Onnistuneita live-taltiointeja jossa läsnäolon tuntu on mielestäsi kohdallaan..

Tiukkapipo sanoi:
Ainakin osa Frans Brüggenin levyttämistä Haydnin Lontoo-sinfonioista (Philips Duo) on taltioitu live-konserteista (Amsterdamin Concertgebouw ja Utrechtin Vredenburg-sali). Kuulostavat sopivasti "karheilta" verrattuina monen klassisen musiikin levyn turhankin siloiteltuun äänimaisemaan.
Monella levyllä sali on tyhjä äänitystä tehtäessä. Tai mikit liian lähellä.

Valitettavasti monissa huippuesityksissä äänitystekniikan tai tilanteen ongelmat tulevat esille. Yleisö kuuluu tai jokin tekniikassa mättää. Tavallisin tekniikan ongelma on se, että tulee joko akustinen tai digitaalinen leikkautuminen. Moista on hämmentävän monella uudella äänityksellä. Tuollainen on tylsää erityisesti elävien säveltäjien tapauksessa, sillä ei ole varmaa tehdäänkö toista äänitystä koskaan.

t. jjahifi
 
Mutta mutta jjahifi: JOS tavoitteena on mahdollisimman uskollisesti jäljentää livetilanteen äänimaailma (tämä kai on ihanteesi) niin eikö yleisön tulekin kuulua? Kyllä klassisen musiikin konserteissa kuulee musiikin lisäksi yleisön ääniä, pitää siitä tai ei.

Ja sitten: kyselit tuolla toisessa ketjussa David Sylvianin levystä Secrets of the Beehive. Itselläni ei ole kuin kolme herran levyä (tämä ja Approaching Silence ja Dead Bees on a cake) + yksi maksisinkku joten kauheasti pohjaa ei ole. Mutta silti voin sanoa että kyseessä on huippulevy, näistä kolmesta selkeästi paras. Approaching Silence on tosi outo, pelkkää ambientsuhinaa oikeastaan ja tuo Dead Bees on a cake on laadukas kokonaisuus mutta silti jotenkin yhdentekevä jos vertaa Secrets of Beehiveen joka on todella hieno levy ihan itsenään, vertailematta mihinkään.
 
Itselläni löytyy vinyyliltä The Who - Live at Leeds. Mielestäni yksi parhaista livetaltioinneista, jossa livemusiikin tunnelma välittyy hyvin myös kotikatsomoon. Soundit ovat myös kunnossa.
 
kronos sanoi:
Mutta mutta jjahifi: JOS tavoitteena on mahdollisimman uskollisesti jäljentää livetilanteen äänimaailma (tämä kai on ihanteesi) niin eikö yleisön tulekin kuulua? Kyllä klassisen musiikin konserteissa kuulee musiikin lisäksi yleisön ääniä, pitää siitä tai ei.
Totta, oikeassa olet. :D Tosin monet levy-yhtiöt tekee äänityksen tyhjän salin kanssa, eli live ilman yleisöä.

Kiitoksia tuosta David Sylvian -herran levyä koskevasta kommentista.

t. jjahifi
 
Etta James: Rocks The House. Niin tiukka live, että yleisön hien haistaa. Toinen lähes yhtä kova on James Brownin Live At The Apollo.
 
Soen - ATLANTIS
Oli musiikista sitten mitä mieltä vaan niin tässä, laajalti akustisessa nauhoituksessa, on mielestäni oikein onnistunut läsnäolon tunne. Hyvin ekan rivin, ja ison venuen fiilis.

1669398370150.jpg
 
Back
Ylös