Rega DAC

Kolme riittää, jos ne on ne oikeat kolme. Täällä 1, 4 ja 5 ovat olleet käytössä, joista nelonen kuitenkin pääasiassa. Sitten jäisin kuitenkin kaipaamaan tuota kaikukammio filtteriä kikkailuun välillä, niin ei varmaan pysty tuohon uuteen taittumaan.

Siis mikä noista on se "kaikukammiofiltteri"?

Itsellä toimii all-Rega-setissä parhaiten filtteri no. 5, eniten eloa koko porukasta sekä myös analogisin soundi. Myöskin tekninen peruste tuon valinnan takana tukee kyseisen filtterin parhautta.
 
Olisikohan ollut kolmonen? Tai kakkonen, ei voi muistaa enää, kun ei sillä sitten kuitenkaan tullut leikittyä paljoakaan. Sillä filtterillä jälkikaikua ei tosiaankaan ollut leikatti, eli kaikki jäi soimaan pitkäksi aikaa sotkien nopeammat kohdat. Korvat ja maut ovat niin erilaisia, minusta tuo viitonen oli naulapyssy, eli poks ja seuraava, kaukana minun käsittämästäni analogisesta soundista.
 
No itse asiassa kolmosfiltteri on ainoa, mitä en vielä juurikaan ole testaillut. Vitosesta löytyy enemmän atakkia mielestäni soundiin, ainakin RS3:silla, mikä on ehkä koukuttanut. Tosin välillä tulee kuunneltuakin sellaista naulapyssyn nakutusta, mihin tuo taitaa ollakin paras vaihtoehto.

Mutta nyt 3 kuunteluun, ja ei niin "rankalla" matskulla.. On tämä kyllä monipuolinen DAC, täytyy jokatapauksessa myöntää. Uudessa DAC-R:ssä näköjään vanhemman version filtterit 1, 3 ja 5. Aika jännä kun lukenut netistä että iso osa tykännyt juuri noista ei jatkoon päässeistä.
 
Nyt vertaillut filttereitä 3 ja 5 keskenään, materiaali ollut klassisesta metalliin. 5 On edelleen erittäin hyvä filtteri, nopea ja resoluutiota löytyy, mutta sitten taas vähän liian kirkas (isommilla volyymeilla) jo valmiiksi kirkkailla levyillä kuten esim. metallimusassa. 3 Löytyy taas samalla musalla enemmän detaljeja yläpäästä, eikä ole ollenkaan niin kirkas kuin 5. Nopeus ei ihan ole samaa tasoa, vaikka eroa ei nyt ihan kauheasti ole (tuo tosin pätee kun kaikkia filttereitä vertaa toisiinsa). Sanoisin, että kannatti kyllä testata 3-filtteriä sillä se osoittautui erittäinkin päteväksi tuon vitosen rinnalle.
 
Millä liitännällä vertailu suoritettu? Dacissa nimittäin on filtterit eri järjestyksessä usb:llä kystkettynä muihin kytkentävaihtoehtoihin nähden.
 
Millä liitännällä vertailu suoritettu? Dacissa nimittäin on filtterit eri järjestyksessä usb:llä kystkettynä muihin kytkentävaihtoehtoihin nähden.

Ei kai sentään? Hires tiedostoilla järjestys muuttui muistaakseni, mutta ei kai sentään eri tulojen mukaan...
 
Eri resoluutioilla vaihtuu filtterin tyyppi, mutta ei tulojen mukaan. Menee muistaakseni sillai, että 44.1 asti on eri filtterit 1-5 kuin siitä eteenpäin 192 asti. Usb toimii vain noilla vaatimattomammilla kierrosluvuilla ja hires onnistuu vain coax tai opt.

Filtterivertailun seuraamista toki helpottaisi, jos tietäisi kummastako filtteriblokista kulloinkin on puhe. Itse ajelen cd-tasolla ja filtterillä 1 tai 3. Apollo-R:ssä varmaankin käytetään tuota ykköstä (siinähän on aika samat palikat kuin Rega Dacissa, eikö?).

Edit: Siis setissäni menee syöttö Apollosta dac:iin coaxilla ja toinen syöttö suoraan Apollosta vahvistimeen rca:lla. Filttetreiden vaikutusta on helppo seurata vaihtelemalla vahvistintuloa. Pitääpä kokeilla järjestelmällisesti ja raportoida päätelmät.
 
Viimeksi muokattu:
Millä liitännällä vertailu suoritettu? Dacissa nimittäin on filtterit eri järjestyksessä usb:llä kystkettynä muihin kytkentävaihtoehtoihin nähden.

Optisella. Itsekin muistelisin, että eroa oikeasti on USBilla ja muilla kytkenöillä. Tällä hetkellä USB käytössä ja väitän että soundissa on enemmän paksuutta tietenkin läpinäkyvyyden kustannuksella, mutta se onko se hyvä asia, on tietenkin kaiutinriippuvaista.
 
Uskokee jo, että sillä tuleeko ykköset ja nollat USB:stä vai vaikkapa coaxista ei ole väliä. Kyse on siitä, montako niitä tulee sekunnissa. Ja hires ei onnistu regadacin usb:n kautta. Se jää aina alle 48K, joten käytössä on ensimmäiset viisi.
 
Uskokee jo, että sillä tuleeko ykköset ja nollat USB:stä vai vaikkapa coaxista ei ole väliä.

Heh, hauskaa että joku jaksaa vielä tällaista inttää tänä päivänä. :)

Eri kytkentätavoilla on isoja eroja. USB:n olen itse todennut parhaaksi näistä perinteisistä, striimaus ja ethernet sitten erikseen ja myöskin todella toimiva. Jos optisella tai koaksiaalisella lähdet vetämään vaikka emolevyn integroidusta digiliitännästä niin metsään menee ja pahasti. Ja tottakai USB-sisääntulon toteutuksella on oleellinen vaikutus soundiin. USB -> S/PDIF muunnos on yksi osa ketjussa joka vaikuttaa selvästi soundiin. Noitakin muuntimia on yksi jos toinen testailtu vuosien saatossa. DAC-R:ssä näyttäisi kyllä USB-otto tukevan HiResiä ja olevan asynkroninen, mutta en tiedä sen tarkemmin toteutuksesta. Olettaisin että XMOS chippi siellä on sisällä.
 
Viimeksi muokattu:
En Patu tarkoittanut tuota. Tarkoitin, että käytössä olevien filtterien kannalta ei ole merkitystä mistä töpselistä data tulee. Rega DAC ei tue usb:tä yli 48/16 ja filtterit 1-5 ovat käytössä alueella alle 48Khz. Saundipolitiikan osalta en kiistä kertomustasi. Oletin myös, että kyse oli Raga DAC:sta. Rega Dac-R:ssä on asia kuvaamasi kaltainen.
 
Okei, luin vain viestisi niin se ilmeisesti irtosi asiayhteydestä, pahoittelut.
 
Sitten siihen lyheeseen ja erittäin subjektiiviseen filttereiden pikatestaukseen. Asetelma on siis seuraava: rega apollo-r -> rega DAC -> rega elicit-r Atlas Hyper coax ja rca kaapeleilla ja toinen tie rega apollo-r -> rega elicit-r Tara Labs (joku) rca kaapelilla. Verokkina koko ajan apollo-r -> elicit-r, johon vertaan dac:n kautta ajettua signaalia. Perässä Gradient Evidence IV Atlas Hyper kaapeleilla ja lisäksi Rega Ear ja AKG K701. Puutalohuone. Näytteenä Haken/The Mountain, J.J.Cale/The Silvertone Years

Lisäksi on otettava huomioon, että filtterit käsittelevät yläpäitä ja kuuntelijan kuulo on ajan myötä heikentynyt yli 12 Khz alueella. Äänihavainto syntyy aivoissa, joten myös sen kapistuksen parametrit vaikuttanevat. Havaintoni poikkeavat yllättävän paljon aikaisemmin esitetyistä. Lopputulema lienee varsin paljon laite- ja pääkohtainen.

Filtteri 1, linear phase half-band filter: Ei sanottavaa eroa, dac "aukeaa paremmin", lienee "flat" perusasetus, kuten manuaalissa todetaan. Äärimmäisen vähäinen ero.
Filtteri 2, minimum phase soft knee filter: epämiellyttävä softaaja, suhjuisempi, korostaa ja mössöää keskialuetta, ääni hajoaa. Ero kuitenkin varsin vähäinen. Tällä filtterillä on mitattu laitteen taajuusvasteet.
Filtteri 3, minimum phase half-band filter: aukeaa paremmin, ilmavampi ja avarampi, ihmisääni tulee lähemmäksi, jonkin sortin loudness-efekti, tätä on tullut käytettyä eniten
Filtteri 4, linear phase apodising filter: terhakkaampi, ripeämpi, melkein neuroottinen. Iskut terävämpiä, jonkinlainen kirkaste, saundi "ohuempi". kakkosfiltterin vastakohta? Joskus varmaan aika kutkuttava. Ero edelleen hyvin pieni.
Filtteri 5, minimum phase apodising filter: piirtää, korostaa ja samalla demppaa, saundi menee munattomaksi, Calen kitarasaundi ihan pilalla ja akustiset soittimet honottaa.

Summa summarum: kauneus on kuulijan korvassa ja Apollostakin kannatta ajaa Dacin kautta.

Edit: Nirvanan Nevermind on ilman muuta 4 filtterin kauraa. Että nappasikin.
 
Viimeksi muokattu:
Uskokee jo, että sillä tuleeko ykköset ja nollat USB:stä vai vaikkapa coaxista ei ole väliä. Kyse on siitä, montako niitä tulee sekunnissa. Ja hires ei onnistu regadacin usb:n kautta. Se jää aina alle 48K, joten käytössä on ensimmäiset viisi.

http://www.stereophile.com/content/rega-dac-da-processor-measurements#lSsH8lvtak6TwVql.97

Niin tarkoitin että noiden sisääntulojen toteutuksessa on perustavanlaatuinen ero;

"There was also some debate about the Rega DAC's USB input. As Sam wrote, this uses the Burr-Brown PCM2707 USB receiver chip, which is limited to data rates of 48kHz and below and word lengths of 16 bits. According to the Rega's designer, Terry Bateman, the DAC's PCM2707 reclocks the incoming datastream "on the fly," in order to avoid data loss and reduce jitter. I had assumed that by this Bateman was referring to the statement, in Burr-Brown's datasheet for the PCM2707, that it "employs SpAct architecture, [Texas Instruments'] unique system that recovers the audio clock from USB packet data." Sam reported Bateman as saying that this is what would be achieved by DACs that use an asynchronous USB connection."

ja

"Before doing any testing, I took a look under the hood to confirm that the Rega DAC does use the Burr-Brown PCM2707; it does. For its S/PDIF inputs it uses a Wolfson WM8805 transceiver chip, which will handle data with sample rates of up to 192kHz. This feeds two Wolfson WM8742 D/A chips, a 24-bit/192kHz part; the pair of chips can be seen in the photo of the Rega's innards, just above the legend "Best Used With EL84 Valves" on the printed circuit board. (The EL84, aka the 6BQ5, is a small power pentode tube made famous by its use in the classic Vox AC30 guitar amplifier.)"

Eli kyllä noissa tuloissa mielestäni voi hyvinkin olla eroja kun toteutustapakin noin erilainen. Mutta kuten aina, niin omat korvat kertovat asianlaidan parhaiten. Omasta mielestä USBssä on aavistuksen "paksumpi" soundi kun taas SPDIF on läpinäkyvämpi. Paremmuus taas johtuu kuun asennosta jne..
 
Toistan: kirjoitin vain siitä, mitkä filtterit ylipäätään ovat käytössä eri sisäänmenoilla ja näytteenottotaajuuksilla. En sisäänmenojen saundieroista. Niitä toki on,jos siltä kuulostaa.
PS. Yllättävästi tuo TimoRa:n edellä postaama linkki yhtäkkiä vahvistikin uskoa omiin korviin...
 
Viimeksi muokattu:
Aa okei, sori. Se on jännä että USB:llä suosin 5-filtteriä ja optisella 3-filtteriä... Optisella taas kuulostaa olevan enemmän resoluutiota yleisesti ottaen, mutta myös hieman laihempi soundi. Mutmut, päähän näissä loppuen lopuksi sekoaa, ellei ole jo.
 
Tuolla vähän moititaan Rega DAC-R mallin USB-liitännän kautta toistoa.Itse käytin Rega Dacin kanssa XMOS-piirillä varustettua USB->S/PDIF muunninta,jossa on Coaxial ulostulo.Ihan tyytyväinen olin sen kautta toistoon,mutta vertailupohja on tietenkin eri DAC-R:ään verrattuna.

http://www.whathifi.com/rega/dac-r/review
 
Back
Ylös