Premiata Forneria Marconi: Per un amico (IT, 1972)
Per un amico (”Ystävälle”) on Milanossa vuonna 1970 perustetun
Premiata Forneria Marconin (tuttavallisemmin
PFM) toinen studiolevy. Ja vieläpä toinen jonka yhtye julkaisi saman kalenterivuoden aikana.
PFM saavutti suurta suosiota kotimaassaan ja on myös ylivoimaisesti kansainvälisesti menestynein italialainen progebändi. PFM on myös tavallaan jonkinmoinen italialaisen progebändin arkkityyppi johon kaikkia muita maan bändejä helposti verrataan. Henkilökohtaisesti en laske PFM:ia aivan italialaisten progebändien kirkkaimpaan kärkeen, mutta muutaman erinomaisen levyn yhtye kuitenkin sai aikaiseksi.
Vaikka edellisestä levystä
Storia di un minutosta oli kulunut vain 10 kuukautta
Per Un Amicon ilmestyessä ei nopea tahti tehnyt säröä yhtyeen musiikin laatuun. Päin vastoin.
Per un amico on kaikin puolin hiotumpi ja hienostuneempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Tyyli levyllä on edelleen värikkään sinfoninen ja energinen, mutta kappaleet ovat huolitellummin sävellettyjä, soitto suoritukset vahvempia ja tuotantojälki hiotumpaa. Britti-bändien vaikutteetkaan eivät ole enää aivan yhtä selviä kuin esikoisella vaikka etenkin
Gentle Giantin haamu on yhä usein läsnä.
Levy alkaa komeasti seitsemänminuuttisella avausraidalla ”Appena un po” joka on PFM.ää hienoimmillaan. Kappaleessa on runsaasti keskiaikaisen musiikin fiiliksiä ja yhdistettynä mutkikkaisiin rock-osuuksiin se tuo hetkittäin vahvasti mieleen Gentle Giantin tyyliin. Kappaleessa käytetään sympaattisesti nokkahuilua, tuota kaikkein epärockmaisinta instrumenttia.
Levyn toinen huippu on heti seuraava kuultava kappale eli instrumentaalinen ”Generale” joka rokkaa hieman kovemmin ja sen vauhdikkaissa syntetisaattori-osuuksissa ja virtuoosimaisissa piano-juoksutuksissa haiskahtaa hieman
ELP. Kappaleen loppupuolisko on tosin akustisempi ja tuo jälleen mieleen Gentle Giantin viuluineen ja puhaltimineen.
Per un Amico on hieman etupainotteinen albumi kahden parhaan kappaleen aloittaessa levyn, mutta ei loput kolme kappaletta yhtään hassumpia ole nekään. Etenkin pastoraalinen ja yllättävän hillitty nimibiisi on varsin kaunis sävellys jolle
Mauro Paganin pureva viulu antaa kuitenkin mukavasti särmää. Kepeästi ja ilmavasti alkava “Il Banchetto” on erittäin lupaava biisi kunnes lopulta hajoaa hieman turhaan syntetisaattori-pelleilyyn. Hassuja ääniä on kiva kokeilla studiossa, mutta ei niitä levylle kannata äänittää. Viimeisessä kappaleessa “Geranio” palataan pastoraalisiin tunnelmiin jotka tuovat aluksi mieleen
Genesiksen hiljaisimmillaan, mutta kappale kasvaa nopeasti rokkaavammaksi ja sisältää muutamankin komean tyylin muutoksen jotka eivät tunnu liian sattumanvaraisilta vaikka hyvin äkkinäisiä ovatkin.
Toisin kuin usein italialaisissa progelevyissä
Per un Amicon kohdalla homma toimii myös studiotekniikan osalta mallikkaasti eikä albumin soundit juuri jää jälkeen britti-kollegoiden töistä samalta ajalta.
Per Un Amico taitaa yleisesti olla Premiata Forneria Marconin rakastetuin albumi eikä suotta sillä se onkin yhtyeen tasavahvin kokonaisuus.
Parhaat biisit: ”Appena un po” ja ”Generale”
****½
Lisää vuoden 1972 huippuja:
Esittelyssä vuoden 1972 parhaat levyt. Mukana mm. Yes, Genesis, Soft Machine ja Premiata Forneria Marconi.
pienemmatpurot.com
Minulla pitäisi olla vielä pari jaksoa tallessa jollain ulkoisella kovalevylläni.
