Radio aalloilla

moukkunen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 262
Kaupunki
Kärkölä
Radion kuuntelua ei pidetä laisinkaan arvossaan, näin harrastajien keskuudessa. Äänenlaatua ja ohjelmien laatua pidetään vain taustakuunteluun sopivana, miksi näin? Vai onko kyse ennakkoluulosta? Virittimien laadusta?

Kokeilin huvikseni keittiöön ostettua Tivoli Audion Model One radiota "pyhässä" laitteistossani ja yllätyin positiivisesti.
Ääntä oli miellyttävä kuunnella ja musiikki välittyi todella hienosti. Jotenkin miellyttävyys sai mieleeni jotain samankaltaista, kuin mitä levysoitin pystyy välittämään kuuntelijalle.
Vaikka toiset kanavat tarjosivat musiikillisesti hömppää, se sai aina yllättävän hyvin mukaansa. Instrumenttien välinen yhteenpuhaltaminen ja eri instrumenttien soittokuviotkin tulivat yllättävän vaivattomasti esiin.
Joltakin kanavalta putkahti esiin live taltiointi jostakin tuntemattomasta oopperasta, jossa kaiut ja katsojista välittyvä liikehdintä ja tapahtumien oikeellisuuskin välittyi erittäin vaivattomasti ja suorastaan imaisi minut "paikanpäälle".

Lopulta on kuitenkin todettava että puhdasta ääntä tutkiessa, ääni oli rajoittunut ja sävyllisesti vajaakin, mutta musiikin välittyminen oli yllättävän hyvällä mallilla.
Kertokaapa siis omia mietteitä ja suosituksia virittimistä?
 
Kyllä radiolla roolinsa ja paikkansa on, vaikkei se samalla tavalla 'tärkeä' äänilähde minulle olekaan kuin LP tai CD. Olkkarissa on Tivoli Model One, joka on kytketty 'sterkkoihin' - voin kuunnella suoraan tai systeemin kautta. Parhaimmillaan äänellinen tulos on mainio (lähinnä YLEn Ykkösellä), kehnoimmillaan... no, jaa. Mutta paljon mielenkiintoista klassista ja joskus jazzia radiosta tulee. Oikean virittimen hankintaa olen lykännyt vuosia, mutta eiköhän ennenpitkää...?
 
moukkunen sanoi:
Kokeilin huvikseni keittiöön ostettua Tivoli Audion Model One radiota "pyhässä" laitteistossani ja yllätyin positiivisesti.
Ääntä oli miellyttävä kuunnella ja musiikki välittyi todella hienosti. Jotenkin miellyttävyys sai mieleeni jotain samankaltaista, kuin mitä levysoitin pystyy välittämään kuuntelijalle.

Mun mielestä tuon Tivolin ääni ei ole ihan kaiken sen kehun arvoinen, mitä siitä on nähty. Jalustalle sijoittamalla sen ääni kyllä paranee, mutta on siitä vielä pitkä matka esimerkiksi jollain asiallisella elementillä toteutettuun 1-tiemonokaiuttimeen. Enkä nyt tarkoita toistokaistan laajuutta. Tahtoo myös tuo radio hieman heikoilla signaaleilla vaeltaa. Se tietysti on ongelma näillä dial-nupeilla varustetuilla radioilla yleensäkin.

Minä kuuntelen aika paljon radiota tietokoneen välityksellä. Kanavia on ihan älytön määrä ja joissain näkee myös esittäjän ja kappaleen ruudulta. Mitä mainioin tapa etsiä jostain tietystä genrestä uutta mielenkiintoista musiikkia. En tiedä voiko nettiradiobongailua kutsua radioaalloilla roikkumiseksi, mutta kuitenkin. Johtuu varmasti osittain siitäkin, että myin viimeisen FM-radioni muutama vuosi sitten. No, nyt tuntuu siltä, että ehkä uudenkin hankkiminen voisi olla järkevää. Nettiradioita kuuntelen 8020A + TS-8 kombinaatiolla, joka ei jätä musiikkia kylmäksi. Tai jättää kyllä, mikäli säädöt tai sijoittelu ei ole kohdallaan.

moukkunen sanoi:
Kertokaapa siis omia mietteitä ja suosituksia virittimistä?

Mä kuulisin myös mielelläni vinkkejä niistä klassikkoradioista, joilla on erinomainen äänenlaatu ja hyvä herkkyys. Olkoon hintaluokka nyt vaikka <2000e.
 
Asiallisia perushintaluokan virittimiähän on perinteisesti löytynyt Denonilta, reilut parisataa taitaa riittää audiofiiliuskottavan pelin hankkimiseen. Tutut Brittimerkit Creek ja Naim valmistavat hyviä pelejä hieman arvokkaammassa hintaluokassa, ja Accuphase taitaa tehdä parasta tasoa edustavaa laitetta - ellei sitten lompakko veny Magnum Dynalabin valikoimiin asti.
 
En kuunnellut Tivoli Audio Model Onea oman kaiuttimen kautta monona, vaan kytkin sen Audio Note Meishu Silveriin kiinni ja kuuntelin AKG K1000 kuulokkeilla. Tivoli tuottaa näin stereo ääntä..
 
Nuo Magnum Dynalab:n tuotteet vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta. Täältä suomesta niitä ei taida saada?
 
Onko kukaan tehnyt vertailua nettiradion äänenlaadun suhteesta aalloilla tulevaan lähetykseen? Itselläni tuo nettiradion kuuntelu on ollut erittäin vähäistä ja nekin kuuntelukerrat pienen läppärin kautta, jolloin sen ominaisuudet tuhoavat sen vähäisenkin hyvän, joka äänessä olisi voinut olla.

Samaan viestiin pienenä infona lasten radio-ohjelmista. Tuli tuossa taannoin mieleen, että vanhemman lapsenkin kanssa vielä tuli viikonloppuisin kuunneltua jotain lasten toivekonserttia radiosta. En kuitenkaan meinannut löytää YLE:n tarjonnasta mitään lapsille suunnattua, joten kysäisin. YLE Ykkönen lähettää viikonloppuisin Pikku Ykkönen ohjelmaa. Toivekonsertteja, kuunnelmia jne. Lapsellisille tiedoksi, jos haluaa vaihtelua tv:n ja pelien maailmaan.
 
Nettiradion kuuntelu läppäristä hoituu tuolla PC-link -purnukalla eli äänet saa digitaalisena ulos dac:lle. Laatua voisin nettiradoissa verrata paremman laadun mp3:siin melkeimpä.

PC-Link
https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?44336

Nyt kuitenkin kiinnostuin tästä, eli onko tämä ihan oikea radio? Tarvitseeko vielä virtalähteen tms.?
http://www.project-audio.com/main.php?tech=tunerbox&cat=boxes&lang=en

Lisään vielä linkin keskusteluun Viritin käytettynä:
https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?42775
 
Stocmann Heinäkuun kantiksessa: Tivoli Audio Model Three Platinium 389 eur (ovh. 570€)
 
Eihän tästä ketjusta ollut kuin 2 vuotta, ja taas oli sama aihe esillä :)

Lähinnä tämä meni "what's spinning" :in piikkiin ,

nyt (!) soiva jatzofrenia yleradio1:ssä soittaa oivaa musiikkia ! Kuunnelkaatten.

Jo klo 19:stä samalla kanavalla ollut ' RIF '
 
Itselleni radio on tärkeä peli. Hankin jokin aika sitten näiltä palstoilta käytetyn Musical Fidelityn X-Ploran vanhan X-Rayni kaveriksi. Antennina on edelleen t-piuha, koska taloyhtiön antenniverkko on täysin mykkä, mikä aiheuttaa pohjakohinaa, valitettavasti etenkin vain lievästi kompressoidulla Ylen Ykkösellä. Kohina ei ole kuitenkaan hirveästi hidastanut vakavaakaan radiosta nautiskelua sillä jotain hienoa ja kokonaisvaltaista hyvässä radioäänessä on. Yläkerran kakkoskattauksessa on Tivoli Audion Model One, jota kuuntelen sekä stereoiden kautta, että suoraan monona, vähän fiiliksestä riippuen. Myönnän kritiikin, ettei sen ääni ole ehkä hifistisesti uskollinen, mutta hyvää se vaan tekee musiikille ja kuuntelijalle.

Ylen Ykkösellä on meneillään kokeilu, josta Ylen itse toteaa: "Teknisesti lähetys on jopa parempi kuin ULA-radiolähetys, joten radio ei ehkä ole koskaan kuulostanut näin hyvältä!"
http://www.yleradio1.fi/id17741.shtml

Nyt olen kahden vaiheilla. Laitanko antenniasian kuntoon vai kytkenkö nettikoneeni lopullisesti stereoihin?

:)
 
ja vai ei tule radiosta passoa , jumaleissön mikä ambient-härö parhaillaan jatzofreniassa ! !

[ tähän stuff:iin joudun palaamaan, levykauppiaiden kauhuksi, mutta onneksi Partaselta saa tiedon mitä soitti ]

Ja kohta jatkuu, kun avaruusromu kehiin.
 
kossu sanoi:
Onko kukaan tehnyt vertailua nettiradion äänenlaadun suhteesta aalloilla tulevaan lähetykseen? Itselläni tuo nettiradion kuuntelu on ollut erittäin vähäistä ja nekin kuuntelukerrat pienen läppärin kautta, jolloin sen ominaisuudet tuhoavat sen vähäisenkin hyvän, joka äänessä olisi voinut olla.

Ylen Klassista DVB-kanavaa olen muutaman kerran kuunnellut ja todennut äänenlaadun olevan huonompi kuin Ylen Ykkösen. Siis omalla setilläni. Jos olisi laadukas ulkoinen DACci niin varmasti äänen saisi ulos digiboksista paljon parempana. Nyt musiikki on jotenkin tukossa, rytmisesti yhtä mössöä ja steriiliä. Ja vielä kun tuon kuunteleminen vaatii telkkarin päälle laittamista ja ikävästi kovalevyään vinguttavan digiboksin päällä pitämistä, niin eipä oikein innosta. Liian hankalaa. Ohjelmatarjonnan puolesta olisi kyllä mukava kanava. Harmi kun sitä ei voi kuunnella tavallisen nettiradion tms. vastaanottimen kautta.
 
ilkkako sanoi:
... Jos olisi laadukas ulkoinen DACci niin varmasti*) äänen saisi ulos digiboksista paljon parempana. ...

onko *)tämä tieto, vai villi arvaus ?

Ettei johtuisi 1) valituista pakkausalgoritmeistä ja/tai 2) digitalta ostetun kaistan määrästä ? yst.t. ' RIF '
 
kossu sanoi:
Onko kukaan tehnyt vertailua nettiradion äänenlaadun suhteesta aalloilla tulevaan lähetykseen? Itselläni tuo nettiradion kuuntelu on ollut erittäin vähäistä ja nekin kuuntelukerrat pienen läppärin kautta, jolloin sen ominaisuudet tuhoavat sen vähäisenkin hyvän, joka äänessä olisi voinut olla.

Samaan viestiin pienenä infona lasten radio-ohjelmista. Tuli tuossa taannoin mieleen, että vanhemman lapsenkin kanssa vielä tuli viikonloppuisin kuunneltua jotain lasten toivekonserttia radiosta. En kuitenkaan meinannut löytää YLE:n tarjonnasta mitään lapsille suunnattua, joten kysäisin. YLE Ykkönen lähettää viikonloppuisin Pikku Ykkönen ohjelmaa. Toivekonsertteja, kuunnelmia jne. Lapsellisille tiedoksi, jos haluaa vaihtelua tv:n ja pelien maailmaan.
Tuo ylen ykkönen pitäisi kuulua paremmin netinkautta kuin analogisesti.
http://www.yleradio1.fi/id17741.shtml

"Teknisesti lähetys on jopa parempi kuin ULA-radiolähetys, joten radio ei ehkä ole koskaan kuulostanut näin hyvältä!"
 
rigging is fun sanoi:
onko *)tämä tieto, vai villi arvaus ?

Ettei johtuisi 1) valituista pakkausalgoritmeistä ja/tai 2) digitalta ostetun kaistan määrästä ? yst.t. ' RIF '

Villi arvaus ja harkitsematon sanavalinta... Uskon siis villisti, että jos hakisin koekuunteluun laadukkaan ulkoisen DAC:n niin ääni oliis varmasti parempi... ;)

Itse lähetyssignaalin laatu on sitten mitä on.
 
Katselin makkarin pöydälle pikkuradiota ja törmäsin tuohon Tivoli Sirius Satelliteen. Onkos täällä käyttäjäkokemuksia tuosta sateliittiradiosta? Vai onko tuo jo niin förbi homma että jokin internetradio olisi käytännöllisempi, kuten esimerkiksi Tangent Quattro. Olisihan tietenkin jossain analogisen vastaanottimen signaalissa tietysti se riistan maku, mutta kun arvostaisin tässä yhteydessä sitä signalin varmuutta ennemmin kuin sitä jatkuvaa puuhastelua (mikä tosin on sekin hauskaa).

Voisin kuvitella että olisi mukava pötkötella lauantaisin ja kuunnella brittifutista, näpytellä kätevästi kaukosäätimestä kanavia.
 
Back
Ylös