Jos koittaisi nyt viimeinkin kirjailla kuulohavaintoja Pasin Orioneista.
Kertauksena sen verran, että kyseessähän oli takaa tuetulla keskiäänisellä ja takadiskantilla varustettu versio. Pasi itse kommentoi tarvittaessa aktiivijakosuotimen asetuksia. Kyytiä Orioneille antoi ATI:n 12x60 watin AT6012 pääte, voimakkuutta sääteli Densen B-250 etunen ja signaalia syötti Densen B-400XS CD-soitin. Musiikkinäytteitä ehti kelkassa pyörähdellä useamman illan kuunteluissa melkoinen määrä, audiofiilijaskasta metallipöhinään ja ties mihin.
Kuuntelutilana toimi 35 neliön kerrostaloyksiö, jonka keskeinen tila on noin 5,5 metriä pitkä, 3,6 metriä leveä ja 2,6 metriä korkea. Kuuntelupaikka on pakotetusti noin 1,3 metrin päässä takaseinästä. Aloitin kuuntelut heittämällä Orionit kutakuinkin samoille sijoille, josta omat Dunlavy 4a:t marssitin eteiseen. Tällöin kuunteluetäisyys on noin 2,6 metriä ja kaiutinten etäisyys toisistaan suunnilleen saman verran. Sivuseiniin jää siis matkaa puolisen metriä ja etuseinään reilu metri. Suuntaus oli tuttuun tapaan aavistuksen ohi korvien.
Ensivaikutelma oli melkoisen koukuttava. Kuuntelin pitkän illan aikana levyn toisensa perään nautiskellen kaikin puolin erinomaisen rennosta ja luonnollisesta esillepanosta, pystymättä sen kummemmin keskittymään mihinkään soinnin erityispiirteisiin, puhumattakaan muistiinpanojen tekemisestä. Musiikki vei mennessään ja laitteisto unohtui.
Palstan keskusteluista olin lukenut, että pienetkin siirtelyt ja kääntelyt vaikuttavat hyvin voimakkaasti Orionin toistoon. Vaikka hihasta ravistettu sijoittelu tuntui toimivan mainiosti, halusin tietenkin kokeilla mitä väitteet sijoittelun tarkkuudesta tarkoittavat käytännössä. Ilmeisesti minulla kävi ensimmäisen sijoitteluheiton kanssa ns. peikkomainen flaksi, sillä seuraavat 10 siirtely-yritystä johtivat bassotoistollisiin katastrofeihin tai vähintäänkin sointibalanssin vinoutumiseen. Ensimmäisen sijoittelun tuloksesta en onnistunut juurikaan petraamaan, muuta päädyin kuitenkin lopulta hieman toisenlaiseen järjestelyyn. Orionit asettuivat huomattavan lähelle, noin 2,3 metrin päähän kuulijasta ja hieman leveään kolmioon, noin 2,4 metrin päähän toisistaan. Etuseinään jäi siis matkaa 1,5 metrin luokkaa ja sivuseiniin puolisen metriä. Suuntaus oli suoraan kohti kuulijaa.
Näillä asetuksilla Orionin bassotoisto asettui aika tasaiseksi ja vain hiukan yleistä tasoa voimakkaammaksi. Edelleenkin Orionin sointibalanssi osoittautui miellyttävän neutraaliksi tai tässä tapauksessa melko vaimeaksi kalustetussa huoneessa jopa hieman tummaksi. Missään vaiheessa Orion ei aiheuttanut kuunteluväsymystä olemalla räikeä, hyppimällä silmille, korville tai aikaansaamalla mitään muitakaan asiaankuulumattomia ääniä. Jos Orion yleensäkään aiheutti väsymystä, se teki sen olemalla aavistuksen pyöreä ja pehmeä keskialueen ja yläpään osalta. Hyvin kontrolloitu ja napakka, jopa kuivakka alarekisteri kuitenkin pelasti kokonaisuuden kuulostamasta tumpulta tai unettavalta. Toisenlaisista ratkaisuista olen kuitenkin kuullut huomattavasti "napsahtavampaa" iskuäänten toistoa.
Omimmillaan Orion tuntui olevan vähintäänkin puoliksi akustisen materiaalin seurassa. Useammin kuin kerran juutuin nautiskelemaan Santanan, Claptonin, John Lee Hookerin ja Eppu Normaalin (Valkoinen Kupla) musiikista. Rytmin toistossa Orion itse asiassa loisti yhtenä parhaista kuulemistani, sen verran kuulijan jalat ja pää heiluivat sopivan materiaalin yhteydessä. Suurin riski ajautua väsyttävään tasapaksuuteen oli pitkälle tuotetulla (ja kompressoidulla) sähköisellä materiaalilla, jota kuitenkin lopulta tulee kuunneltua aika paljon.
Äänikuva yllämainitulla sijoittelulla oli mukavan leveä ja luonnollinen. Suurpiirteisessä pehmeydessään ehkä liiankin luonnollinen tilanteeseen, jossa ei voi näköaistin avulla tarkistaa mistä suunnasta ja soittimesta mikäkin ääni tulee.Iso plussa Orionille kuitenkin tulee luontevasta aineettomuudesta ja epäkaiutinmaisuudesta. Edes miksaajan niin määritellessä ääni ei tuntunut kuuluvan häiritsevän selvästi kaiuttimen suunnasta. Orion ei kuvaillut yliluonnollisen tarkasti myöskään äänitteiden akustiikkaa, aitoa eikä keinotekoista.
Orionin aktiivinen jakosuodin ei ollut täysin hiljainen, tai sitten tai sitten Densenin ja ATI-vahvistimen kanssa muodostunut yhdistelmä imuroi jostain häiriöitä itseensä. Hiljaisina hetkinä kuuntelupaikalle kuului kohinaa ja hurinaa, kaiuttimen läheltä kuunneltuna myös sirinää. Kuuntelunautintoa nämä seikat kuitenkin häiitsivät vain pidemmissä täysin hiljaisissa kohdissa, eli aika harvoin. Toki mietitytti myös päätevahvistuksen osuus Orionin kokonaissuoritukseen, mutta tähän hätään en onnistunut haalimaan kasaan tarvittavaa kanavamäärää (6-8kpl) muunlaista vahvistusta.
Kaiken kaikkiaan Orioniin tottumisen jäljiltä referenssi kuulosti hieman kliiniseltä ja ylitarkalta, jopa kaiutinmaiselta. Myös takaisin veitsenterävään äänikuvaan palaaminen aiheutti pieniä vieroitusoireita. Lopulta joudun kuitenkin toteamaan ettei Linkwitzin näkemys huippuäänentoistosta ehkä tule koskaan olemaan minun teekuppini. Toisaalta jos tällaista ääntä saisi ulos jostain passiivisesta tai integroidusta (puoli)aktiivisesta kaupallisesta kaiuttimesta, ennustaisin sille aikamoista menestystä. Sen verran vakuuttavaa, miellyttävää ja yleispätevää on Orionin toisto.
