Pioneer SA-410 korjaus/modaus

Beawers

Käyttäjä
Liittynyt
17.8.2007
Viestejä
324
Sain kesällä lahjoituksena melko pahasti vaurioituneen Pioneerin integroidun vahvistimen mallia SA-410, laite on peräisin jostain 70-80 luvun vaihteesta ja varsin yksinkertainen rakenteeltaan.

Lähtökohdasta ei tullut otettu kuvia, mutta noin sanallisesti kuvailtuna vahvistin näytti siltä kuin norsu olisi tallannut teholähteen päälle ja laite olisi sen jälkeen heitetty seinään. En antanut tämän pelästyttää itseäni vaan taivuttelin kotelon ja verkkomuuntajan osat niin lähelle alkuperäistä muotoa kuin onnistuin. Sen jälkeen koekäynnistys ja kas kummaa, punainen virtaledi syttyi etupaneeliin. Yleismittarilla vielä varmistin että teholähteen elkoissa on oikeasti jännitettä ja sen jälkeen kaiuttimet ja cd soitin kiinni. Sehän soi ... ja vieläpä yllättävän hyvin. Enää en ihmettele että tälläkin foorumilla jotkut ovat hankkineet ko. vahvistimen ensimmäisen hifilaiteiston osaksi ja säilyttäneet sen nykypäivään asti.

Laitteessa oli kuitenkin vielä ongelmia. Balanssisäädin toimi vain oikeaan kanavaan ja bassosäätö tuntui toimivan todella kummallisesti.

6841210.jpg


Kuvassa näkyy piirilevy josta bassosäädin irrotettu. Vika oli lopulta varsin yksinkertainen, etummainen hiilirata oli poikki. Ilmeisesti seinään heittämistä Pioneerikaan ei kestä. Balanssisäätimen yksi kontaktinasti oli irronnut hiiliradasta ja se aiheutti säädön toimimattomuuden. Helppo vika korjata Super Epoxylla ja kärkipihdeillä. Uuden potikan bassosäätimeksi kävin ostamassa Partcosta parilla eurolla. Allaolevassa kuvassa se näkyykin paikalleen asennettuna.

6841213.jpg


Enää oli vuorossa laitteen kasaus kuvassa näkyvistä osista.

6841211.jpg


Alakuvassa laite valmiina ilman koteloa.

6841212.jpg


Etsin vielä internetistä laitteen huolto-ohjeen josta oli helppo havaita että alkuperäinen teholähde oli hieman alimitoitettu. Suotokondensaattoreina oli vain 4700µF elkot mikä on mielestäni alimitoitettua. Rippelijännitettäkin oli noin 400mV skoopin näytöltä arvioituna. Lisäsin tähän Partcon tarjoushyllystä parilla eurolla ostetut 2200µF elkot rinnalla ja rippeli tippukin lähes puoleen alkuperäisestä. Tällä oli myös korvinkuultava vaikutus soundiin ja erityisesti vahvistimen bassotoistoon.

Mitä projektista jäi ? Varsin mukavasti soiva vahvistin jossa rahallinen sijoitus on alle 5 euroa. Varsin edullisesti voi siis saada toimivan vahvistimen jos on valmis näkemään hieman vaivaa. Kokonaisuudessaan hankkeen toteutus nieli kolmen illan vapaa-ajan. Seuraava parannuskohde voisi olla vahvistimen sisäinen RIAA korjain johon voisi vaihtaa nykyaikaisen oparin, metallikalvovastukset ja polypropeenikonkat. Varsin edullisia muutoksia vieläkin ja luultavasti mitattavia sekä korvinkuultavia parannuksia laitteeseen.

6841214.jpg


Yläkuvassa laite valmiiksi kasattuna työpöydällä.
 

jasu

Moderaattori
Hifiharrastaja
Liittynyt
26.10.2006
Viestejä
7 063
Kaupunki
Oulu
Minä tekisin vielä sellaisen modauksen, että vaihtaisin kaikki elkot uusiin (ne kun tuppaa kuolemaan ikääntyessään), jos ne 4700uF lyytit oli alkuperäisiä, rippelijännitteen suuruus selittyy silläkin.
 

leino_antti

Käyttäjä
Liittynyt
25.2.2007
Viestejä
285
Jep elkot uusiksi ja signaalitietä voi koettaa seurata ja vaihtaa mahdolliset sarjakonkat laadukkaisiin.

-A
 

Pappis

Hifiharrastaja
Liittynyt
7.8.2007
Viestejä
374
Kaupunki
kylä länsirannikolla
Kaikki signaalitien keraamiset konkat (jos niitä on) kannattaa aina vaihtaa muovisiin. Elkojen vaihto on myös erittäin suositeltavaa, ja samalla kannattaa laittaa rinnalle 10n - 100n keraamiset varmistamaan ylätaajuuksien järjellisempää impedanssikäyttäytymistä.
 

Jounika

Käyttäjä
Liittynyt
7.7.2008
Viestejä
1 452
Kaupunki
Tampere
Pappis sanoi:
Kaikki signaalitien keraamiset konkat (jos niitä on) kannattaa aina vaihtaa muovisiin. Elkojen vaihto on myös erittäin suositeltavaa, ja samalla kannattaa laittaa rinnalle 10n - 100n keraamiset varmistamaan ylätaajuuksien järjellisempää impedanssikäyttäytymistä.

Mieluummin yksi laadukas kuin kaksi erilaista rinnankytkettyä. Kahden erilaisen konkan rinnankytkentä kuitenkin huonontaa tilannetta konkkien impedanssiminimien välisellä alueella.
 

Beawers

Käyttäjä
Liittynyt
17.8.2007
Viestejä
324
jasu sanoi:
Minä tekisin vielä sellaisen modauksen, että vaihtaisin kaikki elkot uusiin (ne kun tuppaa kuolemaan ikääntyessään), jos ne 4700uF lyytit oli alkuperäisiä, rippelijännitteen suuruus selittyy silläkin.

Kyllä ne 4700µF elkot ovat alkuperäisiä. Valitettavasti piirilevyllä niiden rasteri on 12,5 mm (=5 x 2,54 mm) ja tilalle kaavailemani korvaavat komponentit olisivat olleet 10 mm rasterilla (joko 4700µF/35 V tai 10000µF/35 V). En lähtenyt porailemaan vielä piirilevyyn uusia reikiä vaikka sekin on tosin mahdollista. Varmasti maailmalta löytyy sopivat uuden elkot myös 12,5 mm rasterilla jos vain jaksaa etsiä.

Tarkkaavainen lukija saattoi rivien välistä lukea ensimmäisestä viestistäni, että koko hankkeen punaisena lankana oli kokeilla kuinka halvalla laitteen saa soimaan siedettävästi ja vastaus on, että 5 euroa riitti siihen mainiosti. Kannattaa myös muistaa, että säästetty euro on omassa taskussa. Teknisesti täydellistä tästä on turha yrittää rakentaa, ei alkuperäinen design niin hyvä kuitenkaan ole.
 
Ylös