Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Kyllä Matin levy on hyllyssä. En ole suuri fani.
-
Hifiharrastajat ry:n infolehtinen yhdistyksestä ja hifistä harrastuksena nyt digijulkaisuna. » Lue lisää täältä!
-
Uutena lainattavana jäsenetuna Virtasalkku, jossa on välineistöä hifilaitteiden vaiheiden tarkistukseen ja kytkemiseen. Lue lisää»
Proge, psykedeelinen rock yms. suosituksia?
- Keskustelun aloittaja Noisehunter
- Aloituspäivämäärä
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Tim Bowness : Flowers At The Scene (UK, 2019)
No-Manissa yhdessä Steven Wilsonin kanssa musisoinut laulaja Tim Bowness on jäänyt hieman vanhan kumppaninsa menestyksen varjoon. Syyttä mielestäni sillä Bowness on luonut tarmokkaasti soolouraa viime vuosina julkaisten tasaiseen tahtiin laadukkaita albumeja. Ja hänen tapansa yhdistellä poppia progeen tuntuu minusta paljon luontevalta kuin Wilsonin huomattavasti laskelmoidummat kuuloiset viritelmät.
Tyylillisesti Bownessin artrock kumartelee jälleen vuoroin progen ja vuoroin pehmeän popin suuntaan. Flowers At The Scene ei ole mikään suuri irtiotto edellisiin Bownessin levyihin verrattuna vaikkei niiden tavoin sisälläkään konseptuaalista laajempaa kaarta. Konsepteistq luopuminen on tainnut tehnyt Bownessille kuitenkin vain hyvää sillä levy tuntuu vapautuneelta ja innostuneelta.
Flowers At The Scene rikkaasti orkestroitu (lähes jokaisessa kappaleessa on mausteena jousia tai puhaltimia) tunteellinen musiikki tuo mieleen David Sylvianin levyt 80-luvulta, mutta on kuitenkin selkeämmin kallellaan progressiiviseen rockiin. Tästä osoituksena myös levyn vierailijakaarti johon kuuluu mm. Peter Hammill, David Longdon, Jim Matheos ja tietenkin vanha rikostoveri Steven Wilson joka on tällä kertaa myös miksannut albumin. Tuotanto-arvot ovatkin jälleen korkeaa luokkaa josta on vedettävissä myös yhtäläisyysmerkki Sylvianiin, mutta toisaalta myös Roxy Musicin ja Bryan Ferryn myöhempiin vaiheisiin. Särmikästä rokkenrollia Flowers At The Scene ei missään nimessä ole vaan harkitun viimeisteltyä tunnelmointia aikuiseen makuun. Hyvässä ja pahassa.
Levyn parhaimmistoa edustaa poikkeuksellisen raskaasti soiva “ It’s The World” jossa riffittelee Fates Warningista tuttu kitaristi Jim Matheos ja Peter Hammill antaa taustatukea taustalaulajana.
Flowers At The Scenen kruunaa massiivisesti, muttei päällekäyvän, ja tuhdisti soivat ylelliset soundit.
Flowers At The Scene ei ole tulevaisuuden klassikko tai välttämättä edes Bownessin paras albumi (tuo titteli kuuluu vuoden 2014 Abandoned Dancehall Dreamsille), mutta miellyttävää ja laadukasta taiderokkia kuitenkin.
Parhaat biisit: ”I Go Deeper”, “It’s The World”
****
Lisää vuoden 2019 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2019
Esittelyssä vuoden 2019 parhaat levyt. Mukana mm. Jack O’ The Clock, Magma, PoiL ja North Sea Radio Orchestra…
pienemmatpurot.com
Viimeksi muokattu:
Pleasuffer
Hifiharrastaja
Tämä Bowness olikin huippu vinkki. En ole tajunnut tsekata, vaikka No-man on Wilsonin ansioista tuttu. Sattumalta äksästä löytyi tuo Flowers... ja Late night laments -vinyylit tarjouksesta, joten ne lähti tilaukseen saman tien 
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Hienoo! Kannattaa ehdottomasti tsekata myös Abandoned Dancehall Dreams. Se on mielestäni Tim Bownessin paras soololevy.Tämä Bowness olikin huippu vinkki. En ole tajunnut tsekata, vaikka No-man on Wilsonin ansioista tuttu. Sattumalta äksästä löytyi tuo Flowers... ja Late night laments -vinyylit tarjouksesta, joten ne lähti tilaukseen saman tien
Pleasuffer
Hifiharrastaja
Jep, pitää tutustua Timin koko tuotantoon. Tidalista näytti löytyvän useita levyjä. Tuo Flowers at the scene ainakin on ilmeisesti Bowness ja Wilsonin yhdessä tuottama ja ainakin tidalin mukaan Wilson on mukana tuossa It's the World -biisissä. No-Manin levyistä eniten olen pitnyt Schoolyard Ghostsista. Todella hienoa tunnelmointia ja kuitenkin aika erilaista kuin Wilsonin muut tuotokset...
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Returning Jesus lienee oma suosikkini No-Manin levyistä.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Gnidrolog: Lady Lake (UK, 1972)
Lady Laken musiikissa on havaittavissa vaikutteita Van Der Graaf Generatorin , Gentle Giantin ja etenkin Jethro Tullin suunnalta. Tull-vaikutteita korostaa etenkin runsas huilun hyödyntäminen, mutta myös toisaalta monet Stewart Goldringin varsin verevät sähkökitarasoolot jotka tuovat mieleen Martin Barren. Toisaalta viisihenkisen yhtyeen runsas instrumentaatio selloineen ja monine eri puhaltimineen tuo mieleen Gentle Giantin. Saksofonit pörisevät välillä yhtä rokkaavan aggressiivisesti kuin VdGG:n David Jacksonilla. Koskettimia Gnidrolog ei käytä lainkaan mikä tekee siitä suht poikkeuksellisen proge-bändin.
Goldringin veljekset ovat keittäneet kasaan yllä mainituista vaikutteistaan omintakeisen ja todella maittavan yhdistelmän. Lady Laken musiikissa yhdistyy parhaimmillaan erittäin onnistuneesti tarttuvat melodiat ja voimakkaat instrumentaaliosuudet joissa on sopivasti kiemuroita, mutta jotka eivät silti ylly ikinä erityisen monimutkaiseksi. Päävokalisti Colin Goldringin (Colin soittaa myös nokkahuilua ja alttotorvea) lauluääni mukavan rouhea ja omaperäinen jossa on hieman ”lammasmaista” vibraattoa.
Levyn kohokohtia ovat hienosti kasvava 11 minuuttinen pasifistisen sanoman sisältävä ”I Could Never Be A Soldier” sekä aivan hurmaavan ja tarttuvan kertosäkeen sisältävä ”Ship” (miksei tämä ollut hitti?). Myös 9 minuuttia kestävä instrumentaalinen nimibiisi on oikein mainio ja sisältää hienon kolmiminuuttisen instrumentaalisen intron jossa puhaltimet saavat kunnolla pääroolin ja meno yltyy varsin jazzahtavaksi.
Levyn heikointa antia on viimeinen kappale ”Social Embarrassment”. Kyseessä on muuten ihan pätevä hieman gentlegiantmainen biisi mutta kappale kompastuu siihen että jostain käsittämättömästä syystä päävokaalit hoitaa yhtyeen saksofonisti John Earle joka ei onnistu urakassaan kovinkaan kummoisesti.
Gnidrologin molemmat 1972 levyt ovat päteviä albumeita, mutta Lady Lake on selvästi vahvempi sofistikoituneemman tyylinsä ja monimutkaisempien sävellyksiensä ansiosta.
Gnidrolog ei koskaan saavuttanut suurta suosiota vaan jäi lähinnä lämppäribändin (mm. David Bowie, King Crimson, Magma, Gentle Giant…) rooliin. Bändi lopetti toimintansa pian Lady Laken jälkeen ja palasi yhteen vasta vuonna 2000 tekemään kolmannen albuminsa nimeltä Gnosis.
Parhaat biisit: ”I Could Never Be A Soldier”, ”Ship”, ”Lady Lake”
****
Lisää vuoden 1972 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1972
Esittelyssä vuoden 1972 parhaat levyt. Mukana mm. Yes, Genesis, Soft Machine ja Premiata Forneria Marconi.
pienemmatpurot.com
Ihan sivuhuomiona voisi mainita, että Goldringin veljekset kuuluvat siihen vanhan kaartin soittajien porukkaan, joka yritti luoda uutta uraa punk rockin siivellä. Ehkä sen voi laskea pieneksi pistevoitoksi progressiiviselle rockille, että Gnidrolog muistetaan nykyisin paremmin kuin veljesten punkviritelmä Pork Dukes.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Jep, veljesten punk-yhtyeestä olen tietoinen, mutta minulla ei ole ollut iloa kuulla sen musiikkia omin korvin.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Flairck : Back Alive! (NL, 2020)
Flairckin uusi aikakausi alkoi vuonna 2017 kun yhtyettä pitkään käytännössä yksinään vetänyt Visse jäi eläkkeelle ja ojensi soihdun uudelle sukupolvelle. Nyt yhtyettä johtaa meksikolaissyntyinen klassisesti koulutettu kitaristi Pablo Ortiz joka alun perin liittyi bändiin vuonna 2013. Ortiz kutsui belgialaisesta avantproge -bändistä Araniksesta tutun kontrabasisti Joris Vanvinckenroyen yhtyeeseen toiseksi säveltäjäksi. Viisi henkisen yhtyeen täydentää kaksi viulistia ja puhallinsoittaja.
Back Alive! nimen voisi ajatella viittaavaan live-levyyn, mutta Back Alive! on kuitenkin uuden kokoonpanon studiodebyytti ja koostuu pelkästään Ortizin ja Vanvinckenroyen uusista sävellyksistä.
Flairckin musiikki on aina yhdistellyt kamarimusiikkia ja folkkia ja samalla linjalla jatkaa myös yhtyeen uusi kokoonpano. Tosin vaikuttaa siltä että uusi musiikki on soinniltaan aiempaa terävämpää, monimutkaisempaa ja enemmän kallellaan hieman avantgardistiseen kamarimusiikkiin. Tämä voi hyvinkin olla Vanvinckenroyen vaikutusta sillä musiikki on hetkittäin hyvin saman kaltaista kuin hänen edes menneellä Aranis yhtyeellään. Araniksen ohella jonkinlaista vertailukohtaa voi hakea myös belgialaisesta Univers Zerosta. Luultavasti Back Alive! maistuukin hyvin niille avantprogen ystäville jotka ovat avoimia klassista musiikkia lähellä olevalle hieman keveämmälle soinnille.
Vaikka kamarimusiikin ja uuden musiikin vaikutteet ovat kasvussa Back Alive!:lla on kuitenkin yhtyeelle tyypilliset kansanmusiikki vaikutteet ovat edelleen selkeästi läsnä Flairckin tälläkin levyllä. Tämä kuuluu usein etenkin Ortizin taitavassa folk-henkisessä kitaroinnissa (toki hänen kitarointinsa sivuaa myös lukuisia muita tyylilajeja) joka on usein kappaleissa hyvin keskeissä roolissa.
Back Alive! on miellyttävä yhdistelmä vauhdikasta ja energisesti soitettua kamarimusiikkia ja keskiaikaisen kuuloista kansanmusiikkia.
Parhaat biisit: “Sick Muse (Ashes and Smoke)”, “Nepeta Cataria”
****
Lisää vuoden 2020 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2020 – Sijat 1-10
Esittelyssä vuoden 2020 parhaat levyt sijoituksilla 1-10. Mukana mm. Valentin & Théo Ceccaldi, Aksak Maboul, Fiona Apple ja Raoul Björkenheim.
pienemmatpurot.com
progfusion
Käyttäjä
Aika harvoin tulee kuunneltua puhtaasti akustista musiikkia, joten pistin tämän Spotify'sta soimaan. Ei ollenkaan paha valinta.
Edit. Toinen kierros starttasi. Tämä on hyvä.
Edit. Toinen kierros starttasi. Tämä on hyvä.
Viimeksi muokattu:
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Mukava kuulla!
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Tangerine Dream: Phaedra (DE, 1974)
Vaikutusvaltainen britti-DJ John Peel valitsi Tangerine Dreamin edellisen albumin Atemin (1973) vuoden albumiksi millä oli merkittävä vaikutus siihen että kovassa nosteessa ollut Richard Bransonin tuore levy-yhtiö Virgin kiinnitti yhtyeen laadukkaaseen artisti-katraaseensa. Virginilta saamalla ennakollaan Tangerine Dream osti mm. Moog-syntetisaattorin ja tällä tulikin olemaan suuri vaikutus bändin uuteen soundiin.
Levyllä soittaa Tangerine Dreamin se ehkäpä klassisin kokoonpano Edgar Froese, Christopher Franke ja Peter Baumann. Kolmikko oli tehnyt yhdessä jo kaksi levyä aiemmin, mutta Phaedralla palaset loksahtivat lopullisesti paikallen.
Levy äänitettiin kuudessa viikossa Virginin The Manor studiolla eli samassa paikassa jossa Virginin maailmankartalle nostanut Mike Oldfiedin Tubular Bells (1973) oli äänitetty.
Koko kolmikko soitttaa (tai ohjelmoi) lähinnä erilaisia syntetisaattoreita ja koskettimia ja perinteisemmistä instrumenteista kuullaan vain satunnaisesti Froesen soittamaa bassokitaraa ja Baumannin viimeisessä lyhyessä kappaleessa soittamaa huilua.
Levyn a-puolen täyttää lähes 17 minuutinen nimikappale “Phaedra” jossa usvaisen ja abstraktin urkumaalailun keskeltä nousee pulputtava sekvensserikuvio joka nopeutuu ja nopeutuu muuttaen muotoa ja välillä ottaen äänikuvan haltuunsa. Tämä oli jotain aivan uutta Tangerine Dreamin musiikille. Sekvensserit olivatkin Tangerine Dreamilla ensimmäistä kertaa käytössä ja ne ovatkin merkittävässä roolissa pitkin Phaedra-levyä. Itselleni ”Phaedra” maalaa kuvan jonkinlaisesta matkasta maan keskipisteeseen valtaisaan mystiseen tippukiviluolaan. Kappale muistutta on hetkittäin hieman jotain samaa kuin Pink Floydin ”Echoes”-eepoksella. Tehokas sekvensserien käyttö erottaa kuitenkin ”Phaedrassa” selkeästi ”Echoesista ja intensiivisimmillään kappaleen tunnelmat muodostuvat suorastaan painostaviksi. Lopun leijaileva osio tosin rauhoittaa tilanteen ja antaa kuulijan hengähtää.
Levyn b-puolella on kolme lyhyempää kappaletta joista tosin niistäkin kaksi on yli 8 minuuttisia. Albumin toisen puoliskon aloittava hieman yli kymmenen minuuttinen ”Mysterious Semblance at the Strand of Nightmares” on eteerinen ja lähes rytmitön kappale jonka aavemaisesti soivat Mellotronit ja syntetisaattorit siirtävät tunnelmat maanalaisista maailmoista enemmänkin ylöspäin kylmän ja lohduttoman avaruuden keskelle. Kiehtovaa, ja vuonna 1974, hyvin omaperäistä musiikkia.
Kolmas raita “Movements of a Visionary” alkaa erikoisilla suhahduksilla ja pehmeillä säksätyksillä. Pikku hiljaa kimmeltävästi helisevät ja pulputtava sekvensserikuvio nousee pintaan. Kappaleen urkusoundit tuovat hetkittäin mieleen Pink Floydin Rick Wrightin. Kokonaisuutena “Movements of a Visionary” jää vähän muodottamaksi tunnelmoinniksi eikä pärjää levyn kahdelle ensimmäiselle kappaleelle.
Levy päättyy lyhyeseen, alle kolmiminuuttiseen ”Seguent ’c’” -kappaleeseen joka on Tangerine Dreamin ainoa kappale jossa ei käytetä minkäänlaisia kosketinsoittimia. Kappaleessa soi yksinään Peter Baumannin moneen kertaan päällekkäin äänitettyt, kaiutetut ja muutet efektoidut huilut jotka käyvät keskenään eteeristä vuoropuhelua. Yksittäisenä raitana ei ehkä kovin kummoinen, mutta toimii hyvin vähäeleisenä päätöksenä levykokonaisuuden kontekstissa.
Aavemaisesti humiseva ja pörisevä Phaedra on vähäeleistä, tyylikästä, tunnelmallista proto-ambientia joka sisältää riittävästi tarttumapintaa tarjotakseen elämyksiä myös aktiiviseen kuunteluun. Phaedra ei ole vain taustamusiikkia.
Virginin julkaisema Phaedra oli yllätys menestys Briteissä jossa se nousi parhaimmillaan sijalle 15. myydyimpien albumien listalla ja pysytteli listoilla peräti 15 viikkoa. Kultalevyjä ropisi bändille monesta muustakin maasta ja tämän menestyksen myötä Tangerine Dreamista tuli myös merkittävä tekijä konserttilavoilla.
Parhaat biisit: ”Phaedra”
****½
Lisää vuoden 1974 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1974 – Sijat 1-10
Esittelyssä vuoden 1974 parhaat levyt. Mukana mm. King Crimson, Yes ja Mike Oldfield.
pienemmatpurot.com
progfusion
Käyttäjä
TD on yhtye, joka on itselläni jäänyt (lähes) kokonaan ilman kuuntelua. Yhden vinyylin muistan omistaneeni, mutta sen musiikista en muista mitään.
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
Tangerine Dream ei välttämättä tarjoa paljon jos fuusio-jazz on se oma juttu.
progfusion
Käyttäjä
Proge-ilta - Radio Suomi ti 21.6. klo 18.02
areena.yle.fi
Proge-ilta - Progen hitit ja hudit | Musiikin teemailta
PROGEILTA - Progen hitit ja hudit Jyrki Koskenseppä 1. EMERSON, LAKE & PALMER - Fanfare for the common man 2. GREENSLADE - Animal farm 3. PROCOL HARUM - Conquistador 4. GENESIS - Follow you, follow me 5. PETER GABRIEL - Solsbury hill 6. KAAMOS - Strife 7. WIGWAM - Tramdriver 8. GODLEY & CREME -...
Kcrimso
Käyttäjä
- Liittynyt
- 22.8.2020
- Viestejä
- 2 933
The Utopia Strong : s/t (UK, 2019)
Kavus Torabi on ahkeroinut jo pitkään hieman kokeellisemman progressiivisen rockin parissa ja hänet tunnetaan erityisesti Gongista, Cardiacsista ja hänen omasta yhtyeestään Knifeworld. Michael J. York taas on ollut mukana mm. Coilissa ja Guapossa. Steve Davis on kolmikon poikkeus. Hänellä ei ole lainkaan ennestään muusikon taustaa vaan hänet tunnetaan parhaiten legendaarisena snooker-pelaajana. Davis on kuitenkin ollut pitkään innokas proge-fani ja toiminut DJ:nä ja kirjoittanut kolumneja Prog-lehteen. The Utopia Strong on 62-vuotiaan Davisin debyytti muusikkona.
Normaalisti Torabi on kitaristi, York puhallinsoittaja ja Davis kai tuntee olonsa kotoisammaksi puukeppien kanssa, mutta The Utopia Strongissa koko kolmikko soittaa vain analogisia modulaarisia syntetisaattoreita. The Utopia Strongin musiikki onkin elektronista musiikkia varhaisen Tangerine Dreamin hengessä. Tummasävyinen, muttei synkkä, musiikki pulppuilee ja surisee leppoisasti kietoen kuulijan miellyttävästi sisäänsä. The Utopia Strongin musiikki ei myöskään jää liiaksi sekvenssien vangiksi, kuten tälläisessä musiikissa usein on vaarana, vaan on eloisaa ja orgaanisen kuuloista. Luulisin että suurin osa levyn musiikista onkin käsin reaaliajassa soitettua.
The Utopia Strongin musiikki syntyi alunperin kolmikon huvin vuoksi järjestämistä jammailusessioista eikä ajatuksena edes ollut tehdä levyä. Improvisaatioiden pohjalta syntyi kuitenkin sen verran maukkaita aihioita että niistä päätettiin työskää kokonainen levy. Osa materiaalista tuntuukin suht spontaanilta surisuttelulta, mutta toisaalta sinkkunakin julkaistu kolmeminuuttinen “Konta Chorus” sykkii eteenpäin hyvinkin määrätietoisesti ja jopa tarttuvan kuuloisesti.
Toisin kuin tämän tyyppisessä elektronisessa “space”-musiikissa kappaleet ovat maltettu pitää kompakteina. 43 minuuttisen levyn 9 kappaleen kestot vaihtelevat minuutista neljään lukuunottamatta kahta pidempää 8 ja 10 minuuttista kappaletta.
The Utopia Strong -levy ei varsinaisesti ole mikään game-changer omassa genressään mutta miellyttävä pelin avaus kuitenkin kolmikolta ja mielellään tätä kuulisi tulevaisuudessa lisääkin.
Parhaat biisit: “Emerald Tablet”, “Konta Chorus”, “Brainsurgeons 3”
****
Lisää vuoden 2019 parhaita levyjä:
Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2019
Esittelyssä vuoden 2019 parhaat levyt. Mukana mm. Jack O’ The Clock, Magma, PoiL ja North Sea Radio Orchestra…
pienemmatpurot.wordpress.com
Kiitos tiedosta. Radio Suomea en juuri koskaan kuuntele, joten minulta oli mennyt ohi myös edellinen progeilta talvella. Tuttua ja kiinnostavaa musiikkia.Proge-ilta - Radio Suomi ti 21.6. klo 18.02
Proge-ilta - Progen hitit ja hudit | Musiikin teemailta
PROGEILTA - Progen hitit ja hudit Jyrki Koskenseppä 1. EMERSON, LAKE & PALMER - Fanfare for the common man 2. GREENSLADE - Animal farm 3. PROCOL HARUM - Conquistador 4. GENESIS - Follow you, follow me 5. PETER GABRIEL - Solsbury hill 6. KAAMOS - Strife 7. WIGWAM - Tramdriver 8. GODLEY & CREME -...
Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-60944053