Oma kuunteluhuone

Knight Rider

Käyttäjä
Liittynyt
27.8.2006
Viestejä
976
Kaupunki
Mikkeli
Leikitään nyt hieman ajatuksella että joskus kun kasvan isoksi niin pääsisin muuttamaan omakotitaloon, ja saisin kenties oman kuunteluhuoneen. Taloa valittaessa yhtenä kriteerinä olisi luonnollisesti se että siinä olisi sopiva tila johon saisi mahdollisimman pienellä vaivalla rakennettua kuuntelutilan. Tila olisi siis pyhitetty pelkästään 2-kanavalaitteille. Nykyasunnot tuntien huoneet ovat todella pieniä kopperoita ja seinät kipsilevyä ilman mitään eristystä. En ole mikään rakentamisen ammattilainen mutta käsittääkseni ainakin seiniin pitäisi saada villat väliin jotta ääntä saadaan eristettyä, ja kaksinkertainen erikoiskova kipsilevy pintaan jotta seinät eivät lähde elämään? Korjatkaa jos olen väärässä! Seinäpintoja voisi akustoida tarpeen mukaan sitten kun perusasiat ovat kunnossa. Mieltäni askarruttaa myös se, kuinka iso huoneen täytyy olla jotta siinä saisi järkevää toistoa aikaiseksi. Ajatuksia?
 
Ensimmäisenä tulee mieleen että saa ne seinät elää kunhan vaan vaimentavat moodiresonansseja sopivasti.Materiaalivalinnoilla kaikilla pinnoilla voisi siten jo rakennusvaiheessa vaikuttaa jälkikaikuun ja huoneen yleiseen äänimaailmaan ilman että huonetta tarvitsee lähteä raskaasti akustoimaan.Huone tehtäisiin ikäänkuin äänentoiston ehdoilla.

Pitkästä aikaa omassa kämpässä on kaksi villoitettua kevyehköä seinää ainaisen betonisen vastineeksi ja sen kyllä kuulee.Bassoalueen jälkilöylyt kuulosta olevan selvästi laskusuunnassa.

Äänen eristäminen tulee mielestäni silloin kyseeseen kuin ääntä ei todellakaan saa mennä pihaustakaan kuuntelutilasta muuhun tilaan.Muussa tapauksessa antaisin kyllä vuotaa.
 
Yksi tärkeimmistä asioista on huoneen fyysiset mitat. Monet studiotkin luottavat golden cuboidiin joten kovin pahasti noilla suhteilla ei pieleen voi mennä.
 
On tietysti niin, että esittämääsi virheet löytyvät nimenomaan pakettitaloista.

Saat paremmankin. Pitää kuitenkin saavuttaa ensiksi taloudellinen tilanne jossa itse määräät talon ominaisuudet. Arkkitehti suunnittelee mielellään haluamasi, jonka sinulle urakoitsija rakentaa.

Tässä piilee haaste, ellei peräti ongelma.

Äänentoisto elämää määräävänä tekijänä menee liian pitkälle, mikäli asumisen tason mitta on yksi huone. Sitäpaitsi eläminen talossa ei ole elämisen laadun standardi. Eläminen ihmisten kanssa on.

Onni on sitä että haluaa minkä saa, ei se että saa minkä haluaa.

Enivei.

Kultainen leikkaus on 1.609. Se määrää huoneen optimimittasuhteet. Koska katon korkeus dominoi, se määrää muut dimensiot. Siis korkeus on mitä saa, leveys 1,609 x korkeus, pituus 1,609 x leveys. Monikertoja saa käyttää.

Ideaalitilanne on, että katto on alaslaskettu. On hyvä jos kuunteluhuoneen rakenteellinen korkeus on merkittävästi akustista sisäkorkeutta korkeampi. Siis, på finska, jos haluat 3m korkean kunteluhuoneen, kattotuolien on oltava korkeammalla, ehkä 3,3 m lattiasta. Silloin saat Gyptone -katon, jossa on riittävästi laaja-alaista vaimennusta, kun yläpuolella on 30 cm ilmatilaa. Sitä ei sitten saa täyttää villalla kokonaan koska kastepisteestä tulee ongelma. tehollinen villavahvuus saa olla kai noin 20% yläpohjan villan vahvuudesta. 2-kerroksisen talon alakerroksessa tilan saa täyttää kokonaan ja gyptonet saa kiinni palkken alapintaan, siis taloudellisempi ratkaisu.

Kaikissa uusissa taloissa on (Design -talossa ehkä ei) nykyään villat väliseinissä. Akustisesti EK ei ole parempi koska normaalikovuinen on pehmeämpää (omia värähtelyjä vaimentavaa) vaikka lähes yhtä painavaa.

Elämä on valintoja. Tavoitteeseesi pääset nuorena jos et hanki lapsia. Varakas vaimo on hyvä hankinta, suosittelen noin 50 v. leskeä.

Toisaalta, mikäpäs tässä. Meni 40 v. puhki ennen tavoitetta mutta nyt on talo ja huone. 360 k€. Eikä juurikaan aikaa kunnella ???

Olen joskus tehnyt toisenkin suosituslistan. Kannattaa kurkistaa jostakin minne sen kirjoitin. Siellä on kai juttua ilmastoinnista yms.

Lykkyä tykö, tie voi olla pitkä.
 
Samperin hyvä postaus Audio-fiilikseltä :) Nyt liikutaan perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä: kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään ja mikä on todellinen (ei pelkästään rahallinen) hinta.

Itse päätin ennen 40 ikävuotta hankkia haluamani stereosetin ja varmasti kymmenen vuoden sisään rakennan kuunteluhuoneen. Kotiteatteri on erillinen juttu, sekin syö resursseja. Täytyy tinkiä jostain muualta :)
 
Täyttä asiaa Audio-fiilikseltä, hyvä! :D Kuunteluhuone on todellakin pitkän aikavälin projekti. Saattaa mennä vuosi tai kaksi, tai jopa enemmän, ennen kuin asia tulee ajankohtaiseksi. Sitä ennen pitää kerätä tietoa ja miettiä mahdollisia eri vaihtoehtoja. Uuden omakotitalon rakennuttaminen on luultavasti poissuljettu vaihtoehto. Ainakin tällä hetkellä rakentaminen on todella kallista. Suuremmalla todennäköisyydellä joutuu tyytymään hyväkuntoiseen, muutaman vuoden ikäiseen asuntoon. Siinäpä vasta ongelma mistä sitten löytää itselleen sopivan kohteen, mistä löytyy vielä kuunteluhuoneeksi soveltuva tila. ??? Voi olla että etsimiseen menee jonkin verran aikaa.

Sopivan kohteen löydyttyä on tietenkin mahdollista tehdä muutoksia. Väliseinän kaataminen saattaa tulla kyseeseen jos sopivan kokoista huonetta ei muuten ole saatavilla. Pidän erittäin tärkeänä äänieristystä perhesovun kannalta. Nykyisessä asunnossamme (vuonna 2003 rakennettu) ei todellakaan ole villoitusta väliseinissä, ja sen kyllä kuulee. Voi siis olla että joutuu koolaus ja villoitushommiin, riippuen tietenkin tapauksesta. Kultaisen leikkauksen mittoihin voi olla myös hankala päästä, jos uuden rakentaminen ei ole mahdollista. Eli optimaalinen kuuntelutila ei todellakaan synny helposti!
 
moi
mä olin saman tilanteen edessä v1989 piti saada jollain keinoin kunnon kuunteluhuone.ajatus oli rivari tai omakotitalo kierrettiin noin puolivuotta vaimon kanssa kattomassa erilaisia vaihtoehtoja,mä kattelin silläsilmällä miten mun laitteet sois jossakin tilassa,vaimothan kattelee vähän erilaisia asioita.

sitten pieni ilmoitus hesarissa ihan siinä meidän lähellä omakotitalo myynnissä.
tiloja neljässä eri tasossa siinä se oli.talon alimmaisessa tasossa lekatiili seinissä lattia valettu muuten ihan paljas.k260cml 535cm p 755cmvähän yli 40 neliömetriä kohtuulisen kivat mitat.
myyjä piti mua varmaan jorkana vietin suurimman osan ajasta tulevassa kuunteluhuoneessa haaveilemassa miten laittaisin sen.
tarjous sisään talo oli meidän,ei muuta kuin kuunteluhuonetta suunnittelemaan.
nettiä ei ollut siihen aikaan oli vaikea saada kunnon akustointiohjeita.

koolaus pystyseiniin 10senttiä villaa väliin höyrysulku väliin päälimmäiseksi 21millimetrin insuliittilevy" samantapanen ,kuin halttex levy"tekstiilitapetti vielä päälimmäiseksi.
kaiutin seinälle lisäksi 11millin insuliittilevy sen päälle vielä 50mm akustokarhu
kattoon 50mm akustokarhu sen päälle20mm kuvioitu styroks levy . lattiaan alimmaiseksi 11mm insuliittilevy päälle parketti.
talossa ilma lämmitys putket kulkee kuunteluhuoneenkatossa ne on koteloitu ja
täytetty villalla. kaiutinseinää muutettu kaiuttimien mukaan nyt puulevyä ja lautaa tehty vähän kaikuisemmaksi.

kaikki tehty ilman mittaamista korvalla väitän ,että on kohtuullisesti onnistuttu.

sanoisin,että erillinen kuunteluhuone on paras ratkaisu.ne on tehty nykyjään ,niin iso olohuone tupakeittiö vehkeet olohuoneessa niin ääni menee jokaiseen huoneeseen saman lailla kuin kerrostalossa ainoa ero ettei häiritä naapureita.mutta voi olla ettei muut perheenjäsenet haluais kuulla musiikkia.vaan kattoa telkkaa rauhassa.
ter.reiska
 
ikis60 sanoi:
sanoisin,että erillinen kuunteluhuone on paras ratkaisu.ne on tehty nykyjään ,niin iso olohuone tupakeittiö vehkeet olohuoneessa niin ääni menee jokaiseen huoneeseen saman lailla kuin kerrostalossa ainoa ero ettei häiritä naapureita.mutta voi olla ettei muut perheenjäsenet haluais kuulla musiikkia.vaan kattoa telkkaa rauhassa.
ter.reiska

Samaa mieltä erillisen huoneen tarpeesta. "Tupaköökki"-rakenne edellyttää samaa musiikkimakua ja vielä sen ettei toiset halua käyttää olkkaria samaan aikaan omiin harrastuksiinsa. Mutta jos kaikki natsaa kohdilleen niin voihan tuota kuuntelua harrastaa sitten vaikka spottipaikalla sylikkäin. Ja tästä voi taas Vihdin Masa jatkaa...:D
 
sepi_1 sanoi:
Mutta jos kaikki natsaa kohdilleen niin voihan tuota kuuntelua harrastaa sitten vaikka spottipaikalla sylikkäin.
Onnistuu se muiltakin kuin vihtiläisiltä se sylikkäin kuuntelu... :D

Oma kuuntelutilani on noin 40m2 oleva epäsäännöllisen muotoinen tila. Tilassa vähän seiniä, joita on tarkoitus vielä tuhota jonkin verran. Mutta ensiksi menee putkia ja sähköjuttuja uusiksi, tai no, samassa yhteydessä ensi kesänä.

Perheen kanssa oleillessa on osoittautunut vaikeaksi erityisesti oopperan kuuntelu sopivalla voimakkuudella. Lapset ovat mokomat sitä mieltä, että kaikkea p*aa se isäukko huudattaa... Siksi oma tila on lähes ehdoton. No, muutaman vuoden kuluttua nuoremmat kannanottajat ovat lentäneet pesästä, jolloin voi taas soittaa olohuoneessakin sinfoniaa konserttia vastaavalla äänenvoimakkuudella.

t. jjahifi
 
Lisää vaan kertomuksia kuunteluhuoneiden rakentelusta. Minua kiinnostaa erityisesti millaisiin rakenteellisiin ratkaisuihin ja materiaaleihin olette päätyneet minkäkin tyyppisessä talossa.

Sanottakoon vielä että oma kuunteluhuone on aivan välttämättömyys silloin kuin perheessä on pieni lapsi, kuten meillä.
 
Äänen eristäminen on kaiken alku, muuta perhettä ei saa häiritä, vaikka kuuntelisi keskellä yötä. Itselleni tuli pakettitalo
 
Saapui lisää kirjoittajia... Niin, Vieskan paketti laitettiin pystyyn johon räätälöitiin myös kuunteluhuone. Nelinkertainen kipsilevy, saumat liimattu, ja musahuoneen puoleisilla levyillä 8mm ilmarako.
 
Knight Rider sanoi:
Sanottakoon vielä että oma kuunteluhuone on aivan välttämättömyys silloin kuin perheessä on pieni lapsi, kuten meillä.
Ai on vai? Noh onhan se hyvä, että minulle tässä vaiheessa asia kerrottiin. En osannut vaatia naiselta tuommoista silloin kun projekti käynnistyi :D
 
Oma kuunteluhuone on perheelliselle hyvä siitä syystä että:

1) Voi kuunnella miltei rauhassa silloin kun kuuntelee (näin ainakin toivon)
2) Voi tehdä huoneessa mitä haluaa (laittaa vaikka sohvat nurkkaan pystyyn jos siltä tuntuu)
3) Laitteet saa olla rauhassa tuholaisilta
4) Vaimo saa sisustaa olohuoneen kuten haluaa
5) Kaikki ovat tyytyväisiä :D
 
Kyllä noissa perää on, ainakin siinä tuholais-osuudessa. Ei-sana on onneksi opittu aika varhain ja jotkin paikat on tosiaan vain iskälle :D

Jos olisin todella tinkimätön high end-harrastaja niin silloin se oma huone olisi ihan hieno asia. Voisi pultata tuolin paikalleen ja kuunnella lujaa/kriittisesti aina kun haluaisi. Tietty jos ei haluaisi niin touhuta siellä jotain muuta. Mutta yksinkö? Toisaalta minä pidän itse musiikista niin paljon, että haluan sen toistuvan hyvin siellä missä itse vietän eniten aikaa. Koska perheellisenä se ei yleensä ole omassa rauhassa niin siksi se minun ykkössettini sijaitsee meidän olohuoneessa.

Jos se ykkössetti olisi jossain muualla, niin aina silloin kirpaisisi kun "vain" kakkossetillä olkkarissa musiikkia kuuntelisi tai töllöä joutuisi katselemaan ja kuunteluhuone olisi jossain muualla. Tämä minun systeemi on ainakin toiminut ihan hyvin, töllö on muualla ja olohuone on riittävän pitkälle sisustettu harrastuksen ehdoilla ja saan kuunnella musiikkia lähes aina kun siltä tuntuu kun en tapaa kovin kovia kuunteluvoimakkuuksia muutenkaan käyttää. Mikäli tarvetta siihen olisi niin tilanne voisi olla aivan eri.

Jos kuitenkin joskus oman kuunteluhuoneen hommaisin, niin siihen saa kyllä kulua aikaa sen verran ettei jälkikasvun kanssa tarvitse touhuta olohuoneen lattialla, sohvalla ja milloin missäkin. Samalla myös vaatimukset taitaisi olla sen verran kovat etti ole ihan vuoden tai parin juttu. Ehkä sitten kun minäkin olen vanha ja pääsen isoihin rahoihin käsiksi.. :)
 
Tiedän yhden herrasmiehen, joka asuu Helsingissä Munkkiniemessä. Hänellä on oma kuunteluhuone Temppeliaukion kirkon vieressä, lunasti nääs lapsuudenkotinsa :D ei p@skempi ratkaisu. Eipä rouvan tarvinnut enää motkottaa laitetelineistä ja paksuista johdoista.
 
Ihmeellisiä ehdotuksia täällä! Jos lapset eristetään musiikinkuuntelusta niin niistähän tulee aikuisina outoja friikkejä! Eivät tiedä Hendrixistä mitään ja rupeavat vielä kuuntelemaan humppaa tai jotain muuta hämärää avantgardea...
 
Back
Ylös