Oopperoista

lehtk

Käyttäjä
Liittynyt
15.2.2007
Viestejä
1 612
Kaupunki
Kerkkoo
Muutamia merkintöjä Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperasta.

Ooppera kuuluu eittämättä merkittävimpiin teoksiin oopperamusiikin alueella. Itselleni ei ihan merkittävin, mutta 5-6 merkittävimmän joukossa.

Olen nähnyt teoksen livenä kaksi kertaa, ensimmäinen kerta vanhassa kansallisoopperassa, Anita Välkki Isoldena. Vaikuttava esitys, vaikka yksityiskohdista ei ole jäänyt juuri mitään mieleen.

Toinen esitys oli puolitoista vuotta sitten Berliinin valtionoopperassa. Barenboin johti, pääosissa Clifton Forbis ja Waltraud Meier. Hieno esitys, varsinkin Meierin Isolde. Varsin pelkistetyt lavasteet, parempi niin. Orkesteri on parhaita oopperaorkestereita maailmassa. Vahvistetun orkesterin volyymi oli kyllä paikoin liikaa pienehköön oopperaan.

Levytyksistä on syytä mainita ensiksi klassinen Furtwänglerin 1952 johtama esitys, Suthaus ja Flagstad pääosissa. Tästä on saatavilla useita CD-transkriptioita. Aluksi teosta kuunneltiin tietysti vinyyliltä ystävän luona, klassisella Thorens/SME/Quad/Axium-monolaitteistolla.

Minulla on lisäksi Karajan/Vickers/Dernesch (hyvä moderni esitys ja äänitys, vinyyli) sekä varsin historiallinen Leinsdorfin 1943 johtama esitys Metropolitanista (CD).

DVD:ltä löytyy Levinen melko tuore Metropolitan-esitys, pääosissa Ben Heppner ja Jane Eaglen. Heppner lienee Tristanien 'kuningas', ainakin Amerikan puolella. Orkesteri on kenties vielä suurempi tekijä.

Tästäpä tuleekin mieleen Metropolitanin juuri päättymässä oleva Tristanin ja Isolden kuuden esityksen sarja. Siitä on keskusteltu kiihkeästi mm. opera-l-listalla ja esitykset ovat päässeet hyvin julkisuuteen, jopa Suomessa.

Alunperin esityksiin piti saada dream team eli mm. Heppnerin pariksi Deborah Voigt. Voigt pääsi otsikoihin muutama vuosi sitten, kun Lontoon Royal Opera hyllytti hänet, koska hänet katsottiin liian 'suureksi' erään opperan 'pikkumustaan' rooliasuun. Yleensä Voigtin rooliasu on ollut tooga. Tämän jälkeen Voigt on menettänyt painostaan liki 50 kiloa ilmeisesti leikkausten avulla. On kyllä edelleenkin kunnioitettavan kokoinen.

Metropolitanin esityksiä ovat vaivanneet sairastumiset ja muut onnettomuudet. Ensiksi ilmoitettiin, että Heppner on sairaana ainakin pari esitystä. Ensimmäisen esitykseen otettiin Tristaniksi John Mac Master. Hänen esityksensä 'meni penkin alle', yleisä buuasi ja monet listan kommentoijista olivat raivoissaan. Voigtkaan ei häikäissyt. Sen sijaan Matti Salmista kuningas Markena ylistettiin, samoin Levinen johtamaa orkesteria.

Toiseen esitykseen vaihdettiin taas tenoria eli Gary Lehman. Hän suoriutui tehtävästä kunnialla, mutta Voigt sai toisen näytöksen duetossa sairaskohtauksen ja poistui lavalta. Parinkymmenen minuutin kuluttua esitys jatkui, sijaisena Janice Baird. Myös hän suoritui hyvin, olosuhteet huomioonottaen. Nyt yleisö antoi kunnon suosionosoitukset. Salminen ja orkesteri kuitenkin taas parhaat.

Kolmannessa esityksessä Lehman ja Voigt. Tällä kertaa ei sairastumisia, mutta Tristania kannattelevan lavan vaijeri petti ja Tristan kieri kuiskaajan koppiin. Onneksi ei sen vakavampaa ja esitys saatiin kunnialla loppuun.

Neljäs esitys oli iltapäivän matineaesitys, joka lähetettiin suorana HD:nä elokuvateattereihin ympäri maailmaa. Ei Suomeen, Ruotsi olisi ollut lähin paikka. Melko tuntematonta Lehmania ei kelpuutettu tähän mediatapahtumaan ja kun Heppner oli edelleen toipilaana, kutsuttiin Tristaniksi Robert Dean Smith, joka on nimekäs, mutta ei Heppnerin 'ykkössarjaa'. Esitys sujui ilman kommelluksia, Tristan oikein hyvä, mutta Voigtin Isolde edelleen pieni pettymys. Monet elokuvateatterissa esitystä seuranneet olivat raivoissaan videoohjaajan kikkailuista, kuvan jakamisesta jopa kuuteen pieneen kuvaan jne.

Heppner tuli vihdoin mukaan viidenteen esitykseen, meni erinomaisesti. Mutta nyt Voigt jäi pois sairastumisen vuoksi. Sijainen Baird hoiti osuutensa erinomaisesti. Salminen ja Levinen johtama orkesteri tekevät legendaa.

Kuudes ja viimeinen esitys on tänään perjantaina ja Metropolitanin mukaan Heppnerin ja Voigtin pitäisi vihdoinkin esiintyä yhdessä. Saa nähdä. Esitys striimataan, mutta se alkaa ikävä kyllä vasta lauantaina kello 2 Suomen aikaa. Ehkä nousen aamulla kuuntelemaan loppua.
Kts. http://www.metoperafamily.org/metopera/news/news_flash.aspx?id=3612



KL
 

kuzma

Käyttäjä
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
3 957
Kaupunki
Kuopio
Moro,

jotenkin arvasin, ettei tähän tule yhtään vastausta. Eipä minullakaan ole mitään sanottavaa noihin live-esityksiin, mutta...

lehtk sanoi:
Muutamia merkintöjä Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperasta.

Ooppera kuuluu eittämättä merkittävimpiin teoksiin oopperamusiikin alueella. Itselleni ei ihan merkittävin, mutta 5-6 merkittävimmän joukossa.

Minulla on juuri kuunteluvuorossa Wagnerin Ring des Nibelungen teossarja, seuraavaksi pitäisi aloittaa Siegfried, kunhan vain löytyy sopivan kiireetön hetki. Ihan uteliasuuttani kysyn, onko Ring niiden sinulle 5-6 merkittävimmän joukossa, tai mitä ne sitten ovat?

lehtk sanoi:
Tästäpä tuleekin mieleen Metropolitanin juuri päättymässä oleva Tristanin ja Isolden kuuden esityksen sarja. Siitä on keskusteltu kiihkeästi mm. opera-l-listalla ja esitykset ovat päässeet hyvin julkisuuteen, jopa Suomessa.

Mikä on opera-i-lista, en ole sellaisesta kuullutkaan? Epäilemättä sen saisi googlella etsittyä, mutta ehkäpä näin on kuitenkin kivempi...

t. Jussi
 

khx100

Käyttäjä
Liittynyt
9.8.2006
Viestejä
96
En ole varsinaisesti mikään oopperan harrastaja, mutta menin pari vuotta sitten vähän kuin vahingossa Kansallisoopperaan ja sen verran innostuin asiasta, että pari kertaa on tullut käytyä sen jälkeen. Stokkan alelaarista olen poiminut silloin tällöin jonkun edullisen DVD:n.

Wagnerin sormussarja kuitenkin kiinnostaisi. Löysin Amazonista 2 kokonaisesitystä DVD:nä, kumpiko näistä mahtaisi olla parempi ?

http://www.amazon.com/s/ref=nb_ss_d...earch-alias=dvd&field-keywords=wagner&x=0&y=0

Toinen on Metropolitanin ja toinen Bayreuthin esitys.
 

lehtk

Käyttäjä
Liittynyt
15.2.2007
Viestejä
1 612
Kaupunki
Kerkkoo
kuzma sanoi:
Minulla on juuri kuunteluvuorossa Wagnerin Ring des Nibelungen teossarja, seuraavaksi pitäisi aloittaa Siegfried, kunhan vain löytyy sopivan kiireetön hetki. Ihan uteliasuuttani kysyn, onko Ring niiden sinulle 5-6 merkittävimmän joukossa, tai mitä ne sitten ovat?

Ring on vielä luokittelematon, koska en ole siihen niin hyvin paneutunut. On se vähän liian pitkä ...

Kärki (jos rajoitutaan yhteen ooperaan per säveltäjä) on Monteverdin Poppea, Mozartin Figaro, R. Straussin Elektra, Verdin Naamiohuvit tai Otello, Shostakovitshin Lady Macbeth ja Wagnerin Tristan.

KL
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
Mä tykkään oopperasta! Hyllystä löytyy pikaisesti vilaistuna +30 kokonaislevytystä. Menee kausittain milloin noita tulee enempi kuunneltua. Itsellenoi kolisee eniten italialainen ooppera, Verdi ja Puccini, sekä Mozartin italialaiset oopperat, mutta myös muut menee, paljon on hyvää saksalaista oopperaa. Eikä pidä unohtaa venäläisiä.
 

kuzma

Käyttäjä
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
3 957
Kaupunki
Kuopio
lehtk sanoi:
Siis opera-L, ällällä. Täältä löytyy tietoa ja listan arkistot:
http://www.opera-l.org/

KL

Kiitos. Eka vilkaisulla ei edes auennut mistä on kysymys, mutta eipä tässä työajalla mitään humpuukia jouda harrastamaankaan :D. Pitää tutkia illemmalla tarkemmin.

Minullakin on tawen tapaan kärkisijoilla "helpot" italialaisoopperat: Puccini, Donizetti, Mascagni, jne., mutta Verdistä en oikein tykkää, se on liian mahtipontista. Verdin välisoitot ja kuoro-osat ovat kauheata möykkäämistä, aariat ovat kyllä yhtä kauniita ja mieleenpainuvia kuin muillakin mestareilla. Mozart taas, kaunista kyllä, mutta "mozartimaisen kevytmielistä".

Wagner on vielä niin uusi tuttavuus, etten vielä tiedä onko se lintu vai kala ;). En osaa suositella, mutta ostapa helmman Gramophonen tai Penguinen Classical music guide -kirja, sieltä löytyy suosituksia...
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
kuzma sanoi:
Eka vilkaisulla ei edes auennut mistä on kysymys

Sama juttu täällä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että meni ohi, enkä sivustolle enää palaa.
 

lehtk

Käyttäjä
Liittynyt
15.2.2007
Viestejä
1 612
Kaupunki
Kerkkoo
Tawe sanoi:
Sama juttu täällä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että meni ohi, enkä sivustolle enää palaa.

Hmm, eikö nykynuoriso enää tunne sähköpostin välityksellä toimivaa keskusteluryhmää, listserv-järjestelmää jne.?

Opera-L lienee vanhimpia netin kulttuurilistoja, perustettu 1990.

KL
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
lehtk sanoi:
Hmm, eikö nykynuoriso enää tunne sähköpostin välityksellä toimivaa keskusteluryhmää, listserv-järjestelmää jne.?

Opera-L lienee vanhimpia netin kulttuurilistoja, perustettu 1990.

KL

Never heard!
 

kuzma

Käyttäjä
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
3 957
Kaupunki
Kuopio
Täytyy sanoa, että ei tunne, vaikken varsinaisesti enää nuorisoa olekaan.
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
Sama täällä, tuskin nuorisoksi minuakaan enää luokitellaan.
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
Ja mikähän se on - joku striimaajan paratiisi?
 

jjahifi

Käyttäjä
Liittynyt
24.2.2007
Viestejä
16 041
Kaupunki
Kaarina
pirkka sanoi:
Ei ne nykynuoret tunne usenettiäkään...
Jaa'a. UUCP-maailman päällä olevia keskustelupalstoja ja sähköpostisysteemeitä on tullut käytettyä aikana, jolloin jenkkeihin menevä sähköposti saattoi käyttää matkaan aikaa useamman päivän (koneet soittelivat toisilleen kerran päivässä ja huonolla tuurilla sähköposti matkasi aika kauan... :p).

Mutta itse asiasta: pidän Nymanin ja Glassin oopperoista. Glassin Akhnaten on suuria suosikkejani. Myös 50-luvun jälkeen sävelletyt venäläiset oopperat ovat erinomaisia. Editointilisäys: klasarin puolelta olen keskittynyt lähinnä elävien tai äskettäin kuolleiden säveltäjien tekeleisiin. Uudempaa klassista, sama pätee tässä ooppera-asiassa.

t. jjahifi
 

pirkka

Käyttäjä
Liittynyt
23.7.2006
Viestejä
13 845
Kaupunki
Järvenpää
Tawe sanoi:
Ja mikähän se on - joku striimaajan paratiisi?

No se on netin vanhin palvelu sitten sähköpostin. luulisi olevan analogiajan väelle läheinen.

Oopperoista pidän osin. Niissä on hienoja kuorokohtauksia ja onhan jotkut aariatkin ihan toimivia mutta itse konsepti ontuu. Väkisi lauletua melodiaköyhää ja teennäisesti näyteltyä. Joistain pidänkin ja top 3 ovat Wagnerin eräät, Verdin jotkin ja Carmen. Nuo ensinmainitut ähinnä kuorojen kautta.
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
pirkka sanoi:
Väkisi lauletua melodiaköyhää ja teennäisesti näyteltyä.

Pirkka, Pirkka... paras kun en sano mitään... Hmm... ehkä sun kannattaisi hommata setti joka toistaisi niiden sävyjen lisäksi ripauksen melodiaakin...
 

pirkka

Käyttäjä
Liittynyt
23.7.2006
Viestejä
13 845
Kaupunki
Järvenpää
Tawe sanoi:
Pirkka, Pirkka... paras kun en sano mitään... Hmm... ehkä sun kannattaisi hommata setti joka toistaisi niiden sävyjen lisäksi ripauksen melodiaakin...

Ei kun sellainen ooppera mun pitäis hommata, jossa ei olisi sitä resitatiivia...

mutta anteeksi oopperaväeltä. Tämä rajoittunut kykyni ymmärtää oopperaa on ihan henkiökohtainen ongelmani.
 

Tawe

Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
12 485
Kaupunki
Kuopio
pirkka sanoi:
Ei kun sellainen ooppera mun pitäis hommata, jossa ei olisi sitä resitatiivia...

Aivan, onhan ne syvältä ja poikittain - olet oikeassa.
 

kuzma

Käyttäjä
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
3 957
Kaupunki
Kuopio
Saat(te) anteeksi, vaikken oopperaväkeä olekaan. Resitatiivi on kyllä tuttu käsite kuorohommista, mutta mitä sillä on tekemistä oopperan kanssa?

Yhtäkkiä minulle ei tule mieleen yhtään ainutta resitatiivipätkää niistä oopperoista, joita itse kuuntelen??? Niissä on vain kaunista yksinlaulua tai duettoa, uljaita välisoittoja ja kerrassaan upeita kuorokohtauksia ;)
 
Ylös