Rasia rikki?

jaggeri

Käyttäjä
Liittynyt
20.9.2007
Viestejä
1 632
Kaupunki
Lahti Suomen Chicago
Soitin on Dual 505-2
Tänään sain siihen uuden neulan (OM10)
No laite tulille ja sitten ihmettelemään kun toinen kanava kuuluu pirun hiljaa, konepelti auki ja vikaa
paikallistamaan.
Aikani yleismittarin kanssa heiluttuani paikallistin vian tuohon askiin. (Lienee orkkis, vanha neulakin oli
DN165E josta oli timangi karannut.)
Askin toisen kanavan tapeissa on vastusta mutta toisen tapit ei kohtaa, Eli ilmeisesti kaput??
Ihmettelen kyllä että sieltä kuului edes vaimeasti, olisi luullut että koko kanava olisi mykkä.
Mistähän sitä nyt uuden askin? Saa tarjota jos nurkissa pyörii ylimääräinen.
 
Vähän ohi aiheen, mutta luin jostain netistä ettei rasioita saisi mitata yleismittarilla ollenkaan. Hajottaa kuulemma rasiat. Onko asia näin?
 
Epäherkkien MC-rasioiden kanssa yleismittari tällä tavalla käytettynä on ehdottomasto No-No!
MM-rasiatkin kannattaisi tarkistaa jollain muulla metodilla.
 
Ensiksi kokeillaan tietty johtoja ristiin ja rastiin, jotta vika voidaan todentaa rasiaan (tai muualle).
Noissa Dualeissa kun tuppaa olemaan aika heikot välijohdot, niin vika saattaa olla sielläkin (nuo saapikin sitten mitata ihan jännitteen kera).
Paree ensiksi kartoittaa ongelman sijainti, kuin vahingossa rikkoa lisää.

Mutta, mutta...
165-rasioilla on tosin myös toisinaan taipumusta hukata toinen kanava.
Asioiden näin ollen, kannattaa rasia uusia.
 
Aina oppii uutta. En kyllä oikein ymmärrä miten yleismittari voi rikkoa rasian.
Olin kyllä jo paikallistanut vian rasiaan ennen kuin aloin sitä mittailemaan.
 
^ Yleismittari mittaa vastusta työntämällä piiriin tietyn jännitteen. Tuo jännite voi polttaa ohuen kelan poikki.
 
Tai tarkemmin sanoen yleismittari työntää sinne vastukseen virtaa ja mittaa vastuksen yli syntyneen jännite-eron. Pienillä vastuksilla virta on pieni ja suurilla vastuksilla suurempi tai sitten se on toisinpäin :) . Virran määrää en osaa sanoa, kai sen jostain saisi kaivettua esiin tai laskettua. Tuossa (http://metrology.tkk.fi/courses/S-108.1010/kirja/tyo1_07.pdf) on ihan mielenkiintoinen juttu digitaaliyleismittareista jonkun koulun sivuilta.
 
Mulla on tommonen rasia, en kyllä tiedä toimiiko. Siinä oli neula sökö kun aikanaan tuli yhden levarin mukana. Sen saat hakemalla pois, maksaa vain matkan Juustilankadulle :)
 
Jos vastusmittarin virta on liian suuri rasioille, niin käyttää sitten mittauksissa vaikka 1Kohm lisävastusta, sarjaankytkettynä. Kyllä näinkin voi todeta rasian kanavien kunnossaolon. Testasin kahden halvan yleismittarin vastusmittausvirrat. Olivat mittarista riippuen 1mA ja 2mA, nämä olivat suurimpia virtoja, jotka olivat myös diodimittausasennossa samat.
 
Johan pelaa. :)
Tosin askin lisäksi vaihdoin myös rca johdot kun heiluttelemalla ilmeni kontaktihäiriöitä. Eli vikaa molemmissa.
Dual kyllä yllätti positiivisesti, soi mielestäni paljon paremmin kuin aiemmin omistamani Pro-ject Esprit.
Ja neulaahan vasta ajellaan sisään. 8)
 
Back
Ylös