Populaari vs. Taidemusiikki

Littunatelkkari

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.1.2007
Viestejä
9 994
Kaupunki
Aeka kaakana
Populaarimusiikki vs. Taidemusiikki

Ihan ensiksi haluan sanoa, että missään tapauksessa en aio aloittaa keskustelua aiheesta kumpi on parempaa, oikeampaa, laadukkampaa tai tärkeämpää musiikkia.

Luettuani tuon EP Salosen arvion äänitallenteiden tulevaisuudesta, tuli vain mieleen, että marginaalimusiikin osalta myynti saattaa pitkän päälle siirtyä verkkoon jopa populaarimusiikkia enemmän.
Ainakin myyntitilastojen valossa klassinen musiikki kuuluu marginaaliin.

Tuossa vain mietiskelin, miksi tällä tavoin karkeasti kahteen ryhmään jaoteltu musiikki poikkeaa niin paljon markkinoinniltaan ja osin harrastelijapohjaltaankin toisistaan.
Leikittelin ajatuksella, että populaarimusiikkia tehtäisiin samalla tavalla kuin klassista musiikkia.

Sehän menisi suunnilleen näin:
Maailmassa olisi jotakuinkin tuhat aktiivista säveltäjää, jotka tuottaisivat musiikkia noin viidelle miljoonalle solistille ja bändille, jotka kilvan soittaisivat covereita alkuperäisteoksista (lukumäärät on ihan hatusta). Listoille pääsisi periatteessa helpoimmin kun säveltäjä olisi ollut manan mailla jo jonkun vuosikymmenen tai mielummin vuosisadankin. Toisaalta parhaat sävellykset kiikkuisivat myyntilistojen kärjessä jopa vuosikymmeniä. Kunnon harrastajilla olisi levyhyllyssä kymmenkunta kehutuinta versiota kaikista listahiteistä ja kokonaissävellysten määrä jäisi muutamaan sataan.

Olis tämä maailma vähän erilainen. :-\

-128-
 
Sitä voi aivan perustellusti kysyä: Onko 'coverien' soittaminen sen enempää tai vähempää taidetta kuin esim. kirjojen kääntäminen?
 
Tuosta pääsee ihan kohta siihen ikuisuuskysymykseen taiteen määritelmästä.

Hauska ajatusleikki. Kesällä on aikaa nauttia luonnosta ja miettiä hassuja.

Edellen tuli mieleen leikitellä tuolla ajatuksella toisinpäin. Siitä ajatusleikista ei vain meinannut tulla mitään. Miksiköhän?
 
Lasse Ukkonen sanoi:
Sitä voi aivan perustellusti kysyä: Onko 'coverien' soittaminen sen enempää tai vähempää taidetta kuin esim. kirjojen kääntäminen?

Minusta kirjakäännökset yrittävät kai olla mahdollisimman uskollisia alkuperäiselle , kun taas coverbiisit ovat nimenomaan tulkitsijan OMA näkemys k.o kipaleesta.

-I
 
Littunatelkkari sanoi:
Populaarimusiikki vs. Taidemusiikki


Luettuani tuon EP Salosen arvion äänitallenteiden tulevaisuudesta, tuli vain mieleen, että marginaalimusiikin osalta myynti saattaa pitkän päälle siirtyä verkkoon jopa populaarimusiikkia enemmän.

Fyysisten levyjen myynneissä saatetaan siirtyä enemmän verkkoon, mutta en usko että marginaalimusassa siirrytään kauheasti nettilatauksiin, koska kuvittelisin että nimenomaan "taiteellisempaa" musiikkia kuuntelevat haluavat hypistellä levyä jne.
Naapurin Matillehan riittää tottakai se verkosta ladattu hittilista i-podin vakiokuulokkeiden läpi ruuhkassa kuunneltuna.

-I
 
littuna, juuri noinhan se menee bluesissa. ja on marginaalimusiikkia.
 
Ingraver sanoi:
Minusta kirjakäännökset yrittävät kai olla mahdollisimman uskollisia alkuperäiselle , kun taas coverbiisit ovat nimenomaan tulkitsijan OMA näkemys k.o kipaleesta.
-I

Etpä taida tuntea kirjallisuutta pahemmin? Otetaan nyt vaikka esimerkiksi vaikka kaikkien tuntema Pentti Saarikoski. Hänen käännöstyönsä sisältää mm. Antiikin kreikan kirjallisuutta, Sieppari ruispellossa. Hyvässä käännöksessä pyritään pitäytymään alkuperäisen kirjan hengessä eikä sanatarkkuudessa. Näin ollen kääntäjän työ on kirjan tulkitsemista. Luepa vaikka Saarikosken siepparia ja alkuperäistä rinnan, niin huomaat niiden poikkeavan aika paljon toisistaan.

-i
 
Käännöksessä on liene tärkeätä luoda suomalaiselle lukijalle sama mielikuva, kuin alkuperäistä teosta lukiessa. Kielet saattavat siltä osin toimia erilailla. Muistan Siepparin. Sitä luetutettiin luokan kirjallisuus tunnilla kansalaiskoulussa. Kohta kirjan ilmestymisen jälkeen. Ennakkoluuloton opettaja jäi myös mieleen. Ote kirjasta muistikuvan mukaan:" ainakin kilometrin pituinen lippa..." Plus "rumat sanat"!
 
Sella sanoi:
Etpä taida tuntea kirjallisuutta pahemmin? Otetaan nyt vaikka esimerkiksi vaikka kaikkien tuntema Pentti Saarikoski. Hänen käännöstyönsä sisältää mm. Antiikin kreikan kirjallisuutta, Sieppari ruispellossa. Hyvässä käännöksessä pyritään pitäytymään alkuperäisen kirjan hengessä eikä sanatarkkuudessa. Näin ollen kääntäjän työ on kirjan tulkitsemista. Luepa vaikka Saarikosken siepparia ja alkuperäistä rinnan, niin huomaat niiden poikkeavan aika paljon toisistaan.

-i

Ai... en arvannutkaan että kovin "radikaalejakin" eroja voisivat sisältää, vaikka tiesinkin että ei sitä nyt aivan sanasta sanaan yritetä kääntää.
Ja ei, en todellakaan tunne kirjallisuutta, jos roskafantasiaa yms. ei lasketa :D
Tosin pitkään aikaan ei ole tullut niitäkään luettua.
Ehkä sitten kun minustakin tulee wanha gubbe, alan ostamaan vinyylejä ja lukemaan kaunokirjallisuutta.


-I
P.S Ainiin luin ensimmäisellä tai tosella luokalla melkein kokonaan Sinuhe egyptiläisen kun sen jostain keräyspaperilaatikosta löysin. Muistan vain sen että oli aika raskasta luettavaa...
 
silmaauki sanoi:
OT: Sinuhe on aivan sairaan hyvä teos! Samoin on Turms, kuolematon. Ja mitäs muita noita nyt onkaan.

Jatkan OT-linjalla. Sinuhe on yksi maailmankirjallisuuden klassikoista. Loistava, loistava kirja, vaikka kirjan maailmankuva ja ihmiskäsitys kuuluvatkin melkoisen pessimistisiin.

Waltari oli parhaimmillaan historiallisten kirjojen kanssa. Sinuhen kanssa hän kuitenkin ylitti loisteliaan normaalitasonsa todella huimasti...

t. jjahifi
 
Väärin. Waltari on parhaimmillaan hänen pienoisromaaneissaan, kuten Ei koskaan huomispäivää tai Koiranheisipuu. Pitkät romaanit ovat lähinnä puuduttavia mutta on niillä hetkensä. Niistä pitäisi omaksi suosikikseni luetuttaa Isästä poikaan.
 
Sella sanoi:
Väärin. Waltari on parhaimmillaan hänen pienoisromaaneissaan, kuten Ei koskaan huomispäivää tai Koiranheisipuu. Pitkät romaanit ovat lähinnä puuduttavia mutta on niillä hetkensä. Niistä pitäisi omaksi suosikikseni luetuttaa Isästä poikaan.

Näh. Nuoren miehen mielipide. Nuoret ei jaksa keskittyä mihinkään pitempää aikaa... :D

t. jjahifi
 
Kuinkas me sitten suhteutettaisiin tämä kirjojen käännöstyö vaikkapa elokuvien esikuvana olleisiin kirjallisiin teoksiin?

Kuka teistä on lukenut "Do androids dreem of sheep?"? Aika monien leffafriikkien top-tenissä. Kirjailijan nimi on Philip K. Dick.
Kumpi ylittää kumman? Kirja elokuvan vai elokuva kirjan - vai onko nuo sittenkin uskollisia toisilleen?

-128-

Nyt ollaan jo aika kaukana alkuperäisestä topicista.
 
Philip K. Dick on aidosti vaikea filmatisoitava. Kyseisen heebon kirjoissa suuri osa asioista on siinä mitä tapahtuu tyyppien korvien välissä. No, vainoharhaisuus ei ole vähäinen osa asiaa... :p

Mutta leffa on myös loistava, tosin aika lailla erilainen. Littu, mitä pidät elokuvasta Brazil? (Ei enään mitään tekemistä alkuperäisen otsikon kanssa.)

t. jjahifi
 
Brazil on minulle musta aukko. En tiedä nähneeni. Täytyypä laittaa listalle.
Mustaa huumoria kuulemma. Sen genren yksi parhaita viime aikoina (taas kerran) katselemani tunnetaan toiselta nimeltään "how I learned to stop worrying and love the bomb".
Taas kerran - mikä kuva?

Philip K. Dickin ohella oli myös toinen - hieman tunnetumpi Puolalainen ukko, S. Lem - joka niin ikään kirjoitti aika kieroja tarinoita. Näistä yksi tunnetuimmista on sekin filmatisoitu jopa kahdesti. Ensin neukuissa ja sitten rapakon takana. Tarkovski oli mennen tullen parempi.

-128-
 
Littunatelkkari sanoi:
Brazil on minulle musta aukko. En tiedä nähneeni. Täytyypä laittaa listalle.
Mustaa huumoria kuulemma. Sen genren yksi parhaita viime aikoina (taas kerran) katselemani tunnetaan toiselta nimeltään "how I learned to stop worrying and love the bomb".
Taas kerran - mikä kuva?

Philip K. Dickin ohella oli myös toinen - hieman tunnetumpi Puolalainen ukko, S. Lem - joka niin ikään kirjoitti aika kieroja tarinoita. Näistä yksi tunnetuimmista on sekin filmatisoitu jopa kahdesti. Ensin neukuissa ja sitten rapakon takana. Tarkovski oli mennen tullen parempi.

-128-

Höh. Testaatko vanhaa pierua? :D

Tuo kuinka opin rakastamaan pommia on tietenkin Tohtori Outolempi, jossa muistaakseni upseeri ratsastaa pommilla kadotukseen... Kaikkien ydinsotaleffojen äiti... :p

Juu, Solaris on klassikko. Tarkovski oli tunnelmassa uskollisempi kirjalle, mutta kumpikin jää piiritasolle jos vertaa kirjan psykologiseen jännitteeseen.

Minusta parasta neukkupuolen scifi-filmatisointia on Stalker ja sekin on tietenkin mestari Tarkovskin käsialaa... Todella vähän efektejä, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän...

t. jjahifi

Editointilisäys: Minusta Stalkerin sound-track on uskomaton. Niin paljon niin vähällä. Puhun siis Tarkovskin versiosta (ei niitä muita taida ollakkaan tuosta Retkestä Tienpientareelle).
 
Littunatelkkari sanoi:
Stalker on hyvä - pitää vain itse olla oikeassa moodissa katsellessaan sitä - kuten Tarkovskia yleensäkin.

Totta. Tuo Stalker on todellakin "Retki tienpientareelle". Loistavaa taidetta ja sellaisena, IMHO, täysin ylittämätön.

Joku voi myöhemmin tehdä paremman leffan kirjasta, mutta Tarkovski teki oman näkemyksensä eikä kirjan filmatisointia...

t. jjahifi

Editointilisäys: Littu, ettet sinäkin vain ole Tarkovski-fani?
 
Mulla välkkyy vaan silmissä Studio Julmahuvin Tarkovski -parodia. Hevosia.

Viitattiinko tällä ketjun aloituksella Hesarissa vellovaan keskusteluun taide- ja viihdemusiikin suhteesta? Hieman ällistyneenä olen vilkuillut joidenkin asennetta tässä asiassa, varsinkin siis taidemusiikin puolelta. Tarvitaankohan tälläistä jyrkkää rajanvetoa?
 
Back
Ylös