Nykyklassista

[ahaapalainen]

Kuuntelin tuossa äsken Peteris Vasksin sellokonserton. Se oli minusta todella hienoa musiikkia. Muutenkin olen kyseisen herran tuotannosta (2. ja 3. sinfonia, viulukonsertto) pitänyt. Tämän innoittamana tuli mieleeni kysellä suosituksia helposti lähestyttävästä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) uudesta klassisesta musiikista.

Philip Glassin musiikista täällä onkin keskusteltu ja sitä pitää kokeilla. Mitä muuta kannattaisi ottaa kuunteluun?

 

[LaJazz]

Kaija Saariaho ja Magnus Lindberg suomalaisista kävelevistä kolahtaa täällä.

 

[ilkkap]

Ihan ekana tulee mieleen Arvo Pärt ja Steve Reich...

i

 

[kkoskela]

Kokeilepa Nicholas Lensiä.
http://www.nicholaslens.com/

 

[ahaapalainen]

Kiitos vaan ehdotuksista. Pärtiä minulla jonkin verran hyllystä löytyykin. Tuo Nicholas Lens oli minulle kokonaan uusi nimi, mutta vaikutti kyllä tutustumisen arvoiselta. Saariaho, Lindberg ja Reich ovat niminä tuttuja, mutta musiikkinsa ei (vielä) niinkään.

 

[RapsuZ]

John Adams.
Tältä säveltäjältä löytyy ainakin muutama mielenkiintoinen teos (Shaker loops, Harmonielehre, Short Ride in a Fast Machine). Hyvät levytykset (CD) ovat hakusessa.

http://earbox.com/index.html

 

[Karhu]

György Ligeti ja Helmut Lachenmann.

 

[ahaapalainen]

Tuolla John Adamsin virallisella sivullahan tuntui olevan levytyksiä vaikka kuinka paljon. Eiköhän sieltä mielenkiintoisia löydy.

Ligeti on minulle sen verran tuttu, että hyllystä löytyy levytys etydeistä ja jousikvartetoista. En ole niitä vähään aikaan kuunnellut mutta muistikuva on, että etydit ja 1. kvartetto kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta 2. kvartetto siltä että soittimia viriteltiin eli meni yli hilseen.

Tuo Lachenmann on minulle (ainakin vielä) ihan outo nimi.

 

[Karhu]

Ligetin konsertot sellolle, pianolle ja viululle ovat mielestäni helpompaa kamaa kuin nuo kvartetot. Pianoetydit ovat aivan huipputavaraa! Lachenmann ei nyt välttämättä kaikkein helpointa ole, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

 

[RapsuZ]

Tuolla John Adamsin virallisella sivullahan tuntui olevan levytyksiä vaikka kuinka paljon. Eiköhän sieltä mielenkiintoisia löydy.

Katselin nuo läpi, mutta eipä löytynyt sopivan tuoretta orkesteri/kapellimestari/levy-yhtiö -yhdistelmää. Hieman ronkeli kun olen. Tällä hetkellä on varmaan kymmenkunta eri teosta hankintalistalla em. syistä. Joidenkin teosten kohdalla hyvän levytyksen odottamiseen on mennyt yli vuosikymmen. Ja eikös sitä sanota että odottavan ***a on pitkä.

2. kvartetto siltä että soittimia viriteltiin eli meni yli hilseen.

Eikös tuo ole nykymusiikille ihan tyypillistä? Virittelemiseltä Saariahokin kuulostaa. Tai Lutoslawski. ???

 

[Karhu]

Eikös tuo ole nykymusiikille ihan tyypillistä? Virittelemiseltä Saariahokin kuulostaa.

Höpshöps.

Saariaholta suosittelen huilukonserttoa l'aile du songe, kunhan vain kestää sen että huilisti yrittää tavailla sanoja soittaessaan.

 

[RapsuZ]

...kunhan vain kestää sen että huilisti yrittää tavailla sanoja soittaessaan.

Skippaan tuon. Ei pysty, liian hapokasta. :-\

 

[Karhu]

Joo, kuulin tuon ensimmäisen kerran livenä suvisoitoissa, olin tippa linsseissä kun oli niin hyvä kipale ja kaveri oli aivan hullun raivoissaan huilistin höpötyksille.

 

[RapsuZ]

Joo, kuulin tuon ensimmäisen kerran livenä suvisoitoissa, olin tippa linsseissä kun oli niin hyvä kipale ja kaveri oli aivan hullun raivoissaan huilistin höpötyksille.

Makuasioita, sano mummo kun sinappia jäätelöön ruuttas. Toinen tykkää äidistä, toinen isän koirasta. No, positiivista tässä on se että jokaiselle meistä löytyy liikuttavaa musiikia sekä livenä että levyltä. Nautitaan siitä.

 

[lehtk]

György Kurtág, erityisesti kaikki laulusarjat.

KL

 

[jacqueline.lacan]

Yritän nyt mainostaa Zornin levy-yhtiötä Tzadik:ia. Itse olen ottanut sen siinä määrin omakseni, että ostan levyjä "sokkona", tahtoo sanoa tilaan niitä ensin kuulematta. Ei ole ainakaan vielä mennyt vikaan - kertaakaan. Tzadikin sivun yläreunassa seisoo "composer series" siitä klikkaamalla löytyy valinnan varaa. Raz Mesinai on yksi nimi josta pidän, ja jota arvostan. Sieltä löytyy hieman tunnetumpiakin nimiä, kuten amacher, feldman, ferrari etc. Kannattaa käydä katselemassa.

 

[jjahifi]

Kuuntelin tuossa äsken Peteris Vasksin sellokonserton. Se oli minusta todella hienoa musiikkia. Muutenkin olen kyseisen herran tuotannosta (2. ja 3. sinfonia, viulukonsertto) pitänyt. Tämän innoittamana tuli mieleeni kysellä suosituksia helposti lähestyttävästä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) uudesta klassisesta musiikista.

Philip Glassin musiikista täällä onkin keskusteltu ja sitä pitää kokeilla. Mitä muuta kannattaisi ottaa kuunteluun?

Helposti lähestyttävä uusi klassinen musiikki. Heh, kyllähän noita hyviä riittää.

Mutta tarkoittanet sitä, että suuren osan 1900-lukua merkittävä osa klassisen musiikin säveltäjistä puuhasi teoksia, jotka eivät olleet miellyttäviä kuunnella. Muistelen joskus jopa lukeneeni arvostelun, jonka mukaan teos "oli parempi kuin miltä se kuulosti". Enough said.

Tällä hetkellä olen kuunnellut suhteellisen uusia teoksia. Jopa Glassin lisäksi... Pääasiallisesti oopperaa, mutta jonkin verran muutakin. No niin, harhailu sikseen ja esimerkkejä tiskiin:

Michael Nyman on kiinnostava säveltäjä. Itse pidän erityisesti hänen kamarioopperastaan The Man Who Mistook His Wife for a Hat. CBS:n levytys vuodelta 1987 on mieleinen. Hyvä levy aloittaa kaveriin tuotantoon tutustuminen.

Myös kotimaisetkin säveltäjät ovat oopperapuolella kiinnostavia. Itse pidän Joonas Kokkosesta (tietenkin Viimeiset Kiusaukset). No joo, miksei myös Einojuhani Rautavaara (vaikkapa The House of The Sun).

Siinä vain kolme esimerkkiä.

t. jjahifi

 

[kronos]

Pärt ansainnee muutaman sanan modernin klassisen musan suhteen itseäni vielä järkyttävämmille noviiseille (jos sellaisia ihmisiä ylipäänsä voi löytyä). Sangen yleinen käsitys modernista klassisesta lienee juuri se mikä tässäkin ketjussa on jo tullut esille: vaikeata, ufoa, sekavan kikkailevaa ja hankalasti lähestyttävää. Soittimien virittelyltä kuulostavaa. Moderni vääntö on siis tavallaan klassisen musan vastine änkyrä/siantappojazzille - tai niin on ainakin väitetty. No, en tiedä kuinka paljon tuollainen irvikuva pitää kutinsa mutta vähäisen kokemukseni mukaan ainakin Pärt on ihan toista maata. Herran musiikkia voisi luonnehtia vaikkapa sanoilla yksinkertainen, harras, epäkoristeellinen. Jonkun kriitikon mielestä epäilemättä jopa liiankin naiivia kamaa. Mutta itselleni uppoaa. Itse koen Pärtin vastakohdaksi jollekin Mahlerille joka on ulkokultaisen komeaa, mahtipontista - ja tyhjää. Pärt puolestaan on riisunut musiikista turhan ornamentiikan pois ja jäljelle on jäänyt substanssi, kauneus, musiikin ydinmehu. Mahler-fanit tietenkin närkästyvät tällaisesta vertailusta mutta otettakoon tällainen lausunto vain yhden hairahtuneen amatöörin harhaoppisena lausuntona. Ja todettakoon tosiaan että Pärtin tietynlainen naiivistinen ote tarjoaa takuulla otollisen maalitaulun kompleksisempia rakenteita arvostaville kuulijoille/kriitikoille.

Pärtiä ei (vielä) ole omassa hyllyssä kuin hieno Fratres ja sitten seuraava:

http://www.audiophile-vinyl.de/product_info.php?name=LP%20P%C4RT%20%2F%20MAXWELL%20%2F%20GLASS%20Trivium&products_id=6264

Tuo on upea lätty, modernia harrasta urkumusaa parhaimmillaan. Kannattaa tsekata, tuossa saa yhdellä levyllä maistiaiset sekä Pärtiltä että Glassilta. Hurjia sinfonisia paisutteluja on tällaisesta musiikista turha etsiä mutta hiljentymishetkiin täydellistä tavaraa. Toisaalta onhan tällainen omalla tavallaan hyvinkin jylhää musiikkia, ei mitään pikkusieluista, pikkunäppärää piiperrystä.

 

[ubu]

En ole varmastikaan paras ihminen tähän vastaamaan, kun en ole koskaan helposti lähestyttävästä musiikista pitänyt... mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

Jos et pelkää hiljaista ja hidasta musiikkia niin kokeilepa Morton Feldmania. Aivan majesteetillisen hienoa meininkiä! Teokset ovat tosin usein pitkiä ja niissä "ei tapahdu paljoa", joten kärsimättömät katsokoot muualle. Minimalismista ei kuitenkaan ole kyse. Kuuntele maistiaiset vaikka tuolta:

http://www.ubu.com/sound/feldman.html

(Ubuwebistä löydät kokeiltavaksi myös muuta hieman "hämärämpää" klassisen perinteen suunnasta tulevaa musiikkia: John Cage, Luc Ferrari, Cornelius Cardew jne. Ja hirvittävän paljon kaikkea kiinostavaa mutta-ei-niin-klassista.)

Hiljaittain kuollutta Karlheinz Stockhausenia kannattaa kokeilla myös. Ei varmastikaan "helpointa" mahdollista musiikkia, mutta kaikessa kosmisuudeessaan todella palkitsevaa!

No joo, en vastannut varsinaisesti kysymykseesi... Aloita vaikka jo muidenkin kehumasta Kaija Saariahosta, INA-GRM:n julkaisema Six Japanese Gardens & Trois Rivières Delta on ainakin mainio.

 

[jjahifi]

Sangen yleinen käsitys modernista klassisesta lienee juuri se mikä tässäkin ketjussa on jo tullut esille: vaikeata, ufoa, sekavan kikkailevaa ja hankalasti lähestyttävää. Soittimien virittelyltä kuulostavaa. Moderni vääntö on siis tavallaan klassisen musan vastine änkyrä/siantappojazzille - tai niin on ainakin väitetty.

Kyllähän tuo pitää hämmentävän usein kutinsa monen ns taidesäveltäjän töiden osalta. Mutta, mutta. Moinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uudessa/modernissa klassisessa olisi aivan loisteliaita teoksia, joita kuuntelee käytännössä missä tahansa tilanteessa. Ne hyvät sitten ovat aivan tajuttoman hyviä.

On kyllä totta, että aivan totaalista p*aa löytyy myös klassisen puolelta. Aivan samoin kuin muidenkin musiikkityylien puolelta. Näin omasta näkökulmasta vain näyttää, että klassisella puolella muotien vaihtuminen on varsin hidasta. Sellainen 30 vuotta meni päästä eroon jostain atonaalisesta tyylistä. Kyseinen tyyli mielestäni on kotoisin paikasta johon aurinko ei paista, ja tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni.

t. jjahifi

PS. ubu: Mielestäni Stockhausen kuuluu osittain sarjaan pimeästä paikasta, mutta joukossa on myös loisteliaita juttuja.