Ref1

Tutut basarit... Suosittelen suljettukoppaista, jos on käytössä sävynsäätimet tai Antimode, minidsp tai vastaava. Suljetun napakkuus yhdistettynä huonekohtaisesti ekvalisoituun bassotoistoon on elämys, josta nuoremmilla sukupolvilla ei ole edes kunnon käsitystä..!
 
On ihan hienoa, että audiovideo.fi julkaisee rakennusohjeita kaiuttimista. Minäkin olen ottanut mallia julkaistusta subbariohjeesta käyttäen useampia 12-tuumaisia SLS-elementtejä. Toisaalta, rakennusohjeita julkaistaan sitä tahtia ettei perässä pysy. Erilaista säiliötä ja niiden päivityksiä on N kpl.

Pakko epäillä, ovatko toteutukset aivan loppuun asti mietittyjä… hyvilläkin työkaluilla ja kokemuksella suunnitelu, rakentaminen ja testaus vie aikaa. Mielellään näkisi 2-3 todella laadukasta erityyppistä toteutusta niin, ettei maksava asiakas joudu koekaniiniksi vaan saa tuotteen, joka toimii sellaisenaan ja johon voi olla pidempään tyytyväinen.
 
Minusta on mielenkiintoisempaa, mitä enemmän on vaihtoehtoja. Asoita voi ajatella monista eri näkökulmista ja mennä joku ominaisuus enemmän edellä. Joku pieni jakarimuutos ei ole hankala tehdä. Kuitenkin on ihan omassa harkinnassa, rakentaako jotain vai ei. Kaikkea jukaistua ei ole pakko tehdä. :)
 
Kun tota hieromista ajattelee, niin se ei oikeastaan loppuisi koskaan. Simulaattorin ja kohtuullisen ymmärryksen hankkimisen jälkeen ei välttämättä montaa suodin vaihtoehtoa ole kokeiltavana per toteutus, kun pidetään järki kädessä.
 
On ihan hienoa, että audiovideo.fi julkaisee rakennusohjeita kaiuttimista. Minäkin olen ottanut mallia julkaistusta subbariohjeesta käyttäen useampia 12-tuumaisia SLS-elementtejä. Toisaalta, rakennusohjeita julkaistaan sitä tahtia ettei perässä pysy. Erilaista säiliötä ja niiden päivityksiä on N kpl.

Pakko epäillä, ovatko toteutukset aivan loppuun asti mietittyjä… hyvilläkin työkaluilla ja kokemuksella suunnitelu, rakentaminen ja testaus vie aikaa. Mielellään näkisi 2-3 todella laadukasta erityyppistä toteutusta niin, ettei maksava asiakas joudu koekaniiniksi vaan saa tuotteen, joka toimii sellaisenaan ja johon voi olla pidempään tyytyväinen.

Varmaan noissa hintaluokissa aivan asiallista kamaa ainakin osalle harrastajista.
Kalliimpiin ja laadukkaammilla osilla tehtyihin monitie sarjoihin saattaa loppua Sauramalta rahkeet eikä tuollasille ole Suomessa markkinoita muutenkaan.

Nuo pa-pohjaset koksut on siinä mielessä hyviä että niihin pääsee kolikoilla käsiksi vaikkei ne mitään kummallista tarjoakkaan pidempään harrastaneelle. Ehkä joku saa noista kipinän ja noiden innostamana hankkii vaikka oikeasti hyvät Tannoyn koksut:)
 
^ Njaa... Mulla on "PA-pohjasia" koksuja tönössä parikin paria, toinen on B&C:n valmistama, toinen 18 Soundin. Ainakaan ensin mainittua paria en muuten vaihtaisi mihinkään kuulemaani Tannoyhin...
 
Varmaan noissa hintaluokissa aivan asiallista kamaa ainakin osalle harrastajista.
Kalliimpiin ja laadukkaammilla osilla tehtyihin monitie sarjoihin saattaa loppua Sauramalta rahkeet eikä tuollasille ole Suomessa markkinoita muutenkaan.
Rahkeista en tiedä koska en usko että olen nähnyt kaikkia suunniteltuja rakennusohjeita. Varmaankin vain sellaisia joissa on joku liike nähnyt potentiaalia alkaa myymään rakennussarjana.
Olen samaa mieltä että kalliimmille sarjoille tuskin olisi kotimaassa isommin tilausta. Edistyneempi harrastaja tahtoo suunnitella omaa sen sijaan että valitsee vain kalliimman rakennussarjan. Eikä varmaan löydy liikettä joka haluaisi varastoida tällaisia osasettejä hyllyynsä.

Mutta aiheeseen, kuuntelin "Refuja" maximonojen syöttäminä. Huoneeseen astuessa tuli sama ilmiö minkä aloittelijana huomaa aina messuilla. Kevyt kitaramusiikki soi totuttua luonnollisemmin ja elegantimmin. Kuuntelu oli nautinnollista ihan vain huoneessa kierrellen ja ihmetellen mitä kaikkea hyllyistä löytyy. Spotissa selasin läpi tuttuja biisejä noin tunnin ajan. Kokonaisuus oli tarkka ja tasapainoinen, itse tykkäisin että bassot saisi jopa keulia hieman. Stereokuva oli käsinkosketeltavan tarkka. Metallia tuuttasin omiin tottumuksiini nähden kovaa. Kotona nimittäin kaatuu seinät päälle kovin äkkiä. Näillä ei ääni kuitenkaan sekoittunut hälyyn vaan kitarasoundi pysyi skarppina.

Melkoinen suitsutus mutta ymmärtäkää että kuulen normaalia laadukkaampia kokonaisuuksia liian harvoin ja siitä johtuu tämä innostus. Kotonakin nautin musiikkini normaalisti lasten ääniin verhoiltuna.
 
^ Njaa... Mulla on "PA-pohjasia" koksuja tönössä parikin paria, toinen on B&C:n valmistama, toinen 18 Soundin. Ainakaan ensin mainittua paria en muuten vaihtaisi mihinkään kuulemaani Tannoyhin...

Tannoylla taitaa olla luokkaa 100 erilaista koksua niin vähän vaikee tuon perusteella vetää suurempia päätelmiä, mutta makujahan on tietty monia, jollekkin saattaa edullisetkin koksut toimia paremmin mitä kalliit Tannoyt. Mitä B&C mallia käytät ?
 
Kun ei enää olla AudioVideon kauppiasalueelle, niin kysäisenpä onko joku kuullut saman huhun kuin minulle vuosia sitten kerrottiin: Eli aikanaan kun Sauraman ensimmäinen (vai oliko toinen) rakennusohje Hifimaailmassa ilmestyi, niin eräs kauppias totesi minulle, että hänen tietääkseen (ainakin tuossa silloin puheena olleessa) kaiuttimessa on takana toinenkin suunnittelija, joka ei halua nimeänsä julki.

Olikohan ihan kauppiaan omaa sepitystä vai onko joku kuullut samaa juttua? Jos Saurama eksyy lukemaan, niin saa toki ampua ankat alas :)
 
Muistaakseni jossain on mainittu aikanaan kyllä, että sauramaa joku auttoi suunnittelun saloihon. Ja ohje on kait sit julkaastu pelkästään sauraman nimellä.
 
Toisaalta, rakennusohjeita julkaistaan sitä tahtia ettei perässä pysy. Erilaista säiliötä ja niiden päivityksiä on N kpl.

Pakko epäillä, ovatko toteutukset aivan loppuun asti mietittyjä… hyvilläkin työkaluilla ja kokemuksella suunnitelu, rakentaminen ja testaus vie aikaa. Mielellään näkisi 2-3 todella laadukasta erityyppistä toteutusta niin, ettei maksava asiakas joudu koekaniiniksi vaan saa tuotteen, joka toimii sellaisenaan ja johon voi olla pidempään tyytyväinen.
Köh. Kuka mikä maksava asiakas? Rakennussarjat ovat luettavissa ilmaiseksi, eikä Saurama saa korvausta niiden tekemisestä. Tuo puoli AudioVideota on Sauraman julkista harrastamista. Ymmärtäisin kommentin, jos puhuttaisiin vaikka Tannoyn kahden vuoden välein uusiutuvasta Fusion/Mercury/F -sarjasta, jossa suunnittelija ja valmistaja on sama, eli sunnittelija tienaa kaiuttimen myynnillä (ja väkisin tulee mieleen, onko jokainen revisio ja välivaihe tarpeen, vai tehdäänkö noita ihan vaan myynnin kepittämiseksi). Ja mitä tarkoitat koekaniiniksi joutumisella?

Ei ole pakko rakentaa - AudioVideoon se ei vaikuta mitenkään (toisin kuin kaupalliseen valmistajaan). Rakennussarjojen suunnittelua ei ohjaa niiden kaupallinen menetys (or the lack of). En ole tietoinen, että AV olisi koskaan varsinaisesti edes kerännyt käyttäjäpalautteita (taas: kaupallinen valmistaja varmasti kerää sekä seuraa myyntiä).

Ref1 jutun mukaan Kärpänen kuunneltiin sillä, eli viime kesänä. On tuota hetki hiottu. Päivitysversiot on tullut Nitrosta, jonka jakari meni uusiksi. Jakosuodinpäivitys taisi maksaa 10 euroa, jos päivitti. Sitten on Nitro2, joka on tutkielma aiheesta bassokeskari lattian rajassa. Eri kaiutin, eikä sovi esim. kotiteatteriin kankaan taakse, koska korkeus. Ja toisinpäin, norminitro ei mene kankaan alapuolelle. Ja Nitro2:n hidas valmistuminen aiheutti ärinää täällä. Ei olisi saanut hieroa niin kauaa. Toisella puolen sitten AudioVideon ekokaiutin (holtiton torvi ynnä kaksi 15" tai 18") kuoli protoasteella eikä rakennusohjetta koskaan julkaistu.

Satasen satsista taitaa olla kaksi versiota. Siis satasen kaiuttimesta.

En nyt tiedä, miten kenenkään tyytyväisyyteen vaikuttaa se, miten paljon rakennussarjoja on julkaistu. Kai siihen pitäisi vaikuttaa se, onko kaiutin hyvä vai ei?

tl;dr: Kommenttisi kuulostaa siltä, kuin arvioisit kaupallisen toimijan, joka julkaisee puolivalmiita sarjoja ja niistää rahat kuluttajilta, toimintaa. Mikä ei oikein täsmää AudioVideoon, kun rakennussarjojen julkaisemisen motivaatio ei ole kaupallinen ja kaupallinen elementti rajoittuu sivuston mainosmyyntiin.
 
Viimeksi muokattu:
Muistaakseni jossain on mainittu aikanaan kyllä, että sauramaa joku auttoi suunnittelun saloihon. Ja ohje on kait sit julkaastu pelkästään sauraman nimellä.
Tietoa ei ole - Sauramalta voisi tietysti kysyä - mutta olisiko tässä sekoitettu AudioVideon yhteen ensimmäisistä rakennussarjoista, eli Kolmitieklassikkoon? Leipätekstissä mainitaan, että suunnittelussa on ollut mukana Claus Lindqvist. Myöhemminhän Saurama on pitänyt kolmeteisiä kaiuttimia liian haasteellisina.
 
En tiedä, mutta en ihmettelisi, jos jokaisesta Hifitalon myymästä Audiovideo-rakennussarjasta menisi provikka Sauramalle. Tai sitten ovat maksaneet kiinteän summan kaiuttimen suunnittelemisesta heidän edustamistaan komponenteista.

Voihan tuo olla ihan puhdasta harrastustoimintaakin, mutta toivottavasti Samu saa myös jotain kompensaatiota noista.
 
Kyllä se on "puhdasta harrastustoimintaa" siltä osin, ettei kyllä kiinteää taikka provisioperusteista korvausta ole. Näin Saurama itse kertoi AudioVideon edesmenneellä alafoorumilla.

Toki mainostulojen kannalta sivutrafiikilla on väliä ja rakennussarjat ovat ainakin (julkisesti näkyvien) jako-nappien painallusten määrällä mitattuna erittäin suosittuja, eli välillisesti tuolla lienee merkitystä.

Suurimmassa osassa ohjeitahan lähtölaukauksena on ollut oma tarve (esim. Ref1), kaverin pyyntö (Sydän) taikka kiinnostus jotain tiettyä seikkaa kohtaan, kuten koaksiaalielementti (Yksisilmäiset, Suuri pyöreä), saako edullisesti toimivaa (Satasen satsit, Teinijytkyt), laajakaista (Sydän), basson poikkeuksellinen sijoitus (Nitro2), poikkeuksellinen elementti ja sen tarjoamat mahdollisuudet (Takuumurea lehtipihvi) taikka muu - ihan artikkelien tekstien mukaan, en minä ajatuksia lue.

Tietty en minä harrastajana maksa tutussa hifikaupassa ostoksistani ihan svh:ta, kun paljon asioin. AV:sta en tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: JuR
40 litran kotelo bassoille +l26roylle tarkoitettu passiivielementti tuskin tarttee ihmeempiä muutpksia vs tuo refleksiviritys?
 
Köh. Kuka mikä maksava asiakas? Rakennussarjat ovat luettavissa ilmaiseksi, eikä Saurama saa korvausta niiden tekemisestä. Tuo puoli AudioVideota on Sauraman julkista harrastamista. Ymmärtäisin kommentin, jos puhuttaisiin vaikka Tannoyn kahden vuoden välein uusiutuvasta Fusion/Mercury/F -sarjasta, jossa suunnittelija ja valmistaja on sama, eli sunnittelija tienaa kaiuttimen myynnillä (ja väkisin tulee mieleen, onko jokainen revisio ja välivaihe tarpeen, vai tehdäänkö noita ihan vaan myynnin kepittämiseksi). Ja mitä tarkoitat koekaniiniksi joutumisella?

Ei ole pakko rakentaa - AudioVideoon se ei vaikuta mitenkään (toisin kuin kaupalliseen valmistajaan). Rakennussarjojen suunnittelua ei ohjaa niiden kaupallinen menetys (or the lack of). En ole tietoinen, että AV olisi koskaan varsinaisesti edes kerännyt käyttäjäpalautteita (taas: kaupallinen valmistaja varmasti kerää sekä seuraa myyntiä).

Ref1 jutun mukaan Kärpänen kuunneltiin sillä, eli viime kesänä. On tuota hetki hiottu. Päivitysversiot on tullut Nitrosta, jonka jakari meni uusiksi. Jakosuodinpäivitys taisi maksaa 10 euroa, jos päivitti. Sitten on Nitro2, joka on tutkielma aiheesta bassokeskari lattian rajassa. Eri kaiutin, eikä sovi esim. kotiteatteriin kankaan taakse, koska korkeus. Ja toisinpäin, norminitro ei mene kankaan alapuolelle. Ja Nitro2:n hidas valmistuminen aiheutti ärinää täällä. Ei olisi saanut hieroa niin kauaa. Toisella puolen sitten AudioVideon ekokaiutin (holtiton torvi ynnä kaksi 15" tai 18") kuoli protoasteella eikä rakennusohjetta koskaan julkaistu.

Satasen satsista taitaa olla kaksi versiota. Siis satasen kaiuttimesta.

En nyt tiedä, miten kenenkään tyytyväisyyteen vaikuttaa se, miten paljon rakennussarjoja on julkaistu. Kai siihen pitäisi vaikuttaa se, onko kaiutin hyvä vai ei?

tl;dr: Kommenttisi kuulostaa siltä, kuin arvioisit kaupallisen toimijan, joka julkaisee puolivalmiita sarjoja ja niistää rahat kuluttajilta, toimintaa. Mikä ei oikein täsmää AudioVideoon, kun rakennussarjojen julkaisemisen motivaatio ei ole kaupallinen ja kaupallinen elementti rajoittuu sivuston mainosmyyntiin.

En ole sanallakaan kirjoituksessani vihjaillut mistään taloudellisista kytköksistä. Tuo kirjoituksesi vahvistaa entuudestaan sitä käsitystä, että ohjeet on tehty enemmän harrastuspohjalta vasemmalla kädellä. Kaikki sarjan ostaneet ja rakentaneet eivät välttämättä riemusta kilju, kun kohta julkaistaan korjaussarja.
 
Ja Yksisilmäisten.

En millään ymmärrä Jarmon "valitusta" Olisi kiva ymmärtää.
 
Back
Ylös