UnenNukkuja
Käyttäjä
Minä taas kuuntelen eniten paljon Suomea.Tosin kuuntelen paljon muutakin.
-
Hifiharrastajat ry:n infolehtinen yhdistyksestä ja hifistä harrastuksena nyt digijulkaisuna. » Lue lisää täältä!
-
Uutena lainattavana jäsenetuna Virtasalkku, jossa on välineistöä hifilaitteiden vaiheiden tarkistukseen ja kytkemiseen. Lue lisää»
Proge, psykedeelinen rock yms. suosituksia?
- Keskustelun aloittaja Noisehunter
- Aloituspäivämäärä
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Ai niin, Utopia Strong julkaisi viime viikolla uuden levyn International Treasure.The Utopia Strong : s/t (UK, 2019)
The Utopia Strong on kolmikon Kavus Torabi, Michael J. York ja Steve Davisin ensimmäinen albumi.
Kavus Torabi on ahkeroinut jo pitkään hieman kokeellisemman progressiivisen rockin parissa ja hänet tunnetaan erityisesti Gongista, Cardiacsista ja hänen omasta yhtyeestään Knifeworld. Michael J. York taas on ollut mukana mm. Coilissa ja Guapossa. Steve Davis on kolmikon poikkeus. Hänellä ei ole lainkaan ennestään muusikon taustaa vaan hänet tunnetaan parhaiten legendaarisena snooker-pelaajana. Davis on kuitenkin ollut pitkään innokas proge-fani ja toiminut DJ:nä ja kirjoittanut kolumneja Prog-lehteen. The Utopia Strong on 62-vuotiaan Davisin debyytti muusikkona.
Normaalisti Torabi on kitaristi, York puhallinsoittaja ja Davis kai tuntee olonsa kotoisammaksi puukeppien kanssa, mutta The Utopia Strongissa koko kolmikko soittaa vain analogisia modulaarisia syntetisaattoreita. The Utopia Strongin musiikki onkin elektronista musiikkia varhaisen Tangerine Dreamin hengessä. Tummasävyinen, muttei synkkä, musiikki pulppuilee ja surisee leppoisasti kietoen kuulijan miellyttävästi sisäänsä. The Utopia Strongin musiikki ei myöskään jää liiaksi sekvenssien vangiksi, kuten tälläisessä musiikissa usein on vaarana, vaan on eloisaa ja orgaanisen kuuloista. Luulisin että suurin osa levyn musiikista onkin käsin reaaliajassa soitettua.
The Utopia Strongin musiikki syntyi alunperin kolmikon huvin vuoksi järjestämistä jammailusessioista eikä ajatuksena edes ollut tehdä levyä. Improvisaatioiden pohjalta syntyi kuitenkin sen verran maukkaita aihioita että niistä päätettiin työskää kokonainen levy. Osa materiaalista tuntuukin suht spontaanilta surisuttelulta, mutta toisaalta sinkkunakin julkaistu kolmeminuuttinen “Konta Chorus” sykkii eteenpäin hyvinkin määrätietoisesti ja jopa tarttuvan kuuloisesti.
Toisin kuin tämän tyyppisessä elektronisessa “space”-musiikissa kappaleet ovat maltettu pitää kompakteina. 43 minuuttisen levyn 9 kappaleen kestot vaihtelevat minuutista neljään lukuunottamatta kahta pidempää 8 ja 10 minuuttista kappaletta.
The Utopia Strong -levy ei varsinaisesti ole mikään game-changer omassa genressään mutta miellyttävä pelin avaus kuitenkin kolmikolta ja mielellään tätä kuulisi tulevaisuudessa lisääkin.
Parhaat biisit: “Emerald Tablet”, “Konta Chorus”, “Brainsurgeons 3”
****
Lisää vuoden 2019 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2019
Esittelyssä vuoden 2019 parhaat levyt. Mukana mm. Jack O’ The Clock, Magma, PoiL ja North Sea Radio Orchestra…pienemmatpurot.wordpress.com
Viimeksi muokattu:
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Albedo 0.39:sta äänestettiin Pienemmät purot FB-ryhmässä ja se sai kerrassaan huiman keskiarvon 4,26 (asteikko 1-5).Vangelis RIP
Vangelis : Albedo 0.39 (GR, 1976)
Albedo 0.39 on kreikkalaisen Evángelos Odysséas Papathanassíoun eli Vangeliksen seitsemäs sooloalbumi soundtrack-levyt mukaan lukien.
Albedo 0.39 on instrumentaalinen konseptialbumi avaruudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Pulsareista, tähtisumuista ja sen semmoisesta. Instrumentaaliset konseptialbumit ovat usein hieman hähmäisiä lopputulokseltaan mitä siihen konseptin ilmentämisen tulee. Vangelis onnistuu Albedo 0.39:lla suht hienosti loihtimaan tunnelmia jotka oikeasti tuntuvat peilaavan kappaleiden nimiä ja niiden taakse kätkeytyviä ilmiöitä. Levyn soundimaailmakin on soveliaan kylmä ja uljas kuvaamaan kosmoksen ihmeitä.
Kuten merkittävä osa muistakin Vangeliksen levyistä hän on toteuttanut koko levyn alusta loppuun yksinään. Vangelis soittaa levyllä rumpuja ja bassokitaraa, mutta pääosa instrumentaatiosta on toteutettu koskettimilla joiden parissa hän onkin virtuoosi niin soittotaidoiltaan kuin kyvyiltään loihtia kiinnostavia soundeje noista masiinoista.
Albedo 0.39 on aiempia Vangeliksen levyjä elektronisempi ja runsas sekvensserien käyttö vie musiikkia hieman samaan Tangerine Dreamin suuntaan. Vangeliksen musiikki on kuitenkin melodisempaa ja monipuolisempaa. Albedo 0.39:lla on kuultavissa hetkittäin jopa lieviä jazz-rock -vaikutteita. Tästä selkein esimerkki energinen kahdeksanminuuttinen revittely ”Main Sequece” joka ei ole miljoonien mailien päässä vaikka Weather Reportin alkupääntuotannon levyjen kanssa. Myös kaksi osaisessa ”Nucleogenesiksessä” palataan jazz-rockmaiseen sointiin ja kappale tuo mieleen hieman Yesin Relayerin. Eli levyn jonka tekemiseen Vangelis melkein osallistui! Olen aina aiemmin ajatellut että Vangelis ei olisi sopinut kovin hyvin Yesiin, mutta ehkä olen sittenkin ollut väärässä.
Levyn ehdoton kohokohta on kuitenkin sen tunnetuin kappale eli ”Alpha”. Kappale kasvaa luontavasti alun yksinkertaisen melodian toistosta todella majesteettisen kuuloiseksi juhlavaksi marssiksi. ”Alpha” on suorastaan mieltä ylentävää uljasta musiikkia! ”Alpha” sopisi täydellisesti jonkun eeppisen sci-fi -elokuvan lopputekstimusiikiksi.
Albedo 0.39 on yksi Vangeliksen parhaista levyistä ja varmasti yksi niistä maestron levyistä jotka toimivat parhaiten nimenomaan progressiivisen rockin ystäville.
Parhaat biisit: ”Pulstar”, ”Alpha”, ”Main Seguence”, ”Nucleogenesis (Part One)”
****
Lisää vuoden 1976 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1976 – Sijat 1-10
Esittelyssä vuoden 1976 parhaat levyt sijoituksilla 1-10. Mukana mm. Van der Graaf Generator, Gong, Genesis ja Camel.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Premiata Forneria Marconi: Per un amico (IT, 1972)
PFM saavutti suurta suosiota kotimaassaan ja on myös ylivoimaisesti kansainvälisesti menestynein italialainen progebändi. PFM on myös tavallaan jonkinmoinen italialaisen progebändin arkkityyppi johon kaikkia muita maan bändejä helposti verrataan. Henkilökohtaisesti en laske PFM:ia aivan italialaisten progebändien kirkkaimpaan kärkeen, mutta muutaman erinomaisen levyn yhtye kuitenkin sai aikaiseksi.
Vaikka edellisestä levystä Storia di un minutosta oli kulunut vain 10 kuukautta Per Un Amicon ilmestyessä ei nopea tahti tehnyt säröä yhtyeen musiikin laatuun. Päin vastoin. Per un amico on kaikin puolin hiotumpi ja hienostuneempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Tyyli levyllä on edelleen värikkään sinfoninen ja energinen, mutta kappaleet ovat huolitellummin sävellettyjä, soitto suoritukset vahvempia ja tuotantojälki hiotumpaa. Britti-bändien vaikutteetkaan eivät ole enää aivan yhtä selviä kuin esikoisella vaikka etenkin Gentle Giantin haamu on yhä usein läsnä.
Levy alkaa komeasti seitsemänminuuttisella avausraidalla ”Appena un po” joka on PFM.ää hienoimmillaan. Kappaleessa on runsaasti keskiaikaisen musiikin fiiliksiä ja yhdistettynä mutkikkaisiin rock-osuuksiin se tuo hetkittäin vahvasti mieleen Gentle Giantin tyyliin. Kappaleessa käytetään sympaattisesti nokkahuilua, tuota kaikkein epärockmaisinta instrumenttia.
Levyn toinen huippu on heti seuraava kuultava kappale eli instrumentaalinen ”Generale” joka rokkaa hieman kovemmin ja sen vauhdikkaissa syntetisaattori-osuuksissa ja virtuoosimaisissa piano-juoksutuksissa haiskahtaa hieman ELP. Kappaleen loppupuolisko on tosin akustisempi ja tuo jälleen mieleen Gentle Giantin viuluineen ja puhaltimineen.
Per un Amico on hieman etupainotteinen albumi kahden parhaan kappaleen aloittaessa levyn, mutta ei loput kolme kappaletta yhtään hassumpia ole nekään. Etenkin pastoraalinen ja yllättävän hillitty nimibiisi on varsin kaunis sävellys jolle Mauro Paganin pureva viulu antaa kuitenkin mukavasti särmää. Kepeästi ja ilmavasti alkava “Il Banchetto” on erittäin lupaava biisi kunnes lopulta hajoaa hieman turhaan syntetisaattori-pelleilyyn. Hassuja ääniä on kiva kokeilla studiossa, mutta ei niitä levylle kannata äänittää. Viimeisessä kappaleessa “Geranio” palataan pastoraalisiin tunnelmiin jotka tuovat aluksi mieleen Genesiksen hiljaisimmillaan, mutta kappale kasvaa nopeasti rokkaavammaksi ja sisältää muutamankin komean tyylin muutoksen jotka eivät tunnu liian sattumanvaraisilta vaikka hyvin äkkinäisiä ovatkin.
Toisin kuin usein italialaisissa progelevyissä Per un Amicon kohdalla homma toimii myös studiotekniikan osalta mallikkaasti eikä albumin soundit juuri jää jälkeen britti-kollegoiden töistä samalta ajalta.
Per Un Amico taitaa yleisesti olla Premiata Forneria Marconin rakastetuin albumi eikä suotta sillä se onkin yhtyeen tasavahvin kokonaisuus.
Parhaat biisit: ”Appena un po” ja ”Generale”
****½
Lisää vuoden 1972 huippuja:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1972
Esittelyssä vuoden 1972 parhaat levyt. Mukana mm. Yes, Genesis, Soft Machine ja Premiata Forneria Marconi.
pienemmatpurot.com
Viimeksi muokattu:
progfusion
Käyttäjä
Upea levy. Kiitos taas tekstistä ja vinkistä, mitä kuunnella tänään.
Pleasuffer
Hifiharrastaja
Siinäpä minun uusimmat hankinnat.
Kiitokset vielä tuosta Bownessin arviosta.
Onneksi nuo levyt löytyivät tarjouksesta ja ELPin käytetytkin olivat yllättävän halpoja... Tuo näyttelykuvia on tuttu tapaus, kun siitä on tullut aikaisemmin kuunneltua Yamashitan akustista kitaraversiota...
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Täällä Tarkus arvioni jos sattuisi kiinnostamaan
Levyarvio: Emerson Lake & Palmer – Tarkus (1971)
Arvostelussa Emerson Lake & Palmerin toinen studioalbumi, ristiriitaisen vastaanoton saanut, Tarkus vuodelta 1971.
pienemmatpurot.com
Pleasuffer
Hifiharrastaja
Jep, tuotakin arviota tuli luettua, kun löysin tuon levyn äksän hyllystä. Yllättävän paljon tuo elp muistuttaa ekoja Crimsoneja, joilla myös Greg Lake on mikin varressa... Ei meinaa ehtiä lukemaan tuota Wilsonin kirjaa, kun pitää kuunnella näitä uusia levyjä 
Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 519
Hieno levy. Mä pidän näitä P.F.M levyjä suuressa arvossa. Mitäs sulla on Italoprogen kärjessä?Premiata Forneria Marconi: Per un amico (IT, 1972)
Per un amico (”Ystävälle”) on Milanossa vuonna 1970 perustetun Premiata Forneria Marconin (tuttavallisemmin PFM) toinen studiolevy. Ja vieläpä toinen jonka yhtye julkaisi saman kalenterivuoden aikana.
PFM saavutti suurta suosiota kotimaassaan ja on myös ylivoimaisesti kansainvälisesti menestynein italialainen progebändi. PFM on myös tavallaan jonkinmoinen italialaisen progebändin arkkityyppi johon kaikkia muita maan bändejä helposti verrataan. Henkilökohtaisesti en laske PFM:ia aivan italialaisten progebändien kirkkaimpaan kärkeen, mutta muutaman erinomaisen levyn yhtye kuitenkin sai aikaiseksi.
Vaikka edellisestä levystä Storia di un minutosta oli kulunut vain 10 kuukautta Per Un Amicon ilmestyessä ei nopea tahti tehnyt säröä yhtyeen musiikin laatuun. Päin vastoin. Per un amico on kaikin puolin hiotumpi ja hienostuneempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Tyyli levyllä on edelleen värikkään sinfoninen ja energinen, mutta kappaleet ovat huolitellummin sävellettyjä, soitto suoritukset vahvempia ja tuotantojälki hiotumpaa. Britti-bändien vaikutteetkaan eivät ole enää aivan yhtä selviä kuin esikoisella vaikka etenkin Gentle Giantin haamu on yhä usein läsnä.
Levy alkaa komeasti seitsemänminuuttisella avausraidalla ”Appena un po” joka on PFM.ää hienoimmillaan. Kappaleessa on runsaasti keskiaikaisen musiikin fiiliksiä ja yhdistettynä mutkikkaisiin rock-osuuksiin se tuo hetkittäin vahvasti mieleen Gentle Giantin tyyliin. Kappaleessa käytetään sympaattisesti nokkahuilua, tuota kaikkein epärockmaisinta instrumenttia.
Levyn toinen huippu on heti seuraava kuultava kappale eli instrumentaalinen ”Generale” joka rokkaa hieman kovemmin ja sen vauhdikkaissa syntetisaattori-osuuksissa ja virtuoosimaisissa piano-juoksutuksissa haiskahtaa hieman ELP. Kappaleen loppupuolisko on tosin akustisempi ja tuo jälleen mieleen Gentle Giantin viuluineen ja puhaltimineen.
Per un Amico on hieman etupainotteinen albumi kahden parhaan kappaleen aloittaessa levyn, mutta ei loput kolme kappaletta yhtään hassumpia ole nekään. Etenkin pastoraalinen ja yllättävän hillitty nimibiisi on varsin kaunis sävellys jolle Mauro Paganin pureva viulu antaa kuitenkin mukavasti särmää. Kepeästi ja ilmavasti alkava “Il Banchetto” on erittäin lupaava biisi kunnes lopulta hajoaa hieman turhaan syntetisaattori-pelleilyyn. Hassuja ääniä on kiva kokeilla studiossa, mutta ei niitä levylle kannata äänittää. Viimeisessä kappaleessa “Geranio” palataan pastoraalisiin tunnelmiin jotka tuovat aluksi mieleen Genesiksen hiljaisimmillaan, mutta kappale kasvaa nopeasti rokkaavammaksi ja sisältää muutamankin komean tyylin muutoksen jotka eivät tunnu liian sattumanvaraisilta vaikka hyvin äkkinäisiä ovatkin.
Toisin kuin usein italialaisissa progelevyissä Per un Amicon kohdalla homma toimii myös studiotekniikan osalta mallikkaasti eikä albumin soundit juuri jää jälkeen britti-kollegoiden töistä samalta ajalta.
Per Un Amico taitaa yleisesti olla Premiata Forneria Marconin rakastetuin albumi eikä suotta sillä se onkin yhtyeen tasavahvin kokonaisuus.
Parhaat biisit: ”Appena un po” ja ”Generale”
****½
Lisää vuoden 1972 huippuja:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1972
Esittelyssä vuoden 1972 parhaat levyt. Mukana mm. Yes, Genesis, Soft Machine ja Premiata Forneria Marconi.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Bändeistä mulle on tärkeimpiä Area, Le Orme ja Picchio Dal Pozzo. Mutta kyllä PFM:n parhaat levyt kuuluu mukaan joukkoon iloiseen. Banco del Mutuo Soccorso teki myös pari mainiota levyä.
Tässä muutamia yksittäisiä helmiä jotka kannattaa tsekata jos ei ole vielä tuttuja:
- Alan Sorrenti: Aria (1972)
- Il Balletto di Bronzo: Ys (1972)
- Banco del Mutuo Soccorso: Darwin! (1972)
- Le Orme: Felona e Sorona (1973)
- Area: Arbeit macht frei (1973)
- Quella Vecchia Locanda: Il tempo della gioia (1974)
- Il Volo: s/t (1974)
- Picchio dal Pozzo. s/t (1976)
- Stormy Six: L’apprendista (1977)
- Yugen: Iridule (2010)
- Not a Good Sign: Icebound (2018)
- Ske: Insolubilia (2021)
Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 519
Nämä kolme on tuttuja. Le Ormella on hienoja levyjä. Areaa olen joskus yrittänyt kuunnella, taisi olla hieman hapokasta mun makuun jos oikein muistan. Pitäisi kuunnella uudestaan.
Taidan seuraavaksi kuunnella tuon Qualla Vecchia Locandan levyn, sen vasta tässä vuoden sisään löysin fyysisenä hopeakiekkona.
Kiitos vinkeistä
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Onhan Area hapokasta, mutta kannattaa joskus kokeilla jos vaikka toimisi nykyään paremmin. Aivan huikean taitava yhtye.
Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 519
^
www.discogs.com
www.discogs.com
Näistä kahdesta myös pidän, varmaan tuttuja sulle. Museo Rosenbach vähän paikkapaikoin riipivää mutta silti silloin tällöin tulee luukuteltua.
Ps. Listallasi oli toki yksi tuttu joka meni ohi:
Il Paese Dei Balocchi - Il Paese Dei Balocchi
Explore songs, recommendations, and other album details for Il Paese Dei Balocchi by Il Paese Dei Balocchi. Compare different versions and buy them all on Discogs.
www.discogs.com
Museo Rosenbach - Zarathustra
Explore songs, recommendations, and other album details for Zarathustra by Museo Rosenbach. Compare different versions and buy them all on Discogs.
www.discogs.com
Näistä kahdesta myös pidän, varmaan tuttuja sulle. Museo Rosenbach vähän paikkapaikoin riipivää mutta silti silloin tällöin tulee luukuteltua.
Ps. Listallasi oli toki yksi tuttu joka meni ohi:
- Banco del Mutuo Soccorso
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Zarathustra on mainio levy sekin. Toi Il Paesa ei itseasiassa ole mulle tuttu (kansi tosin näyttää tutulta). Pitää tutustua.^
Il Paese Dei Balocchi - Il Paese Dei Balocchi
Explore songs, recommendations, and other album details for Il Paese Dei Balocchi by Il Paese Dei Balocchi. Compare different versions and buy them all on Discogs.
Museo Rosenbach - Zarathustra
Explore songs, recommendations, and other album details for Zarathustra by Museo Rosenbach. Compare different versions and buy them all on Discogs.
Näistä kahdesta myös pidän, varmaan tuttuja sulle. Museo Rosenbach vähän paikkapaikoin riipivää mutta silti silloin tällöin tulee luukuteltua.
Ps. Listallasi oli toki yksi tuttu joka meni ohi:
- Banco del Mutuo Soccorso
progfusion
Käyttäjä
Itselleni uppoaa mm.
Alusa Fallax Intorno alla mia cattiva educazione
Campo di Marte s/t
Metamorfosi Inferno
Alphataurus s/t
Maxophone s/t
+ ne normaalit epäillyt.
80-luvun lopulla töissämme oli yksi italialainen hemmo, ja päätin yllättää hänet opettelemalla ulkoa De De Lindin ainokaisen levyn nimen,
Io non so da dove vengo e non so dove mai andrò, uomo è il nome che mi han dato. Hämmästeli kyllä kielitaitoani, mutta oli pakko tunnustaa, etten ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä juuri päästin suustani.
Alusa Fallax Intorno alla mia cattiva educazione
Campo di Marte s/t
Metamorfosi Inferno
Alphataurus s/t
Maxophone s/t
+ ne normaalit epäillyt.
80-luvun lopulla töissämme oli yksi italialainen hemmo, ja päätin yllättää hänet opettelemalla ulkoa De De Lindin ainokaisen levyn nimen,
Io non so da dove vengo e non so dove mai andrò, uomo è il nome che mi han dato. Hämmästeli kyllä kielitaitoani, mutta oli pakko tunnustaa, etten ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä juuri päästin suustani.
Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 519
^ Metamorfosi ja Maxophone noista tuttuja. -On jo hetken minusta ollut hieman hankalaa löytää CDitä näistä vanhoista. On varmaan kohtuu vähän ostajakuntaa niin painokset pieniä. Discogsista varmaan saisi, mutten ole sieltä viritellyt ostoja kertaakaan. Amazon Italiasta ostin n.10 vuotta sitten jonkun läjän mutta tuntuu että ei kovin helposti enää sieltäkään kaikkea löydy.
Pleasuffer
Hifiharrastaja
Palataan vielä tuohon ELPin Tarkukseen. Sehän on ihan sairaan hyvä levy. Muitakin ELPejä tuli jo kuunneltua Tidalista ja tilaukseen lähti Brain salad surgery ja Trilogy, mutta bändin ekasta levystä olisi tarjolla useampia versiota, joten onkohan joku perehtynyt näiden ELPin vinyylien versioihin ja mikähän niistä olisi paras? Eipä tuo Tarkuksen UK-1971/ILPS9156 ainakaan huonolta vaikuta. Myös muut levyt kiinnostavat, kun kaikista levvyistä löytyy myös uusia reissueita. Äkkiseltään en ole löytänyt, onko Steven Wilsonin remiksejä julkaistu vinyylinä, vai onko ne vain 2CD-versioissa? Tarkuksesta näytti ainakin olevan tällainen SW-remiksi...
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Vinyyli-versioista en tiedä, mutta sen tiedän että Brain Salad Surgery on mestarillinen levy. Minusta ELP:n paras.
Levyarvio: Emerson Lake & Palmer –Brain Salad Surgery (1973)
Arvostelussa ELP:n neljäs studioalbumi, Brain Salad Surgery vuodelta 1973, joka jäi yhtyeen kirkkaimmaksi saavutukseksi.
pienemmatpurot.com
(Wilsonin remiksi ei ainakaan minuun tehnyt suurta vaikutusta Tarkuksen kohdalla CD-formaatissa.)
Livetys
Käyttäjä
Emerson, Lake & Palmer - Emerson, Lake & Palmer
View credits, reviews, tracks and shop for the 2013 Vinyl release of "Emerson, Lake & Palmer" on Discogs.
www.discogs.com
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 930
Sonar With David Torn: Vortex (CH, 2018)
Sonar on yksi kiinnostavimmista moderneista progebändeistä. Bändin tavaramerkki on kellontarkka yhteissoitto monimutkaisissa tahtilajeissa ja toistuvat sykliset kuviot. Bändin tyyli on erittäin omaperäinen, mutta yhtäläisyyksiä löytyy paitsi maanmies (jotenkin todella osuvaa että juuri Sveitsistä tulee tälläistä atomikellontarkkaa musiikkia!) Nik Bärtschin yhtyeisiin Ronin ja Mobile mutta myös King Crimsonin 80-luvun gamelan-vaikutteisiin kappaleisiin.
Vortex -levy on askel eteenpäin Sonarille sillä bändin ennen niin tiukkaan kemialliseen kaavaan on lisätty täysin uusi elementti eli kokeellisesta musiikistaan tunnettu kitaranero David Torn. Alunperin David Tornin oli vain tarkoitus tuottaa ja miksata levy (Henry Kaiser suositteli Tornia Sonarille), mutta Sonar pyysi Tornia soittamaan soolon yhteen kappaleeseen minkä jälkeen ilmeni että Torn sekä bändi nautti yhteistyöstä niin paljon että Torn päätyi lopulta soittamaan levyn kaikissa kappaleissa.
Torn on aivan mahtava lisä Sonarin mekaanisen tikittävään ja hypnoottiseen soundiin. Niin kiinnostava kuin bändin ominaissoundi onkin, on sillä koko albumin mitassa, taipumusta käydä hieman puuduttavaksi. Tällä kertaa Sonarin musiikki onnistuu pitämään mielenkiintoa yllä aivan uudella tavalla kun Torn improvisoi villisti ja suvereenin notkeasti yhtyeen erittäin monimutkaisia tahtilajeja sisältävän yhteissoiton yllä. Torn ei myöskään tyydy pelkkiin sooloihin vaan luo useisiin kappaleisiin monenlaisia monimutkaisia tekstuureja jotka entisestään elävöittävät Sonarin soundia.
Ei kuitenkaan kannata ajatella että kaikki levyn hienoudet olisivat Tornin ansiota vaan kyllä Vortex edelleen on vahvasti nimenomaan Sonarin levy ja he ottavat tarvittaessa oman tilansa ja hoitavat tonttinsa ilman Torniakin. Kvartetti Stephen Thelen (kitara), Bernhard Wagner (kitara), Christian Kuntner (basso) ja Manuel Pasquinelli (rummut) antautuvat edelleen välillä varsin minimalistisiin tunnelmiin groovaten minuuttikaupalla jotain kiehtovaa rytmikuviota (epäsäännöllistä sellaista sentään!) rumpalin rikkoen rauhaa tyylikkäilllä aksenteilla.
Vortexin komein raita on sen kymmenen minuuttinen aloitusraita ”Part 44” joka käynnistyy heti todella koukuttavasti. Bändin kaksi kitaristia punoo tikittäviä kuvioita molemmat omissa rytmeissään basistin kompatessa tuplasti hitaammin taustalla massiivisella soundilla. Torn soittaa kaiken yllä majesteettisia hieman lokin kiljahduksilta kuulostavia kitaravingahteluja. Pikku hiljaa kappale kasvattaa intensiteeettiään ja tempoaan. Jännitys kasvaa lopulta lähes sietämättömän kutkuttavaksi. Upea aloitus upealle levylle.
Vortex on Sonarin toistaiseksi vahvin albumi. Toivottavasti seuraavalla levyllä mukana on jälleen joku David Tornin kaltainen uusi jännittävä elementti. Ehkä puhaltimia!
Parhaat biisit: ”Part 44”, ”Red Shift”, ”Vortex”
****½
Lisää vuoden 2018 parhaita levyjä:
https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-2018/