Ocellia Hifimaailman numerossa 5/08.

Vs: Ocellia Sixmoonsissa...

Mielenkiintoinen juttu - varsinkin sisuskuvat.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Vein Ocellia Quaero 300B -integroidun, muutaman saman valmistajan kaapelin sekä tietenkin Ocellia Grandis Calliope .30 SAG -kaiuttimet viime perjantaina romanttiseen miljööseen Lohjalle. Journalisti-ääniguru asustaa siellä todella viihtyisässä maisemassa. Mitä nyt maalia vähän kaipaa pintaansa, heidän antiikkinen talo siis. Siellähän voisi järjestää vaikka maalaustalkoot ja kukin vuorollaan saisi kuunnella siinä lomassa hyvää settiä. Hyväntekeväisyyttä puolin ja toisin. (Enkä muuten kysynyt tämän kirjoittamiseen lupaa talonomistajalta...)

Ajelin auringonlaskun aikoihin takaisin ja täytyy sanoa että kaunista oli. Onneksi isä oli kantoapuna ja seurana mukana joten pysyin tiellä sivuille vilkuilusta huolimatta. : ) Lauloimme toki kaksiäänisesti kaikenmaailman kansanlauluja ja marsseja siinä sivussa. Välillä toki omilla sanoituksilla. Ei lasten korville ei.

Jätin isän Hyvinkäälle, missä asuvat ja tajusin että Ocelliaa tuli melko kova ikävä heti. Onneksi pari viikkoa kuluu nopeasti. Sovimme että hakureissun yhteydessä saan kuulla journalismiehen referenssi-settiä. Odotan innolla.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Lupaavia aikoja siis eletään eli itse ainakin odotan nyt mitä tuleman pitää ihan vesi kielellä..
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Taitaa tulla ensimmäinen Hifimaailman numero jonka voisi ostaa ja lukea :)
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Mitro, kyseiset kovaääniset taisivat olla samaiset mitkä olivat esillä Tampesterin messujen aikaan?

Toimivat hienosti. Sellainen taianomainen läsnäolevuus, Enkä vielä ole kuullut aidompia puhaltimia.
Ääni irtoaa kuin oikeassa elämässä. Samoin uusi tuttavuus Rajaton täytti tilan ja otti kuuntelijat haltuun.
Myös raskaampi materia toimi paremmin mitä aikaisemmin sisältävät vastaavat demot.
Taisi olla Led Zeppeliniä pyörimässä.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Moi,

jep, samaiset toistimet.

En muista kuulitko niitä Yamamoto CA-04 / A-08S vahvistimella, vai Ocellia Quaero 300B:llä. Muistatko itse, Janste ?

Yamamoto-setti on hyvä, mutta aika kaukana Ocellian oman Quaero 300B:n esillepanon tarjoamasta hengittävyydestä ja fraseerauksesta, mikrodynamiikan ollessa niin huikea.

Kaikenkaikkeaan Ocellia Quaero 300B ei juuri kuulosta 300B-vahvistimelta. Siinä nimittäin on basso-puoli loistavasti kontrollissa ja 300B-tyypin perinteiset paheet ovat jotenkin ihmeellisesti saatu karsittua pois.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Jos pitäisi vastaus antaa niin veikkaisin Yamamotoa, varma en asiasta kuitenkaan ole.
Putkia siinä oli vai mitä ne oli. :)
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Ocellia Grandis Calliope .30 -pari sekä asiaankuuluva vahvistin, Ocellia Quaero 300B palautuivat testikuunteluista.

Nyt on taas syytä tulla Tampereelle jopa Suomen rajojen ulkopuolelta. : )

-Mitro
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Voi pojat, kun ei meinaa jaksaa odottaa seuraavan lehden ilmestymistä.
Melkein harmittaa, kun juttua ei saa etukäteen käsiinsä.

Demoon tulevan Calliope .16 parin ja erään asiakkaan Quaero 300B integroitu sekä Calliope .30 parin piti olla toimituksessa jo viime viikolla, mutta yksi työntekijä oli kuulemma katkaissut sormensa. Kyllä lähtee ! : ) Mitäpä sitä ei taiteen vuoksi tekisi. Onneksi tilanne on kunnossa ja kyseinen veistäjä on jälleen työkykyinen.

Sattuisiko joku jostain löytämään tyylikkään hopean tai mustan värisen ei-liian suuren pakettiauton, esim. Vito tai Transporter, alle 24000€:lla ja alle 100000km ajettuna ? Meinaan kun syksyllä pitää ruveta kuskaamaan Ocellioita uusille onnellisille omistajille ympäri Suomea... : ) -Hyvähän ne on käydä itse säätämässä paikanpäälle sopiviksi siinä samalla.

Mukavaa kesänjatkoa !

-Mitro
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Highend Studio T:re sanoi:

Pakko se on nyt tylsän työpäivän kunniaksi yritettävä auttaa. http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=1539058 tuollaisen löysin pikaisella haulla, ei ole kuiteskaan ihan Tampereen vieressä. :)
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Moro !

Kiitos osanotosta.

Ei muuta kun odottelemaan elokuun numeron julkaisua... Jännää puuhaa.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Tuleeko hienot teippaukset auton kylkeen? :D Jos tulee, niin keksi jotain huumoria niihin...
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

rajani sanoi:
Tuleeko hienot teippaukset auton kylkeen? :D Jos tulee, niin keksi jotain huumoria niihin...

Suomen komanneksi musikaalisin...
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

!! :D !!

Yritin jo saada mainostoimiston kollia laittamaan auton takaseinään kuvan keskivartalostani (tietty ilman housuja) ja tekstiksi "Kestääkö systeemisi vertailun ? ". Ei mennyt läpi, ihme niuhottamista. ???

No, tuo idea ei ollut edes minun, noin niinkun alunperin. -Kyselin Musical Audion alkumetreillä mainontavinkkiä eräältä pitkään alalla toimineelta, ja sain vinkiksi tuon yllä olevan. :D

Tällasta.

Voi olla, että auto tarroitetaan kuitenkin tyylillä, kenties "Crystal Cable" -somistuksilla tms...

-Mitro
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Jos vain pokkaa piisaa, niin auton kylkeen teippaus: "Köyhät kyykkyyn!" ja alle sitten "HighEnd Studio Tampere". :D

Sitä en taasen tiedä, jotta piisaako muiden huumorintaju moiseen, mutta mun mielestä olis hauska juttu. :)
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Tuosta tulikin Matti tarina aikojen takaa kun valokuvausala eli vielä kulta-aikaa ja yrittäjiä kuskattiin maahantuojien piikkiin ympäri maapalloa. Lahtelainen ammattilaitteiden maahantuojan edustaja jakoi parhaille asiakkailleen erään arvostetun kameramerkin "professional team"-melko isokokoisia ikkunatarroja autoon kiinnitettäväksi. No eräs vaatimaton mutta menestynyt ammattilainen pohjanmaalta kiinnitti nuo tarrat punaiseen Mosseensa. Kertovat tuon maahantuojan edustajan katuneen avokätisyyttään useaan otteeseen, muitahan se lähinnä huvitti :)
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Matti Lehtinen sanoi:
Jos vain pokkaa piisaa, niin auton kylkeen teippaus: "Köyhät kyykkyyn!" ja alle sitten "HighEnd Studio Tampere". :D

Sitä en taasen tiedä, jotta piisaako muiden huumorintaju moiseen, mutta mun mielestä olis hauska juttu. :)

Moro Matti ! :)

Ideologiahan minulla on ennemminkin tyyliin "Köyhät Highend Studiolle ja sassiin!", sillä teen omasta mielestäni 30000 eurolla paremmin musiikillisia elämyksiä välittävän systeemin, mitä jotkut 100k-200k-eurolla. :-\

Kornia toki sanoa, mutta pakko se on uskoa omia korvia ja pystyyn nousevia ihokarvoja.

Mukavaa viikonjatkoa !

(Lauantaina on muuten pulju kiinni. Nokia Bigband 20-vuotis konsertti on jo klo.14.00 ja sitä ennen on harjoitukset alkaen 10.00. Tervetuloa sinne, Nokian lukion saliin siis.)

edit. kirj.virhe.
 
Vs: Ocellia Hifimaailman seuraavassa numerossa.

Moro !

Käväisin aamulla Espoossa toimittamassa asiakkaalle Calliope .30 SAG parin ja Quaero 300B:n, saman sävyisellä lakalla.

Melko nättiä livenä, muutenkin kuin ulkonäöllisesti...

Ocellia_Suomessa%200055.jpg

Calliope .30 on selkeästi siro verrattuna Grandis Calliope .30:iin.

-Mitro

[ylläpito on poistanut liitteen]
 
Back
Ylös