Project Debut III säätö

condemned

Käyttäjä
Liittynyt
3.4.2008
Viestejä
553
Hei arvoisat kanssaharrastajat,

Ostin itselleni ensimmäisen levysoittimeni, joka on Project Debut III. Malli on hieman spesiaalitapaus, erään hifiliikkeen syntymäpäivien kunniaksi. Tästä johtuen minulla on ainoastaan saksankielinen käyttöohje. Latasin Projectin kotisivuilta myös englanninkielisen käyttöohjeen, mutta en oikein saanut siitä mitään tolkkua. Myyjä toki ystävällisesti laittoi soittimeni käyttökuntoon liikkeessä, jonka varovasti kuljetin kotiin. Olisi kuitenkin kiva osata myös tehdä tuo itse, ja tarkistaa myös, että asetukset ovat hyvin tehty. Oikeastaan kaiken muun ymmärrän tuosta, mutta tuo downforcen säätäminen kohdilleen on hieman hämärän peitossa. Voisiko siis joku mahdollinen Debutin, miksei jonkin muunkin soittimen omistaja, selittää pikaisesti, mutta yksityiskohtaisesti miten tuo downforcen saa kohdilleen. Äänirasiana on Ortofon Alpha (15mN). Mahdollinen auttaja ottaa sitten huomioon, että tämä on tosiaan ensimmäinen levysoittimeni, ja minkäänlaista kokemusta näiden laitteiden säätämisestä ei ole :)

Kiitoksia etukäteen.
 
Ensin sun täytyy ns. tasapainoitaa varsi. Eli sen tulisi kellua pidikkeen ja levylautasen välisessä tilassa vaakasuorassa - eli nokka ei laske, eikä nouse. Tässä käytetään apuna tietysti sitä vastapainoa. Nyt kun varsi kelluu balansissa, varo liikuttamasta vastapainoa. Siinä on kaksi pyörivää osaa, se koko pain o ja sitten se asteikko. Asteikko asetetaan nolla-asentoon kun varren balanssi on löytynyt. Sen jälkeen käännetään koko vastapainoa siten, että asteikko kiertyy mukana ja valitaan haluttu arvo, esim. 1.8g. Huom1 Aina kun teet säätöjä, kiinnitä varsi pidikkeeseen. Huom2 Se Pro-jectin vastapaino on aika vempula (pyörii ja vaihtaa asentoa helposti) - jos säädöt on nyt ok, niin anna olla. Itse koen että ainakin tuon varren kanssa on hyvä tarkistaa oikea downforce myös erillisellä vaa'alla.
 
Jos lontoo taipuu niin kenties tästä on apua:
http://www.project-audio.com/inhalt/en/manual/manual_debut.pdf

Huom. Jos/kun teet tuota Tawen mainitsemaa operaatiota niin se siiman päässä roikkuva anti-scating-paino ei saa olla asennettuna.

EDIT:
Ja kun olet säätänyt asteikon 0-asentoon niin tarkista vielä, että varsi on tasapainossa, eli ettei itse vastapaino ole liikkunut asteikon lisäksi.
 
Youtubessa taisi olla myös joku Debutin käyttökuntoonlaitto-video. :)
 
Tärkeitä huomioita ToKalta! Tietysti ilman anti-skatea ja aina tarkistuksen tarkistus.
 
On muuten testissä Projectin tubebox MK II, on mukava laite. Arcam FMJ A32:n oma RIAA oli mielestäni aika heikko. Ääni jäi jotenkin todella ohueksi. Ja eikun Metallicat soimaan :)
 
Jatketaanpa aihetta omilla huolilla.

Oma Debuttini on ohjeiden mukaan säädetty ja pelaa ihan mukavasti. Ainoa ongelma on, että äänivarren laskeutuminen jumittaa aika ajoin. Kun nostovivun vääntää ala-asentoon saattaa varren tuki jäädä yläasentoon tai laskeutua vain hieman, niin että neula ei pääse edes levyn pinnalle. Eihän tuosta suurta haittaa ole ollut (tuen saa sitten kädellä painettua alas, mutta ärsyttää silti. Onko kenelläkään antaa vinkkejä, milllä säädöillä tilannetta saisi parannettua?

Olen yrittänyt pyöritellä sitä tuen päässä olevaa ruuvia, mutta sikäli kun ymmärsin niin se säätää korkeutta ei niinkään jäykkyyttä. Auttaisikohan neulapainon lisääminen? Tällä hetkellä se on tuo manuaalissa suositeltu 17.5mN.
 
raindog sanoi:
Auttaisikohan neulapainon lisääminen? Tällä hetkellä se on tuo manuaalissa suositeltu 17.5mN.

Ei taida olla säätökysymys... ja whatever U do, älä lisää neulapainoa yli sallitun!
Onko soitin uusi (= uudennihkeä)?
 
Ok, ei kosketa sitten siihen. Sitä pidikkeen ruuvia säätämällä tilanne aina vähän muuttuu, mutta täysin toimivaa asentoa en ole vielä ehtinyt löytää. Soitin on ehkä vuoden vanha. Tuota nihkeyttä on oikeastaan ollut alusta asti. Pitäiskö siihen sitten tippa öljyä laittaa :D
 
Nääh. Anna olla. Törkit sitten vaan sormella sen liftin alas silloin kun kanittaa. Tuo on tyypillistä käytöstä esim. kaikille Rega RB250-pohjaisille vipusille joihin olen törmännyt. Ilmeisesti käytetty vaimentimessa turhan jäykkää öljyä?
 
Niin se varmaan pitää sitten tehdä. Ehkä se siitä vielä löystyy.

Ärsyttävintä on jos pidike antaa neulan laskeutua levyn pinnalle, mutta sitten tahmaa sen verran, ettei oikeaa neulapainoa pääse syntymäään ja levy saattaa pomppia. Mutta ei tuosta tosiaan paljoa ole haittaa ollut. Pitää vaan aina muistaa varmistaa, että varsi on kunnolla laskeutunut.
 
Kannattaa muuten huomata että liian pieni neulapaino turmelee levyä siinä kuin liian suurikin.

Säätöpuolelta jos mennään vähän eteenpäin, kannattaa debutin levylautanen (jos sinulla on metallinen) vaihtaa akryyli- tai mdf-valmisteiseen. En nyt kyllä muista kumpaa materiaalia Pro-Ject tarvikelautasissaan käyttää, saattoi se olla jotakin muutakin. Resonanssialttius vähenee ja musiikki pääsee paremmin esiin.
 
Nostetaampa vanhaa ketjua, kun ilmeni kysmys.

Olen nyt säätänyt debuttia kohtuullisen paljon ja yrittänyt saada kadotettua sointia takaisin. Joskus jotain säädin ilmeisesti huonon prässin takia ja siitähän se sitten lähti :) *ittu ei olis pitäny koskea... Mutta nyt sille ei enää voi mitään.

Olen saanut soittimen kohtuullisesti säätöihin ja nyt tulee se tilanne mistä kysyn. Vaihdoin levyä ja laskin neulan kyntämään uraa, kaiuttimista kuului todella outoa, särkevää ja rahisevaa ääntä, jonka juuri ja juuri musiikiksi tunnistin. Heti neula irti levystä ja homma seis. Sammuttelin vehkeet ja ajattelin, että kokeilen vielä tuleeko sama efekti. Ei mitään, rokki soi aivan kuten pitääkin ja "ongelma" hävisi!

Mitä minun vehkeissä tapahtui? Mistä tämä johtui ja miten se syntyi? Mihinkään en koskenut, sammutin virtanapeista laitteet ja nostin varren "nostimella".

Ketju: Debut III (Ortofon OMB-5e), PhonoBox MM ja Harman/Kardon HK670.

Onko rasia/neula vaihdon tarpeessa, mitä häh? :)
 
Oisko joku hius, pölypallo tms. ollut neulassa kiinni?
 
sihvis sanoi:
Oisko joku hius, pölypallo tms. ollut neulassa kiinni?

Varma en voi olla, mutta en kyllä mielestäni huomannut mitään, vaikka yritin kattella. Ja olin puhdistanut neulankin juuri, kerkesin yhden levyn soittaa putsauksen jälkeen.
 
sihvis sanoi:
Oisko joku hius, pölypallo tms. ollut neulassa kiinni?

...mayde bonedust?

Ei, nyt pitää lähteä nukkumaan kohta...
 
Laitetaas ilmoille sellainen kysymys, että millä tavalla olette päivittäneet/tuunanneet debuttianne?
 
Justiin ostin tuon saman rasian mikä sinullakin, mutta en ole vielä kerennyt mitään tekemään. Laitoin vain varteen kiinni ja viikonloppuna sitten säätämään
 
Back
Ylös