Ostin käytettynä Rotel 300 sarjan stereot - halvalla - ja mukaan tuli myös Rotel RP-310 levysoitin ja hyvä pino levyjä. Tämä taitaa olla aika harvinainen perussoitin 80-luvulta, koska google ei löydä siitä juuri mitään asiaa. Toisen kanavan äänen kanssa on pulmia. Vahvarin mono asento poistaa ongelman, joten arvaan, että ongelma on levysoittimessa. Joillakin levyillä ääni kuuluu hyvin myös stereona, mutta useimmilla toinen kanava pätkiintyy ja kuluu epämääräisesti. Missähän olisi vika? Tässä soittimessa ei ole (en ole huomannut) maadoitukselle paikkaa, joten laitoin sen pohjan ruuvinkantaan. Ei auttanut. Lähellä olevat laitteet mykiksi -kokeilu ei myöskään auttanut. Soittimessa on vakiorasia tyyppiä 2RC-4. Heiluttelin varovasti johtoja, josko hapettuminen olisi syy - ei tulosta. Vahvistimeen menevissä johdoissa ei liene vikaa, koska järjestyksen vaihtaminen vaihtaa vain ongelman puolen. Vika lienee siis joko rasiassa tai neulassa. Neulapainon säädin uudestaan tosin ilman tarkkoja apuvälineitä. Tilasin jo uuden neulan, mutta sen vaikutusta en ole vielä päässyt arvioimaan. Kertokaapa kokeneemmat onko rasiakin jo tullut tiensä päähän. Mikä uusi rasia olisi kelvollinen tähän "ei-niin-HiFi" tasoon? Vai onkohan ongelma ihan muualla?
Oiskohan jollakin vielä Rotelin 300-sarjan dekkiä varaosiksi. Mun laitteessa on kasettipesä rikki (saranoinnin kulmaosa on lohjennut eli pesä ei liiku) ja se on ilmeisen hankala korjattava. Olisi kiva retroilla myös kasettisoittimella. Alkuperäiset kajarit heitin mäkeen, koska korjaus olisi vaatinut bassoelementtien uusimisen. Kaivoin esiin vanhat Cantor3 (muistaakseni näin) jalustakaiuttimet ja laitoin halvan subbarin mukaan. Tämä on mökkilaitteistona ihan kelvollinen, mutta oishan se vielä kivempi stereona ...