"Pappa" Jyrälä

Google kertoo aika äkkiä myös listaa töistä. Hyvin tuttuja albumeita näkyi olevan, mutta muuten olen ollut melko tietämätön hänestä. http://www.soundata.fi/index.php?page=paul-jyrala

(Ensi töikseni tutkin meidän foorumin nimimerkin (pappa) viimeisen kirjoituksen olevan sentään viime perjantailta, joten sama henkilö ei näyttänyt olevan kyseessä.)
 
Kuulin myös sattumalta tuo radio-ohjelman uusinnan. Siinä Jyrälä kertoi olleensa 250 Suomi-äänitteessä mukana. Mm. Hectorin "Kadonneet lapset" on soundiltaan loistava. Parempi myöhään kuin milloinkaan että näiden seikkojen syihin kiinnittää huomiota.
 
Nuo 250 äänilevyä pitävät sisällään suomi-rock historian.
Hurriganesit, Hectorit, Wigwamit, Nurmio, Piirpauke, Isokynä, Tolonen, Maarit, Rock And Roll Band...
Vaikka mitä.

Sitten tuo elokuvapuoli: http://finnish.imdb.com/name/nm0433397/

Sen verta tunsin kaveria, että voin kertoa, että hän pyrki työssään täydellisyyteen.
Rajoitteena hänelle oli lähinnä kulloinkin tarjolla oleva tekniikka.
Elokuvapuolella hänelle lankeaa mm. suuri ansio kotimaisen tuotannon äänitteiden dialogin parantamisessa.
Ihan tässä loppumetreillä hän oli tekemässä paluuta musiikin äänittämiseen - aika vaan ei riittänyt.

Paljon osaamista katosi mutta hän oli kuitenkin hyvin antelias opettaja ja ehti onneksi kouluttaa kokonaisen sukupolven uusia äänittäjiä. Osaavia äänimiehiä tarvitaan, jotta meillä olisi sitten jotain mitä lyödä noihin soittimiimme.
"Source first" - kuten täällä tavataan sanoa.

-128-
 
Back
Ylös