Päiväkirja: Opeliin musiikkia

  • Keskustelun aloittaja ttr
  • Aloituspäivämäärä

ttr

Käyttäjä
Liittynyt
26.9.2007
Viestejä
282
Kaupunki
Oulu
Perjantai 5.3.2010: Soittimen vaihto

Yllätyksekseni löysin Philips-merkkisen tehdasradion irroitusraudat hansikaslokeron pohjalta. Soitin tuntui olevan tiukassa. Hansikaslokeron irroituksen jälkeen kokeilin työntää samalla soitinta takaapäin. Ei auttanut. Lopulta soitin irtosi rauhallisesti nitkuttamalla. Samalla huomasin, että koko soittimen ympäröivä kiinnityskehikko oli pultattu takapäästä kojelautaan kiinni. Eipä ihme ettei työntäminen auttanut.

Uusi soitin sopi mukavasti paikoilleen. Olin etukäteen lukenut palstoilta, että punainen ja keltainen johto täytyy opelissa kytkeä ristiin. Auton omassa näytössä näkyy nyt jatkuvasti päivämäärä, kun ennen se toimitti osittain myös tehdas-soittimen näytön virkaa. Kaikki tuntuu toimivan, paitsi radio. Auton antennijohdon liitin ei sopinut uuteen soittimeen. Vaihdetaan, ehkä, joskus.
 
Lauantai 6.3.2010: Ovien purkaminen ja vaimennus

Palstoilta (http://www.astraownersclub.com/vb/) löytyi ohjeet ovipahvien irroitukseen. Autossa alkoi olla lämmintä kun defa oli pari tuntia pauhannut. Tallikin lämpeni pikkuhiljaa plussalle. Lämmittäminen oli suotavaa, koska vaimennusmattoa ei suositeltu pakkasessa asennettavan.
Ovipahvien yläosan tiiviste oli tiukassa, mutta kaiken sai lopulta purettua ehjänä irti. Ikkunannostimen veivi (huom. karvalakkimalli) oli kiinni hevosenkengän muotoisella jousella jota sai hetken aikaa taiteilla irti. Kosteus-suojamuoveja en uusinut, koska reiät on tarkoitus tukkia vaimennusmatolla.

Vaimennusmattoon (Dynamat Superlite) upposivat sakset ja mattopuukko kuin kuuma veitsi voihin. Matto muotoitui ongelmitta ovipelteihin. Kiva tuote, joutuu kehumaan. Laitoin mattoa oviin yhteensä noin neliömetrin, josta suurimman osan sisäpellin puolelle reikien peitoksi. Ulkopeltien puoli oli osittain vaimennettu tehtaalla.

Tehdas oli laittanut oveen kaksoiskartiokaiuttimen ja peilikolmioon pienen kartiodiskantin sarja-elkolla. Asensin uuden erillissarjan 6.5” elementin AIV:n valmistamalla sovitteella (430599) ja diskantti sopi suoraan alkuperäiselle paikalle. En keksinyt miten oveen saisi vedettyä johdotuksen mitään rikkomatta, joten käytin hyväksi alkuperäisiä kaapeleita ja sijoitin passiivisuotimen oven puolelle.

Kohinageneraattori (radio) päälle. Bassoista kuuluu jyrinää ja diskanteista sihinää, oikein kytketty. Päivä on pulkassa, kellokin kohta sunnuntain puolella. TV:stä tulee King Kong.


Kuskin oven tilkkutäkki.


Apukuskin puolelle uskalsin kiinnitellä jo vähän isompia paloja kerrallaan.
 
Sunnuntai 7.3.2010: Kasausta ja mittauksia

Ovipahvien täytettä piti poistaa, että ne sopivat paikoilleen jakosuotimien ollessa ovissa kiinni. Myös kaiutinkauluksien kohdalta puukotin hieman asennuksen helpottamiseksi, koska kaiuttimet sovitteineen ovat alkuperäisiä suuremmat. Kasaaminen oli purkamista joutuisampaa ja mukavampaa, joskus näinkin päin.

Radiosta vielä kohinaa varmistukseksi, että kaikki vielä pelaa ja sitten kaivamaan mittausvermeitä esille.


Mittauskalusto; mikki, esivahvistin ja miniläppäri, jonka lähtö kytketty soittimen AUX1-tuloon.

Mittaukset suoritin HOLMImpulsella. Mittauksia ei ole ikkunoitu ja niissä on käytetty ¼-oktaavin tasoitusta. Tasojen tarkistuksen jälkeen ensimmäiset suhautukset..

8143010478558751299orig.png


Ylimmän diskantin teho on vajaa. Suuntaamaton peilikolmioasennus voisi olla syynä? Kanavien välillä on suuri ero alakeskialueella. Voi johtua siitä, että istuin mittauksien ajan apukuskin penkillä. Pitää seuraavalla kerralla kokeilla olla pois tieltä (nyt oli takapenkki vielä siivoamatta, kiire pakkaamaan, yms seli-seli).

Viiveen säädin kuuntelemalla yhden biisin Metallicaa; 42.5cm kuulosti vähiten vaihevirhemäiseltä. Olin kuivaharjoitellut säädön vaikutusta kotosalla, mutta efekti ei ollut yhtä selkeä autossa. Matkaero diskanttien ja bassojen välillä on erimittainen ja ääni kohtuullisen diffusoitunutta impulssivasteesta pääteltynä?

8143010478558751297orig.png

Impulssivaste autossa.

Kello oli jo yli 18.00 ja ajomatka Ouluun edessä, joten vielä hätäiset equtukset ennen lähtöä. Mittaus ja säätö on tehty kummankin kanavan soidessa yhtä aikaa.

8143010478558751295orig.png


Ylädiskanttiin nostetta, alempaan diskanttiin vaimennusta ja 300Hz tienoilta vielä vähän pois. Ero Metallicalla kuunneltuna on huima. Asetin ylipäästön 50Hz jyrkkyydellä 12dB/oct, koska toisto näyttää tyssäävän siellä kohdin. Mieli tekisi säätää ja kuunnella vielä, mutta aika on loppu.

Kokeilin vielä pikaisesti mittauspaikan liikuttamista sivusuunnassa +-20cm.

8143010478558751298orig.png


Huolestuttavinta on tehotason nousu n. 6k kohdalla mikin ollessa lähempänä ikkunaa. Tämä oli myös korvin kuultavissa.

Sitten oli pakko jo lähteä pakkaamaan ja ajamaan..

Ajonopeuden noustessa kahdeksan kympin päälle, peittää melu äänen. Kitarat häipyvät osaksi kuulumattomiin. Voimakkuutta nostettaessa soitannasta alkaa taas saada hieman selvää, mutta pelkään kuulovaurion puolesta jos jatkaisin usean tunnin samalla äänentasolla. Ääni ei tosin tunnu pahasti rasittavan kovallakaan voimakkuudella. Tarkoitus olisi kuitenkin saavuttaa kuunneltava toisto myös keskustelun mahdollistavilla voimakkuuksilla.

Pit-stop ja soimaan Amon Amarth. Aika kuluu hyvin parin levyn ajan. (Liian suuri) osa soitosta häviää edelleen ajomeluun.

Lähempänä Oulua on pitkästi 60 ja 80-rajoitusta. Tässä vaiheessa äänessä on Korpiklaani ja ajometeli on laskenut kohtuulliselle tasolle. Soittimien kuuluvuus ja seurattavuus helpottuu. Alkaa tuntumaan, ettei työ ihan hukkaan mennyt. Kokeilen liikennevaloissa ottaa EQ:n pois päältä. Aladiskantin korostuma saa harmonikan kuulostamaan sävyttömältä/yksinuottiselta/hankalalta. En osaa kuvailla sanoiksi. Ääni ei houkuttele nostamaan voimakkuutta.

Summa: Kaupunkipyörittelyssä kuuntelukelpoinen, matka-ajossa ääni hukkuu meluun.

Tehtävää: mittaukset useammasta pisteestä, kanavakohtainen taajuuskorjaus, lähimittaus keskareilta (asennuskauluksen ja ovipahvikolon muodostamat resonanssit?)…

Tarvittavaa (jos innostus riittää):
1. purkaminen ja vaimennus
2. vahvistin ja subbari

(tekstiä tuli aika paljon, vaikka yritin muka karsia :))
 
Back
Ylös