Paras streamer?

Noden linjalähtö voidaan asettaa valikossa kiinteäksi tai säädettäväksi. Jos vahvistin on kauko-ohjattava, on luontevinta laittaa asetukseksi "kiinteä".

Ihan varmuuden vuoksi kysyn. Olethan nyt varmasti ymmärtänyt, että Qubus, Tidal tms. avataan Noden valikossa, ei Padin valikossa. Pad toimii vain laitteen kauko-ohjaimena BluOs-ohjelman välityksellä, ei varsinaisena äänilähteenä. Äänen siirtämiseen ei siis käytetä Bluetoothia. (Kunhan kysyn)
Tuo oli varmaankin ihan hyvä muistutus. Täytyy vielä tutustua enemmän kokonaisuuteen. Ihan hyvä saada näitä vinkkejä tyyliin "how to".
 
Evo432 on herättänyt myös kovasti positiivisia komentteja. Kuulematta toki hankala muodostaa omaa mielipidettä – mutta luetun perusteella kiinnostaisi kyllä kuulla. Toki bitit on bittejä ja viiden metrin päästä lienee se ja sama.
Kävin kuuntelemassa 432EVOn Tukhomassa tällä viikolla. Harkitsen tän ja Aurender N20 välillä kun seuraava päivitys laitteistoon tulee
 
Kerros vähän lisää?
Mulla nyt siis Innuos Zenith mk3. Vaikea verrata tietysti kun kuuntelee aivan vieraalla laitteistolla (MBL elektroniikka ja Audion Icon torvet), mutta kovasti myyjä sanoi, että ei jää kovin kaus Taiko Extremestä, jota myös myyvät. Sanoi etteivät ole käyttäneet enää Roon Nucleusta lainkaan vaan pelkkää EVOA. Myyjän mukaan EVOn juttu on nimenomaan tuo432 muunnos, mutta lyhyellä kuuntelulla ei vielä stressi lauennut :) Sen voi ohittaa toki. Sen avulla kuulemma välttää kuunteluväsymystä ja hartiat laskeutuvat alas. Itse en tuota harkitse terveydellisistä lähtökohdista, vaan haen hyvää streameria ja upgradea nykyiseen. Uusimmassa TAS numerossa 432EVO on listattu recommended components listalle. Sanoi myös, että tuo mua kiinnostava malli 432EVO AEON pääsee 95% tuon kalleimman Masterin suorituskyvystä (hinta puolet siitä). Roon core ja client samassa laitteessa on ehdoton positiivinen juttu. Kaverillani on tuo Aurender N20 ja sen ääni on ilmeisesti hieman lämpimään päin, 432EVO taas neutraalimpi. Lisäksi noiden streamerien omat softat on aika epävakaita, myös Aurenderin, ja sekös ärsyttää kuunnellessa. Eli kyllä tässä taitaa kaupat syntyä (sokkona :) ), jos vaan hinnasta päästään sopuun. Kaupan nettisivuilla oli vanhentuneet hinnat ja korjauksen jälkeen hinta nousi 34%. Lisäksi Innuosista pitää päästä eroon.
 
Haiskahtaa homeopatialta, mutta niin moni muukin asia hifissä. Vähintäänkin kiinnostava väite valmistajalta:

”The 432 EVO offer you the possibility to convert your existing music on the fly into the better sounding 432 Hz, without any resolution loss. Several best of show awards we have won are the ultimate proof, and recent research by Maria Renold and a group of 2000 people showed that 90% preferred 432 Hz.”

Onhan tuo toki 48kHz:n 9:n kerrannainen, joten…

Tuota upsamplausta voinee kokeilla softapohjaisesti ilman tuota serveri-striimeriä. Taipuuko esim. HQPlayer tuohon taviksen räpylöissä?
 
Viimeksi muokattu:

Eihän tuossa a:n viritystaajuuteen liittyvässä debatissa mitään uutta ole. Enkä nyt ehkä ihan homeopatiaankaan asiaa vertaisi. Ylen juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-11158392
 
Eihän tuossa a:n viritystaajuuteen liittyvässä debatissa mitään uutta ole. Enkä nyt ehkä ihan homeopatiaankaan asiaa vertaisi. Ylen juttu aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-11158392

Lähinnä hymyilyttää seikan nostaminen keskiöön uutena voimavarana striimauksessa. Ei sillä, etten pitäisi tuota lähes uskottavana. Täytynee siis kuunnella huutelun ohella 😎. Purematta ei silti pidä niellä tätäkään.
 
Tämä oli mielenkiintoista luettavaa. DIY streameri akuilla, kahdella kellolla jne. Henkilö joka pääsi testaamaan sitä omistaa ennestään Antipodes K50 ja sanoi rehellisesti että DIY-purkki on ääneltään yhtä hyvä. Vaikuttavaa.

Musta tää on kiinnostava lisä tuohon streameriin, en sitä sen takia ehkä ostaisi. Tuon konversion voi siis ohittaa. Samassa kaupassa oli siis Taiko ja Melcon edustus ja kauppias piti tuota lähes Taikon veroisena äänenlaadultaan. Sen sijaan Melcosta totesi, että se on vain hyvä NAS, ei muuta.
 
Tämä oli mielenkiintoista luettavaa. DIY streameri akuilla, kahdella kellolla jne. Henkilö joka pääsi testaamaan sitä omistaa ennestään Antipodes K50 ja sanoi rehellisesti että DIY-purkki on ääneltään yhtä hyvä. Vaikuttavaa.

Ymmärsinkö oikein Google Translaten avulla että tässä oli iFin virtalähde käytössä, mihin akkuja käytetään?
 
Ymmärsinkö oikein Google Translaten avulla että tässä oli iFin virtalähde käytössä, mihin akkuja käytetään?
Ifin 5v virtalähde on vissin Raspberrylle. Tuon laitteen tekijä kertoi että se on tuo akkukäyttöinen virtalähdelevy joka on rakennettu muun muuassa superkonkilla mikä on "se juttu". Virtalähdelevy syöttää puhdasta virtaa piirilevylle missä kellot ja transport ovat.
 
Tämä oli mielenkiintoista luettavaa. DIY streameri akuilla, kahdella kellolla jne. Henkilö joka pääsi testaamaan sitä omistaa ennestään Antipodes K50 ja sanoi rehellisesti että DIY-purkki on ääneltään yhtä hyvä. Vaikuttavaa.

Mulla on ollut suunnitteilla vähän vastaa striimeri, mutta jäänyt vielä tekemättä. Tai Raspberry 4 on jo ostettu, mutta ei muuta.. Tuo ian canadan osista tehty striimeri ei ole ihan edullinen diy striimeriksi, vaikkakin jää kirkkaasti halvemmaksi kun moni kaupallinen high end tuote. Paras "kellokortti" maksaa pelkästään 265€. https://www.audiophonics.fr/en/interface-modules/ian-canada-fifopi-q7-mk2-p-18656.html

Itse olen yrittänyt löytää sellaista ratkaisua raspiin jossa olisi oikea hdmi portti dsd toistolla, mutta eipä vaan löydy mistään sellaista.. En tiedä sitten pitäiskö vaan kokeilla joko ian canadan dac:a tai sitten niiden digi korttia.
 
Mulla ollut tuo 432 EVO Aeon pari vuotta niin voi sanoa jonkun tyyppistä kokemusta.

- 432 muunnos = itselle ei ole tuonut juurikaan etuja. Tämä on aika monimutkainen, käytännössä hidastaa musiikkia mutta ei samalla tavalla kuin normaalisti. Kokeilemalla huomaa sopiiko. Oma kokeums on että joillekin musiikkityypeille sopii joillekin ei. Varmasti aika tekninen toteutus mutta käytännössä etua ei kauheasti. Itellä ei käytössä.

Tämän lisäksi löytyy iso kasa eri erillaisia muunnoksia. Nämä pitää myös kokeilla itselle mikä toimii. Itsellä hyvin erilaiset asetukset eri daceilla.

Muusiikin strippaus on hyvä ominaisuus, esim Qobuz albumit usein päivittyvät uusimpiin versioihin. Alkuperäiset eroaa usein aika paljon noista.
Aika vakaa softa, ei kaadu normaalikäytössä. Käytännössä perus linux kone.
Äänenlaatu laitteen perusasetuksilla ilman mitään muunnoksia on toistaiseksi paras mitä tullut vastaan. Taiko varmaankin parempi mutta kertaluokkaa kalliimpi laite.
 
Back
Ylös