Pakattu vs. pakkaamaton äänitiedosto

Jyrki_P

Hifiharrastaja
Liittynyt
2.8.2006
Viestejä
9 033
Kaupunki
Lahti
Asiasta on varmaankin keskusteltu aiemminkin, mutta aloitan ketjun, jossa saa esittää asiasta mielipiteitä. Pakkaamaton tai häviöttömästi pakattu tiedosto (FLAC, Apple lossless jne.) on tietenkin äänenlaadullisesti lähes alkuperäiseen verrattava (tietyin rajoituksin), mutta mukavuus- ja tilasyistä tiedostojen kokoa tekisi joskus mieli pienentää. Tällä tavoin niitä mahtuisi mm. kannettaviin soittimiin enemmän ja toisaalta myös mp3-tiedostojen yhteensopivuus eri laitteiden kanssa voi olla monesti parempi kuin häviöttömästi pakattujen formaattien, jotka toki voi muuttaa pakatuiksi pienellä vaivalla.

Minua kiinnostavat eniten omat kokemukset esim. 320 kb/s laadulla pakattu mp3. Millaisia ovat erot alkuperäiseen äänitteeseen? Mikä voisi olla alhaisin laatu, jolla erojen huomaaminen on enemmän arvailua kuin todellisuutta? Toinen aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen kysymys on millaisia nämä erot ovat eli miten ne ilmenevät. Mitä pakkaaminen tekee äänisignaalille?

Olen joskus vieraalla laitteistolla päässyt vertailemaan pakattua tiedostoa ja alkuperäistä cd-levyä, enkä tainnut 192 kb/s -laadun osalta enää huomata kumpi soi. En kuitenkaan ole varma mikä on tilanne kotona. Lähiaikoina aion testata asiaa, mutta muiden harrastajien kokemukset olisivat arvokas lisä tietoisuuteni lisäämiseen.
 
Omien täysin epätieteellisten kokemusten mukaan MP3:n kohdalla tuo 192 kb/s on se haamuraja, kun puhutaan tiedostoista, joissa bittinopeus pysyy samana koko ajan. Sitä huonommalla bittinopeudella pakatut kuulostavat käytännössä aina selkeästi huonommalta kuin alkuperäinen/häviötön pakkaus, mutta parempien kanssa eroa ei aina (varsinkaan ilman tarkkaa keskittymistä) huomaa. Vaihtelevalla bittinopeudella pakatut MP3:t, joissa pakkaus ei laske tuon 192 kb/s:n alle, kestävät jo melkoisen hyvin kuuntelua mielestäni.

Jos pelkkiä MP3-muodossa olevia tiedostoja käyttäisin FLAC:n sijaan ns. kaikkialla (olohuoneessa, auton soittimessa, mp3-soittimessa jne.), niin pitäytyisin suoraan 320 kb/s -laadussa. Jossain liikenteen hälyssä vähän huonommilla korvanapeilla ei pahemmin merkitystä ole laadulla, kunhan se on >128 kb/s. Sitä huonompilaatuiset sopivat lähinnä esim. puhelimen soittoääniksi tms. triviaaliin käyttöön.

Yleisemmällä tasolla: Omasta musiikkimausta varsinkin extreme metal -puolella huono pakkaus aiheuttaa äänelle karmeuksia. Esim. death metallissa, jossa usein on varsin iso kitarasoundi ja paljon säröä, suuri/huono pakkaus aiheuttaa sirinää tai helinää ääneen.
 
milesdavis sanoi:
Asiasta on varmaankin keskusteltu aiemminkin, mutta aloitan ketjun, jossa saa esittää asiasta mielipiteitä. Pakkaamaton tai häviöttömästi pakattu tiedosto (FLAC, Apple lossless jne.) on tietenkin äänenlaadullisesti lähes alkuperäiseen verrattava (tietyin rajoituksin),
....
Millaisia ovat erot alkuperäiseen äänitteeseen?

Mitä mahdat tarkoittaa nuilla tietyillä rajoituksilla. Häviötön formaatti on kuunneltaessa identtinen oikein luetun alkuperäisen kanssa. Lähinnä ero voi tulla kun se alkuperäinen kuluu huolimattomassa käytössä (esim kirjaston levyt) eikä enää tuota kunnon signaalia. Silloin tietty se aikoinaan virheettömästä alkuperäisestä otettu häviötön kopio soi paremmin.

Itse pidän 320 kbs mp3 tiedostojen rajana vaikka kyse on enemmän psykologiasta kuin tieteestä. Tarkassa kuuntelussa erot tuntuvat minun kokemuksella ensin tilan supistumisena ja detaljien pyöristymisenä. Myös mainittua säröä olen joskus kuullut. Mp3 pakkaushan poistaa sellaisia osia musiikista, jotka jäisivät muun musiikin alle, eikä niitä ikäänkuin kuultaisi kuitenkaan. Näin ehkä halvoilla matkasoittimilla onkin mutta kotioloissa erot voi kuitenkin havaita.
 
Bitrate ei ole aina bitrate vaan laatu riippuu paljon myös encoderista. Joillakin encodereilla äänenlaatu on heikko bitrateilla, joilla toisia on vaikea erottaa originaalista. Kuunneltava materiaali myös vaikuttaa paljon. Sanoisin, että 256kbps on useimmilla materiaaleilla hyvin vaikea erottaa originaalista, ellei mahdotonta. Ehkä todelliset kultakorvat kovalla setillä nämä vielä erottaa etenkin jos opiskelee mp3-kuuntelemista (eli osaa hakea tietyntyyppisiä virheitä), mutta perushifisti tuskin eroa huomaa. 320kbps on minusta se ainoa oikea valinta, koska tilantarve ei kuitenkaan ole kovin suurta ja tuo takaa tietyn mielenrauhan ja on käytännössä erottamaton cd-laadusta. Encoderiksi Lame ja CBR:n sijaan suosin VBR:ää, koska on parempi tarjota kappaleiden rauhallisille ja simppeleille kohdille vain niiden tarvitsema bittivirta säästäen ne peak bittivirrat niitä tarvitseville kohdille kappaletta. CBR tuhlaa tilaa eikä adaptoidu. Jos on pakko puristaa kappaleet pieneen tilaan niin 192kbps CBR. 160kbps alkaa jo pistää korvaan ellei materiaali ole todella rauhallista pienellä dynamiikalla.

Ps. En ole tehnyt nykyisellä setillä ABX:ää ja kun moista koitin oli setti vähän heikompi. Käytin siksi pientä virhemarginaalia yllä. Käytännössä 192kbps on usein erottamaton originaalista, ellei raita ole tupaten täynnä informaatiota.

Mp3 pakkaushan poistaa sellaisia osia musiikista, jotka jäisivät muun musiikin alle, eikä niitä ikäänkuin kuultaisi kuitenkaan. Näin ehkä halvoilla matkasoittimilla onkin mutta kotioloissa erot voi kuitenkin havaita.

Riippuu pakkauksen aggressiivisuudesta. Jos biisi väkisin yritetään puristaa luonnottoman pieneen tilaan niin eihän se onnistu. Useimmiten tuo masking efektin hyödyntäminen toimii mainiosti. Ei kukaan kuule 30db hurisevaa partatrimmeriä jos samalla taajuudella vieressä laulaa ruohonleikkuri - oli setti mikä tahansa.
 
Pirkalle täsmennän, etten oikein itsekään tiedä mitä tarkoitan häviöttömästi pakatun rajoituksilla. Tuli vain mieleen, että kun pakattua puretaan, esim. prosessointiteholla voisi olla jotain vaikutusta äänenlaatuun. Mutta tuskin on.

Jos olen oikein tulkinnut vastauksianne, 192 kb/s on usein kelvollinen hätävära, 256 kb/s kestää jo kriittisenkin tarkastelun ja 320 kb/s on useimmille mahdoton erottaa alkuperäisestä. Näin ollen 320 kb/s voisi olla asiallinen valinta jopa äänentoiston harrastajalle, jos haluaa säästää tilaa tms.

Rajoittaako muuten mp3-pakkaus taajuusaluetta?
 
milesdavis sanoi:
Jos olen oikein tulkinnut vastauksianne, 192 kb/s on usein kelvollinen hätävära, 256 kb/s kestää jo kriittisenkin tarkastelun ja 320 kb/s on useimmille mahdoton erottaa alkuperäisestä. Näin ollen 320 kb/s voisi olla asiallinen valinta jopa äänentoiston harrastajalle, jos haluaa säästää tilaa tms.

Rajoittaako muuten mp3-pakkaus taajuusaluetta?

Kannattaa jo huomioida, että 320Kbps:llä koodattu mp3 viekin jo sitten tilaa enemmän, ero flaciin ja muihin häviöttömiin pakkauksiin alkaa kuroutua umpeen. Toki yhteensopivuus on edelleen parempi.

Riippuu kääntäjästä, paljonko leikataan ylä- ja alataajuuksia, ei siinä kai mitään standardia ole. Joku enkooderi saattaa leikata vaikka kaikki 16khz:n yli pois.
 
En kyllä lähtisi nykyään ääntä pakkaamaan häviöllisesti ellei se ole yhteensopivuuden vuoksi aivan välttämätöntä. Kovalevytila on niin halpaa ja kannettaviin soittimiinkin menee musiikkia levytolkulla, kun ostaa kunnollisen soittimen ja unohtaa ne kynsilakkapullon kokoiset ruplakkeet. Sen sijaan videokuva vie edelleen tolkuttomasti tilaa - sen kanssa voi tulla vieläkin tilanpuute vastaan. Kyllä minusta elävyys katoaa noista MP3:sta verrattuna FLACiin - eivät sovellu minusta hifi-käyttöön. Ehkä olen sitten käyttänyt huonoja codekkeja.
 
Musti sotakoira sanoi:
Kannattaa jo huomioida, että 320Kbps:llä koodattu mp3 viekin jo sitten tilaa enemmän, ero flaciin ja muihin häviöttömiin pakkauksiin alkaa kuroutua umpeen.

Ero pienenee, mutta 320kbps on tyypillisesti alle kolmannes häviöttömästi pakatun koosta.
 
Rippasin Macilla cd-levyn kokeeksi kovalevylle 320 kb -laadulla ja siinä ei kauan nokka tuhissut. Muistaakseni häviöttömästi pakatut vievät sitten jo 5-6 minuttia per levy, joka on "massatyöskentelyssä" melko pitkä aika. Mutta tämä ei tietenkään omaa valintaani ratkaise, vaan muut syyt.

On kyllä todella vaikeaa valita kokonaisuutena fiksumpi laatu, mutta olisiko parempi kuitenkin aloittaa häviöttömästi pakatulla? Siitä nyt kuitenkin pääsee palaamaan mihin tahansa formaattiin, jos paniikki yllättää :D Jurppii vain tiedostojen koko, siirtoajat kannettaviin laitteisiin ja epäyhteensopivuusongelmat...
 
Nyt olet asian ytimessä, kyllä se "masteri" saa olla mielellään häviötön. Mikäli cd-levyjä tulee ripattua, pistän ihan wavina jemmaan. On ainakin kohtuu yhteensopiva, jos ei muuten kovin hienostunut formaatti olekaan.

Kyllä kai nykyään softat on niin älykkäitä, että konversiot pakattuun formaattiin hoituu lennossa kun niitä biisejä siihen soittimeen raahaa..? Hyppäsin kylläkin itse digijunasta edellisellä asemalla, mutta eikös se näin helppoa ja ihanaa ole bittimaailmassa?
 
milesdavis sanoi:
Asiasta on varmaankin keskusteltu aiemminkin, mutta aloitan ketjun, jossa saa esittää asiasta mielipiteitä. Pakkaamaton tai häviöttömästi pakattu tiedosto (FLAC, Apple lossless jne.) on tietenkin äänenlaadullisesti lähes alkuperäiseen verrattava (tietyin rajoituksin), mutta mukavuus- ja tilasyistä tiedostojen kokoa tekisi joskus mieli pienentää.

Voiskos tätä joku selventää, että mitä tarkoittaa tietyin rajoituksin? ...Ei saa normalisoida eikä DSP kikkailuja? Vai mitä tämä meinaa?
 
Traffic sanoi:
Voiskos tätä joku selventää, että mitä tarkoittaa tietyin rajoituksin? ...Ei saa normalisoida eikä DSP kikkailuja? Vai mitä tämä meinaa?

Totesin jo tuolla, etten tiedä tarkalleen itsekään mitä tuolla tarkoitin. Se nyt kuitenkin tuli toisaalla esiin, että häviöttömästi pakatut tiedostot vaativat ilmeisesti jonkin verran vääntöä kannettavissa laitteissa, mutta ei tämäkään varmasti suuri ongelma ole. Eli suluissa olevan voi unohtaa, ennen kuin keksin sille sisältöä :D
 
Ei nuo Flacit kovinkaan paljoa vääntöä tarvi. Vaatiihan MP3-purkaminenkin cpu-syklejä. Pelkkä tiedostokoko ei ole hyvä mitta prosessorin käyttöasteelle. Kannettavatkin soittimet toistaa ihan hyvin Flacit. Itse esim streamaan N900:lla suoraan tietokoneen musakirjastosta flacit kun olen kuntosalilla. No problems ja cpu käyttöaste hyvin alhainen.
 
CPU cyclet eivät ole kummankaan häviöllisen eikä häviöttömän pakkauksen ongelma, mikäli tietokone on vähänkään nykyaikaisempi. Käytännössä dekoodaus vie 0-2% prosessoritehosta. Jos koneessa on vielä dual-/quadcore prosessori, niin voi vielä halutessaan hifistellä soitto-ohjelman pyörimään prosessorin viimeisellä corella (windowsissa taskmanagerin affinity asetuksella tai jollain utilityllä), mikä ei minkään yksittäisen ohjelman (esim. multithreadatun pelin) kanssa ole ikinä 100% kuormituksella. Mutta tämäkin on käytännössä aivan turhaa.

Häviötömästi pakattu tiedosto on isompi, mutta ainoa asia mihin encoderin laatu vaikuttaa on tiedoston koko ja pakkausnopeus. Tätä voidaan säätää encoderin parametreilla ja kaikkein suurin pakkausteho onkin aika tahmainen ja hidas, mutta saavutettuun hyötyyn keskivertopakkaustehoon verrattuna (jokunen mega per levy), ei sitä kannata käyttää. Häviöttömän pakatun tiedoston dekooderin laatu ei vaikuta muuhun kuin purkunopeuteen ja kuten mainittu, nykykoneilla sillä ei ole merkitystä. Encoderin tai decoderin laatu ei kuitenkaan vaikuta ollenkaan äänenlaatuun ja lopputulos on tismalleen sama normaalin CD:n kanssa.

MP3:n tapauksessa encoderin ja decoderin laatu vaikuttaa myös äänenlaatuun noiden tehokkuusasioiden lisäksi. CPU:ta äänenpurku vie sen saman 0-2%. MP3:n laatu on varsin hyvä, ja itse en kuule eroa enää 192kpbs ja sitä korkeammilla bitrateilla. Varmuuden vuoksi kuitenkin enkoodaisin 320kpbs laadulla.

CD-levyn rippauksessa 99% ajasta kuluu CD:n lukemiseen, koska vaikka tietokone on nopea on cd-asema kuin traktori yksikaistaisella autobahnilla ja tietokone Bugatti Veyron jumissa sen takana. Äänen pakkaus flac tiedostoksi vie muutaman sekuntin tai alle sekuntin (normaaleilla parametreilla). Äänen pakkaus MP3:ksi vie suurinpiirein saman verran, mutta koska ääni pakataan lennossa CD:tä luettaessa, eikä kappaleiden välillä (kuten monesti erillinen häviötön pakkaus tehdään), lopputulos on se, että MP3:een rippaus on todellakin sen jokusen sekunnin nopeampi. Mutta onko tällä sitten merkitystä. Ei minusta.

Loppupeleissä kyse on vain siitä, että riittääkö levytila, kelpaako sellainen formaatti, joka ei ole enää "sisällöltään" sama, vaikka kuulostaisikin samalta tai tahtooko jossain vaiheesssa transkoodata levyt johonkin toiseen muotoon. Häviöttömästä formaatista viimeisin mainittu onnistuu laadun kärsimättä, mutta häviöllisestä ei.

Jos CD-levyjä on kamalan hirveä määrä niin tarvitaan paljon levytilaa, mutta sitä savottaa ei kyllä enää toiste viitsi tehdä, ja vaikka levytila mp3:ien kanssa mukavasti riittäisikin on häviötön pakkaus on ainoa järkevä vaihtoehto. Jos taas CD-levyjä ei ole niin kauheasti, niin silloihan levytilaa ei musakirjastoon mene kovin paljon, joten on aika sama pistääkö siihen nykyisillä kovalevyn kooilla 50 gigaa (mp3 320) vai 150 gigaa (flac). Taas jos tuo 150 gigaa tekee tiukkaa, niin onhan se matka kovalevykauppaan edessä jo kohta muutenkin ;).

edit: ps. Wav tiedostoja ei kannata käyttää mihinkään. Se on alunperin luotu Windows 3.1:een 90-luvun alussa. Windowsin myötä siitä on tullut myös standardi, niihin aikoihin jolloin 386 oli vielä kova tietokone, kovalevyt eivät olleet teraisia, gigaisia vaan megaisia, internettiin mentiin jokusen kilobitin, ei megabittien, nopeudella ja kännyköissä oli taskulaskimen älykkyys ja ne olivat halon kokoisia. Uskokaa tai älkää, lähes 20 vuoden kuluessa tietotekniikan kehitys on mennyt eteenpäin.
 
Itse laitoin CD:t applen losslessina koneelle josta kopioin toiselle koneelle mp3:a. Vuorokauden tuo kone raksutteli n. 1000 cd:tä ämpäreiksi. Noiden kopsaaminen koneelle ottikin sitten pitempään :mad:

Huono puoli itunesissa jos samassa kirjastossa on sekä losslessit että ämpärit, näyttää se saman nimikkeen alla kaiken kahteen kertaan muttei kerro selkeästi kumpi samannimisistä kappaleista on kummalla resoluutiolla.
Tai jos joku tietää keinon miten sen tekee voisi kertoa sen minullekin :D

Tämä toimii minulle parhaiten koska haluan kannettavaan musat pienemmässä koossa ja varmuuskopiot levyistä ainakin lähestulkoon alkuperäisenä.
Eli minusta järkevintä on ripata ensin losslessina ja siitä voi sitten muokata haluamakseen.
Ei se levytila niin kauheasti maksa.
 
holpoti sanoi:
Tai jos joku tietää keinon miten sen tekee voisi kertoa sen minullekin :D

Voit lisätä yhdeksi pylvääksi formaatin tai bitraten, jolloin losslessit erottuu. Ei se duplikaatteja poista, mutta ne erottaa toisistaan. Itse olen todennut tuollaisessa tilanteessa joskus parhaaksi tehdä uuden playlistin "all tracks" ja itse librarystä sortata formaatin mukaan ja pelkät flacit sitten uuteen playlistiin jolloin ei tarvi arpoa duplikaatteja vaan se playlist on ikäänkuin sama kirjasto, mutta karsittuna.
 
Gretch, mikäs vika wavissa nyt oikein on, paitsi että kehitetty siihen aikaan kun kännykät olivat halon kokoisia? Samaa PCM-koodattua ääntä, mitä CD:ltä tulee ulos. Kuten mainitsit, ms:n ja ibarin luoma standardi,toimii joka koneessa ja laitteessa, ilman että tarvitsee asennella kodekkeja sun muita. Flac säästää levytilasta kyllä puolet, mutta minun tapauksessani tällä ei ole merkitystä. Metadatan puute ei myöskään nypi, vaikka se joillekin on tärkeää. Usb-levylläni olevasta tavarasta eniten harmia on ollut jostain aac:stä, flaceistä. Mp3 ja wav soivat iloisesti kaverinkin koneella ilman säätöä tai ne voi nakata random mp3-soittimeen. Teknisesti edistyneemmästä formaatissa on hyviä ominaisuuksia vaikka striimauksessa, mutta wav on minulle flacia parempi vaihtoehto tällä hetkellä.
 
Elviz sen sanoi en minä. En itse näe Wav:ssa tai AIFF:ssa mitään pahaa. Kevyempiä käsitellä, mutta vievät paljon tilaa eivätkä anna mitään järkevää metadataa. Siinäpä se... Juurikin kirjaston hallinnan ja löydettävyyden takia itse valitsen Flacin, jonka tulee sisältää metadata virheettömässä muodossa.
 
Musti sotakoira sanoi:
Gretch, mikäs vika wavissa nyt oikein on, paitsi että kehitetty siihen aikaan kun kännykät olivat halon kokoisia? Samaa PCM-koodattua ääntä, mitä CD:ltä tulee ulos. Kuten mainitsit, ms:n ja ibarin luoma standardi,toimii joka koneessa ja laitteessa, ilman että tarvitsee asennella kodekkeja sun muita. Flac säästää levytilasta kyllä puolet, mutta minun tapauksessani tällä ei ole merkitystä. Metadatan puute ei myöskään nypi, vaikka se joillekin on tärkeää. Usb-levylläni olevasta tavarasta eniten harmia on ollut jostain aac:stä, flaceistä. Mp3 ja wav soivat iloisesti kaverinkin koneella ilman säätöä tai ne voi nakata random mp3-soittimeen. Teknisesti edistyneemmästä formaatissa on hyviä ominaisuuksia vaikka striimauksessa, mutta wav on minulle flacia parempi vaihtoehto tällä hetkellä.

Jep, minähän sen sanoin.

Siihen aikaan kun tuo Wav formaatti kehitettiin, koneet eivät olisi vielä pystyneet purkamaan lennossa flacia tai mp3:sta ja perusasioihin eivät vielä kuulunut sellaiset asiat kuin metadata ja internet. Lähinnä tarkoitin sitä, että jos vaikka olisi ripannut juuri äskettäin 1000 levyä Waviksi, niin kyllä se myöhemmin sitten harmittaisi, jos niitä ei olisi ripannut järkevämpään formaattiin. Meinaan kun ei tuota Wav formaattia enää tueta missään kuin legacy tukena. Koodekki vaan on niin pieni (tai sitä oikeastaan ei ole, 44 tavun header ja PCM data), että sama se on heittää mukaan. Jossain vaiheessa olettaisin, että jää tukematta, kun kukaan ei enää jaksa tukea sitä, että niistä tiedostojen ja kansioiden nimistä näytetään jonkun sortin ihmisen ymmärrettävää tietoa. Microsoftillakin on nykyään vaihtoehto, WMA.

Mobiililaitetuki on tietenkin erikseen. Mulla ei ole niin käsitystä, että mitä formaatteja ne yleensä tukevat, mutta olettaisin, että tuen puolesta paras mobiililaiteformaatti on kyllä edelleen mp3 (se on tuettu alusta alkaen). Ja siinä on varsin hyvä metadata-tuki ja mobiililaitteelle tiedoston kokokin on sopiva ja flaceista (muistakin häviöttömistä) saa mp3:ia helposti. Mp3 on myös ns. "teknisesti edistynyt" formaatti verrattuna Waviin.
 
Back
Ylös