiksi. Omakin englanninkielen taitoni olisi toisenlaisella työuralla varsin heikko, nyt sitä joutuu käyttämään päivittäin sekä puhuttuna että kirjoitettuna. :D

Olisi ikävää jos Seppo lopettaisi postailunsa. Itse asiassa olisi myös ikävää jos Sella lopettaisi postailunsa.

Mutta meitä harrastajia on niin monenlaisia ja monenlaisella taustalla. Ainoa asia mikä meillä varmasti on yhteistä on rakkaus musiikin kuunteluun ja into saada yhä parempi kuuntelunautinto.

Viestittelyterveisin,

jjahifi
 
Joo, älä Seppo ihmeessä lopeta kirjoitteluasi ja/tai kysymyksiäsi, niissä ei ole mitään vikaa, samoin kuin ei mielestäni ollut Sellan kommentissakaan, päin vastoin, normaalia keskustelua. Hyvä. Jatkakaa.
 
Pitipä ihan katsoa mistä on kysymys, kun kuulin huhuja että täällä lyödään miestä eikä vinyylisoitinta. Miekin olen sitä ikäluokkaa että näin ekan neekerini vuonna -85 Kitteellä, ja sepä olikin ihme juttu. Siks toisekseen miekään en löydä googlella paljon muuta kuin haistapaskansivuja, vaikkei kielitaidossa ole mitään vikaa.

Read The Fucking Manual kommentti ei paljon auta, jos sitä manuaalia ei ole tai pitäisi itse yhdistellä kaksi laitetta eri maailmoista.

C'mon Seppo, älä nyt kaikista pikkusieluista välitä. Voihan olla, että kysymyksessä oli vain turha möläytys ilman vituilutarkoitusta... vaikka ei tuo keskisormi kyllä minuakaan erityisemmin miellytä.
 
Back
Ylös