Prince

Mika

Käyttäjä
Liittynyt
3.2.2009
Viestejä
783
Kaivoin tossa tänään hyllystä Princen Lovesexy cd:n. Levy kuulosti harvinaisen ponnettomalta. Nyt olisi remasteri paikallaan. Joku Linnie voisi kertoa, josko DS saa enemmän eloa esim. tohon Lovesexyyn. Pitänee pyörittää mustia lättyjä sillä välin. Kai edes ne toimii.
 

Seggaeman

Käyttäjä
Liittynyt
26.8.2006
Viestejä
814
Prince, yhdellä sanalla NERO. Tunnettu siitä että jätti varsinkin 80- luvulla levyt vähän "keskeneräisiksi" tarkoituksella. Erittäin kuivakkaa saundia pukkasi, eikä tuo Lovesexy miksikään muutu remasteroinnilla, muutenkin hauska cd- versiona kun on merkitty yhdeksi biisiksi koko levy. Toki vinyylinä on mehukkaampi. Mun mielestä kyseinen Lovesexy levy ei todellakaan ole ponneton ainakaan musiikillisesti, tämähän oli siivompi ja "korvaava" versio Black Albumista joka oli varmaan maailman levinnein bootleg ennen virallista julkaisua.

Tästä herrasta vois, jos jaksas, kirjottaa vaikka miten paljon.
Säveltää, sanoittaa, sovittaa ja soittaa ja varsinkin soittaa, kaikkea. Erittäin aliarvostettu kitaristi, joskus olen luonnehtinut Princen kitarointia tähän tapaan: Jotain Santanan ja Hendrixsin välissä, Santanan kuulaus ja kauneus siitettynä Hendrixin raivoon ja improvisaatioon. Eli oma itsensä :D

Kuten kaikilla hienoilla artisteilla , esikuvat ovat olleet aina läsnä. Niin studiossa ja varsinsin livenä.

Oma Prince diggailu on varmaan lähteny jostain 80 - luvun lopusta liikkeelle ja suht kattava kataloogi on hallussa(eli todella pieni hardcore
fanittajiin vertailtaessa, suorastaan mitätön :D).
Vain kerran olen livenä nähnyt, 2002 Tanskassa Rainbow Children kiertueella, jossa show meininki oli vähissä miehen jehova hommien takia.
Mutta sitäkin enemmän tuli loistavaa kitarointia.

Nyt tänäkin syksynä olisi euroopassa kiertämässä, olisin varmasti katsomassa jos talous kestäisi, aina ei voi voittaa.
 

Mika

Käyttäjä
Liittynyt
3.2.2009
Viestejä
783
Princen musiikki rautaa ja levyjä hyllyssä kosolti. Sääli, ettei noi soundit oo parasta A-luokkaa.
 

Gretch

Käyttäjä
Liittynyt
2.9.2007
Viestejä
10 849
Arvostan hienona artistina, mutta jossain matkan varrella on käynyt niin että jokunen inkkari on tippunut kanootista.
 

Seggaeman

Käyttäjä
Liittynyt
26.8.2006
Viestejä
814
Se nerouden ja hulluuden raja ... :D

Joo, kaikenlaista säätöä on ollut, levylafkan kanssa tappelua, uskoon tuloa ja menoa? En ole pahemmin viimeaikoina seurannut missä menee henkilökohtaisella tasolla. Kovia keikkoja kuulemma vielä heittää.
 

Seggaeman

Käyttäjä
Liittynyt
26.8.2006
Viestejä
814
Mitenkähän lie? Tuleeko Prince keikalle ensi kuussa Suomeen?! Huhuja on ilmassa, toivottavasti toteutuu.
 

Mika K

Käyttäjä
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
13 136
Kaupunki
Olut, eikun Oulu..
Vaikka jos kuulisit samalla?

OT: luin tuossa parina iltana Ukolle taas sitä sinun tuomaa lasten kirjaa. Aika jänniä juttuja godda admit.
 

Seggaeman

Käyttäjä
Liittynyt
26.8.2006
Viestejä
814
Sehän perui sitten kolmannen kerran Suomeen tulonsa. Ei kyllä ollut yllätys, niin äkkiä kesken euroopankiertueen "löytyi" välipäivä Suomen
keikalle.Sekin, yllätys siirtyi



Tuonnenmas...
 

murkku

Käyttäjä
Liittynyt
20.3.2009
Viestejä
3 045
Kaupunki
Helsinki
Eheen, kunhan vain ajattelin olla aikaani (ja seuraavaa keikkaa) edellä :)
 
Ylös