Penaudio Karelia

spenttila

Yhteistyökumppani
Liittynyt
15.8.2006
Viestejä
426
Hellou,

Tässä vähän kirjoitetussa muodossa uudesta lippulaivamallistani:

Penaudio Karelia on ensimmäinen Penaudion kaiutin, jossa käytetään kotelolla muodostettavaa äänen suuntaamista.
Diskantti suuntaa jo itsessään niin paljon, että sen suuntauksen lisääminen vaan heikentää stereokuvaa kuunteluolosuhteissa. Lisäksi korkeat taajuudet alkavat vaimentumaan jo ilmassa, matoista, sohvista, huonekasveista ja huoneen ulokkeista puhumattakaan. Suurin ongelma on bassoalueella, jossa melkein huoneessa kuin huoneessa on seisovia aaltoja 50-200Hz alueella. Siellä äänen suuntaaminen vaikuttaa eniten. Keskiäänten suuntaaminen voi huonossa tapauksessa myös johtaa liialliseen suuntaamiseen, jolloin sweet spot on todella kapea ja ääni sen ulkopuolella “outo”. Hyvässä tapauksessa, pidettäessä kiila kohtuullisen leveänä kuuntelupaikkaan kohti, vähentää se haitallisia heijastuksia huoneen rajapinnoista lisäten äänen tarkkuutta, stereokuvan leveyttä ja syvyyttä kuitenkin pitäen stereokuvan kasassa laajemmalla kuuntelualueella.


Penaudio Kareliassa ylä-äänet hoidetaan Seasin timanttikalvoisella diskantilla, jonka reagointi signaaliin on aivan poikkeuksellisen nopea, kalvon keveydestä ja jäykkyydestä, sekä todella voimakkaasta moottorista (puhekela/magneetti) johtuen. Elementin säröarvot ovat myös poikkeuksellisen pienet. Kalvon takaosa on vaimennettu synteettisellä vanulla ja muotoilemalla takakotelo timantin muotoon, jolloin heijastuksia ei käytännössä ole lainkaan.

Keskiääninä on kaksi pienisäröistä 18 senttistä Seasin kuitu/muovikartioista excel elementtiä. Puhekelan runko on titaania, puhekelan napakappaleen ylä- ja alapuolella on kupariset oikosulkurenkaat. Erikoistilatun titaanisen puhekelan rungon (nopeampi reagointi transientteihin, suurempi Qms-arvo, mikä hyödytti projektissa, josta lisää jäljempänä) lisäksi ulompaa ripustusta on löystetty ja sisempää ripustusta jäykistetty, jolla on lisätty tehonsietoa.

Bassot ovat Seasin 26-senttiset erittäin pienisäröiset magnesium/alumiini kartioiset Excelit, joita on 4 kappaletta kaiutinta kohden symmetrisesti aseteltuna keskiäänien ylä- ja alapuolelle. Puhekela on 16 ohminen, jotta saatiin helpotettua kytkentää jakosuotimen kannalta sekä kasvattamaan elementin Q-arvoa.

Kaikkien elementtien materiaalit on valittu niiden täydellisesti toistoalueelleen sopivina.

Keskiäänet on sijoitettu diskantin kanssa D`Appolito tyyppisesti (diskantti keskiäänten välissä), jolla saadaan diskantin ja keskiäänen jako saumattomaksi. Lisäksi bassojen ollessa taas keskiäänten ylä- ja alapuolella symmetrisesti saadaan taajuusvaste pidettyä tasaisena suunnitteluakselin ylä ja alapuolella, mikä ns. perinteisellä asettelulla menee aivan kuralle diskantin ylä- ja alapuolelta mitattaessa. Vaikuttaa myös suoraan huonevasteeseen.

Keskiäänten toimintaperiaate on kardioidi, joka saadaan itse asiassa takaavaimennetulla dipolilla, jossa takasäteily imetään tarkoin valittuihin vaimennusaineisiin sekä kotelon sivussa ja edessä olevilla rei`illä. Tällä suuntakuviolla taaksepäin ei kohdistu yhtään säteilyä eli vuotavaa ääntä. Sivusäteily ylös- ja alaspäin on pientä ja suurin osa säteilystä kohdistuu eteenpäin eli kuuntelupaikkaa kohti. Näin suurin osa äänestä tulee suoraan kaiutinelementeistä ja on näin ollen äärimmäisen puhdasta ja piirtää yhdessä saumattomasti diskanttiin sulautuvana ultimaalisen stereokuvan, mikä on myös ylä- ja alapuolista syvyyttä eikä syvyysvaikutelma tule monien dipolien lailla putkesta.

Bassojen toimintaperiaate on dipoli, toteutettuna niin sanotulla U-framella, mutta oikeanlailla vaimentamalla siitä on saatu yläbassoilla kardioidi, joka näin ollen yhtyy myös saumattomasti säteilykuvionkin osalta keskiääneen jakotaajuusalueella. Dipoli säteilee ääntä eteen ja taaksepäin eli ääntä ei karkaa sivuille, ylös, eikä alas. Tämä on bassotoistossa äärimmäisen hyvä ominaisuus, koska ns. perinteinen ympärisäteilevä kaiutin säteilee bassotaajuuksilla joka suuntaan, jolloin huoneen sotkevat vaikutukset rankaisevat lujimmin tällä alueella. Karelian bassotoisto on kotelointinsa ja neljän kymppituumaisen bassoelementin takia ultimaalisen tarkka, nopea ja auktoritäärinen.

Jakosuotimessa käytettävät komponentit “näkyvät” tarkasti näin suoraa, puhdasta äänisignaalia tuottavassa kaiuttimessa. Näin ollen kuuntelutestein siihen on valittu kondensaattoriksiksi Mundorfin MCap Supreme Evo Silver/Gold Oilit diskantin ja keskiäänen suodinhaaroihin ja MCap Evo basson haaraan. Diskantin ja keskiäänen haarojen kelat ovat Mundorfin Hepta Strandit ja bassoilla MCoil air core 2,36 mm langalla. Vastuksina käytetään Mundorfin MResist Supremeja. Jakosuotimen komponenteilla haettiin äärimmäistä äänen puhtautta, läpinäkyvyyttä ja tarkkuutta.

Lisää seuraavassa numerossa...
Sami/Penaudio
 

Kösö

Käyttäjä
Liittynyt
11.1.2016
Viestejä
165
Kaupunki
Keski-Suomi
Kovasti tulee mieleen KS-1807. Eniten taidan odottaa miltä kaiutin näyttää. Penaudion yksi suurimmista viehätyksistä on ollut aina hieno viimeistelyn taso, joten mielenkiinnolla odotan miten resistanssiportit on saatu naamioitua.

Peukkua prokkikselle.
 

Jyrki_H

Moderaattori
Liittynyt
6.8.2006
Viestejä
19 355
Kaupunki
Oulunsalo
^Onhan tuosta ollut kuvia Instagramissa. Tosin ilman viimeistelyä ja vanut aukoista pursuten.
 

Mitro

Kaupallinen toimija
Hifiharrastaja
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
1 385
Kaupunki
Nokia
Eli ihan kuin suunnittelijakin.

Sami/Penaudio
Tässä kohtaa olisi joukkio reps-nauruhymiöitä mikäli oltaisiin Facen puolella. :)

Protoja kuulemassa käyneenä voin sanoa että vesi on kielellä odottaen ensimmäistä paria kaupalle.

Kuuntelukokemuksen mullistavat kaiuttimet tuloillaan!
 

kre

Hifiharrastaja
Liittynyt
4.6.2007
Viestejä
7 122
Ohhoh, dipolibasso ja kotimainen lippulaiva, tuolla reseptillä ei tiettävästi ole menty metsään vielä kertaakaan itsenäisen Suomen historiassa.
 

ahaapalainen

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
10 509
Kaupunki
Oulu
Taitaa olla tavallisen tallaajan ulottumattomissa hintalappu osalistauksesta päätellen?
Käsittääkseni noin 100000 euora/pari eli ei tosiaan ole tavallisille kuolevaisille suunnattu, vaan valmistajan ja suunnittelijan äärimmäinen taidonnäyte. Toivottavasti lippulaivan teknisiä ratkaisuja tulee myöhemmin muuhunkin mallistoon.
 

Jani A Pesonen

Hifiharrastaja
Liittynyt
20.4.2016
Viestejä
2 712
Kaupunki
Suomi - Finland
Toivottavasti myy hyvin ulkomailla. Tuon hintaluokan kaiuttimet taitaa vaatia ison luokan mainosbudjettia alan lehdissä, eli ihan riskitöntä touhua tuo ei ole. Pitää arvostaa Samin uskallusta ja hienoa uraa yrittäjänä.
 

Jyrki_H

Moderaattori
Liittynyt
6.8.2006
Viestejä
19 355
Kaupunki
Oulunsalo
Penaudio on kuitenkin kansainvälisesti tunnettu merkki, jolla on vyöllään meriittejä alan lehdistöltä. Liikkeelle ei lähdetä ns. pystymetsästä. Nämä kuusinumeroisen hintalapun omaavat hifilaitteet taitavat muutenkin olla vähän oma maailmansa mitä asiakaskuntaan tulee.
 

Jani A Pesonen

Hifiharrastaja
Liittynyt
20.4.2016
Viestejä
2 712
Kaupunki
Suomi - Finland
^Statement-tuotteissa ratkaisee se miten brändi onnistutaan luomaan. Se taitaa olla esim. Aasian markkinoille jo kunnossa. Lisäksi tarvitaan hyvin palveleva myyntiverkosto, koska rahamiehet ja -naiset ei shoppaile kuten me tavisrenkaanpotkijat. :D
 

spenttila

Yhteistyökumppani
Liittynyt
15.8.2006
Viestejä
426
Karelian loppuhinta ei ole vielä tarkasti tiedossa, mutta ikävä kyllä hinta kipuaa käytettävissä olevien komponenttien laadunkin takia erittäin korkeaksi (esim. Seasin timanttidiskantin ovh.hinta on n.4000€/kpl). Kaiuttimen päämarkkina-alue tulee olemaan, kuten täällä jo osattiin arvata, Aasia ja siellä Kiina, Singapore, HongKong ja Taiwan. Eli lähdemme kilpailemaan asiakkaista naapurimaiden Viron, Ruotsin ja Saksan valmistajien kanssa ja tarkoitus ei ole jäädä toiseksi.

Sami/Penaudio
 

sihvis

Hallituksen jäsen
Hifiharrastaja
Liittynyt
16.8.2006
Viestejä
9 362
Kaupunki
Kouvola
Kyllä kardioidi on markkinoilla parempi erottautumistekijä kuin pianolakkausten kerrosmäärä.
 
Ylös